Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

WWF:n vapaaehtoinen harjoittelemassa öljyntorjuntaa.

Huonokuntoiset öljytankkerit uhkaavat herkkää Itämerta – WWF:n meriasiantuntija pelkää pahinta mahdollista

WWF:n vapaaehtoiset harjoittelivat perjantaina öljyonnettomuuksiin varautumista Kotkassa.

Pukinjärvi kuvattuna talvisena päivänä.

Kemikaalitehtaan myrkkyjen pilaamaan järveen ilmestyi kaloja

Keskellä asuinaluetta sijaitseva Pukinjärvi Vaasassa on yksi Suomen saastuneimmista järvistä. Vaikka myrkyt ja räjähteet ovat edelleen sen pohjassa, asukkaat uskovat järven puhdistumiseen.

Työasussa pelastusliivein varustettu mies hymyilee aluksen kannella.

Vuotava hylky ja öljyn siirtoa aluksesta toiseen – vuoden ainoa kansainvälinen öljyntorjuntaharjoitus käynnissä Raumalla

Rauman edustan öljyntorjuntaharjoituksen kuvitteellista ongelmahylkyä tutkivat nyt myös sukeltajat. Näin aikaisemmassa harjoituksessa esitetty toive toteutui.

Mies istuu sukellusvarusteet päällä veden äärellä.

Sukeltaja kurkisti suositun puistolammen pohjaan Itämeripäivän kunniaksi – vastassa oli muoviroskan seassa uivia ahvenia

Itämeripäivän kunniaksi Sapokan vesipuistossa Kotkassa kerättiin roskia maalta ja vedestä. Jo ensimmäisellä sukelluksella vedessä vastaan tuli roskaa.

Kevyen liikenteen silta Pielisjoen yli Joensuussa.

Pielisjokeen valunut öljy on peräisin hulevesiviemäristä – alkuperäinen päästölähde jää mysteeriksi

Hulevesiviemäri kokoaa sadevedet laajalta alueelta, joten alkuperäisen päästölähteen jäljittäminen on vaikeaa.

Karttakuva, jolle merkitty Lappila ja Kuoppalanmäellä sijaitseva alue, jolla vedenkeittokehotus.

Vesijohdon katkeaminen aiheutti keittokehotukseen Kärkölän Lappilassa

Keittokehotus koskee hyvin pientä aluetta Kuoppalanmäellä. Vesijohtoveteen on voinut päästä taudinaiheuttajia, koska kaivuri rikkoi putken.

Syksyinen maisema. Vesi virtaa ojasta Sukuranlahteen.

Luontoon valui säiliöautollinen öljyä, kaupunki hidasteli jälkitorjunnassa – järveen laskevat ojat puhdistettiin vasta vuosi onnettomuuden jälkeen

Heinolan kaupungilla kesti kuukausia ottaa sille kuuluva vetovastuu öljyvahingon jälkisiivouksessa. Kuntien kaksoisrooli ympäristölupaviranomaisena ja vahinkojen jälkitorjunnan vastuutahona voi aiheuttaa sekaannuksia vastuukysymyksissä.

Ilmatieteen laitoksen kenttämestari Tuomo Roine ja SYKEn tutkija Pinja Näkki toivottamassa meriroskapoijulle hyvää matkaa

Meriroskapoiju on kerännyt tietoja Merenkurkun roskista koko kesän – tutkijat yllättyivät siitä, miten pitkiä matkoja poiju ja roska liikkuvat

Meressä kelluva muovi taittaa pitkiäkin matkoja, vahingoittaa merielämiä ja hilseilee mikromuovia, ennen kuin aallot ehkä heittävät sen rantaan. Merenkurkun poiju on osa kansainvälistä hanketta. Tällä hetkellä se on jumissa Uumajan edustalla.

Öljyntorjunnan testausallas Kotkan Sunilassa

Kotkaan valmistui ainutlaatuinen paikka, jossa öljyntorjuntaa voidaan harjoitella oikealla öljyllä – alueelle halutaan lisää altaita

Kotkan Sunilaan vanhalle jätevedenpuhdistamolle rakennetun harjoitteluympäristön viimeistelytyöt on nyt saatu valmiiksi.

Vedenjakelupiste Siilinjärven keskustassa.

Koivuniemen vedenottamon remontin laajuus on vielä kysymysmerkki Siilinjärvellä – veden saastumisen aiheuttaneen vuodon lisäksi voi löytyä muutakin korjattavaa

Koivuniemen vedenottamon korjaustöiden ajan Siilinjärvelle johdetaan vettä Kuopiosta. Veden keittokehotus on edelleen voimassa Siilinjärven kirkonkylällä ja sen ympäristössä.

Vettä kaadetaan juomalasiin

Kuopiosta ryhdytään johtamaan korvaavaa vettä Siilinjärvelle, kun Koivuniemen vedenottamoa korjataan

Siilinjärven Koivuniemen vedenottamo suljetaan korjaustoimien ajaksi, ja korvaavaa vettä johdetaan Kuopiosta arviolta pari viikkoa. Veden johtaminen Kuopiosta Siilinjärvelle ei aiheuta veden saastumisen riskiä Kuopiossa.

Rauhalahden voimalaitos, Alva

Alvan Rauhalahden öljyvuodosta päätynyt pieni määrä öljyä Jyväsjärveen – torjuntatoimet käynnissä

Alvan voimalaitoksella sattui öljyvuoto heinäkuun alkupuolella, varotoimenpiteistä huolimatta pieni määrä öljyä on päätynyt hulevesien mukana Jyväsjärveen.

Vedenjakelupiste Siilinjärven keskustassa.

Veden keittokehotus jatkuu Siilinjärvellä ainakin pari viikkoa – veden saastuminen johtuu sadeveden pääsystä vedenottamon vesisäiliöön

Vedenottamon vesisäiliöstä löydettiin sunnuntaina vuoto, josta sadevettä on päässyt säiliöön. Juomavesi on keitettävä vähintään viiden minuutin ajan. Siilinjärven keskustassa on kaksi vedenjakelupistettä.

Sri Lankan edustalla palaa rahtialus

Muovi- ja typpihappolastissa oleva tankkeri palaa Sri Lankan rannikolla

Laivan pelätään murtuvan, jolloin seurauksena olisi entistä suurempi ympäristövahinko.

Longinoja värjäytyi punaiseksi.

Tunnettu taimenpuro Helsingissä värjäytyi punaiseksi – sitten paljastui, että Longinojaan on valutettu kuukausia asuntojen jätevettä

Punaisesta väristä alkaneet tutkimukset paljastivat, että kunnostettuun Longinojaan on jälleen päässyt sinne kuulumatonta ainetta. Syynä jätevesipäästöön oli väärin tehty ristiliitos. HSY pumppaa nyt jätevettä pois purosta.

Hanasta valuu vettä.

Nybyn vesiosuuskunnan juomavesi pitää yhä keittää Uudessakaarlepyyssä – verkoston klooraus on aloitettu

Klooraus voi aiheuttaa maku- ja hajuhaittoja, mutta vettä voi juoda keittämisen jälkeen.

Hannukaisen kaivosalue Kolarissa

Hannukaisen kaivosyhtiö kirjoittaa ympäristö- ja vesilupahakemuksensa uusiksi – kaivosyhtiö: Ei yksinkertaista, mutta järkevää

Kaivosyhtiö on joutunut täydentämään lupahakemustaan vuosien varrella useaan otteeseen.

esko ahonen kunnanjohtaja

Kaupanhieronta Teerinevasta jatkuu Lestijärvellä – Paskolamminnevan osto ei kunnanjohtajan mielestä olekaan tarpeen

Keskustelu Paskolamminnevan ostaneen yksityisen kanssa vakuutti kunnanjohtajan siitä, ettei vesistöhaitoista ole pelkoa.

Vettä lasketaan keittiön tiskipöydän hanasta.

Javaruksessa juomavesi edelleen keitettävä

Vedenottamon veden saastumisen syytä ei toistaiseksi tiedetä ja syyn selvitystyö jatkuu.

kuollut mustekala Kamchakan rannallla

Venäjän kaukoidässä saastevuoto on tappanut 95 prosenttia merenpohjan eläimistä – "Kyseessä on ympäristökatastrofi"

Tutkijat epäilevät saasteiden levinneen paljon laajemmalle alueelle kuin mitä he ovat ehtineet tutkia.

Kuollut mustekala hiekkarannalla

Venäjän tunnetuimmalla surffirannalla pelätään mittavaa ympäristökatastrofia – Jätevuodon alkuperää ei ole vieläkään paikallistettu

Venäjän somessa viranomaisten hidas reagointi Kamtšatkan niemimaan ympäristöonnettomuuteen herättää ärtymystä.

Mielenosoittajia kadulla Port Louisin kaupungissa Mauritiuksella.

Mauritiuksella suurin mielenosoitus vuosikymmeniin viime kuun öljyturman vuoksi – delfiinien joukkokuolemat järkyttivät

Japanilaisaluksen turman vahinkojen laajuus on yhä epäselvä. Lukuisten uhanalaisten lajien on pelätty olevan vaarassa.

Öljyntorjunnan testausallas Kotkan Sunilassa

Öljyntorjunnan harjoittelu mullistuu Suomessa – uudessa altaassa torjuntaa voidaan vihdoin harjoitella oikealla öljyllä

Öljyntorjuntaa voidaan jatkossa harjoitella entistä todenmukaisemmissa olosuhteissa.

Hanhet syövät ruohoa leikkipuiston lähellä

Sammonlahden uimarannan vesi jälleen uimakelpoista

Hanhien ulosteet nostivat uimaveden bakteerimäärän yli raja-arvojen.

punaiseksi värjäytynyt joki

Siperian öljyvuotoa tutkiva komitea: Kolme otettu kiinni ympäristömääräysten rikkomisen takia

Norilsk Nickel -yhtiö pitää työntekijöiden kiinniottoa äärimmäisenä toimena.

Kartta Vihilahden sijainnista

Tampereen Vihilahdessa havaittu öljyä

Pelastuslaitos tarkkailee tilannetta ja laittaa imevää öljypuomia Vihiojan suulle.

punaiseksi värjäytynyt joki

Dieselvuoto värjäsi joen verenpunaiseksi Norilskissa ja järkytti presidentti Putinin: "Somestako tämäkin tieto nykyään saadaan?"

Diesel vuoti Norilsk Nickelin voimalaitoksesta. Yhtiön mukaan asiasta ilmoitettiin ajoissa ja asiallisesti.

Veturin muuntajasta vuotanutta öljyä hangessa.

Ely-keskuksen tarkastaja Paltamossa sattuneesta junan öljyvuodosta: "Aika vähällä selvitään"

Henkilöjunasta valunut öljy on puuroutuneena jäisen lumen päällä 10–12 sentin levyisenä vanana.

Oulun Hiirosenoja eli Plaanaoja

Oulun läpi laskevan Kaupunginojan ruskea väri selvitettiin – pikaista lääkettä Plaanaojan kirkastamiseen ei ole

Kaupunginojan ja siihen laskevan Juurusojan tilaa on selvitetty nyt ensimmäistä kertaa laajassa kuormitusselvityksessä.

Syyspäivä Oulun Ylikiimingin Hirvisuolla 24.10.2015

Selvitys: Pohjois-Pohjanmaan vesistökartta hehkuu punaisena suometsien kuormituksen takia

Metsätalous kuormittaa vesistöjä selvästi aiemmin arvioitua enemmän. Pohjois-Pohjanmaa on Suomen pahimpia alueita.

Läheltä

Kajaanin Kuluntalahdessa pieni öljyvahinko – "Saa nähdä saadaanko syyllisiä koskaan kiinni"

Kuluntalahden venesatamassa havaitun öljyn alkuperää ei tiedetä.

Hanasta valuu vettä.

Halsuan Ylikylässä on keitetty vettä jo kolme viikkoa saastuneen kaivoveden takia – sairaustapauksilta on silti vältytty

Kaivoa on yritetty puhdistaa, mutta toistaiseksi tuloksetta. Keittokehotus jatkuu edelleen.

Kuva Rajavartiolaitoksen vartiolaiva Tursaan suorittamasta mekaanisesta öljynkeräyksestä Suomen Leijonan majakan alueella.

Coast guard fights oil spill in Turku archipelago

Authorities are cleaning up an oil spill that occurred off the south-west coast on Thursday evening.

Kuvassa näkyy, kuinka Kaunisvaaran kaivoksen rikastushiekkajätettä on pumpattu Tapulivuoman suolle ja metsään. Kuva otettu viime toukokuussa.

Lapin kansanedustajilta kirjallinen kysymys Kaunisvaaran kaivoksesta

Lapin kansanedustajat toivovat, että Suomen viranomaiset selvittävät vesistöpäästöjen tilanteen viipymättä.

Öljyä kivien päällä

Merenkurkussa lukuisia öljyhavaintoja – öljyn lähde toistaiseksi tuntematon

Öljyä on löytynyt rannoilta viime päivinä Rönnskärin saaristossa. Havainnot ovat olleet pieniä, mutta Ely-keskus pyytää ilmoittamaan löydöksistä.

Stora Enson Uimaharjun tehdas.

Enocellin tehtaalla öljyvuoto

Öljyä ennätti valua Pielisen rantaan.

Kevitsan kaivoksen tuotantorakennuksia. Oikealla padon takana kaivoksen suuri jäteallas johon läjitetään rikastushiekkaa. Kevitsan kaivos, Sodankylä 20.3.2019

Kevitsan kaivosta vaivaa kaksisuuntainen vesihäiriö – metalleja menee luontoon ja pohjavettä punkee jätealtaaseen

Kaivoksen suuresta jätealtaasta pääsee metalleja pohjaveteen ja pieneen jätealtaaseen tunkeutuu puhdasta pohjavettä.

Läheltä

Teräsrunkoinen yli 20-metrinen alus uppoamassa Ristiinassa

Etelä-Savon pelastuslaitos sai hälytyksen uppoamispaikalle maanantaina iltapäivällä.

Vettä valutetaan lasiin.

Kemin Sotisaaren ruoka- ja juomavesi pitää keittää – vedestä on löytynyt koliformisia bakteereja

Kemissä Majaputaantien vesipostin talousvedestä on löydetty sinne kuulumattomia bakteereja.

Virpiniemen luontopolku

Virpiniemessä järjestetään tänä viikonloppuna öljyntorjuntaharjoitus

Öljyntorjuntaoperaatiossa tarvitaan monien eri tahojen yhteistyötä.

ihmiset osoittavat mieltään

Basrassa, Irakissa tuhansia kiivaita mielenosoittajia – saastunut vesi sairastutti ja suututti ihmiset

Pilaantunut vesi vei 30 000 ihmistä sairaalaan. Hallitusta vaaditaan tilille.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle