Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Joulukoristeita kaupan hyllyllä

Kainuussa joulua suositellaan viettämään omassa kuplassa, rauhallisesta koronatilanteesta huolimatta kiihtymisvaara on olemassa

Kainuun sote: kokoontumiset sukulaisten ja ystävien kesken on syytä jättää tuonnemmaksi.

Juho-Pekka Rantala

Keskustele aiheesta: Mikä on menestyneen sijoittajan salaisuus?

Sijoittajalegenda Warren Buffett täyttää 90 vuotta.

Huono Äiti -valmisruokia kaupan hyllyllä.

Kruunu Herkku valmistamaan brändivalmisruokia – tilausmäärien vuoksi palkattu lisätyövoimaa

Huono Äiti -brändin yrittäjä Sari Helin kertoo, että uusia työntekijöitä aiotaan rekrytoida jatkossa lisää.

Sulkavan kylänraitti heinäkuisena päivänä.

"Välillä on hätä ja hyvä mieli yhtä aikaa", sanoo kauppias – korona vei soudut, mutta mökkiläiset pitävät Sulkavan pinnalla

Sulkavan Suursoutujen peruuntuminen koronan takia jättää silti ison loven pienen savolaispitäjän talouselämään.

Ukrainalaisia kausityöntekijöitä valmistelemassa mansikoita myyntiin Suonenjoella Veikko Raivion tilalla 5. heinäkuuta 2013.

Monday’s papers: Strawberry fields, one-euro face masks and the mental load

The reality of farm work is capturing Finland's attention.

Nainen poimii mansikoita Rossi Tarhojen itsepoimintatilalla

Wednesday’s papers: Covid-19 immunity, dental decay and summer job rethink

Some soon-to-be graduates in Finland are left scrambling after coronavirus upends summer internships.

Valitovarainministeri Katri Kulmuni

Ministeri Kulmuni Vihriälän raportista: Askelmerkit koronakriisin jälkeiseen talouspolitiikkaan

Hallitus kertoo valmisteilla olevasta talouselämän yleistuesta tarkkoja summia ensi viikolla.

Paljon uima-asuisia ihmisiä hiekkarannalla ja rantavedessä.

Wednesday's papers: Covid concentrated, pandemic fashion, new bike rules and a hot summer

Domestic news outlets explore coronavirus beyond the capital, retailers' uphill battle and mandatory gear for cyclists.

Satoja miljoonia euroja suomalaisten rahaa jaetaan yrityksille koronatukena, ja media vahtii - mutta kuinka hyvin?

Viimeinen sana | Business Finland -kohun aloittaneen jutun kirjoittanut Jari Hanska: Tapahtui vastuunpakoilua poliittisessa johdossa

Talouselämän Elina Lappalainen ja freelance-toimittaja Jari Hanska vierailivat Ylen aamun mediaosiossa lauantaina.

Ihminen istuu metrossa

Vieläkö poikkeusoloja jatketaan, vaikka koronan epidemiahuippu meni jo? Oikeuskansleri: Kriisi ei ole ohi

Sen sijaan vakavan taloudellisen uhkan torjumiseksi ei poikkeusoloille löydy nyt perusteita, arvioi oikeuskansleri Tuomas Pöysti.

Mika Mäkeläinen, Espoo, 07.04.2020

Elinkeinoelämä vetoaa valtioon: Yritykset ovat vajaakäytössä koronakriisin ratkaisussa, valmiutta on enempään

"Meillä on valtavasti lahjakkaita ihmisiä, jotka voivat tuottaa ideoita", sanooo EK:n Pekka Lundmark.

Jonni Aromaa

Analyysi: suomalainen taiteilija on köyhä kuin kirkonrotta, ja säätiöt yrittävät antaa tekohengitystä

Taiteen ja kulttuurin rahoitusta pitää uudistaa, jotta taiteilijan toimeentulo kohentuisi, mutta onko valtiosta siihen? kysyy kulttuuritoimittaja Jonni Aromaa.

Mielenosoitus

Muutoksen kaipuu kasvaa Venäjällä – Lähes 60 prosenttia kertoo toivovansa merkittäviä muutoksia, etenkin elintasoon

Muutokset eivät onnistu nykyisen poliittisen järjestelmän oloissa, arvioi 53 prosenttia vastaajista kyselytutkimuksessa.

hallituksen puheenjohtaja Juha Vidgren, Ponsse

Pohjois-Savon tulokärki kietoutuu vieremäläisen Ponssen ympärille: "Onneksi saa maksaa veroja Suomessa"

Toisena ja kolmantena listalla on kaksikko, joka omistaa Vieremällä metallialan yrityksistä viime vuonna perustetun konsernin.

Jussi Kärki

Talouselämän uusi päätoimittaja MTV:ltä

Jussi Kärki aloittaa uudessa tehtävässään 12. elokuuta.

Kasa aikakauslehtiä

KMT: Terveysaiheiset lehdet haalivat lähes 80 000 lukijaa lisää viime vuonna

lukijamäärältään viime vuoden suurimmat aikakauslehdet olivat Yhteishyvä, Pirkka ja OP Lehti.

Saõ Paulon kaupunki.

Brasilian talouskasvu odotettua heikompaa – bkt kasvoi viime vuonna 1,1 prosenttia

Etelä-Amerikan suurin talous on kärsinyt lakkoilusta ja poliittisesta epävarmuudesta.

Carl Haglund esitteli  Etlan ja Evan uudet johtajat Aki Kangasharjun ja Emilia Kullaksen tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Etlan toimitusjohtajaksi Aki Kangasharju, Evan johtoon Emilia Kullas

Kangasharju on Nordean pääekonomisti ja Kullas Talouselämän päätoimittaja.

Toimittaja Maarit Tastula ja professori Markku Kuisma

Työelämän suuri muutos – luottamus vaihtui kontrolliin, keppiin ja kuriin

Professori Markku Kuisma pelkää demokratian puolesta.

Saksan kaikkien aikojen kallein draamasarja kuvaa natsien valtaannousuun johtaneita yhteiskunnallisia oloja.

Babylon Berlin – Saksan kuohuva 20-luku herää henkiin näyttävässä jännityssarjassa

Uusi draamasarja kuvaa aikaa ennen natsien valtaannousua.

Kaksi tietoliikenneasentajaa telemastossa

Yksi maailman ensimmäisistä 5G-verkoista avattiin Suomessa – Asiantuntija: "Mullistaa operaattoreiden ansaintamallit"

Varsinaista kaupallistumista joudutaan odottamaan vielä ainakin ensi vuoteen.

Kaidin Kemin tontin ilmakuva.

Kaidi Finlandin uudeksi toimitusjohtajaksi Olli-Pekka Viljakainen

Olli-Pekka Viljakainen seuraa tehtävänsä jättävää Carl Haglundia. Yhtiö ei ole vielä tehnyt lopullista investointipäätöstään Kemin biojalostamosta.

Suomen EMU-päätös. Suomen Pankin pääjohtaja Sirkka Hämäläinen pitää tiedotustilaisuuden EMU-päätöksen johdosta (1998).

Sirkka Hämäläinen – lasikattoja rikkova talousjohtaja

Hämäläinen oli Suomen Pankin ensimmäinen naispääjohtaja.

jalankulkijoiden varjoja kadulla

Yle sai Suomen suurimman työttömyyskassan laskelmat: Lähes puolet ansiosidonnaista saavista ei täytä aktiivimallin ehtoja

Aktiivimallin raippa näyttää iskevän ansiosidonnaista turvaa nauttiviin yhtä usein kuin Kelan työttömyysetuuksia saaviin.

Bittiumin toimitusjohtaja Hannu Huttunen esittelee sotilaskäyttöön tarkoitettuja tuotteita.

Bittiumin Hannu Huttunen on Oulun yliopiston vuoden alumni

Oululaisen Bittiumin toimitusjohtaja Hannu Huttusen valintaan vaikutti hänen pitkäaikainen työ Pohjois-Suomen talouselämnän hyväksi.

Jaakko Laakso kuvattuna eduskunnassa Helsingissä marraskuussa 2010.

Talouselämä: Euroopan neuvoston tutkimusryhmä väittää vasemmistoliiton Jaakko Laakson toimineen Azerbaidzhanin lobbarina

Laakso ei ole kommentoinut raportin johtopäätöksiä tutkimusryhmälle tai Talouselämälle.

Miljoonat ihmiset pakenevat Venezuelan nälkää ja kurjuutta.

Ulkolinja: Pako tuhotusta maasta – miljoonat ihmiset pakenevat Venezuelasta

Miljoonat ihmiset pakenevat Venezuelan nälkää ja kurjuutta.

Erkki Virtanen

Erkki Virtasen kolumni: Taloudellista totuuden käyttöä

Vaihtoehtoista totuutta eli valehtelua löytyy politiikan lisäksi laajasti talouselämästä. Virkamiehille Erkki Virtasen neuvo oli ytimekäs, valehdella ei saa, mutta totuuden kanssa pitää olla taloudellinen.

Boris Johnson Theresa May Michael Gove.

Britannian hallitus natisee liitoksissaan – ministerit sooloilevat ja yritysmaailma pelkää eroneuvotteluiden kaatumista

Pääministeri Theresa Mayn hallituksen ministerit ovat tyrmistyneitä ulkoministeri Boris Johnsonin ja ympäristöministeri Michael Goven salaisista vaatimuksista pääministerille.

Viherseinä

Wired listasi: Tällaisia ovat Helsingin kymmenen kiinnostavinta startup-yritystä

Listan kärkeen ylsi älyviherseiniä tarjoava Naava. Mukana on myös asuntomarkkinoita uudistava ja karaokea tarjoava yritys.

Kuvakaappaus

Apple osti unen seurantaa kehittäneen suomalaisyhtiön kaikessa hiljaisuudessa

Beddit on suunnitellut sänkyyn asennettavan anturin ja siihen kytkeytyvän kännykkäsovelluksen.

Punainen liikennevalo.

Hallitus purkaa normeja, vauhti jakaa mielipiteet: "Edennyt erittäin hyvin" tai "Painakaa jarrua"

Kauppojen aukiolovapautus on iso norminpurku. Säädöksien sujuvoittamisen toimeenpanoryhmä perannut satoja muutoksia.

Suomi on suomalainen -sarjan juontaja Juhani Seppänen Peräpohjolan kesässä, suolla.

Suomi on suomalainen — ohjelmasarja suomalaisuudesta

Matkalle suomalaisuuteen johdattaa Juhani Seppänen.

Hillary seuranaan Bill Clinton.

Hillary Clinton purkaa tuntojaan syksyllä ilmestyvässä kirjassa

Tulossa on esseekirja, joka rakentuu Clintonille tärkeiden sitaattien ympärille.

otso kantokorpi

Otso Kantokorpi: Ylevien periaatteiden hintalappu?

Pitäisikö taidetta tukea kysynnän mukaan?

Alankomaiden vuoden 1637 tulppaaneihin kohdistunut keinottelutapaus on esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, kun kollektiivinen hulluus ja pohjaton ahneus saavat vallan markkinoilla.

Historia: Tulppaanikupla

Tulppaanimania oli ensimmäinen sijoituskupla.

Kolumnin artikkelikuva

Tavallisuus on tuottava vale

Tavallisuus on tuottava vale

Atte Jääskeläinen.

Ylen vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen: Talouselämän ja politiikan vaikuttajat pyrkivät päivittäin vaikuttamaan journalismiin

Jääskeläisen mukaan pääministerin ja Yleisradion suhde on ollut kaiken aikaa jossain määrin jännitteinen.

New Yorkin pörssi 1. lokakuuta.

Clinton vai Trump? Näin suomalaiset talousvaikuttajat arvioivat valinnan seurauksia

Yhdysvallat on Suomen kolmanneksi tärkein vientimaa. Samalla se määrää pitkälti maailmantalouden kulun. Siksi maan presidentin vaaleilla on merkitystä.

Nainen äänestää.

Kroatian vaalien voitto oikeistolle – hallituskysymys ei ratkennut

Vaalien toivottiin antavan selvän kuvan hallituksen muodostajasta. Suurin puolue ei todennäköisesti saa ehdotonta enemmistöä, vaan tarvitsee apupuolueen.

Vuorineuvos S.A. Tervo

Pohjois-Karjalan ainoasta vuorineuvoksesta elämäkerta: ajoi Ladalla ja viihtyi duunareiden seurassa

S. A. Tervoa pidetään itäsuomalaisena suurmiehenä, joka muistetaan kansanomaisena rakennusyhtiön johtajana ja vaikuttajana.

Lapin yliopisto Rovaniemellä

Lapin yliopiston lukuvuosi lähti käyntiin

Lapin yliopistossa juhlittiin maanantaina uuden lukuvuoden avajaisia. Avajaispuheenvuoroissa pohdittiin muun muassa yliopistojen ja talouselämän erilaisia johtamis- ja työntekokulttuureja.

Alpo Suhosen kotitalo Forssassa.

Jääkiekkolegenda avasi ovensa orkesterille: "Urheilu pitäisi viedä lähemmäs kulttuuria"

Jääkiekko ja korkeakulttuuri yhdistyvät Alpo Suhosen kotona tänä viikonloppuna kun Forssassa järjestetään nykysäveltäjä Kalevi Ahon musiikkia juhlistava kamarimusiikkifestivaali. Akustiikka ei ole paras mahdollinen, mutta historiallisessa arvokkaassa miljöössä tunnelma on tärkein.

Matti Heikkinen

Norjan maajoukkueen kanssa harjoitellut Matti Heikkinen: "Joissain asioissa menestyneitä urheilijoita kannattaa matkia"

Norjan hiihtomaajoukkueen leirille harjoittelemaan päässyt Matti Heikkinen toteaa, että omaan tekemiseen pitää soveltaa tiettyjä oppeja. Vuokatin Aateli Race on hyvää harjoitusta talven varalle, hän sanoo.

Talouselämän verkkosivut

Talouselämän päätoimittaja vaihtuu

Uuden päätoimittajan haku käynnistyy heti, Alma Media kertoo tiedotteessaan.

Jan Vapaavuori

Talouselämä: Vapaavuori kertoo lähipäivinä aikeistaan kokoomuksen puheenjohtajakisassa

Jan Vapaavuori kertoo lähipäivinä kantansa kokoomuksen puheenjohtajakilpaan, kirjoittaa Talouselämä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle