Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

baarin tyhjä lattia baaripöytineen, taustalla esiintymislava

Keskiviikko 12.1.2022 (radio)

Aluevaalien ennakkoäänestys alkoi. THL esittää baarien sulkemista. Korona leviää armeijassa. Uuden Musiikin Kilpailun esiintyjät kerrottiin.

Itse tehtävä koronatesti.

Kotitestin positiivista tulosta ei aina tarvitse varmistaa virallisella testillä, mutta siitä voi jatkossa koitua ongelmia koronapassin kanssa

Viime päivien ohjeet testiin hakeutumisesta ovat saattaneet hämmentää, koska neuvot ovat vaihdelleet. Yleinen periaate on, että kotitestin positiivinen tulos pitää vielä vahvistaa.

Puusta valmistettuja joulupalloja korissa.

Torstai 23.12.2021 (tv)

Ravintolarajoitukset. Vanhusten joulu. Joulukoristetehdas. Säätiedot.

Ihmisryhmä seisoo kadulla, vain jalat näkyvät kuvassa.

Suomessa on huumeiden katukauppaa, josta THL ja KRP jäljittävät fentanyyliä – kuolintilastot laahaavat jäljessä

Suomenkin kaduilla myydään pillereitä, joiden sisältö saattaa olla tappava. Bentsodiatsepiinipilleri voi sisältää jotakuinkin mitä tahansa. Nuoriso puhuu ghettoapteekeista, ja poliisilla ja tullilla riittää töitä.

Kuopion pääterveyaseman ilmoituskyltti rakennuksen katolla, jossa lukee Sosiaali- ja terveyskeskus

Etäasioinnin yleistyminen on vauhdittanut hoitoonpääsyä terveyskeskuksissa

Tavoitteena on, että asiakas saa mahdollisimman pian avun ongelmaansa sen kiireellisyydestä riippumatta, THL:n raportissa todetaan.

Anonyymi valokuva hautajaisista, Virtain kirkko, Jyväskylä, 22.3.2019.

Korona nousi yhdeksän yleisimmän kuolinsyyn joukkoon Suomessa viime vuonna

Vaikka koronaepidemia on tuonut uuden lisän kuolinsyytilastoon, on kontaktien välttäminen toisaalta vähentänyt huomattavasti muihin hengityselintauteihin kuolemista. Epidemian kokonaisvaikutuksia tulevasta on vielä hankala sanoa.

Hoitajia Tyksin lasten ja nuorten klinikan käytävällä Turussa.

THL: Etelä-Pohjanmaalla "mittava tarve sopeuttaa palveluverkkoa"

Etelä-Pohjanmaan väestö ikääntyy, palvelujen tarve kasvaa, mutta tekijöitä eli hoitohenkilöstöä on vaikea löytää. Tavoitteena on kotiin tuotavien palvelujen lisääminen, mutta vielä valikoima on melko suppea. Tämä käy ilmi THL:n arviosta.

Sairaanhoitaja antaa koronavirusrokotetta oppilaalle.

Norjasta löytyi kesäkuussa koronamuunnos, ja nyt se sai nimen

Tutkijoiden mukaan delta plus -muunnos ei vaikuta aiempia muunnoksia vaarallisemmalta, ja Norjan viranomaiset sanovat rokotteiden tehoavan siihen.

Koronatestausta antigeenitestillä.

THL:n Mika Salminen: Lapin sairaanhoitopiirissä koronatilanne hoidettu ammattitaidolla ja laadukkaasti, pikatestit ratkaisevassa osassa

Lapin sairaanhoitopiirissä on tällä hetkellä Manner-Suomen matalin koronatartuntojen ilmaantuvuusluku. Ainoastaan Ahvenanmaan maakunta on niukasti edellä. Alueella otettiin jo varhain käyttöön pikatestit tartuntojen seulonnassa.

Lapset piirtävät pöydän ääressä.

Päiväkotien työntekijät saavat influenssarokotukset myös Helsingissä, vaikka kaupunki ehti jo varoittaa, ettei rokotteita välttämättä riitä

Kaupunki perusteli aiempaa päätöstään THL:n linjauksilla, mutta ne eivät koske varhaiskasvatuksen työterveyshuoltoa.

Kamera kuvaa kahta naista, jotka ohjaavat pikkujoulutapahtumaa verkossa.

THL urges caution as festive season approaches

At their weekly Covid briefing, health officials urged people to be cautious as the pre-Christmas party season approaches. 

Pataässässä tanssittiin 15. lokakuuta.

THL's Salminen: Some restaurants use Covid pass only when it suits them

The health agency's security director says switching between following restrictions and then using the pass is contradictory to the Covid pass system's intent.

Vanhuksen kädet.

Pohjoiskarjalaiset miehet kestävät elämää huonommin kuin maakunnan naiset

Nyt syntyvillä pohjoiskarjalaisilla vauvoilla on elämää edessään keskimäärin hieman yli 80 vuotta. Naisten ja miesten välinen ero elinajanodotteessa on kuitenkin Suomen suurin.

Sairaanhoitaja Evelin Prees teho-osastolla TYKSissä.

THL wants Covid pass for nurses and care staff, ministry cool on idea

Health officials want to ensure care staff are vaccinated. 

Sairaanhoitaja Evelin Prees teho-osastolla TYKSissä.

THL ehdottaa koronapassia hoitohenkilöstölle, STM moittii esitystä puutteelliseksi

THL:n mukaan koronapassin laajentaminen voisi olla nopea tapa suojata potilaita ja henkilökuntaa koronalta. Tiedossa on tilanteita, joissa rokottamaton työntekijä on tartuttanut tautia hoidettaviin.

Pataässässä laulettiin 15. lokakuuta.

Hallituslähteet: Puolueet yhtä mieltä siitä, että ravintolarajoituksia olisi syytä jatkaa marraskuussa

Ravintolarajoituksia koskeva valtioneuvoston asetus on voimassa lokakuun loppuun, joten hallituksen päätöksellä alkaa olla kiire.

Kuvassa kasvomaskia käyttävä nainen astuu ulos junasta Helsingissä lokakuussa 2020.

Transport operators VR, HSL end mandatory mask order

Both companies said passengers can continue to wear face coverings if they wish to do so in accordance with the national mask recommendation.

Wallis' Karaoke Bar -ravintolassa tarkastettiin asiakkaiden koronapassit tartuntatautilain muutoksen tultua voimaan perjantain ja lauantain välisenä yönä Helsingissä 16. lokakuuta 2021.

Suomi purki koronarajoituksia, vaikka THL:n käyrät varoittivat uhkaavista seurauksista – tautiekologi: "Masentavinta, että meni juuri niin kuin ajateltiin"

THL mallinsi elokuussa, miten sairaalahoito kuormittuisi, jos rajoituksia purettaisiin 80 prosentin rokotekattavuuden koittaessa. Hoidon tarve olisi noussut merkittävästi. Rajoitukset purettiin, kun kattavuus oli vielä selvästi vähemmän, noin 70 prosenttia.

Sairaanhoitaja Aishwarya Gauli (vas.) antoi ensimmäisen koronavirusrokotteen Vasili Panchuev, 29, Helsingin Messukeskuksen koronarokotuspisteellä 15. lokakuuta 2021.

THL: Koronavirustaudin sairastaneiden mahdollista saada toinen rokoteannos – sen myötä voi saada myös koronapassin

Helsingin kaupunki aikoo ryhtyä toimimaan päivitettyjen ohjeiden mukaisesti.

Sairaanhoitaja pistää koronarokotteen potilaalle Helsingin Messukeskuksessa.

Kolmannen koronarokoteannoksen jakelu laajenee koko Etelä-Savon alueelle

Taustalla on Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos THL:n tiistainen suositus.

Sairaanhoitaja Jenna Muurama työskentelee teho-osastolla

Miten koronan torjuntaa pitäisi mitata? Professorin laskelman mukaan pelastetut elinvuodet ovat maksaneet kymmeniä kertoja kohtuuhintaa enemmän

Koronaa on torjuttu kohtuuttomalla hinnalla, kun käyttöön otettiin laajat sulkutoimet, professori Paul Lillrank sanoo. Koronan kustannusten mittaaminen on kuitenkin vaikeaa, koska emme tiedä mitä olisi tapahtunut, jos olisimme tehneet toisin.

Medelålders man i munskydd och läkarrock. I bakgrunden en sjukhusingång.

Vaasan sairaanhoitopiirissä otettiin THL:n suositus kolmansista rokoteannoksista yli 60 -vuotiaille tyytyväisenä vastaan

Vaasan sairaanhoitopiirissä on hyvät valmiudet aloittaa kolmannet rokotukset THL:n suositusten mukaan pian. Asia laitetaan sairaanhoitopiirissä heti vireille.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:in Meilahden sairaala-alue Helsingissä 7. lokakuuta 2020.

Rokottamattomien osuus kasvaa sairaalahoidossa – 77 prosenttia HUSin koronapotilaista ei ole ottanut rokotusta

Yhä useampi koronavirusinfektion takia sairaalahoitoon joutunut on rokottamaton. Kolmas koronarokotekierros on päässyt vauhtiin ja kolmannen koronapistoksen on saanut jo noin 77 000 ihmistä.

Modernan koronarokotetta pistetään tatuoituun olkavarteen Saksassa.

Etelä-Karjala saavuttanut 80 prosentin rokotuskattavuuden

Tarkalleen 80,3 prosenttia on saanut molemmat koronarokotteet.

Kouvolan Nurmilinnun päiväkodin lapsia ja ohjaajia.

Nuhaisen lapsen saa taas viedä päiväkotiin, mutta THL:n ohjeistus jättää tulkinnanvaraa – neljä vinkkiä oireiden arviointiin kotona

Lasten täydellisen oireettomuuden vaatimuksesta on luovuttu. Päiväkotiin voi palata, vaikka nenä vielä vähän vuotaisi flunssan jäljiltä.

Jätevesialtaita Oulun Taskilan jätevedenpuhdistamossa.

Huumeet ja epidemiat näkyvät myös jätevesissä – lisääntynyt korona näkyy Oulun näytteissä

Oulun Taskilan jätevedenpuhdistamolta kerätään viikottain näyte, josta pystytään seuraamaan Oulun koronatilanteen kehittymistä. Viimeisimmän testauksen mukaan koronan määrä on lisääntynyt.

Kuvassa on 10-vuotias poika, jolla on kasvoillaan hengityssuojain.

Koulujen maskinkäyttösuosituksista alueellisia, alakouluissa opetusryhmiä ei tarvitse pitää erillään

Opetusministeriö ja THL päivittivät varhaiskasvatuksen ja opetussektorin suosituksia. Uusien suositusten mukaan suuria luentotilaisuuksia on mahdollista järjestää lähiopetuksena.

Omakanta-palvelusta tulostettu koronatodistus rokotustietoineen.

Päivän nopeat – katso maanantain viisi kiinnostavinta uutista

THL on puhunut koronapassin ikärajan nostamisen puolesta, koska 12–15-vuotiaat sairastuvat harvoin vakavasti.

Nuori saamassa koronarokotusta Helsingin Jätkäsaaren rokotuspisteessä.

Essoten alueella "joitakin satoja" Modernan rokotteita annettu alle 30-vuotiaille miehille, THL ohjeistaa keskeyttämään rokottamisen varotoimena

Alustavien tutkimustulosten mukaan Modernan Spikevax-rokotteeseen voi alle 30-vuotiailla miehillä liittyä kohonnut sydänlihastulehduksen riski. Johtajaylilääkärin mukaan huolissaan ei tarvitse olla.

Moderna rokote ampulleja ja pakkauslaatikko.

THL recommends suspending use of Moderna vaccine for young men, boys

The announcement follows similar suspensions by other Nordic countries due to concerns over possible side effects.

Sairaanhoitaja Airi Valkonen antamassa koronavirusrokotetta helsinkiläiselle 15-vuotiaalle Rorja Räsäselle

Ruotsi ja Tanska keskeyttävät Moderna-rokotteen käytön nuorilla – THL:n Nohynek: Suomen linjaa tarkastellaan, päätös ehkä huomenna torstaina

Ruotsin kansanterveysviranomaisen mukaan sivuvaikutuksen riski on hyvin pieni. THL:n ylilääkäri Hanna Nohynekin mukaan Suomessa on tehty Modernan rokotteesta samankaltaisia havaintoja kuin Ruotsissa.

Hoivakoti Esperi Jänismäki / espoo 23.01.2020

THL: Koronakriisi heikensi etenkin naisten työllisyyttä

Lasten ja iäkkäiden hoiva kasaantui koronakriisin aikana etenkin naisten harteille, lähisuhdeväkivalta lisääntyi ja työttömyys iski ensisijaisesti nuoriin naisiin, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo.

Nainen kasvomaski kasvoillaan

Koronaepidemian leviämisvaihe ohi Etelä-Karjalassa – maakunta siirtyi alemman tason kiihtymisvaiheeseen

Maskin käyttö perustuu jatkossa jokaisen omaan harkintaan. Etätyösuositus päättyy Etelä-Karjalassa lokakuun 15. päivänä.

lapsi keinuu, synkkä varjo

Authority finds child welfare units keep inadequate records on use of disciplinary measures

The measures can include restrictions on communication and freedom of movement, personal checks and inspections, as well as placing a child in isolation or detention.

henkilökuva

THL:n lausunto koronapassista paljasti ison näkemyseron hallituksen kanssa – nyt STM:n Kirsi Varhila kertoo, miksi THL:n näkökanta ohitettiin

THL suosittaa koronapassin ikärajaksi 16 vuotta hallituksen esittämän 12 ikävuoden sijaan. Lapsiasiavaltuutettu ei näe estettä yli 12-vuotiaiden koronapassille.

Tyttö tekee parkourtemppua koulun liikuntasalissa.

THL säästäisi lapset koronapassilta ja vapauttaisi matkustusta nopeammin – lausunto paljastaa rajun näkemyseron hallituksen kanssa

THL ja sosiaali- ja terveysministeriö ovat hyvin eri linjoilla matkailijoiden testauksen tarpeellisuudesta ja koronapassin vaatimisesta lapsilta.

ed sheeran.

Perjantai 17.9.2021 (radio)

THL on antanut ohjeen 3. koronarokotuksesta. Suomessa puhutaan hoitajien koronarokotuksista. Suomessa puhutaan hoitajien rokotuksista. Englantilainen poplaulaja Ed Sheeran esiintyy Suomessa ensi kesänä. Sää on poutaista ja pilvistä.

verenpainemittarin käyttöä.

Suomalainen terveydenhoitaja on maailmassa ainutlaatuinen – opettaja: "Joskus on syytetty terveysterroristeiksi"

Lauantaina vietetään toista kertaa kansallista terveydenhoitajapäivää. Kajaanin ammattikorkeakoulussa terveydenhoitajia kouluttava yliopettaja Arja Oikarinen sanoo, että nykymaailmassa terveydenhoitaja kannustaa, tukee ja valmentaa terveelliseen käyttäytymiseen.

Otto Salminen ja Kalle Mäkelä nojaavat pingispöytään.

Huumekokeilut ovat teineillä lähes yhtä yleisiä kuin säännöllinen juopottelu

Nuorten alkoholin käyttö on vähentynyt, mutta huumekokeilujen määrä on pysynyt pitkällä aikavälillä ennallaan. Ylen tapaamat nuoret pitävät varsinkin kannabiksen hankkimista vaivattomana. Enemmistölle nuorista päihteiden käyttö ei kuitenkaan ole hyvä idea.

Coel Thomas, Helsingin Vihreiden varapuheenjohtaja ja varavaltuutettu.

Tämä mies teki töitä vuosia, että sai vihreät kannattamaan kannabiksen laillistamista – nyt 27-vuotias Coel Thomas kertoo miksi

Vihreiden tuoreen kannabiskannan takana on helsinkiläisen Coel Thomasin vuosia kestänyt lobbaus. Hän kertoo Ylen haastattelussa, miksi ajaa kannabiksen laillistamista voimakkaasti.

Arto Lahtinen pitää padel-mailaa käsissään pelikentällä.

Hämeenlinna saa ensimmäisen padelseuransa – pääpaino on kilpailutoiminnassa

Mailapeli padel on kasvattanut nopeasti suosiotaan. Padelia pääsee tällä hetkellä pelaamaan jo noin sadalla eri paikkakunnalla ja yli 500 kentällä Suomessa.

Paula Uusiluoto ja Anu Plym

"Säkenöivät mutsit" taltuttivat yksinäisyyden Whatsappissa – pienten lasten vanhempien yksinäisyys vaihtelee alueittain, katso kartalta oman kuntasi tilanne

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimus kertoo, että moni tuore vanhempi kokee yksinäisyyttä. Yksin jäämisen kokemukset painottuvat Kainuuseen ja Itä-Suomeen.

vauva sylissä

THL:n tutkimus: Etelä-Karjalassa vauvaperheiden vanhemmat kokevat uupumus- ja masennusoireita

Etelä-Karjalassa vauvaperheiden jaksaminen koronavirusaikana on lähes samalla tasolla kuin koko Suomessa keskimäärin, mutta uupumusoireita on keskimäärin muuta maata enemmän.

Kasvomaskiin pukeutunut nainen katsoo jouluvaloin koristeltua tavaratalon ikkunaa.

THL:n tutkimus: Koronapandemia iski maahan muuttaneiden talouteen, mutta toivo tulevasta kasvoi joka viidennellä

Taloudellinen tilanne huononi koronapandemian aikana neljäsosalla maahan muuttaneista, koko väestön vastaava lukema oli kuusi prosenttia. Toiveikkuus puolestaan kasvoi 20 prosentilla maahan muuttaneista ja seitsemällä prosentilla koko väestöstä.

Oppilaita koululuokassa.

THL pitää kirjastoa turvallisena, baaria ei – katso koneesta, millaiseksi viranomaiset arvioivat tartuntariskin eri tilanteissa

Koulujen lähiopetus perustasolla, toisella asteella ja yliopistoissa on todettu riskiltään vähäiseksi riskipotentiaalin arviointitaulukossa. Taulukko on työkalu, jonka avulla alueelliset viranomaiset voivat määritellä tilaisuuksiin liittyvää riskiä.

Hoitaja otti nenä-nielunäytettä Mehiläisen drive-in-testausasemalla Helsingissä 2. heinäkuuta.

Analyysi: Koronarokotettu kaipaa selviä ohjeita ulos koronasta, mutta testeistä ja jäljityksestä tuli nolo arvovaltataistelu

Ministeriö patistaa tartuntatautiylilääkäreitä jatkamaan testaamista ja jäljittämistä, vaikka yli puolet kansalaisista on rokotettu. Suurten kaupunkien tartuntatautiylilääkärit ovat vaatineet jäljittämiseen järkeä. Tie ulos koronasta on muuttunut arvovaltakiistaksi, kirjoittaa politiikan toimittaja Kristiina Tolkki.

STM:n Varhila: Jos emme testaa ja jäljitä, tilanne on menetetty

STM:n Varhila: "Jos emme testaa ja jäljitä, tilanne on menetetty"

Koronatestaus ja -jäljitys kuormittavat perusterveydenhoitoa. STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila ei lupaa nopeaa luopumista testauksesta ja jäljityksestä. Sen sijaan ministeriö haluaa THL:ltä selvityksen, onko sen ohjeistus lain kirjaimen mukainen. THL haluaisi nostaa kynnystä testeihin hakeutumiseen.

Omaishoitaja Rita Solla sai koronavirusrokotteen Helsingissä 1. helmikuuta.

THL ehdottaa kolmatta koronarokoteannosta rajatuille ryhmille – muun väestön osalta tilannetta arvioidaan syksyn aikana

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ehdottaa, että kolmansia koronarokoteannoksia ryhdyttäisiin ensimmäisenä antamaan ihmisille, joiden elimistön immuunivaste on sairauden tai sen hoidon vuoksi alentunut.

Kasvomaskiin pukeutunut nuori.

THL: Savonlinnassa kuusi uutta koronavirustartuntaa

Tartuntoja on löytynyt myös Mikkelissä, Juvalla, Sulkavalla ja Mäntyharjulla.

Näytepullo Lahden jätevedenpuhdistamolla

THL aloitti koronaviruksen jätevesiseurannan uudelleen Hämeenlinnassa – ensimmäinen näyte lähellä huippulukemia

Koronaviruksen jätevesiseuranta alkoi Hämeenlinnan lisäksi uudelleen myös viidessä muussa keskikokoisessa kaupungissa. Kesäkuun alussa seurantaa keskitettiin Euroopan komission suosituksesta suurimpiin kaupunkeihin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle