Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ilmakuva tyhjästä Tiuruniemen sairaalasta

Vanhan funkkissairaalan kova kohtalo: ikkunat rikottu, komerot sekä kaapit revitty ja heitetty pihalle

Lappeenrannan Joutsenossa sijaitseva vanha kulttuurihistoriallisesta arvokas tuberkuloosiparantola on jatkuvan ilkivallan kohteena.

Kuusankosken betonipylväs

Kuusankosken historiallisia pylväitä ei suostuttu suojemaan - paikallisseura valittaa päätöksestä

Kymi Osakeyhtiö on rakentanut suurjännitepylväät vuonna 1948. Niiden kohtalosta on käyty vääntöä jo pitkään.

Vanha punainen puusta rakennettu seurantalo.

Ämmänsaaren työväentalo on ollut rakentamisestaan saakka vilkas seurapaikka – nyt sen toimintaan kaivataan lisää nuoria

Ämmänsaaren työväentalo on saanut Suomen Kotiseutuliitolta 15 000 euroa korjausavustusta. Taloa on korjattu useasti ja ilman avustuksia se olisi lahonnut jo paikoilleen.

Läheltä

Hailuodon museoon näyttely, jossa esitellään vanhaa luotolaiselämää – paikallismuseot saivat tukea museovirastolta

Hailuodon museoon on tulossa pysyvä näyttely, jossa esitellään saaren perinteitä ja luotolaista kulttuuria. Museovirasto tukee näyttelyn rakentamista seitsemällä tuhannelle eurolla.

Raahen tyhjillään oleva rapistunut elokuvateatteri Bio Huvimyllyn rakennus.

Bio Huvimyllyä herätellään Raahessa uuteen huomiseen – elokuvateatteri halutaan kunnostaa aiempaa laajempaan käyttöön

Bio Hyvimylly on ollut osa Raahea jo yli 85 vuotta. Suojeltu rakennus on rapistunut käyttämättömänä viime vuodet, mutta nyt edessä on uusi alku. Ison kunnostusurakan pitäisi valmistua vuonna 2026.

Kolmikerroksinen Pohjois-Pohjanmaan maakuntamuseon Ainola pensaiden takana talvella lumimaisemassa.

Kiista Ainolan kohtalosta jatkuu Oulussa, vaikka kaupunki päätti jo myydä historiallisen museorakennuksen yksityiselle

Kädenvääntö Ainolan puistossa olevan museotalon kohtalosta jatkuu Oulussa. Kaupunki myi jo talon, mutta päätöstä vaaditaan peruttavaksi.

Massalaitos entisen Pukkilan kaakelitehtaan alueella Turussa.

Turun Pukkilan massalaitos voidaan purkaa – kiistakaava hyväksyttiin Turun valtuustossa

Keskustelua herättänyt Pukkilan alueen asemakaava Pukkila 2.0 hyväksyttiin Turun kaupunginvaltuustossa maanantaina äänin 39-25.

Harmaan, vanhan rakennuksen vieressä palaa kynttilä. Talo on Laitilan Kaariaisten kylän mäkitupa.

Laitilan Kaariaisten mäkitupa jää suojelematta – omistajasta ei saatu selvyyttä

Läntisessä Suomessa tyypillistä mäkitupaa esitettiin suojeltavaksi. Varsinais-Suomen ely-keskus etsi rakennusperintölain vaatimaa omistajaa, mutta omistussuhde jäi epäselväksi.

Ylen kolumnisti Jari Ehrnrooth studiomuotokuvassa.

Jari Ehrnroothin kolumni: Edistysvimma alistaa ihmiset muutoksen orjiksi

Konservatiivinen ajattelu vaalii pysyviä arvoja, koska ne ovat hyvän elämän ja vapauden turva, esittää Ehrnrooth kolumnissaan.

Yle Areena logo.

Viikon Tuukka: Ongelmajätettä vai taidehistoriaa – taiteen määrä kasvaa eikä kaikkea voi säilyttää

Taiteen määrä lisääntyy jatkuvasti. Sen säilyttäminen on kallista ja energiaa vievää. Museoille tilanne on tuskallinen – vanhaa pitäisi säilöä, mutta uudellekin tehdä tilaa.

Matti ja Teppo, viinapullo ja heippalappu kalsarikankaan päällä.

Suojellaan heippalaput: Aineettoman kulttuuriperinnön listalle etsitään uusia ehdokkaita – kerro oma suosikkisi

Museovirasto ottaa uusia ehdotuksia vastaan maaliskuun puoliväliin saakka. Nykyään listasta löytyy juhlaperinteitä, kalakukko ja Laihian nuukuus.

Ylen kolumnisti Jari Ehrnrooth studiomuotokuvassa.

Jari Ehrnroothin kolumni: Brittiläisen herrasmiehen puvussa on hyvä hallita maailmaa

Miksi 1800-luvun lopun brittiläisen herrasmiehen urheilu- ja maaseutuasusta on tullut koko maailmaa johtava puku, pohtii Ehrnrooth.

Frenckellin kiinteistön julkisivu.

Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi Frenckellin asemakaavan – mahdollistaa muun muassa hotellihuoneita

Kaavamuutos mahdollistaa kiinteistön kehittämisen kaupungin virastokäytöstä majoitus-, ravintola- ja tapahtumapalvelujen keskittymäksi.

Taina Hautamäki seisoo Kosolan talon edessä.

Kosolan talossa oli kievaritoimintaa sata vuotta sitten, ja nyt taas – lapuanliikkeestä puhutaan tällä kertaa vain historiakierroksilla

Vihtori Kosolan isän aikoinaan rakennuksessa pyörittämä kievaritoiminta alkaa jälleen uusien omistajien käsissä tilauskahvilan- ja ravintolan sekä kulttuurimatkailukohteen muodossa.

Vanhanajan alusvaatteita roikkuu pyykkinarulla.

Hävitetään kuukautishäpeä! Tee hauska testi kuukautisten historiasta

Kuukautisten historia on häpeän ja salailun historiaa. Puheenaiheena “ne” ovat olleet tabu eikä kuukautisista tai kuukautissuojista ole puhuttu niiden oikeilla nimillä.

Hippinuorisoa puhaltamassa saippuakuplia.

LSD:tä napsittiin 1960-luvulla kuin karkkia: uusi kirja kertoo, kuinka tajuntaa laajennettiin, mutta trippailussa oli myös pimeä puolensa

Kari Kosmoksen Mielen aika: psykedeelisen kulttuurin historia ja visio -kirja on laaja katselmus psykedeeleihin ja niiden ympärillä pyörineisiin värikkäisiin ihmisiin, bändeihin ja taiteilijoihin.

Birger Federleyn suunnittelema kartano Niemenrannassa.

Aikansa hienoimmasta klubitalosta tarjottiin 438 000 euroa – Tampereen rantamaisemista huutokaupattiin vanhoja suojeltuja taloja

Nyt huutokaupatut rakennukset ovat olleet pitkään tyhjillään ja kaipaavat merkittävää kunnostusta.

Päärakennuksen toisen kerroksen juhlasali.

Vaasan Raastuvankadun vanha kansakoulu on päätetty suojella

Suojelupäätöksessä katsotaan, että rakennuksella on merkittävää rakennus- ja kulttuurihistoriallista arvoa yksittäisenä rakennuksena eri osineen sekä yhtenäisenä opetustoimintaa palvelevana alueena.

Vanha peltinen varastorakennus, jonka viersssa autoa pysäköitynä.

Toppilansalmen vanha kemikaalien varastohalli on muuntautumassa asuin- ja toimistorakennukseksi

Oulussa yhdyskuntalautakunta hyväksyi alueen asemakaavaehdotuksen tiistain kokouksessaan. Kaavaillun rakennuksen pitäisi olla hahmoilta ja mitoiltaan nykyisen varastohallin kaltainen.

 Ylen kolumnisti Jari Ehrnrooth studiomuotokuvassa.

Jari Ehrnroothin kolumni: Syntymättömien oikeus elämään tulisi lukea perustuslakiin

Ylikuumentunut kiista oikeudesta aborttiin ei saisi estää syntymättömien oikeuksien parantamista, esittää Ehrnrooth kolumnissaan.

Mustavalkoisessa kuvassa rakennusmestari Seppo Nimelä on nostanut jalkansa hyppyrimäen kehikon alalauden päälle. Taustalla talvimaisema. Niemelällä talvinen asustus ja ylllään timpurin liivi.

Katso kuvat Lahen Betonista rakennusvaiheessa ja nyt – suurmäen pystytys tarttui rakennusmestarin kameraan yli 50 vuotta sitten

Lahden museot vastaanotti kulttuurihistoriallisesti arvokkaan, yksityisen valokuvakokoelman, jossa on kolmen albumin verran mustavalkokuvia useista lahtelaisista rakennuskohteista 1970-luvulta.

Ilmakuva Kotkan konserttitalosta.

Tämä jylhä monumentti suojeli ihmishenkiä jatkosodassa – nyt sitä pohditaan maailmanperintökohteeksi

12 suomalaisen työväentalon historiaa kootaan parhaillaan raporttiin, jonka pohjalta yhtä rakennusta esitetään Unescon maailmanperintökohteeksi. Yksi rakennuksista on Kotkan konserttitalo.

Kaartin maneesi ja Fabianinkatu 2, edessä vasemmalla Tähtitornin vuoren rinne.

Helsinki puoltaa Kaartin maneesin suojeluesitystä

Helsingin kaupunginhallitus puoltaa maneesin vanhan osan suojelua, mutta haluaa arvioida 1950-luvulla tehdyn laajennusosan suojelutarvetta vasta myöhemmin.

Mikkelissä keskellä katua sijaitseva kivisakasti. Sakastin ympäriltä on poistettu vanhat puut.

Laho pihlaja ja ajotielle pyrkinyt mänty raivattiin kivisakastin tontilta – Savon vanhimpiin lukeutuvan rakennuksen piha ehostetaan

Valaistussuunnittelija Elisa Hillgen luo Savilahden kivisakastille valaistuksen, jolla haetaan esteettistä ja taiteellista vaikutelmaa.

Talo nosturi remontti Teräskulma rappaus

Joensuun ruutukaava-alueella lähes 30 suojeltavaa rakennusta, vain yhdestä esityksestä valitettu

Joensuun ydinkeskustan suojelukaava etenee. Yhdestä valituksesta huolimatta kaupunki haluaa turvata rakennussuojelun toteuttamisen muualla ruutukaavalla kuin valituskohteessa Kalevankadulla.

Lahden kaupungintalon puisto.

1900-luvun alku palaa Lahden kaupungintalonpuistoon kunnostuksessa – koristeistutuksissa suositaan aiempaa kestävämpiä lajikkeita

Lahden kaupungintalon puistojen kunnostussuunnitelmat ovat pitkällä. Työt alkavat ensi vuonna. Alkuperäiset piirustukset ovat kadonneet. Selvitystyössä on tutkittu muun muassa vanhoja postikortteja.

Kuvassa on Mältinrannan uimapaikka Tampereella kesäkuussa 2020.

Kulttuurihistoriallisesti merkittävä Mältinrannan puistoalue Tampereella aiotaan uudistaa arvonsa mukaiseen loistoon

Kunnostustyön suunnittelu on käynnistynyt verkkokyselyllä. Asiasta järjestetään myös asukasilta torstaina.

Iso punainen puutalo, jonka keskellä kuisti ja parveke.

Varjakan vanhan sahan konttorista tarjottiin yli 60 000 euroa – muista taloista huutokauppa edelleen kesken

Oulun huutokaupattavaksi asettamia vanhoja sahayhdyskunnan taloja myydään nettihuutokaupalla.

Pariskunta tanssii lavatansseissa.

Tanssilattia täyttyy nuorista, mutta järjestäjillä kasvaa jo harmaita – ilta Turkian lavalla näytti, mitä lavatanssikulttuurille kuuluu

Lavatanssiperinteen tulevaisuus huolettaa sekä järjestäjiä että kävijöitä. Toivo elää nyt nuorissa, joille kaavaillaan vastuuta tanssien järjestämisestä.

Minna Canthia esittävä teos Kanttilan ulkoseinässä Kuninkaankadulta kuvattuna.

Minna Canthin kodin peruskorjaus Kuopiossa maksaisi miljoonia euroja, mutta maksajat puuttuvat – kaupungilta halutaan rahaa adressin avulla

200 vuotta vanhan Kanttilan pelastamista toivova adressi on kerännyt noin 2 000 nimeä. Kuopion kaupunki pohtii omaa rooliaan.

Tampereen vanha tavara-asema

Vanhasta tavara-asemasta remontoidaan 1 000 ihmisen keikkapaikka Tampereella – tältä historiallisten tiiliseinien suojissa näyttää nyt

Vuosikausia kiivasta keskustelua herättänyt rakennus toimii pian konserttipaikkana. Tiloihin on rakentumassa tapahtumaravintola sekä suuri sali esiintymislavoineen.

kolme lammasta katsoo kameraan läheltä, Tuusniemellä Paimensaaressa.

Pienessä tuvassa Tuusniemellä eletään yhä Kekkosen aikaa – suojeltujen perinneympäristöjen rakennukset uhkaavat rapistua rahan puutteessa

Metsähallitus ylläpitää perinneympäristöjä, mutta rahaa ei riitä kaikkien niissä olevien rakennusten hoitoon. Tuusniemeläisessä torpassa aika on pysähtynyt vuosikymmenten taa, ja se on arkeologin mielestä arvokasta.

Rosa blommor.

Kemin siirtolapuutarhan kaavoitus etenee

Asemakaavan valmisteluaineisto sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma on asetettu nähtäville elokuun puoliväliin saakka.

Rakennus Varjakan saaressa

Varjakan historiallisen saha-alueen talot aiotaan laittaa myyntiin – alueen kohtaloa puitu jo yli kymmenen vuotta

Oulun kaupunki on asettamassa myyntiin nettihuutokaupalla Varjakansaaren kiinteistöjä. Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää asiasta maanantaina.

Lieksan kaarisilta.

Hallinto-oikeus hylkäsi Lieksan kaarisillan purkamisesta tehdyt valitukset

Pitäisikö Rantalan ja Lieksan keskustan yhdistävä Mähkönsilta kunnostaa vai purkaa, siitä on Lieksassa kiistelty vuosikausia. Nyt hallinto-oikeus katsoo, että kaupunki voi purkaa sillan.

Sotilaiden löytämät amforat ja muut esineet tuotiin Odessan arkeologiseen museoon

Yle Ukrainassa: Odessaa puolustavat sotilaat löysivät vahingossa ikivanhoja vaaseja – väärin kaivettu, harmittelee arkeologisen museon tutkija

Antiikin kertakäyttöastioilla ei ole suurta rahallista arvoa, mutta sodan melskeissä Ukraina yrittää varjella kulttuuriperintöään huolellisesti.

Kihniön vanha kansakoulu

Ely-keskus: Kihniön vanhaa kansakoulua ei määrätä suojeltavaksi, vaikka rakennuksella on kiistattomia kulttuurihistoriallisia arvoja

Ely keskus toivoo, että suojeluratkaisu löytyisi päätöksestä huolimatta. Kihniön keskustassa sijaitseva kansakoulurakennus on paikallisesti arvokas. Rakennus on valmistunut vuonna 1906 ja toiminut koulukäytössä yli sata vuotta.

Dalvadas kuuluu Tenonlaakson uuteen maisemanhoitoalueeseen.

Ympäristöministeriö perusti Utsjoen Tenonlaaksoon uuden maisemanhoitoalueen

Aloitteen maisemanhoitoalueen perustamisesta teki Karigasniemen kyläyhdistys ry. Uusi maisemanhoitoalue on kuudes koko Suomessa.

Mäntän vanha piippu ja Mäntän Energian rakennukset Koskelanlammen yli kuvattuna

Mäntän tehdasalueen kaavoitus ratkaisee myös vanhan savupiipun tulevaisuuden

Mäntän tehtaan osayleiskaava ja asemakaavamuutos sisältää 210 hehtaaria maa- ja vesialuetta. Myös paljon puhuttu savupiippu kuuluu kokonaisuuteen.

Turun Linnanniemen aluetat

Linnanniemestä Turun ensimmäinen taidekaupunginosa

Tavoitteena on toteuttaa taideohjelma, joka korostaa Linnanniemen kulttuurikaupunginosan imagoa ja luo alueelle paljon mielenkiintoista katsottavaa ja koettavaa.

Vanha punertava tiilirakennus Hämeenlinnan keskustassa.

Fredrika Wetterhoff -säätiön arvotalo päätymässä myyntiin

Talon toimitilojen kysyntä on ollut vähäistä, mikä on syönyt säätiön varoja. Myynnin jälkeen osa Fredrika-talosta muutettaisiin asuinkäyttöön.

Frenckellin kiinteistön julkisivu.

Tampereen historiallinen Frenckell myydään taas – jo kerran tehty kauppa karahti muotovirheeseen

Kaupunginvaltuuston ei olisi viime keväänä pitänyt päättää teollisuuskiinteistön kaupasta kiireellisenä.

Huutokaupattavana olevia rakennuksia talvisessa luonnossa

Ainutlaatuisesta rakennuskokonaisuudesta tehtiin vain yksi tarjous Vaasassa

Huutokaupassa mukana olleet rakennukset ovat Vaasan vanhimpien joukossa. Rakennukset herättivät kiinnostusta, sillä ilmoitusta käytiin katsomassa yli 30 000 kertaa.

Ainolan museon sisäänkäynti. Puinen ovi, jossa pieniä ikkunoita, joista heijastuu museon edessä oleva puistomaisema.

Yhdyskuntalautakunta: Oulussa Ainolan museorakennuksen suojelutaso jo riittävä

Pohjois-Pohjanmaan museoyhdistys ja Oulun luonnonsuojeluyhditys esittivät rakennuksen ja puiston tiukempaa suojelua, mutta Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunta ei nähnyt sitä tarpeellisena.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Pohjois-Savoon valtionavustuksina yli 134 tuhatta euroa seurantalojen korjauksiin: suurin 50 000 euron summa Vehmasmäen Nuorisoseuralle

Pohjois-Savoon on myönnetty 134 500 euroa seurantalojen korjauksiin, kerrotaan Suomen Kotiseutuliitosta. Yhteensä avustuksia saa tänä vuonna Pohjois-Savossa yhdeksän hakijaa.

Forssan Työväentalo ulkoa

Forssan Työväenyhdistys haluaisi lahjoittaa työväentalon kaupungille – kaupunki kieltäytymässä lahjoituksesta

Forssan Työväenyhdistys on pyytänyt, että Forssan kaupunki joko ottaa suuren kiinteistön lahjoituksena vastaan tai tukee yhdistystä taloudellisesti.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle