Uusimmat artikkelit
Omakotitalon piha nieli kaivinkoneen, ja siitä alkoi taistelu viranomaisten kanssa – Juhani Helle on ollut 10 vuotta talonsa vanki
Pilaantuneen maan kunnostajan ja vastuullisen löytäminen ei ole aina yksiselitteistä.
Jos kouluihin tulisi perussuomalaisten ehdottama kännykkäkielto, näin se muuttaisi arkea
Tiktokissa aktiivisen opettajan mukaan kännykän käytöstä pitää huomauttaa lähes joka oppitunnilla, ja se voi herättää oppilaissa voimakkaita tunteita.
Kainuun liitto kritisoi Metsähallituksen suunnitelmia lakkauttaa Kuhmosta Petolan luontokeskus
Kainuun liitto esittää kannanotossaan, että Petolaa koskeva esitys tulee palauttaa uuteen valmisteluun. Nyt lakkautussuunnitelma on liiton mukaan voimassa olevan lain vastainen.
Matti Mörttisen kolumni: Jos hallitusneuvottelut menevät todella solmuun, Sanna Marin saa käyttää vielä kerran historiallista valtaa
Perustuslaissa on reikä. Lainsäätäjä ei tullut loppuun asti ajatelleeksi, että vaalit voivat johtaa myös poliittiseen umpikujaan. Sen ratkaisuun on keino, jota ei oikein uskalla edes sanoa ääneen.
Väkivaltakuvien ja videoiden levitystä somessa vaikea estää – 13-vuotias Nelly Hutri: ”Jos jokainen miettisi käytöstään, onko järkevää jakaa”
Alaikäisiin kohdistuvaa väkivaltaa sisältävien kuvien ja videoiden hallussa pitäminen ei ole laitonta, mutta niiden levittäjä syyllistyy rikokseen. Jakamista on esitetty kriminalisoitavaksi erikseen.
Saksan kannabishaaveet kaatuivat EU-komissiossa: lakiesitys laillistamisesta lientyi kotikasvatukseksi
EU-säädökset vaikuttavat tulleen kannabiksen myynnin laillistamisen tielle Saksassa. Yleisen harhaluulon vastaisesti kannabiksen tuottaminen ei ole laillista edes Alankomaissa.

Keskiviikko 12.4.2023 (tv)
Pienipalkkaisten köyhyys. Kesänopeudet. Nuoret taiteilijat. Sää.
Ulkomaalaislaki kaipaa perusteellista korjausta, kertoo selvitys
Kiireisin uudistettava asia on oleskelulupajärjestelmä.
Lakeja valmistellaan liian kovassa kiireessä ja liian vähin resurssein, sanoo arviointineuvosto
Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut suosituksia seitsemän vuotta. Sen mukaan säädösvalmistelu on yhä liian kiireistä.
Suomalaisyritys viittaa kintaalla EU:n suunnitelmille kieltää kertakäyttöastiat ravintoloissa – aikoo tehdä 10 miljoonaa kahvikuppia
EU haluaa kieltää kertakäyttöisten astioiden käytön ravintoloissa ja kahviloissa asteittain. Esimerkiksi pikaruokapaikoissa pitäisi jatkossa käyttää astioita, jotka menevät käytön jälkeen pesuun.
Marjanpoimijakiintiölle loppu – lainsäädännön pikaisella uudistamisella haluttiin parantaa poimijoiden asemaa, mutta paljon jäi tekemättä
Ensi kesänä noudatetaan vielä marjalakia. Poimijat haluttaisiin kuitenkin työsuhteiden piiriin.
Ylen vaalikone: Oulun vaalipiirissä noin kolmannes ehdokkaista sanoo kyllä huumeiden käyttöhuoneille
Huumeiden käyttöhuoneiden kokeilu vaatisi muutoksia lainsäädäntöön, sillä huumausaineiden käyttö ja hallussapito on Suomessa kiellettyä ja rangaistavaa.
Et saa vuokrata työtilaa, tehdä yhteistyötä tai edes mainostaa – kääntyykö seksialaan liittyvä lainsäädäntö itseään vastaan?
Seksityöhön liittyvä lainsäädäntö polkee pitkälti paikallaan. Monelta osin se myös tekee seksityöntekijän turvallisen työskentelyn ja palveluiden myymisen käytännössä mahdottomaksi.
Georgiassa tuhannet osoittaneet mieltään ”ulkomaisia agentteja” koskevaa lakiluonnosta vastaan – laki voisi jarruttaa maan EU-haaveita
Kiistellyn lakiluonnoksen mukaan kaikkien niiden järjestöjen, jotka saavat yli viidenneksen rahoituksestaan ulkomailta, tulee rekisteröityä "ulkomaiseksi agentiksi" huomattavien sakkojen uhalla.
Loisteputkilamput ovat pian historiaa – kielto tuli voimaan tänään
Uusia pienoisloistelamppuja ei saa valmistaa tai maahantuoda tästä päivästä alkaen.
Kokkola ottaa käyttöön ilmoituskanavan väärinkäytösepäilyille
Yli 10 000 asukkaan kuntien on voimaan tulleet EU-direktiivin mukaan otettava whistleblower-kanava käyttöön.
Oikeusoppinut pitää Suomen sterilisaatiolakia holhoavana – perusteita 30 vuoden ikärajalle on vaikea löytää
Lain mukaan sterilisaatio voidaan tehdä, jos henkilö on 30-vuotias tai hänellä on vähintään kolme alaikäistä lasta. Lakiin on kaivattu muutosta monen vuoden ajan.
Vaasan varhaiskasvatusmaksut alenevat maaliskuun alusta alkaen
Asiakasmaksujen perusteena olevat tulorajat nousevat kolmanneksella, jolloin yhä suurempi osuus vaasalaislapsista on maksuttoman varhaiskasvatuksen piirissä.
Kiistelty 17-vuotiaiden ajokorttiuudistus ei etene tällä hallituskaudella, sillä mietintö ei ehdi valmistua
Tällä hetkellä 17-vuotiaat voivat saada ajokortin poikkeusluvalla. Nykyinen laki jää uudistuksen rauetessa voimaan
Espanja myöntää ensimmäisenä Euroopassa "kuukautislomaa"
Lainsäädäntö sallii kuukautiskipuja kokeville työntekijöille oikeuden saada tarvittava määrä palkallista vapaata ilman ylärajaa.
Suomea uhkaa miljoonasakko, jos kiistelty tekijänoikeuslaki ei etene – lakimuutos määräisi Youtuben ja Tiktokin maksamaan musiikintekijöille
EU:n direktiivin mukainen lakimuutos turvaisi paremmin myös näyttelijöiden ja kuvataiteilijoiden oikeudet teoksiinsa.
Uskonnolliset teurastukset oltava edelleen sallittuja – perustuslakivaliokunta vaatii lakiesitykseen muutosta
Valiokunta haluaa, että uusi eläinsuojelulaki sallii edelleen samanaikaisen tainnutuksen ja verenlaskun
Oikeusministeriön työryhmä ei esitä rikoslakiin sukuelinten silpomista koskevia muutoksia
Ongelmaksi nousi yhdenvertaisuus, eli poikien ympärileikkausten salliminen.
Ihmisestä tulee kuoltuaan säilytysongelma, koska lainsäädäntö on jäänyt ajasta jälkeen
Suomessa on päädytty tilanteeseen, jossa ei olla varmoja siitä, kuka vainajan säilytykseen liittyvästä prosessista kulloinkin vastaa. Lainsäädännössä on puutteita ja ohjeistuksia puuttuu.
Tyttöjen sukuelinten silpomista koskeva laki jämähti oikeusministeriöön ja aiheutti ison kiistan
Ylen tietojen mukaan ministeriö vaati kahdelta virkamieheltä selvitystä siitä, ovatko he ylittäneet tehtävänannon.
Talousvaliokunnan mietintö: Jatkossa kaivoslupa voidaan peruuttaa, jos toiminnan arvioidaan vaarantavan maanpuolustusta tai kansallista etua
Talousvaliokunta sai valmiiksi mietintönsä kaivosluvista.
Haminassa osuuskauppa kielsi kaikkien nuorien pääsyn ABC:lle – kysyimme oikeusoppineilta, voiko näin tehdä
Yhdenvertaisuuslain perusteella syrjintä esimerkiksi iän perusteella on kiellettyä. On kuitenkin tilanteita, joissa poikkeuksia voi tehdä.
Suomessa on sananvapaus – mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa? Testaa tietosi!
Sananvapaus on sekä Suomen perustuslaissa että ihmisoikeuksissa turvattu oikeus. Mitä se tarkoittaa ja mikä merkitys sillä on tavallisen kansalaisen elämässä? Testaa tietosi!
Thaimaalaisten marjanpoimijoiden työsuhde voi törmätä heti lakikiemuroihin
Ihmiskauppaepäilyjen varjostaman luonnonmarja-alan kriisi ei ole ratkeamassa helposti. Thaimaalaisten poimijoiden tie työntekijöiksi vaatii useita muutoksia lainsäädännössä.
Terroristijärjestöön kuuluminen on tulossa rangaistavaksi Ruotsissa kesällä
Ruotsin hallitus toivoo, että uusi laki voisi astua voimaan kesäkuussa. Äärioikeistolaispoliitikon koraaninpolttotempaus Tukholmassa on lisännyt pelkoja siitä, että riski iskuihin saattaa lisääntyä.
Miespuolinen avustaja kertoi translain jälkeen menevänsä naisten saunaan – kansanedustajan mukaan kyse ei ollut halventavasta vitsistä
Kansanedustaja Sari Tanuksen mukaan avustajan päivitys ei ollut kenenkään halventamista.
Sateenkaarijärjestö osasi odottaa Vaasan vaalipiirin nihkeää suhtautumista translakiin: lain suhteen on paljon väärinkäsityksiä, tiedottaja toteaa
Lakeuden sateenkaari ry:n tiedottaja Julla Laurila uskoo, että Vaasan vaalipiirin äänestystulos kertoo myös siitä, kuinka paljon uhkakuvia lain suhteen on maalattu.
Uusi translaki hyväksyttiin – Oulun vaalipiirin kansanedustajista enemmistö vastusti lakiesitystä
Uusi laki sukupuolen vahvistamisesta meni eduskunnassa läpi äänin 113-69.
Savo-Karjalan kansanedustajista valtaosa äänesti translakia vastaan
Vaalipiirin kansanedustajista seitsemän oli lakimuutosta vastaan. Moni ryhmä hajaantui äänestyksessä.
Kainuulaisista kansanedustajista Merja Kyllönen ja Raimo Piirainen asettuivat uuden translain puolelle, Tuomas Kettunen oli poissa
Oulun vaalipiirin paikalla olleista kansanedustajista valtaosa äänesti lakia vastaan. Laki sukupuolen vahvistamisesta meni läpi äänin 113–69.
Eduskunta on hyväksynyt uuden translain – katso miten kansanedustajasi äänesti
Osa hallituspuolue keskustan edustajista äänesti hallituksen esitystä vastaan, mutta oppositiopuolue kokoomuksen äänillä laki hyväksyttiin.
Kaupungit himoitsevat nyt uusia jättiareenoita – professori kertoo, mikä tappaa sijoittajan kiinnostuksen
Sijoittaja arvioi sekä riskiä että tuottoa. Esimerkiksi Tampereella areenasta tehtiin sijoittajille kiinnostava asuntorakennusoikeuden avulla.
Transtaustainen Tanja von Knorring kertoo, miltä on tuntunut kuunnella keskustelua translaista: ”Olen väsynyt kuulemaan asiattomuuksia”
Keskustelu on ollut ala-arvoista ja asiattomuudet ovat kohdistuneet juuri transnaisiin, järjestöaktiivi kertoo.
Uusi seksuaalirikoslaki näkyy jo Helsingin poliisissa: tutkinnassa raiskauksia, joissa suostumuksen epäillään puuttuneen
Helsingin poliisi tutkii parhaillaan sopimattomiin kuviin liittyvää seksuaalista ahdistelua ja kahta epäiltyä raiskausta, joissa tutkitaan suostumuksen puuttumista.
Eduskunta pui hallitusta repinyttä ja kiisteltyä translakia
Translain uudistus on eduskunnassa loppusuoralla. Lain läpimenosta on tarkoitus äänestää ensi viikolla. Hallituspuolue keskustan kansanedustajat saavat äänestää omantuntonsa mukaan.
Näin pidät kompostin käynnissä talvipakkasilla – katso vinkit videolta
Kompostointi-ilmoituksista tuli vuoden alussa pakollisia. Jatkossa yhä useammassa taloudessa kannattaa pohtia biojätteiden käsittelyä omalla tontilla.
Analyysi: Sanna Marin pyytää keskustaa pelisääntökeskusteluun ensi viikolla, mutta siitä näyttää tulevan pelkkä muodollisuus
Hallituskausi on jo nyt niin pitkällä, että puolueille ei ole enää jaossa erävoittoja, kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Hannu Tikkala.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Merja Kyllönen on tyytyväinen translain etenemiseen
Uudessa laissa henkilö voi korjata juridisen sukupuolimerkintänsä hakemuksella. Tällä hetkellä sukupuolen juridiseen korjaukseen tarvitaan mittava lääketieteellinen arviointi.
Translakiin liittyvillä uhkakuvilla ei ole juuri pohjaa, sanovat asiantuntijat – kävimme läpi, kuinka laki muuttuu
Translakiesitys saatiin torstaina valmiiksi pitkän kiistan jälkeen. THL:n ja Väestöliiton asiantuntijat eivät usko, että lain käsittelyä jarruttaneet huolet toteutuisivat.
Translain uudistusta ei saatu valiokunnassa maaliin – kokoomus huolissaan väärinkäytöksistä ja vaatii muutoksia
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta ei saanutkaan valmiiksi mietintöä translain uudistamisesta. Kokoomus on vaatinut korjauksia, jotka estäisivät esimerkiksi armeijan välttelyn lain avulla.
Hallitus pyrkii ajamaan translain uudistuksen läpi vielä tällä vaalikaudella
Lakiesityksessä henkilö voi korjata juridisen sukupuolensa omalla hakemuksellaan.
Vammaispalvelulaki yritetään sittenkin saada maaliin tällä vaalikaudella
Vammaisjärjestöt ovat vedonneet lain valmistumisen puolesta, kertoo sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi.
Raisa Omaheimon kolumni: Turva-alan ongelmiin herättiin vasta, kun ne olivat paisuneet jättimäisiksi
Yhdistelmä riittämätöntä turvallisuusalan koulutusta, yhteiskunnallista eriarvoistumiskehitystä ja julkisen tilan muuttumista kaupalliseksi on tuonut meidät tilanteeseen, jossa pyrkimykset varmistaa turvallisuutta päätyvät myös lisäämään turvattomuutta.
Kampanja tavoittelee lakia eutanasiasta seuraavaan hallitusohjelmaan – Lääkäriliitto suhtautuu asiaan toistaiseksi kielteisesti
Nykyisissä eduskuntapuolueissa eutanasiaa vastustetaan lähinnä uskonnollisista syistä, sanoo kampanjan takana olevan yhdistyksen puheenjohtaja Juha Hänninen.
Ylen sisällöistä tekstimuotoisia pari prosenttia – Yleisradio seuraa uuden lain toteutumista
Ylessä tehtiin viime vuonna seurantaa siitä, miten uuden Yle-lain kirjaus tekstimuotoisista sisällöistä toteutui. Seuranta on tätä nykyä automaattista.