Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Punavalkoinen raitiovaunu kulkee kadulla, jonka varrella on sekä vanhoja tiilirakennuksia, että uusia lasipintaisia liikehuoneistoja.

Virolaiset kopioivat suomalaisen henkilökortin eivätkä tarvitse verkkopankkitunnuksia – näillä neljällä erolla Viro hakkaa Suomen digiasioinnissa

Sähköinen allekirjoitus täyttää lokakuussa 20 vuotta – Virossa. Siellä suomalaisesta innovaatiosta kehiteltiin menestystarina, joka on tuonut miljoonasäästöt.

Leo Kunnas vanhassa vankisellissä.

Tässä sellissä 16-vuotias Leo Kunnas oppi, että voimaa voi vastustaa vain voimalla – entisellä Neuvostoliiton vangilla on nyt tärkeä viesti

Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys parantaa Viron ja kaikkien Baltian maiden turvallisuutta, arvioi virolainen kansanedustaja ja maanpuolustusasiantuntija Leo Kunnas.

Uku-Sten Harjumaa Kiiking keinussa.

Näin keinu pyörii akselinsa ympäri – kiiking on perinteitä, voimaa ja rämäpäisyyttä yhdistelevä virolainen extreme-laji

Virolaislajin juuret ovat kyläkeinuperinteessä, joka tunnetaan Suomessakin. Tänä päivänä virolaistyyppisiä keinuja löytyy ainakin viidestä eri maasta.

Etualalla rantaheinikkoa, taaempana kapena kannaksen päässä pieni saareke, jossa lintutorni. Horisontissa metsäinen Aegna-saari.

Viron luonto eroaa Suomesta enemmän kuin arvaisi, sanoo opas – näitä viittä asiaa et ehkä tiennyt naapurimaastamme

Viron matkailu elpyy koronakurimuksesta, ja suomalaiset ovat palanneet suosikkikohteeseensa. Monelle Viro on yhtä kuin vanhankaupungin matkailijatungos, mutta esimerkiksi Viron luonto voi yllättää suomalaisen.

Rain Kooli kertoo veneilyn vähäisestä suosiosta etelänaapurissa

Arkea maailmalta: Viro on enimmäkseen veden ympäröimä, silti virolaiset eivät ole kummoinen veneilykansa

Neuvostokauden sulkemat rannat ovat avautuneet Virossa aikoja sitten, mutta miehityksen tuhoama veneilyperinne ei ole elpynyt kunnolla vieläkään, kertoo Ylen Viron-toimittaja Rain Kooli.

Silmälasipäinen nuori tummatukkainen nainen katsoo kameraan taustallaan Tallinnan kaupunki.

Viron poliisi varautuu levottomuuksiin venäläisenä voitonpäivänä – "Toukokuun yhdeksäs jakaa sukuani", kertoo venäjänkielinen Mira Ralli, 20

Tuoreen lain mukaan Virossa ei saa kokoontua käyttäen Venäjää tukevaa symboliikkaa. Poliisin mukaan 9. toukokuuta on kuitenkin odotettavissa provokaatioita ja yhteenottojen vaara on todellinen.

Tänä vuonna ilotulitusnäytös järjestettiin Moskovassa tyhjällä Punaisella torilla koronarajoitusten vuoksi.

Virossa heräsi huoli venäläisten tv-kanavien propagandasta – "Kukaan ei tarvitse vihanlietsontaa"

Kanavakeskustelu liittyy Ukrainan kriisiin ja kansainvälisen turvallisuustilanteen kärjistymiseen. Kremlin kontrolloimat tv-kanavat ovat monien Viron venäjänkielisten ensisijainen tietolähde.

Virolaisia eläkeläisiä ylittämässä raitiovaunun raiteita Tallinnan keskustassa

Viro kävi äsken katastrofin partaalla, mutta sai koronan hallintaan – keinoina kovennettu koronapassi, maskipakko ja koululaisten testaukset

Sekä sairaalassa olevien potilaiden määrä että viruksen pitoisuus jätevesissä ovat kääntyneet selvään laskuun. Rokotuskattavuus laahaa silti merkittävästi Suomea jäljessä.

Viron onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Rene Arikas esittelee Estonia-autolautan uusia tutkimuksia.

Rocky seabed surprised investigators but cause of rupture in MS Estonia still uncertain

Investigators are planning to return to the wreck site next spring.

Virolaiset kahdeksasluokkalaiset Karina ja Sonja

Virolaisnuoret arjen vääryyksien kimppuun suomalaisvinkein – "Moni aikuinen sulkee kiusaamiselta silmänsä", sanovat 14-vuotiaat Karina ja Sonja

Nuorten osallisuutta lisäävää suomalaismenetelmää kokeiltiin Virossa. Gutsy Go -ohjelmassa nuoret keksivät ratkaisuja epäkohtiin ja tekevät niistä videoita. Aikuisten välinpitämättömyys on tuttua myös tallinnalaisille nuorille.

Ihmisiä kävelee ulos Länsiterminaalista. Edessä Tullin kaksi autoa.

Sataman terveysneuvoja käräytti rikosepäillyt: "Ei kannata tulla Suomeen rötöstelemään" – Auton takakontista löytyi etsintäkuulutettu mies, huumeita ja aseita

Useista rikoksista epäillyt nainen ja mies paljastuivat Helsingin Länsisatamassa tehdyn koronavirustarkastuksen yhteydessä.

Viro voitti miekkailussa kalvan joukkuekilpailun olympiakultaa.

Virolaisnaisille jättipotti Tokion miekkailusta – joukkuekaverin upea ele mahdollisti hetken, jota 41-vuotias konkari ei unohda koskaan

Viron miekkailijanaiset voittivat olympiakultaa ja toivat maalleen ensimmäisen kultamitalin 13 vuoteen. Joukkuekilpailun finaalissa kaatui Etelä-Korea. Katso ratkaisu jutun kuvaa klikkaamalla!

Kalle Rovanperä kuvassa

Rovanperä makes history as youngest-ever world rally event winner

Kalle Rovanperä is the second generation of a Finnish rally-driving dynasty.

Rain Kooli

Arkea maailmalta: Matkustuskiista antaa Suomen virolaisista yksipuolisen kuvan – suurinta osaa tänään päättyneet rajoitukset eivät edes koskeneet

Media vahvistaa Suomenlahden kummankin puolin kuvaa perheistään erossa olevista rakennusmiehistä. Virolaisuus Suomessa on kuitenkin paljon monitahoisempi ilmiö, kirjoittaa Ylen Viron-toimittaja Rain Kooli.

Henkilö katsoo vero.fi-sivustoa tietokoneen ruudulta.

Finland and Estonia start sharing real-time tax data 

The arrangement aims to improve cross-border tax violation investigations.

Virosta saapuville matkustajille tehdään sisärajatarkastuksia.

Finland likely to lower border restrictions for seaport commuters, STT reports

The Finnish government is scheduled to deal with the matter on Thursday, according to the news agency.

Kersti Samm saa halauksen tyttärentyttäreltään Liis Pajuväliltä.

Virolaisten pakkosiirrot Siperiaan alkoivat 80 vuotta sitten – "Tätä ei pidä unohtaa, vaikka oma elämämme onkin mallillaan", sanoo Ann Pajuväli, 31, isoäitinsä kokemuksista

Neuvostovallan ahmaisemasta Virosta pakkosiirrettiin 1940-luvulla yhteensä yli 30 000 ihmistä. Tavaravaunuihin tungettiin väkeä vauvoista vanhuksiin. Yksi heistä oli Kersti Samm, josta Siperian-vuodet tekivät orvon.

Matkustajalaiva saapumassa Helsingin Länsisatamaan.

Viron pääministerin viesti toi matkustuskiistan julkisuuteen – Kaja Kallaksen avoin kirje Sanna Marinille kertoo maiden suhteiden vaikeuksista

Viron ja Suomen tuntijat muistuttavat kahden kansan suhtautumistapojen eroista. Silti koronakriisin aiheuttama häiriötila osoitti myös, kuinka kiinteäksi Suomenlahden ylittävä arki on jo muodostunut.

Kiista matkustusrajoituksista saattaa vaikuttaa Suomen ja Viron suhteisiin

Viron pääministeri ei vakuutu Marinin lupauksesta käsitellä maahantulorajoituksia: "Olemme kuulleet lupauksia aikaisemminkin"

Viron pääministeri ei luota Suomen hallituksen lupaukseen matkustusrajoituksien lieventämisestä meriliikenteessä jo ensi viikolla. Suomi on tammikuun lopulta alkaen sallinut Virosta vain välttämättömän työmatkaliikenteen.

Suomen Viron-suurlähettiläs Timo Kantola ja Viron pääministeri Kaja Kallas.

Estonian PM calls Finnish travel restrictions "unreasonable"

Finland is allowing work-related flights into the country from EU and Schengen countries, but most commuting from Estonia is by ship.

Magnus Kirt loukkaantui vakavasti lokakuussa 2019 heitetyssä Dohan MM-finaalissa.

Valmentaja halusi pimittää Magnus Kirtiltä videon loukkaantumisesta, mutta keihästähti päätti kohdata tosiasiat – nyt hänellä on uusi ongelma

Magnus Kirt on ollut poissa keihäsympyröistä vuoden 2019 Dohan MM-finaalista lähtien. Virolaistähti halajaa takaisin kilpailuihin kesäkuussa, mutta ennen sitä hänen on ylitettävä jälleen yksi uusi este.

Seutukunnalle on kallisarvoista, että lentoyhteys maailmalle pysyy

Pienille kentille lennetään taas, kun valtion tukemat reitit alkavat – ensimmäinen lento laskeutui Kemi-Tornioon maanantaiaamuna

Valtion tilaama ostoliikenne parantaa maakuntakenttien lentoyhteyksiä huomattavasti vuoden loppuun asti. Virolainen lentoyhtiö NyxAir aloittaa Kemi-Tornion ja Helsingin väliset lennot tänään. Myös reitit Joensuuhun, Jyväskylään, Kokkola-Pietarsaareen ja Kajaaniin turvataan.

Matkustaja nousee Finnairin ATR-potkuriturbiinikoneeseen Joensuun lentoasemalla

Finnair to accept vaccine certificate for flights to Finland

The airline will accept certificates in English, French, German, Estonian, Swedish, Spanish, Russian and Italian but not in Finnish.

Käytä maskia, sanoo kyltti Tallinnassa joulukuun alussa.

Miten Viron koronatilanne äityi niin pahaksi? 4 mahdollista selitystä

Selitykset vaihtelevat hallituksen päättämättömyydestä maan olosuhteisiin, kirjoittaa Viron-toimittajamme Rain Kooli.

Mehiläisen sairaala Helsingin Töölössä.

Mehiläinen ostaa kaksi virolaista terveyspalveluyritystä

Mehiläinen tavoittelee digipalveluiden ja klinikoiden laajentamista Pohjois-Euroopassa.

Hiekoitushiekkaa kadulla.

Perjantai 5.3.2021 (radio)

Hallitus suunnittelee lisää koronatoimia. Ravintoloissa ei saa nyt tanssia tai laulaa. Monia virolaisia on määrätty tällä viikolla palaamaan Suomen rajalta takaisin Viroon. Ilmassa on jo katupölyä. Lauantaina tuulee ja sataa lunta.

 Tallink Siljan Megastar-matkustajalaiva merisavun keskeltä.

Tallink reports 108 million euro loss, 3,000 layoffs

The Estonian ferry company joins other travel operators in suffering a terrible 2020.

Suomen pääministeri Sanna Marin ja Viron pääministeri Kaja Kallas.

Estonian PM urges Finland to allow cross-border travel

Kaja Kallas, who become Prime Minister in January, began her first official state visit to Finland on Friday.

Pyhäsalmen kaivosalue ilmakuvassa syksyllä 2020

Helsinki-Tallinn tunnel firm to set up research centre in metals mine

A co-founder of the Finest Bay company says work on the tunnel could be done as soon as the beginning of 2025.

Viron pääministeri Kaja Kallas

Estonia's first female prime minister hopes Finland will reopen borders

In an interview with Yle, Kaja Kallas said border closures were affecting Estonians working in Finland.

Yhdistelmäkuva, jossa kuvakaappaus Putinin palatsia käsittelevältä sivustolta sekä Sergei Kolesnikovin kasvokuva.

Tällainen on “Putinin palatsin paljastanut” liikemies – rahoitti miljoonilla euroilla Nuorisosäätiön Viron-bisneksiä

Virossa maanpaossa asuvan liikemiehen Sergei Kolesnikovin antamilla lainoilla rahoitettiin Nuorisosäätiön kiinteistökauppoja, joita poliisi nyt tutkii. Kolesnikovia ei epäillä rikoksista.

Viron ulkoministeri Urmas Reinsalu.

Estonian foreign minister urges Finland to ease travel restrictions

Foreign minister Reinsalu said Finland's latest decision will in effect cut off work trips between the two countries.

Velar Guttmann

Jos raja menee virolaisilta rakennusmiehiltä kiinni, Velar Gutmann yrittää pärjätä makaronilla ja jauhelihalla

Hallitus kaavailee rajan sulkemista, vain välttämätön työmatkaliikenne voisi jatkua.

Operail Finlandin tavarajuna Kouvolan Teholassa.

Estonian rail transport firm aims to carry steel, timber across Finland

VR's newest competitor transports coal four times a week on a single route but the Estonian firm has plans to grow.

rakennustyömaa, rakennusmies

Construction federation seeks Covid testing of foreign workers

The industry lobby group RT recommends that workers arriving from abroad be tested before beginning work.

Käsipallo, kuvituskuva

Korona keskeytti virolaisjoukkueen kauden – HC Tallinn ei jatka käsipallon SM-liigassa

Liittohallitus ei nähnyt muuta mahdollisuutta kuin perua Tallinnin jäljellä olevat ottelut SM-liigan runkosarjassa.

Rain Kooli

Punkkivuokralaisia, viranomaiskammoa ja alennusten tavoittelua – Sadattuhannet virolaiset asuvat aivan muualla kuin mitä väestörekisteri kertoo

Arkea maailmalta: Asuinpaikkakikkailun taustalla vaikuttavat niin vanhat epäluulot kuin oman edun tavoittelukin, kirjoittaa Ylen Viron-toimittaja Rain Kooli.

Matkustajalautta saapuu Tallinnan satamaan.

Silja Europa toimi syksyn ajan Tallinnassa kelluvana ostoskeskuksena – "Onko teillä tällainenkin alus", on moni virolainen ihmetellyt

Lokakuussa aluksella oli jopa tungosta, nyt koronan leviäminen hillitsee shoppailuintoa.

Silja Massa

Viron koronatilanne pahenee ja rajoitukset tiukkenevat, mutta moni toivoo vielä perinteisen sukujoulun toteutumista

Arkea maailmalta: Virolaiset tekevät joulusuunnitelmia suomalaisiin verrattuna joustavammin, kirjoittaa Ylen Viron-toimittaja Silja Massa.

Nuoret LGBT-aktivistit Kristin Siil (vas.), Artjom Trohhatšev ja Eva Marta Sokk vastustavat Viroon suunnitteilla olevaa avioliittouudistusta.

Kiistelty avioliittouudistus heikentäisi seksuaalivähemmistöjen oikeuksia Virossa – "Välillä tekisi mieli muuttaa pois, mutta Viro tarvitsee meitä", sanovat nuoret LGBT-aktivistit

Kansalliskonservatiivinen Ekre-puolue ajaa perustuslakiin pykälää, joka määrittelisi avioliiton vain miehen ja naisen väliseksi.

THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen, STM:n strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki ja THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek saapuvat sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteiseen koronatilannekatsaukseen.

Torstai 12.11.2020 (radio)

Suomen koronatilanne on parempi kuin muissa Euroopan maissa. Leskeneläkettä aiotaan uudistaa. Tänä syksynä valmistuu 3500 uutta ylioppilasta. Virolainen elokuva Viimeiset on kuvattu Suomen Lapissa.

HSL:n kuljettaja on suojautunut hanskoilla ja hengityssuojaimella 25. maaliskuuta.

Helsinki, Tallinna ja Tartto – näiden kolmen kaupungin joukkoliikenteen kertalippuja voi ostaa yhdestä sovelluksesta

Virolainen Pilet 2020 -sovellus on jo käytössä Tallinnan ja Tarton joukkoliikenteessä.

Havainnekuvassa näkyy Estonian kyljessä oleva reikä.

Viro aloittaa alustavan arvioinnin Estonian rungon repeämästä, Otkes mukaan arviointiin

Otkesin mukaan alustavassa arvioinnissa on määrä ratkaista, vaativatko löydökset jatkotutkintaa.

Tarja Halonen seisoo puistossa puun edessä.

Keskiviikko 23.9.2020 (radio)

Suomalaisia rakennusfirmoja huijattu. Presidentti Halonen: Kouluväkivaltaan pitää puuttua. Matkatoimistot järjestävät nyt matkoja Suomessa. Sähköautojen latauspisteitä rakennetaan hitaasti taloihin. Sääennuste.

Mies esittelee pienikokoista kaivinkonetta.

Viron rikollisliiga iski suomalaisyrityksiin uudella konseptilla, kymmeniä tutkintoja – Katso video: yrittäjä järjesti ansan huijareille

Rakennusalan yrittäjä Haatainen menetti kaivinkoneensa. Sen jälkeen hän teki poliisin kanssa ansan huijareille.

Mariliis Niine, muoti, Viro

Viron muotiala tekee nyt villejä kokeiluja, ja yksi niistä on "julmuudesta vapaa käärmeennahka"

Virolaisen muodin markkinat ovat pienet, mutta suunnittelijoilla riittää luovuutta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle