Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Oulun kaupunki hakee sijaisvanhempia – perheitä tarvitaan erilaisiin tilanteisiin eri-ikäisille lapsille

Oulussa jopa liki 80 prosenttia huostaanotetuista lapsista sijoitetaan perheisiin. Perhehoidon osuus on isoin Suomen kuuden suurimman kaupungin joukossa.

"Lastensuojelusta ei saa säästää" -vetoomuksen allekirjoittanut tähän mennessä yli 22 000 kansalaista

Pelastakaa Lapset -järjestön vetoomuksessa esitetään kuntapäättäjille, ettei kunnissa jatkossa leikattaisi kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevilta lapsilta ja nuorilta.

Katso uusin Yle Mix: Mitä tehdä, jos lapsen on paha olla kotona?

Lastensuojelu antaa myös onnistumisia ja ilon aiheita. Nuoret kokijat kertovat.

Autistinen 13-vuotias poika sai käydä vain tunnin koulua päivässä, sitten hän joutui laitokseen: Sanottiin, että poikamme on psykopaatti, äiti kertoo

Huostaanotoista voitaisiin jättää tekemättä viidennes, jos tarvittava psykiatrinen hoito järjestyisi.

Äiti kertoo Ylelle, miltä tuntuu väijyä omaa lastaan ja vaatia poliisia paikalle kerta toisensa jälkeen – ADHD-lapsista joka neljäs päätyy lastenkotiin

Joka neljäs neuropsykiatrisista ongelmista kärsivä lapsi sijoitetaan lopulta kodin ulkopuolelle, kun tukea ei ole annettu ajoissa.

Lähes 10 vuotta sitten Lassi Kilponen tunsi lohdutonta surua Vilja Eerikan puolesta – kasvatusjohtajan mukaan systeemin pahin ongelma on yhä korjaamatta

Lahden kaupungin kasvatuspomon mukaan vanhat osaamistavoitteet joutaisivat roskiin. Lasten hyvinvointi on tärkeintä.

Pamela ja Joonatan Tola puhuvat huostaanotostaan: “Sossut pitäisi nähdä niin, että he oikeasti pyrkivät auttamaan lapsia”

Sairauksista ja päihdeongelmista kärsineet vanhemmat osasivat aina puhua asiat parhain päin sosiaalihuollolle, sisarukset kertovat.

Iida antoi lapsensa huostaan, koska tahtoi antaa heille tulevaisuuden: “En halua, että he joutuvat koskaan ajattelemaan, että olen hylännyt heidät”

Lasten huostaanotto sai Iidan tuntemaan syvää häpeää. Nyt hän kuitenkin tuntee tehneensä suuren rakkauden teon.

Kolme äitiä kertoo ahdingostaan – huostaanottoa joutuu jopa pyytämään itse, jotta lapsi saa apua

Psykiatrista apua tarvitsevat lapset valuvat lastensuojeluun, kun muuta keinoa ei ole. Asiantuntija tunnistaa ongelman.

Jopa 13-vuotiaita jonossa vieroitushoitoon – A-klinikka kertoo, mikä on muuttunut: "Ennen se oli nuoruuden hauskanpitoa, nykyään ongelma"

Tarve päihde- ja mielenterveyspalveluille on lisääntynyt viime vuosina lastensuojelulaitoksissa.

"Ohjaaja sanoi ohimennen, että sinusta tulee syrjäytynyt nuori" – 8 nuorta kertoo tarinansa lastensuojelusta Suomessa

Huostaanotetut nuoret kokevat jääneensä vaille oikeanlaista apua lastensuojelussa.

Raskaus sai Elinan jättämään huumeet: kun tuki kotiin lopetettiin, seurasi romahdus – laskimme, kuinka kalliiksi se tuli

Osa asiantuntijoista ja kunnista on kyseenalaistanut, saavatko perheet tarpeeksi apua ajoissa ennen huostaanottoa.

Terapeutin neuvo rikoskierteessä olevien nuorten vanhemmille: Älä suutu tai ota puhelinta pois – terapialla estetty kymmeniä huostaanottoja

Oikeusministeriö myönsi neljälle kunnalle 2 700 000 euroa nuorten rikos- ja päihdekierteen katkaisemiseksi uudenlaisilla tavoilla.

Kiireelliset sijoitukset ja huostaanotot vähenivät puoleen Lempäälässä

Kiireelliset sijoitukset laskivat viime vuonna vuoden 2011 tasolle.

Työkyvyttömyyseläkeellä olevan perhehoitajan vaikea valinta: sijoituslapset vai eläke? Jo yhden lapsen hoito ylittää ansaintarajan ja vie eläkkeen

Perhehoitoliitto toivoo ansaintarajojen tarkastelua, koska perhehoitajuus on yhteiskunnallisesti merkittävä tehtävä.

Vaasaan on suunnitteilla uusi lastensuojeluyksikkö

Uusi lastensuojeluyksikkö on perusteilla Västervikin alueelle. Yksikköön on tulossa paikka seitsemälle lapselle.

Lapsia ja nuoria halutaan suojella koronarajoitusten vaikutuksilta

Viime kevään koronarajoitusten vaikutukset näkyvät nyt lastensuojelun asiakasmäärissä.

"Lastensuojelu on parhaita asioita, mitä minulle on tapahtunut", sanoo Elisa, 16 – Turussa kuntoutetaan nyt koko perhettä samassa pihapiirissä

Lastensuojelu kaipaa uusia keinoja, jotta huostaanottoja voidaan purkaa useammin. Apua haetaan myös koulutetusta vertaistuesta.

Alaikäiset syyllistyneet vakavaan väkivaltaan tänä syksynä poikkeuksellisen paljon – lastensuojeluun kaivataan lisää järeitä keinoja

Vakavasti ongelmaisille alaikäisille tarvitaan lisää erityisen huolenpidon paikkoja lastensuojelussa, vetoavat viranomaiset.

Lasten kiireellisten sijoitusten määrä lähes kaksinkertaistui Raumalla

Viime vuoden tammi-elokuussa kiireellisiä sijoituksia tehtiin lastensuojelussa 26. Tänä vuonna määrä oli vastaavana aikana 45.

Valko-Venäjän itsevaltiaan yksi virhe loi vahvan kansan, jota pelotellaan nyt hiljaiseksi – Olga pelkää menettävänsä lapsensa

Aiemmin Valko-Venäjän yhteiskuntaa leimasi hajanaisuus. Nyt kansa on yhdistynyt tavalla, jota kokenut tutkija ei ole aiemmin nähnyt.

Lastensuojelussa vain puolet tarvittavista työntekijöistä – lastensuojelun kriisissä tarvitaan ensin apua kuntiin, toteaa työryhmä

Kuntiin tarvittaisiin ensi alkuun lisää satoja sosiaalityöntekijöitä, lisäksi alalle tarvitaan myös henkilöstömitoitus pitkälti yksityisiin hoitopaikkoihin.

Uusi lastensuojeluyksikkö arveluttaa asukkaita Orimattilassa – rakennusluvasta oikaisuvaatimuksia

Tönnöön lastensuojeluyksikköä valmisteleva yritys pyrkii lisäämään tietoa tulevasta toiminnasta keskustelutilaisuudessa.

Flunssaisia lapsia eristetään koulukodeissa omiin huoneisiinsa – siellä on oltava niin kauan, että oireet hellittävät

Ympärivuorokautista lastensuojelutyötä ei voida tehdä etänä koronankaan aikana.

Lasten huostaanottojen määrä kasvanut rajusti Lahdessa

Myös kiireellisiä sijoituksia tehtiin viime vuonna edellisvuotta enemmän.

Marja Sannikka: Jätämme lapsiamme heitteille

Miksi tuhannet lapset joutuvat elämään Suomessa vaikeissa oloissa, pohtii Marja Sannikka videoblogissaan.

Vanhempien päihteiden käyttö on yleinen syy huostaanottoihin – Lastensuojelu: "Mielenterveysongelmia hoidetaan päihteillä"

Päihteiden käyttö on lisääntynyt myös nuorilla, jotka käyttävät erityisesti kannabista.

Lastensuojelun jälkihuollon ikäraja nousee Jyväskylässä 25 vuoteen

Jälkihuollosta nuoret saavat apua itsenäistymiseen aikuisuuden kynnyksellä.

Huostaanotetut nuoret kantelevat oikeusasiamiehelle entistä useammin – Kantelun tehnyt nuori toivoo: "Pois nöyryytys ja mielivalta"

Lähes jokainen alaikäisen tekemä kantelu johtaa toimenpiteisiin. Nuori voi jopa saada hyvityksenä tuhansia euroja.

Tutkija al-Holin lasten palauttamisesta: “Lastensuojelua ei saa valjastaa politiikantekoon”

Terrorismintutkija ja perheoikeuden tohtori A-studiossa: Jokaisen al-Holin lapsen ja aikuisen tapaus on harkittava yksilöllisesti.

Psykologiliitto: Al-Holin lapsia ja äitejä ei pidä erottaa toisistaan

Liitto painottaa, että aina, ennen kuin päätöksiä huostaanotoista tehdään, on lapsen tilanne selvittävä perin pohjin.

Lännen Media: Iltakoulussa keskusteltiin al-Holin orvoista eikä linjattu, keitä olisi tarkoitus kotiuttaa

Iltakoulun linjauksen mukaan orpolapset olisi voinut tuoda Suomeen viranomaistoiminnan perusteella.

"Erään lapsen toiveena oli uusi peitto ja tyyny" – Vapaaehtoisten keräyksen ansiosta yli 200 lasta saa Kainuussa joululahjan

Joululahjakeräyksen avulla pystytään muistamaan kaikkia kainuulaisia lapsiperheitä, jotka ovat pyytäneet lahjaa järjestöltä.

Helsinki odottaa al-Holin leiriltä palaavia lapsia – lastensuojelu ja neuvolat valmiina yksin tai äitien kanssa saapuvien lasten vastaanottamiseen

Tehtävät on jaettu viranomaisten kesken. Lastensuojelussa on varauduttu arvioimaan muun muassa kiireellistä lastensuojelun tarvetta.

Lasten huostaanotto rikkoi Riikan äitiyden – ”Äidin ei pitäisi joutua kysymään lapseltaan, mikä hänen lempiruokansa on”

Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten vanhemmat kokevat usein tulevansa syrjäytetyiksi. Toimiva suhde vanhempiin on yleensä lastenkin etu.

Perheiden sote-palveluja uudistetaan Kymenlaaksossa – esimerkiksi neuvolat toimisivat jatkossa perhekeskuksissa

Kymenlaaksoon tulisi kaksi laajan palvelun perhekeskusta ja useita perhekeskustoimipisteitä.

Lapsensa vuosiksi ulkomaailmasta eristäneet vanhemmat astuivat Ruotsissa julkisuuteen: "Olemme ehkä eläneet muita yksityisempää elämää"

Ruotsin TV4:n haastattelussa vanhemmat selittävät aidattua pihaansa perinteisellä rakennustyylillä ja kovalla tuulella.

Lasten huostaanotot ovat lisääntyneet hälyttävästi Viitasaarella

Myös lastensuojelun kustannukset ovat nousseet huolestuttavasti.

Hoivabisneksestä tutut terveysjätit vuolevat miljoonia huostaanotetuilla lapsilla – Asiantuntija: Lapsilla ei pitäisi tehdä lainkaan voittoa

Ylen selvitys paljasti epäkohtia useista Mehiläisen ja Humanan tytäryhtiöiden lastenkodeista.

Keskiviikko 9.10.2019 (radio)

Monien lastenkotien toiminnassa on puutteita. Ulkoiset paineet lisäävät vanhempien uupumista. Nuuskan tuonti väheni. Turkki lisää joukkoja Syyrian rajalle.

Yle investigates: One in ten foster homes in Finland has broken the law

At least 50 foster homes and child welfare institutions have been reprimanded by authorities for irregularities.

Yle seurasi päivän lastensuojelun arkea – yllättävä tieto puhelimessa sai jähmettymään: “Onhan tämä työ henkisesti raskasta”

Ylen selvityksen mukaan kuntien lastensuojelu on paikoin kriisissä – lasten paperit makaavat pöydillä, eikä uusia työntekijöitä saada palkattua.

Lastensuojelulaitoksissa paljon puutteita ympäri maan: Vetelin nuorisokodille huomautus lääkeasioista

Puutteita on paljastunut viime vuosina joka kymmenennessä laitoksessa Suomessa.

Pohjois-Pohjanmaan lastenkodit korostuvat moitteita saaneiden lastenkotien listassa

Moitteita saaneiden lastenkotien listalla on muun muassa paljon julkisuudessa ollut Pohjolakoti Muhokselta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle