Uusimmat artikkelit
Puita kaatui paritalon päälle Pyhäjärvellä ja tiestölle Haapajärvellä kovissa tuulissa – sähköttä oli enimmillään yli 1000 taloutta
Varpu-myrskyn aiheuttamat vahingot jäivät Pohjois-Pohjanmaalla varsin vähäisiksi.
Näin Varpu-myrsky myllersi Itä-Suomessa – sähköttömänä tuhansia talouksia, kaatuneet puut työllistävät pelastuslaitoksia
Ilmatieteen laitos antoi Itä-Suomeen varoituksen erittäin vaarallisesta säätilanteesta. Tuuli katkoi sähköjä tuhansilta talouksilta, mutta suuremmilta tuhoilta vältyttiin.
Tuuli katkoi sähköt yli 2 000 kotitaloudelta Kanta-Hämeessä – suuri osa vioista on saatu korjattua
Ilmatieteen laitos antoi varoituksen vaarallisen voimakkaasta tuulesta Kanta-Hämeen maakuntaan. Voimakkaimpien puuskien odotetaan tyyntyvän iltapäivään mennessä
Varpu-myrsky jätti sadat kotitaloudet aamulla ilman sähköä – Tampere-Pirkkalan lentokentällä mitattiin 29,7 metriä puhaltanut puuska
Myrskyrintama kuritti pahiten itäistä ja eteläistä Pirkanmaata, mutta yksittäiset puuskat äityivät voimakkaiksi myös Tampereella ja Pirkkalassa.
Tuuli ja sade työllistäneet Varsinais-Suomen pelastuslaitosta jo yöllä – tahti kiihtyy aamun aikana
Tuuli on yltänyt myrskylukemiin aamun aikana. Tuulen odotetaan edelleen voimistuvan päivän valjetessa.
Etelä-Savoon ennustetaan erittäin vaarallista säätä – tiedossa pitkiä sähkökatkoja
Sähkönsiirtoyhtiö Järvi-Suomen Energia on varautunut tilanteeseen esimerkiksi perumalla suunniteltuja työkeskeytyksiä.
Keskiviikolle on ennustettu lähes myrskylukemia – sähköyhtiöt ovat varautuneet katkoihin
Kotkaan on ennustettu tuulenpuuskien voimakkuudeksi enimmillään 24 metriä sekunnissa.
Kovat tuulet saattavat katkoa sähköjä Pohjois-Karjalassa keskiviikkona
PKS Sähkönsiirto -yhtiö valmistautuu siihen, että kova tuuli voi katkoa puita sähkölinjoille. Yhtiöllä on varattu mahdollisiin korjaustöihin reilut 20 asentajaa.
Ajokeli heikkenemässä tästä päivästä alkaen – tuuli voi yltyä lähipäivinä jopa vaarallisiin lukemiin
Pohjois-Suomeen on luvassa myös sateita, joista osa voi tulla räntänä ja lumena.
Myräkkä uhkaa saapua Suomeen keskiviikoksi – pohjoisessa sataa lunta ja räntää, tiet muuttuvat sohjoisiksi
Matalapaine tuo kovaa tuulta ja sateita lännestä tiistain ja keskiviikkoyön aikana. Pohjoiseen voi sataa ensilumi.
Kova tuuli katkoi sähköjä ja työllisti pelastuslaitosta Kotkan seudulla
Kymenlaakson Sähköverkkoyhtiö kertoo, että valtaosa sähkökatkoista osuu saaristoon ja mökkialueille. Vauriot saataneen korjattua tiistain aikana.
Syksy saa odottaa, päivät ovat kesäisen lämpimiä elokuun loppuun saakka
Lähiviikkoina säässä ja erityisesti lämpötilassa ei ole tulossa merkittäviä muutoksia. Myös tuulet pysyvät heikkoina.
Tuulista säätä ei ole lähipäivinä tiedossa, mikä on pörssisähkön kuluttajalle ankea uutinen
Koko maassa alkuviikkoa vietetään vaihtelevassa säässä.
Suomessa on tehty paluu tavanomaiseen kesäsäähän – pohjoisessa liikkuu yhä sateita Sylvia-myrskyn jäljiltä
Tuulet ovat laantuneet Sylvia-myrskyn jälkeen, ja lämpötilat liikkuvat nyt laajalti 20 asteen tienoilla.
Katso kuvakooste: Sylvia-myrsky näytti upealta, mutta teki tuhojaan matkansa varrella halki Suomen
Kuvakooste näyttää myrskyn jäljet ja raivaajien työmaat. Kuvat ja kuvatekstit saa auki kuvia klikkaamalla.
Myräkkä työllisti pelastuslaitosta
Sähkökatkot ja irronneet kattopellit pitivät pelastustyöntekijät kiireisinä.
Etelä-Savossa ja Keski-Suomessa säästyttiin pahimmilta rajuilmoilta
Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin mukaan paikalliset tuulenpuuskat ja ukkoskuurot ovat aiheuttaneet Etelä-Savossa ja Keski-Suomessa muun muassa sähkökatkoksia.
Rajuilma päästi Kymenlaakson vähällä – pelastuslaitoksella vain 13 tehtävää, merivartiostolla ei yhtään
Navakka tuuli kaatoi lähinnä yksittäisiä puita teille ja sähkölinjoille.
Tuuli kuljetti lapset uimapatjoillaan kauas rannasta Oulun Nallikarissa – uimavalvoja ja toinen aikuinen lähtivät perään sup-laudalla
Lapset saatiin kuljetettua lopulta takaisin rantaan ja ensihoito tarkasti heidän vointinsa.
Särkänniemen kaikki laitteet ovat toistaiseksi auki – kova tuuli voi pysäyttää kaksi laitetta
Särkänniemessä on toistaiseksi kaikki laitteet käytössä rajuilman uhkasta huolimatta.
Voimakas tuuli katkoi sähköjä lähes kaikissa pohjalaiskunnissa
Suomeen on saapunut rajuilma, jonka mukana tuulet ovat voimistuneet myös pohjalaismaakunnissa. Sähkökatkoja on runsaasti eri puolilla, eniten Kristiinankaupungissa.
Satakunnassa joitain tuhansia kotitalouksia ilman sähköä
Tuulen ennustetaan edelleen voimistuvan, jolloin myös sähköverkon vikojen todennäköisyys kasvaa.
Tiistaiksi ennustettuun myräkkään kannattaa varautua – voi aiheuttaa vahinkoa: ”Ihan myräkkäolosuhteet on tulossa”
Etelän suunnasta saapuu säärintama, johon liittyy voimakkaita ukkoskuuroja, tuulia ja sateita. Meteorologi kehottaa varautumaan koviin puuskiin.
Kovassa sateessa kaupungin vesijärjestelmät ovat äärirajoilla – HSY on seurannut rajuilman kehittymistä viikonlopusta asti
Rajuja myrskypuuskia odotetaan saapuvaksi tiistaihin mennessä, kun maanantain helle purkautuu ukkosina ja sateina. Pahimmat kelit ovat kuitenkin jäämässä Ruotsiin.
Rajuilman lähestyessä kaupunginpuutarhurin puhelin käy kuumana: ”Aina, kun tuulee, ihmiset haluavat kaataa kaikki puut”
Rajuilma on saanut huolestuneet ihmiset ottamaan yhteyttä kaupunginpuutarhuriin kaatumisvaarassa olevien puiden takia.
Sateet pitivät pelastuslaitoksen kiireisenä Keski-Suomessa perjantain ja lauantain välisenä yönä
Sateesta ja puuskittaisesta tuulesta johtuvia vahingontorjunta- ja pelastustehtäviä oli ympäri Keski-Suomea, eniten Jyväskylän alueella.
Autotalli ja sen sisällä ollut auto tuhoutuivat tulipalossa Kemissä – Syväkankaalla voi jälleen avata ikkunan
Kova tuuli levitti tulipalossa syntynyttä savua Syväkankaan kaupunginosassa Kemissä maanantaina.
Rajut tuulenpuuskat riepottelivat merialueita – kaksi puuta kaatui talojen päälle Kaakkois-Suomessa
Etelä- ja Kaakkois-Suomessa tuulenpuuskat yltyivät jopa 20 metriin sekunnissa. Pelastuslaitoksille ne teettivät kymmeniä tehtäviä.
Kova tuuli katkoo puita ja aiheuttaa vaaratilanteita Helsingin seudulla – pelastuslaitos kehottaa harkitsemaan, missä nyt liikkuu
Vahingontorjuntatehtävät ovat aiheuttaneet kiirettä Uudellamaalla. Ilmatieteen laitos on varoittanut tuulesta alueella.
Järvivedet jäähtyivät jo laajalti alle keskiarvojen – nyt puuskainen tuuli tyyntyy, mutta sateet jatkuvat
Viikonloppuna uimarit pääsivät polskimaan yli 22-asteisissa vesissä. Viime päivien koleus, sateet ja puhurit ovat pudottaneet lukemia reippaasti.
Tuuli pisti Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen töihin, mutta säästi pahoilta tuhoilta
Etelä-Karjalassa etelän ja lounaan välinen tuuli puhalsi puuskissa 15 metriä sekunnissa, ja aiheutti pelastuslaitokselle puidenraivaustehtäviä.
Alkuviikosta luvassa epävakaata säätä – sadetta, tuulta ja mahdollisesti ukkosta
Sää menee epävakaaseen suuntaan miltei koko Suomessa. Alkuviikosta on luvassa sadetta ja tuulta. Kesähelteitä saadaan odotella pitkään.
Kari Enqvistin kolumni: Nyt ei kannata sössiä mahdollisuutta rikastua vedyllä ja tuulivoimalla
Jokaisen suomalaisen on syytä kysyä itseltään, kumpi on tärkeämpää: tankata vanhaan autoon kymmenen senttiä halvempaa bensaa vai turvata lastemme taloudellinen hyvinvointi, pohtii Enqvist.
Suuri maastopalo työllisti pelastuslaitosta Viitasaarella – tuuli vaikeutti palon rajaamista
Vaikeakulkuisessa kangasmetsässä syttyi iltapäivällä laaja maastopalo Keski-Suomen ja Pohjois-Savon rajalla. Pitkään kestäneiden sammutustöiden jälkeen palo saatiin rajattua kymmenen hehtaarin alueelle. Sammutustyöt jatkuvat vielä läpi yön.
Äitienpäivää kohden suunnataan jo kesäisessä säässä – sateettomat päivät voivat panna allergikot koville
Alkuviikolla päästään nauttimaan +15 asteen lämpötiloista useilla paikkakunnilla. Loppuviikosta rikki voi mennä jo +20 astetta.
Öinen lumimyräkkä haittasi Lounais-Suomen liikennettä
Kaatuneet puut työllistivät pelastuslaitosta, mutta vakavia onnettomuuksia ei aiheutunut.
Kipakka pakkanen piipahtaa koko maassa tällä viikolla
Kylmä ja tuuleton sää saattaa nostaa vaihteeksi pörssisähkön hintaa. Noususta ei tule pitkää, sillä loppuviikosta sää taas lauhtuu ja tuulet voimistuvat.
Vaarallisen voimakas tuuli puhaltaa tänään Pohjois-Lapissa
Puita voi kaatua, kun tuuli puhaltaa jopa 25 metriä sekunnissa. Tuuli voi olla vaarallisen voimakasta myös muualla Lapissa.
Salossa puita kaatui talon päälle, liikenneonnettomuuksia ympäri maakuntaa – Tuulinen talvikeli aiheuttaa pelastuslaitokselle töitä Varsinais-Suomessa
Pelastuslaitos odottaa liikenneonnettomuuksien määrän lähtevän kasvuun aamuliikenteen vilkastuessa.
Lumen romahduttaman Vehkahallin pystytys siirtyy vielä viikolla Jyväskylässä
Vehkahallissa onkin luultua enemmän paikattavaa, eikä paikkamateriaalia ole ollut helppo saada.
Puuskainen tuuli voi katkoa sähköjä maakunnassa perjantaina
Sähköyhtiö on varannut perjantaiksi töihin normaalia enemmän sähkövikojen korjaajia.
Voimakkaat tuulenpuuskat ovat riepotelleet, mutta aiheuttaneet vain lieviä vahinkoja
Alajärvellä tien syvät urat aiheuttivat henkilöauton suistumisen ojaan.
Kova tuuli on kaatanut muutamia puita Keski-Pohjanmaalla ja katkonut sähköt Toholammilla
Pelastuslaitos sai ensimmäiset tuuleen liittyvät tehtävät kello viiden aikaan aamulla.
Lapissa riehuu talvimyrsky, Saanalla tuuli jopa 35 metriä sekunnissa – tuuli voimistuu tänään myös etelässä
Myrskytuulet johtuvat suurista paine-eroista. Suomi on pohjoisessa liikkuvan matalapaineen ja etelässä liikkuvan korkeapaineen välissä.
Kehäradan junat kulkevat taas – radalle kaatunut puu on saatu raivattua
P- ja I-junat olivat aiemmin aamulla poissa käytöstä sähköratavaurion vuoksi.
Pian tuulee ja kovaa: puhuri yltyy lähes myrskylukemiin ja voi tehdä jopa vahinkoa
Isossa osaa maata sää on lähipäivänä hyvin tuulinen.
Eteläiseen Suomeen leviää lumisateita – Ilmatieteen laitos varoittaa vaarallisesta ajokelistä
Ajokeli muuttuu vaarallisen huonoksi Satakunnassa, Pirkanmaalla, Varsinais-Suomessa, Kanta-Hämeessä, Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa.
Henkilöautokin voi lähteä käsistä tuulenpuuskan voimasta – varuillaan tulee olla etenkin, jos katolla on suksiboksi
Tuulenpuuska horjuttaa herkemmin korkeita ajoneuvoja, mutta sivutuuli vaikuttaa myös henkilöautoon. Kuski voi varautua esimerkiksi vähentämällä ajonopeutta ja muuttamalla ajolinjaa.

Maanantai 12.12.2022 (radio)
Etelä-Suomessa on myrsky. Ulkomaalaisten turistien määrä on pienempi kuin ennen koronaa. Tällä viikolla lähetetään paljon joulupostia. Lunta sataa myös tiistaina.
Miten Suomeen iskevä myräkkä vaikuttaa sähkön tuotantoon ja hintaan? Kantaverkkoyhtiö Fingridin asiantuntija kertoo
Tuulivoimaa on jälleen ydinvoimaa enemmän, mutta hinnat eivät nyt kuitenkaan halpene. Tuulivoimatuotanto ei aivan yllä huippulukemiin.