Uusimmat artikkelit
Ikitie on kuvaus 1930-luvusta, jolloin työläisten paratiisin rakentaminen Neuvosto-Karjalassa muuttui painajaiseksi Stalinin vainojen myötä
Kuudella Jussilla palkittu elokuva on laadukas, koskettava ja julma.
Jazzmuusikko Sylvester Ahola on yksi toisen polven amerikansuomalaisista, jotka Suomi unohti – nyt trumpetistin elämästä ilmestyi kirja
Moni Amerikan suomalaisjuurisista on saanut elantonsa musiikista, mutta jäänyt Suomessa tuntemattomaksi. 1920-luvulla vaikuttanut Sylvester Ahola sekä Einari Swan ja Wäinö Kauppi kuuluvat heihin.
Yli satavuotiaan viimeisen suomalaissiirtolaisten perustaman korkeakoulun taival USA:ssa päättyy
Korkeakoulun toiminta Michiganissa alkoi, kun suomalaiset halusivat varmistaa lapsilleen paremman tulevaisuuden ja suomalaispappien riittävyyden. Ensi syksynä oli alkamassa eurooppalaisille opiskelijoille suunnattu kauppatieteen tutkinto.
Carolyn Cade toi poikansa Suomeen ja liikuttui kyyneliin saatuaan käsiinsä vanhan lapsuudenkuvan – yhden päivän aikana löytyi 23 uutta serkkua
Carolyn Cade on aina tiennyt olevansa suomalainen, mutta vasta tänä kesänä matkalla Suomeen hän löysi poikiensa kanssa isoisänsä kotikylästä 23 uutta serkkua. Erityisesti Yhdysvalloista halutaan juurimatkailla Suomeen.
Hunttareita ja träppäreitä: Suomen Metsästysmuseon tietokirjassa pääsee tutustumaan amerikansuomalaisten metsästysperinteeseen
Amerikansuomalaisten metsästysperinteestä ei ole aiemmin julkaistu tietokirjaa, vaikka monelle siirtolaiselle metsästys ja muu eränkäynti oli tapa viettää vapaa-aikaa sekä hankkia ruokaa ja lisätuloja.
Amerikansuomalaisten muotitanssit villitsivät nälkäisen Petroskoin – Suomalaissoittajat Stalinin vainoissa
Neuvosto-Karjalan musiikkielämää 1920-30-luvuilla osa 3/4.
Äkkiä olikin vapaus puhua – Suomalaissoittajat Stalinin vainoissa
Neuvosto-Karjalan musiikkielämää 1920-30-luvuilla osa 1/4.
Ikitie – Antti Tuurin menestysromaaniin pohjautuva elokuva vaietusta tarinasta
Antti Tuurin menestysromaaniin pohjautuva elokuva.
Mitä yhteistä on suomalaisilla ja intiaaneilla? Uutuusdokumentti avaa ainutlaatuisten fintiaanien kovan reservaattiarjen ja paljastaa kahden pohjoisen heimon samankaltaisuuden
Fintiaanit kantavat suomalaisuutta mukanaan.
Historia: Suomi-osuuskunnat Amerikassa
Miksi suomalaiset perustivat osuuskuntia Atlantin taakse?
Hanski kierteli junapummina 30-luvun Amerikassa
Hanski äänitti seikkailunsa eläkeiässä c-kasetille
Hanskin nokkelimmat vinkit viihteellepääsemiseen
Rahatonkin siirtolainen voi huvitella, jos vain on ovela!
Hanskin nokkelimmat bommauskeinot
Työttömänä siirtolaisena omatoimisuus on valttia!
Hanskin selviytymisvinkit siirtolaisille
Suomalaiset pummasivat 30-luvun laman aikana kuten muutkin
Suomalaissiirtolaisten vaiettu historia - junapummeina ja kerjäläisinä 30-luvun Amerikassa
Pohjalainen Hanski selvisi lama-ajan yli "bommailemalla"
Georgian suomalainen osuusfarmi keksittiin saunassa
Alueen muut asukkaat suhtautuivat suomalaisiin suopeasti.
Kalifornian suomalaisutopia kaatui osaamattomuuteen ja pula-aikaan
Maanviljely Redwood Valleyssa ei menestynyt.
Ajankuvat vei aikamatkalle isovanhempien ja vanhempien lapsuuteen
2000-luvun lasten vanhempien ja isovanhempien leikkejä
Newyorkilaistuneet suomalaiset kaipaavat kotimaasta rauhaa
Kuusi suomalaista kertoo elämästään New Yorkissa
Hurjia suomalaisia
Sotaa, rakkautta, aatteen paloa ja selviytymistä.
Suomalaissiirtolaisia ja intiaaneja yhdisti metsä
Intiaanien ja suomalaissiirtolaiden yhteinen historia.
Amerikansuomalaiset Sirkka ja Aarne Rikka lähtivät rakentamaan Neuvostoliittoa
Amerikansuomalaiset Aarne ja Sirkka Rikka lähtivät rakentama
Sydämeni laulu puki kuviksi amerikansuomalaisten hymyn ja työn
Arvo Tamminen kuvasi amerikansuomalaisten arkea vuonna 1947.
Sisukkaat suomalaiset Villin lännen mailla 1947
Amerikansuomalaisten farmarien arkea vuonna 1947
3.9. ja 10.9. Kino Suomi: Pohjanmaalta Ameriikan raitille
Hakalan suvun pohjalaista uhoa kahden elokuvan verran.
Suomalaiset sukujuuret näkyvät amerikkalaisessa arjessa
Jason DeBose on kiertänyt viime vuosien aikana kuvaamassa suomalaista ja amerikansuomalaista arkea heidän kotonaan. Valokuvanäyttelyissä kävijät eivät DeBosen mukaan erota, onko kuva Suomesta vai Yhdysvalloista.
Suomalaisen työn ylistystä Yhdysvalloissa 1949
Filmiseppo tallensi amerikansuomalaisten 1940-luvun arkea
Amerikansuomalaisten pitkä lento synnyinmaahan
Filmiseppo tallensi amerikansuomalaisten 1940-luvun arkea
Suomalaismeininkiä Amerikassa 1940-luvulla
Filmiseppo tallensi amerikansuomalaisten 1940-luvun arkea
Autolla halki Amerikan
Filmiseppo tallensi amerikansuomalaisten 1940-luvun arkea
Matin matka Disneylandista amerikkalaiseen unelmaan
Kymmenvuotias Matti Kokkonen taktikoi itsensä voittoon Aku Ankka -lehden arvonnassa vuonna 1956. Pääpalkintona oli matka Disneylandiin, Kaliforniaan. Reissulla helsinkiläispoika vaikuttui Walt Disneyn tapaamisen lisäksi Amerikasta mahdollisuuksien maana. 16-vuotiaana Matti muutti pysyvästi Yhdysvaltoihin ja amerikkalaisen unelman rakentaminen saattoi alkaa.
Amerikansuomalainen John Morton oli Yhdysvaltain perustajaisä
Rautalammilaisen jälkeläinen oli siirtokuntien kongressissa.
Suomalainen yliopisto Amerikassa
Suomi College, pieni yliopisto Michiganin Hancockissa.
Pekka Kulmala päätyi Sing Singin kautta talkkariksi Manhattanille
Pekka Kulmala toimi 90-luvun lopulla talonmiehenä Manhattanin West Sidellä. Reteen tamperelaismiehen sitkeä luonne sopii loistavasti "vestiläiselle supille", sillä elämä New Yorkissa on kuuluisan kovaa.
Amerikansuomalainen majuri kertoi käyneensä ufossa
Majuri Wayne Aho kertoi tavanneensa avaruusolioita.
Timo T. A. Mikkonen ja Amerikka
Mikkonen tunnetaan suurena Amerikan-ystävänä
Hiski Salomäen jälkeenjääneet nauhat
Snsaatiomaiset radioäänitteet kuultiin Radiomafiassa 1991.
Alaskan kullanhuuhtoja Emanuel Nukala
Nukala lähti Alaskaan huuhtomaan kultaa 1900-luvun alussa.
Rane Raitsikka Suomessa
Smack-yhtye lähti valloittamaan maailmaa vuonna 1987. Rane Raitsikka jäi Los Angelesiin, koki rankan elämän, pääsi kuiville ja soittaa jälleen.
Pohjalaisisäntä Eero Piirto
Eero Piirto kunnostautui maanviljelyn lisäksi laulajana.
Emil Porkola: Sitte me vasta jänkkejä oltiin
Emil Porkola palasi synnyinmaahansa Yhdysvaltoihin 1915. Jo matka Euroopasta Pittsburghiin tarjosi monta kommellusta, eivätkä seikkailut loppuneet perillepääsyyn. Niilo Ihamäki teki niistä ohjelmasarjan.
Amerikan Jenny
Jingo Viitalan elämäntarina tempaa mukaansa
Haapalan pojat, USA
Toisen polven siirtolaisena Michiganissa.
Hiski Salomaa: Lännen lokari
Lännen lokari joutui aikoinaan pääjohtaja Hella Wuolijoen tiukkaan syyniin. Kansanvalistusta suosinut Wuolijoki rikkoi levyn Niilo Tarvajärven Aamukahvilla-ohjelmassa vuonna 1951.
Terveisiä 60-luvun Amerikasta - Kuka nyt vanhalla kaaralla kurvailee
Suomalaisia 1960-luvun Amerikassa
Amerikansuomalaiset kultaa vuolemassa
Hilja ja Tahvo Salomaa, Amalia Mattson, John Ketonen ja monet muut suomalaiset muuttivat 1900-luvun alussa paremman elämän toivossa Amerikkaan.
Lännen-Jukan jalanjäljillä
J. Karjalainen Lännen-Jukkana
Matkailijan keitaita
Näyttelijä William Markuksen lyhytfilmi kertoo fiktiivisen tarinan Yhdysvalloissa asuvan suomalaisperheen lomamatkasta Suomessa vuonna 1953.
Hupilauluja rapakon takaa
1920-luvun amerikansuomalaisia kupletisteja.
Suomalais-amerikkalaisia rekordeja
Ensimmäiset amerikansuomalaiset levytykset tehtiin jo 1907.