Uusimmat artikkelit
Iso työnhaun ja koulutuksen tapahtuma järjestetään tänään Tampereen Koskikeskuksessa
Kohderyhmänä ovat aktiivit aikuiset, jotka etsivät työtä tai opiskelupaikkaa.
100 000 ihmistä pitäisi saada töihin, mutta palkasta ei juuri puhuta – työnhakupalvelussa ihmetellään, miksi
Työnhakupalvelu Duunitorin asiantuntija sanoo, että monen kynnys työnhakuun madaltuisi, jos palkka kerrottaisiin jo työpaikkailmoituksissa. Kerro Ylelle, oletko perääntynyt työnhausta, kun palkka on selvinnyt.
Kuka saa työpaikan? Tutkimus paljastaa lupaavat tulokset nimettömässä työnhaussa
Helsingin kaupunki teki kokeilustaan pysyvän vaihtoehdon. Myöskään esimerkiksi S-ryhmä ei enää kysy työnhakijan ikää.
Oululaiset työttömät työnhakijat saavat maksuttoman liikuntaedun
Edun avulla voi käydä kolmen kuukauden ajan maksutta uimassa, vesivoimistelussa tai kuntosalilla kaupungin liikuntapaikoissa.
Lapin ely-keskus: työllisyyden kehitys maakunnassa koko maata myönteisempää
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan Lapin työllisyysaste on ollut alkuvuodesta parempi kuin koko maassa. Vielä viime vuonna Lapin työllisyysaste oli koko maan työllisyysastetta matalampi.
Pohjois-Pohjanmaalla työttömyys on edelleen lisääntynyt – näkyvissä ei ole vielä käännettä parempaan
Viimeisen puolen vuoden aikana lisääntynyt työttömyys koskettaa Pohjois-Pohjanmaan kaikkia päätoimialoja ja niiden ammattiryhmiä. Maakunnassa työttömyysprosentti on nyt 12, koko maassa 10,5.
Lauri Nieminen, 33, on hakenut palkkatöitä 14 vuotta – nyt hän lataa suorat sanat hallitusohjelmasta
Työttömien määrä on kasvanut entisestään. SAK:n mukaan työttömät itse pitävät suurimpana työllistymisensä esteenä huonoa terveydentilaa.
Työttömyys on lisääntynyt Pohjois-Pohjanmaalla kesäkuussa, varsinkin lomautettujen määrä kasvanut viime vuodesta
Lomautuksia on ollut varsinkin rakennusalalla. Samaan aikaan uusiin työpaikkoihin eniten haettiin juuri rakennusalan ihmisiä. Työttömyysluvut ovat nyt kymmenisen prosenttia huonommat kuin vuosi sitten.
Työttömyys väheni Kaakkois-Suomessa – silti ulkomaalaisten työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys kasvoivat
Kesäkuussa Kaakkois-Suomen työttömyysluvut olivat kesäkuisen mittaushistorian matalimmat.
Kalle Reijonen sai Helsingin kaupungilta työtarjouksen, mutta ei ottanut sitä vastaan: ”En voi elää pohtien, tuleeko palkka ajallaan vai ei”
Kalle Reijonen uskoo, että luottamuksen palauttaminen vaatisi kaupungilta avoimuutta kommentoida, onko palkoissa häiriöitä vai ei.
Työttömyys on haavoittava yhteiskunnallinen olosuhde
Suomalaisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa on professori Lena Nären mukaan vahvistunut oman onnen seppä -ajatus, jota aiemmin on pidetty amerikkalaisena piirteenä.
Pohjois-Pohjanmaalla on enemmän työttömiä kuin vuosi sitten
Tämän vuoden toukokuussa koko maassa kirjattiin 3 500 työtöntä työnhakijaa enemmän kuin viime vuoden toukokuussa.
Työttömien määrä väheni Varsinais-Suomessa toukokuussa
Työpaikkoja tuli edelleen tarjolle aiempaa vähemmän. Paikkojen määrä on ELY-keskuksen mukaan silti hyvällä tasolla.
Otto Vähätiitto, 17, haluaa leikata nurmikoita ja mainostaa itseään netissä – lue viisi vinkkiä, miten somesta tehdään kesätyönhaun valttikortti
Somessa kannattaa aloittaa jo varhain oman uran luominen, sanoo asiantuntija.
Työttömiä on maakunnassa noin sata enemmän kuin vuosi sitten, lisäyksen takana lomautusten kasvu
Avoimia työpaikkoja on noin 500 vähemmän kuin vuosi sitten. Paikkoja on vähemmän esimerkiksi ravintola-alalla.
Työttömyys on kasvanut Pohjois-Pohjanmaalla suurinta vauhtia koko maassa
Huhtikuun lopun lukujen mukaan työttömyys oli kasvanut vuoden takaiseen verrattuna 13 prosenttia. Työttömien määrän kasvu on ollut kaikista maan ely-alueista suurinta.
Harkitsetko uutta työpaikkaa? Mieti näitä asioita ennen kuin panet nimen paperiin
Itselle sopiva työpaikka on monen tekijän summa ja palkitsevuus muutakin kuin rahaa. Palkitsemisen asiantuntija Johanna Maaniemi antaa neuvoja matkalle kohti unelmaduunia.
Ukrainan sota näkyy myös työttömien työnhakijoiden määrässä Etelä-Pohjanmaalla
Etelä-Pohjanmaalla oli 235 ulkomaalaista työtöntä työntekijää enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Heistä ukrainalaisia oli 172 henkilöä.
Epäiletkö saavasi huonompaa palkkaa kuin kollegasi? Kohta voit olla oikeutettu korvauksiin
EU-direktiivi auttaa tilkitsemään sukupuolten välistä palkkakuilua. Jatkossa esimerkiksi palkka on kerrottava ennen työhaastattelua, jotta palkkatoiveissaan vaatimaton ei jää jo kättelyssä muista jälkeen.
Nainen kertoi somen työnhakuilmoituksessa rikostaustastaan ja sai useita työtarjouksia – kysyimme, kannattaako rikoshistoriasta kertoa
Monissa tavallisissa ammateissa rikostausta ei ole este eikä asia välttämättä tule edes esille hakutilanteessa. Kokenut rekrytoija kuitenkin huomaa aukot ansioluettelossa.
Työnantajat innostuivat uudesta työnhakupalvelusta: ”TE-live on astetta freesimpi työpaikkailmoitus”
Työntekijöiden löytäminen on saanut uusia ulottuvuuksia työvoimapulan aikana. Yhä suositummaksi on noussut suora nettilähetys, jonka tekemisessä TE-toimisto auttaa työnantajaa.
Ukrainalaisten sotapakolaisten työllistyminen Hämeessä vaihtelee
Hämeen TE-toimistossa on tällä hetkellä noin 700 ukrainalaista asiakasta. Kielitaidon puutteesta johtuvat haasteet jarruttavat paikoin työn saantia.
Työttömyys on edelleen kasvussa Pohjois-Pohjanmaalla, työnhakijoita on yli 20 000
Työttömyys kääntyi Pohjois-Pohjanmaalla nousuun viime syksyn aikana, ja työttömien määrä onjatkanut kasvuaan myös tämän vuoden alussa.
Moni pätevä työnhakija tekee jo työpaikkailmoitusta lukiessaan virheen, jonka vuoksi koko työ voi jäädä saamatta
Menossa on kiivain kesätöiden hakuaika, joten kysyimme työnhakijoiden rehellisyydestä erilaisilta työnantajilta. Suomessa rekrytoitavat ovat rehtiä porukkaa, mutta osa heistä sortuu omien taitojensa vähättelyyn.
Työttömyysaste laski Pirkanmaalla vuoden takaisesta – työllisyyskehitys ollut koko maan nopeimpia
Joulukuun lopussa Pirkanmaalla oli 21 814 tilastoitua työtöntä, mikä tarkoittaa 8,7 prosentin työttömyysastetta. Vuosi sitten oltiin 9,6 prosentin tasolla.
Työttömien määrä laskee Uudellamaalla koko maata paremmin
Työttömiä oli yli 6 800 vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Satoja kesätyöpaikkoja on jo haussa Hämeessä – TE-toimiston asiantuntija: ”Nopeat syövät hitaat”
Muun muassa elintarvikealan yritykset ovat ilmoittaneet kesätyöhaun alkamisesta etunenässä.

Torstai 12.1.2023 (radio)
Nuorten oppimistulokset. Ukrainalaisten työnhaku. Laivaliikenne. Kalifornian myrskyt. Suomen sää.
26-vuotias Leonid Shulgin etsi tuloksetta töitä muille ukrainalaisille – sitten ex-jalkapalloilija perusti kynsisalongin
Tuhannet ukrainalaiset etsivät tällä hetkellä töitä Suomesta. Leonid Shulgin on yrittänyt auttaa muita ukrainalaisia työnhaussa, mutta se ei ole ollut helppoa.
Tuhat ukrainalaista on ilmoittautunut työnhakuun Varsinais-Suomessa
Ukrainalaisten ilmoittautumisia TE-toimistoon alkoi tulla heti, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan vuosi sitten.
Kezäruavon eččo jo on ravies vauhtis – Sadakunnas tarittavannu äijy ruadosijua
Monii aloi muokkuaju ruadoväin vajavus sežo nägyy kezäruadokohtis, nenga sanotah Sadakunnan TE-toimistos.
Kesätyönhaku on jo vauhdissa – Satakunnassa paikkoja tarjolla reippaasti
Monia aloja vaivaava työvoimapula näkyy myös kesätyöpaikoissa, kerrotaan Satakunnan TE-toimistosta.
Työllisyystilanne on kohentunut Kaakkois-Suomessa
Kaakkois-Suomessa oli marraskuun lopussa viisi prosenttia vähemmän työttömiä työnhakijoita kuin vuosi sitten. Sen sijaan uusien avointen työpaikkojen määrä laski selvästi.
Pitkäaikaistyöttömien määrä on vähentynyt Pohjois-Savossa
Pohjois-Savossa työttömien määrä on vähentynyt 500 henkilöllä vuoden takaisesta ajasta. Lomautettujen määrä on kuitenkin kasvanut.
Työttömien määrä on lähtenyt kasvuun Pohjois-Pohjanmaalla – lomautettujen määrä lisääntyi selvästi marraskuussa
Myös avoimien työpaikkojen kuukausittainen määrä on pienentynyt syksyn aikana. Työntekijöiden tarvetta ovat vähentäneet yritysten kokema taloudellinen epävarmuus ja kohonneet kustannukset.
Uusi työnhakumalli kerää kritiikkiä byrokratiasta ja kiitosta livetapaamisista – Hämeen TE-toimistossa kaikki tavoitteet eivät vielä täyty
Entistä tiuhempi yhteydenpito työ- ja elinkeinotoimistoon sopii osalle työnhakijoista, kun taas toisille se on tarpeetonta. TE-toimiston henkilöstöä harmittaa kirjaamisiin kuluva aika.
Etelä-Pohjanmaalla työttömien työnhakijoiden osuus nousi hieman viime kuukaudesta
Työttömien työnhakijoiden määrä laski Etelä-Pohjanmaalla vuoden takaisesta yli 130 henkilöllä. Sen sijaan edellisestä kuukaudesta työttömien työnhakijoiden määrä nousi 172 henkilöllä.
Alle 25-vuotiaiden työttömyys laskee Etelä-Savossa – myös työttömyyden kausivaihtelu on tänä syksynä tavallista vähäisempää
Alle 25-vuotiaiden työttömyysprosentti lähestyy maakunnassa koko maan tasoa. Etelä-Savon yleinen työttömyysaste on 8,9 prosenttia.
Työttömyys jatkaa laskuaan Pohjois-Karjalassa
Lokakuun lopussa maakunnassa oli noin 8 500 työtöntä työnhakijaa, joka on kuusi prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.
Avoimia työpaikkoja ilmoitettiin Pohjois-Pohjanmaalla lokakuussa aiempaa vähemmän
Myös työttömyyden lasku on hyytynyt maakunnassa syyspuolella, mutta ilmiö voi olla viime vuoden loppusyksyn tapaan väliaikainen, ely-keskuksesta kerrotaan.
”Töihin pääsee, jos työttömyys on kestänyt vain vähän aikaa” – työllisyysaste nousi yli 74 prosenttiin
Sekä työttömien työnhakijoiden että pitkäaikaistyöttömien määrä laski yli 20 000:lla vuoden takaisesta. Samalla avoimien työpaikkojen määrä on kuitenkin laskenut, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö.
Anonyymistä rekrytoinnista tulee pysyvä käytäntö Riihimäen kaupungin työnhaussa
Riihimäki on kokeillut anonyymia rekrytointia, ja kokemukset ovat olleet myönteisiä. Menettelyä suositellaan joitain poikkeuksia lukuun ottamatta.
Suomen voima laimenee, jos nuoret eivät innostu EU:n tehtävistä – vanhentuneen EU-tiedon oikaisussa on sarkaa kynnettäväksi
Suomi on selvästi aliedustettuna EU:n viroissa, sillä vanha kaarti jää kovaa vauhtia eläkkeelle. Nuorempia houkutellaan Brysselin leipiin suurimmat kaupungit kattavalla kiertueella.
Ari Enqvist on ollut 27 vuotta alalla, jossa on erikoinen työvoimatilanne: Paikkoja on auki 700, mutta työttömiä 500
Suomessa on ammatteja, joissa työttömät ja avoimet työpaikat eivät kohtaa. Erityisopettaja on yksi niistä.
Rovaniemellä jatketaan osatyökykyisten tuettua työhönvalmennusta – mukana jo lähes 40 henkilöä
Tiistaina kokoontunut kaupungin elinvoimalautakunta päätti, että kaksi työhönvalmentajaa jatkaa maaliskuun loppuun saakka.
Lahtelainen ukrainalaisia työllistänyt yrittäjä vuoden rekryteko –finaaliin
Vuoden rekrytointiteko 2022 -palkinto jaetaan Rekrygaalassa Vanhalla Ylioppilastalolla Helsingissä 3. marraskuuta.
Keski-Suomessa työttömien työnhakijoiden määrä on laskussa, mutta pitkäaikaistyöttömien määrä kasvaa
Keski-Suomen työttömyysprosentti oli syyskuussa 10,6 prosenttia. Suhteellisesti työttömiä oli eniten Kivijärvellä ja vähiten Kyyjärvellä.
Lomautettujen määrä väheni kolmanneksella Pohjois-Savossa
Työttömiä työnhakijoita oli syyskuun lopussa Pohjois-Savossa lähes 9 800, joista lomautettuja oli alle 400. Työttömyys aleni kaikilla seuduilla maakunnassa.
Osaavasta työvoimasta on yhä enemmän pulaa Lapissa – syyskuussa avoinna yli 10 000 työpaikkaa
Työttömien määrä jatkoi syyskuussa laskuaan Lapissa.
Uusi vuokratyöfirma Itäkeskuksessa keskittyy vain maahanmuuttajiin ja lupaa, ettei tarjoa insinööreille siivoustöitä
Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan ulkomaalaisten työllisyystilanne on Suomessa tällä hetkellä parempi kuin koskaan mittaushistoriassa.