Uusimmat artikkelit
Jos Suomi voittaa Euroviisut, hardcore-punkkari Miro Leirimaa harkitsee maasta poistumista
Hardcore-punkkari Miro Leirimaa ei Euroviisuille lämpene. Viisut on kaikkea sitä, mitä punk vastustaa, seinäjokelaispunkkari lataa.
Rankka nuoruus Kajaanissa vahvisti – Jarkko Martikainen tekee musiikkia omilla ehdoillaan
Muusikko Jarkko Martikainen kertoo elämästään
Apulanta teki uusimman levynsä ikiomassa studiossaan Apulandiassa
Punkbändi Apulannan uusi studioalbumi on nimeltään Sielun kaltainen tuote. Bändi levytti materiaalin pääosin Apulandiassa, jonne oli yllättävän helppoa pystyttää oma studio.
No comments kertoo koruttomasti 1980-luvun elämästä
Selittelemätön dokumentti 1980-luvun alun suomalaisuudesta.
Maiju palasi vuosien jälkeen punkfestareille, sillä nyt ihmiset uskovat häntä – YleX selvitti, miten punkstoo on muuttanut yhteisöä
YleX vietti viikonlopun Puntala-rockissa.
Apulannan Olympiastadionin jättikonserttia piti valmistella kahteen kertaan: "Kun ollaan kerran aloitettu, niin tehdään sitä punkkia"
Apulannan 30-vuotisjuhlakeikka rämähtää ilmoille Helsingin Olympiastadionilla lauantaina. Konsertti piti järjestää jo vuosi sitten, mutta koronatoimet pakottivat siirtämään sen tälle kesälle.
Suomen ensimmäisen queer-artistin vuonna 1984 hyllytetty levy julkaistaan vihdoin – salaperäinen provokaattori Kainkäärmeenpoika harvinaisessa haastattelussa
Kainkäärmeenpoika oli 1980-luvun underground-tähti.
Hautausyrittäjä Mikko Vatanen silittää painaumat vainajan poskilta ennen kuin arkku suljetaan – omat tatuointinsa hän piilottaa töissä
Hautausala on konservatiivinen. Töissä Mikko Vatanen ei voi näyttää samalta kuin vapaalla.

Joko pula Helsingin keikkapaikoista helpottaa – Siltasaaressa aikanaan musiikkitapahtumien paikkana toiminut Bygga palaa kehiin
Helsingistä on lopettanut viime vuosina useita keikkapaikkoja ja korvaavia tiloja on etsitty jopa kantakaupungin ulkopuolelta.
Kommentti: Astroworldin tragedia muistutti, kuinka uuden sukupolven räppärit ovat vaarassa unohtaa, ettei moshpitissä ole kyse väkivallasta
Travis Scott kutsuu fanejaan ”raivoajiksi”.

Läjä Äijälästä kertova dokumenttielokuva saa ensi-iltansa Aineen taidemuseolla
Teos on osa Tornion juhlavuoden dokumenttielokuvien sarjaa.
Essee: Gootti vai punkkari? Eli kuinka tajusin, että molemmat vastustavat kiivaasti normaalia mutta epäonnistuvat
Punkkarit ja gootit vastustavat normaaliutta.
Suomi-punk rikkoi rajoja ja uudisti musiikin – se ei jäänyt kaupunkien ilmiöksi vaan levittäytyi myös maalle
Punk tuli Suomeen reippaasti yli 40 vuotta sitten, kuohuvan 70-luvun lopulla. Nahkatakit ja hakaneulat olivat rekvisiittaa. Halu soittaa – osasi tai ei – pääasia. Suomalaisen punkin erityispiirre oli se, ettei punk jäänyt kaupunkeihin vaan levittäytyi myös maaseudulle.
Moni punkkari sikailee, vaikka julistaa ihmisoikeuksia t-paidassaan – näin kertoo häirinnän laajuudesta järkyttynyt punk-aktiivi Ville Valavuo
#punkstoo on saanut punkkarit miettimään sivustakatsomista.
YleX:n Uuden musiikin rockshow lopetetaan – ohjelma liitettiin punkstoo-keskusteluun
Radio-ohjelma laitettiin tauolle jo heinäkuussa, kun siihen oli viitattu punkmusiikin seksuaalista häirintää käsittelevällä Instagram-tilillä.
Musiikkidokumenttien syksyssä soivat punk, The Band, Zappa, Suede ja elektronisen musiikin edelläkävijänaiset
Syksyn musiikkidokumenteissa virtaa muutosenergiaa.
Vaihtoehtomusiikkia hyppyririnteen reunalla – LPRHC Fest alkaa tänään Lappeenrannassa
Punkfestarina tunnettu tapahtuma palaa Lappeenrannan kesätapahtumien joukkoon. Festivaali peruttiin viime kesänä koronapandemian takia.
Ei riitä, ettei itse raiskaa tai ahdistele – pitkän linjan muusikko Satu Kuru vaatii vastuuta erityisesti cis-miehiltä punkstoo-keskustelussa
Vaihtoehtomusiikkia esittelevän Kaaoszine-musiikkiportaalin päätoimittaja päätyi naisviha- ja ahdistelukeskustelun lopputuloksena esittämään julkisen anteeksipyynnön aprillipilastaan. Useissa kokoonpanoissa vaikuttava punk-muusikko vaatii toimia erityisesti miehiltä.

#Metoo hits Finnish punk scene
An Instagram account sharing stories of abuse around Finnish punk circles amassed more than 25K followers in a week
Punk-yhteisöä syytetään seksuaalisesta häirinnästä Pirkanmaalla – punk-klubin tuottaja: "Ei varmasti ainoa musiikinala, jossa näin tapahtuu"
Ahdistelua, huorittelua ja uhkailua. Muun muassa näistä teoista Instagram-tili @punkstoo syyttää punk-yhteisöä Pirkanmaalla. Paikalliset punk-alan toimijat peruvat nyt syytteitä saaneiden bändien keikkoja ja lisäävät valvontaa festivaaleilla.

Punk-muusikko Anni Lötjönen kertoo jakaneensa tarinansa punkstoo-tilille: "Olen aikoinaan kokenut väkivaltaista toimintaa"
Anonyymi Instagram-tili on jakanut viime päivinä kokemuksia punk-piirien väärinkäytöksistä. Keskustelu häirinnästä ja ahdistelusta on levinnyt myös muihin musiikkigenreihin.

Suomen punk-piirien ahdistelusta ja häirinnästä käynnistyi iso keskustelu – "Genren arvomaailman takia luulisi, ettei häirintää tapahdu"
Anonyymi Instagram-tili on tuonut julki valtavan määrän kokemuksia punk-piirien pimeästä puolesta. Festarijärjestäjä lupaa, että häirintätapauksista ilmoittamisesta yritetään tehdä mahdollisimman helppoa.

LPRHC Fest järjestetään koronasta huolimatta elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Lappeenrannan Huhtiniemessä
Punk- ja vaihtoehtofestivaali LPRHC Fest on julkaissut lopullisen esiintyjäkattauksensa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Huhtiniemessä järjestettävään tapahtumaan.
Finnish Foley artist happy to be behind the scenes on Oscar-winning project
The film Sound of Metal chronicles the story of a punk rock drummer who suddenly starts losing his hearing.
Lasikattoja murskannut The Go-Go’s on amerikkalainen instituutio, jonka edessä jopa Sting oli nöyrää poikaa
Uusi dokumenttielokuva kertoo kalifornialaisbändin tarinan.

LPRHC Fest julkaisi ensimmäiset esiintyjänsä – lavalla muun muassa Wasted ja Pää kii
Tapahtuma järjestetään Lappeenrannassa elokuun alussa.

Brasiliassa Suomi-punkin fanit ruotivat bändien eroja: "Johtuuko kylmästä vai kaamoksesta, mutta pohjoisen bändit ovat kovempia"
Punkkarien suurin ongelma on koronapandemia, joka sulki treenikämpän ja teki toistaiseksi lopun keikkailusta.
"Nuori poika pimeästä pohjolasta alkoi kertoa maailmalle asioita Ramonesista" – Jari-Pekka Laitio-Ramone on omistanut punkin pioneerille suuren osan elämästään
Aikanaan bändin jäsenten luottamuksen saavuttanut kauhajokelaistoimittaja on ylläpitänyt ramonesheaven.com -nettisivustoa 25 vuotta.
Maailmankansalaisen musiikkimaailma on rikas – Radio Sami Yaffan teemat vaihtelevat rock’n’rollista reggaehen ja intialaisiin rytmeihin
Radio Sami Yaffa on musiikkisivistävä ohjelma.
Testaa kuinka hyvin tunnet Sami Yaffan
Radio Sami Yaffa johdattaa eri musiikkityylien saloihin.
Mikä on lempibiisisi Ismo Alangolta? – Lähetä meille biisitoiveesi ja tarinasi ja saatat kuulla ne Ismon suorassa 60-vuotisjuhlakonsertissa 12.11!
Ismo Alangon suora konsertti Tavastialta Areenassa 12.11!
Saimaan ammattiopiston opiskelijoiden punkyhtye voitti valtakunnallisen kulttuurikisan
Turvallisuussyistä kisa järjestettiin etänä.
Tutustu diskomusiikin historiaan, punkin herättämään kuohuntaan ja tähtien tarinoihin: kymmenen lukuvinkkiä musiikista
Elävä arkisto vinkkaa artikkeleita teemoittain.
Neuvostorockista kertova Sirppi ja kitara valmistui viime hetkellä – parin vuoden kuluttua hajosi koko Neuvostoliitto
Vuoden 1988 rockdokumentti huokuu historian käännettä.

New Model Armyn Justin Sullivan pitää Brexit-kampanjaa kuvottavana: "Kansallisvaltion palvonta on aiheuttanut aina pelkkiä verilöylyjä"
Legendaarinen postpunkyhtye soittaa sunnuntaina Tavastialla, eikä sen nokkamies ole pehmentynyt 40 vuodessa.
YleX Nosteessa: Puhelinseksi on katkeransuloista punk-rockia
Nosteessa-osiossa esitellään viikottain tuore artisti.
Takahuoneen kattokin täyttyy nimmareista ja tarroista, mutta maalaamaan ei ryhdytä – Vastavirta-klubi täyttää 15 vuotta
Klubilla juhlitaan syntymäpäiviä yhdeksän päivää putkeen.
Iisalmi tilasi nimikkokappaleen Kätfishiltä
Kappale julkaistaan keväällä.

30-vuotiaalle Joona Riihiluomalle punkkarina oleminen on tapa elää ja ajatella: "Odotan viikonloppua kuin se olisi maailman viimeinen päivä"
Kuopiolainen Joona Riihiluoma on toteuttanut itseään punkkarina jo 15 vuoden ajan. Punk-asennetta hän tuo julki musiikin kautta.
Legendaarisen punk-orkesteri Ratsian muistamista kaavaillaan Pihtiputaalla – yhtye ei toivo patsasta
Pihtiputaalla puntaroidaan vielä, kuinka legendaarista takavuosien punk-orkesterin Ratsiaa tulisi muistaa.
Punk is not dead! Uusi vuosikymmen alkaa energisillä punk-dokumenteilla
Punk-historiaa The Slitsistä ja Ramonesista Combat Rockiin.
Possuja, Broadwaytä, äitejä, äänitaidetta, arkkitehtuuria, tanssia, maalaiselämää, musiikkia, elokuvaa Teeman lauantai-illoissa keväällä 2020
Keväällä Teemalauantai muuttaa maalle, tanssii, kuuntelee...
Täältä ponnisti Tehosekoitin, Cheek ja moni muu tähti – legendaarinen 8-sali suljetaan, katso kuvat parinkymmenen vuoden takaa
Lahtelainen nuorisokeskus ja keikkapaikka Kasisali sulkee ovensa sisäilmaongelmien vuoksi. Sitä ennen rap-kollektiivi nousee vielä kerran lavalle.
Tere Perestroika! – eli voiko yksi punk-biisi horjuttaa maailman mahteja?
Musiikki muurin murtajana

Nuusa Niskala on sekä pappi että punkkari: "Anarkismi ja kristinusko ovat hyvin lähellä toisiaan"
Pappi. Punkkari. Anarkisti. -dokumentti kertoo Nuusa Niskalasta, joka toteuttaa rohkeasti itseään. Evankelis-luterilaiselta kirkolta hän kaipaa lisää suoraselkäisyyttä.
Punkpappi Nuusa Niskala möykkää ja tanssii pahan olon ulos sekä saarnaa rakkauden sanomaa: “Julmuuksien aikana lempeys on todella poliittinen ja radikaali teko”
Kristinusko ja anarkismi eivät sulje pois toisiaan.
Punkpappi Nuusa Niskala: "Kirkon pitäisi ottaa loikka anarkistisempaan suuntaan"
Voiko pappi olla punkkari ja anarkisti?
Pappi Nuusa Niskala on anarkisti, jota kyseenalaistetaan niin kirkossa kuin punk-piireissäkin
Olli Laineen Ylelle ohjaama dokumenttielokuva ruotii ennakkoluuloja, joiden kanssa Nuusa Niskala elää.
Miten myydä miljoonia levyjä myymättä silti itseään? – Vankkumaton punklegenda Ian MacKaye luotsasi Fugazin ja Minor Threatin maailman maineeseen
Punklegenda Ian MacKayen haastattelu.