Uusimmat artikkelit
Espanjan uusi hallitus on poikkeuksellinen koko Euroopassa – lupaa halvempaa ruokaa ja lapsille maksuttoman joukkoliikenteen
Espanjassa parlamentin alahuone äänesti torstaina vasemmistopääministeri Pedro Sánchezin neljän vuoden jatkokaudelle.
Chilen sotilasvallankaappauksesta 50 vuotta – näin tapahtumat järkyttivät Suomessa sekä valtiojohtoa että kansaa
Syyskuun 11. päivä vuonna 1973 Chilen armeija kaappasi vallan ja alkoi vainota vasemmistolaisia. Satojatuhansia pakeni maasta. Yksi heistä oli Suomeen päätynyt valokuvaaja Adolfo Vera.
Ruben Östlundin uutuudessa raharikkaat oksentelevat luksusjahdilla – "Erittäin todenmukainen", sanoo elokuvassa näyttelevä huippumalli Charlbi Dean
Suomeen syksyllä saapuva satiiri Triangle of Sadness käsittelee muotiteollisuutta, ja sen kautta laajemmin kapitalismia. Östlund voitti Cannesin kilpasarjan taidemaailmaan sijoittuneella The Squarella vuonna 2017.
Suositun DDR-kirjan kirjoittanut Meri Valkama alkaa työstää uutta romaania – kirjailija kertoi suunnitelmastaan lukijoille
Lukupiirin kirjana Meri Valkaman Sinun, Margot
Matti Mörttisen kolumni: Pulatalous on kohta täällä – ja jonotamme kuin DDR:ssä
Talous ketjuuntuu. Työ sirpaloituu. Yhteiskunta on myöhässä luodessaan miljoonan luukun maailmaan yhden luukun palveluja, pohtii Mörttinen.
Kuka on populisti, kuka konservatiivi, entä "oikea" liberaali? Selvitimme, mitä ismien kiihtyvä käyttö kertoo yhteiskunnan kehityksestä
Identiteettiin, ilmastoon ja maahanmuuttoon liittyvät ismit kukoistavat, kun uudet ismit haastavat liberalismia.
Portugalin presidentti Rebelo de Sousa jatkaa toiselle kaudelle
Kansaa kannustettiin vaaliuurnille tiukoista koronarajoituksista huolimatta.
Bolivian ex-presidentti Morales palasi kotimaahansa maanpaon jälkeen – aikoo matkustaa karavaanissa läpi kylien, joissa hän on yhä suosittu
Morales on kuvaillut kotiinpaluupäiväänsä Twitterissä "yhdeksi elämänsä tärkeimmistä päivistä".
Bolivian vaalitulos varmistui, sosialistiliikkeen Luis Arce presidentiksi – maanpaossa olevan edeltäjän Evo Moralesin kerrotaan suunnittelevan paluuta kotiin
Argentiinassa oleillut Morales on lentänyt Venezuelaan.
Dokumenttiprojekti: Ystäväni Gorbatshov – ohjaajalegenda Werner Herzog kertoo viimeisen neuvostopresidentin tarinan
Dokumentti Mihail Gorbatšovin elämästä ja urasta.
Jari Ehrnroothin kolumni: Miksi Ruotsi epäonnistui ja alistui koronalle?
Ruotsin pahoin epäonnistunut koronapolitiikka kertoo mitä tapahtuu kun hyveeksi nostettua koko yhteiskunnan etua pidetään tärkeämpänä kuin elämän suojelemista, kirjoittaa Jari Ehrnrooth.
Hyvä mies, väärä puolue – Itse asiassa kuultuna Kalevi Kivistö
Kalevi Kivistö kertoo urastaan ja elämästään.

Pelätty S-sana teki paluun – Miksi sosialismi on kirosana Yhdysvalloissa?
Sosialismin vastustamisella on pitkä historia Yhdysvalloissa. Stigmaa uhmaa nyt Vermontin senaattori Bernie Sanders.
Kirsi Marie lähti opiskelemaan sosialismia Itä-Saksaan – löysi yllättäen vilkkaan homo- ja lesbokulttuurin
Itä-Saksan todellisuus valkeni 2 kuukaudessa
Katalonia maanittelee Espanjan keskushallitusta yhä neuvottelupöytään
Aluehallinnon ulkoministeri Alfred Bosch moittii sosialistijohtaja Sánchezia oven avaamisesta Francon seuraajille.

Espanjassa sosialistit ja vasemmistolainen Podemos alustavaan sopuun hallituskokoonpanosta
Sosialistien ja Podemosin sunnuntaina keräämät paikkamäärät eivät riitä enemmistöhallituksen muodostamiseen.

Espanjan vaalit eivät tuottaneet selvää enemmistöä parlamenttiin – Äärioikeistolainen Vox kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi
Sosialistit säilyttivät paikkansa suurimpana puolueena, mutta menettivät paikkoja.
Lada-Jussi, 43, on hamstrannut takapihalleen valtavan kokoelman neuvostoautoja – onko ladaismi huumoria vai ideologiaa?
Lada-Jussi keräilee takapihalleen itäautoja

Sosialistit saivat vaalivoiton Portugalissa
Pääministeri Costan puolue ei saanut enemmistöä maan parlamenttiin.

Janne Saarikiven kolumni: Kulutusboikottien sijaan ilmastokysymyksen voi ratkaista vanhaa työväenliikettä muistuttava kansainvälinen liike
Jos antiikin ajan ihmiset tulisivat katsomaan kykyjämme, he pitäisivät meitä jumalina, mutta emme edelleenkään kykene muuttamaan maailmaa muuten kuin yhdessä, kirjoittaa Janne Saarikivi. Tämän kolumnin voi myös kuunnella.
Venezuelan tragedia 5 minuutissa – Miten pohjattoman rikas valtio tuhoutui?
20 vuodessa maa ajautui humanitaariseen katastrofiin.
Jari Ehrnroothin kolumni: Perustuslaki on pantava remonttiin
Suomen tasavalta tarvitsee liberaalin perustuslain ilman yksinvaltaisia ja sosialistisia piirteitä, kirjoittaa Jari Ehrnrooth.

Suuriin päästövähennyksiin johtaneet autoilun rajoitukset saatetaan purkaa Madridissa – Konservatiivit kaupungin johtoon äärioikeiston tuella
Viime marraskuussa voimaan tulleiden rajoitusten jälkeen typen oksidit vähenivät 38 prosenttia, hiilidioksidipäästöt yli 14 prosenttia ja autojen määrä keskustassa 24 prosenttia.

Analyysi: Sosialistit ottivat torjuntavoiton Espanjassa – oikeistopopulismin uhka sai ihmiset uurnille
Sosialistit voittivat vaalit, mutta enemmistöä ne eivät saaneet. Hallitusneuvotteluista ennustetaan vaikeita maassa, jossa ei ole totuttu koalitiohallituksiin.
Suomalaistoimittajat tallensivat Chilen sosialistisen unelman ennen vallankaappausta
Tältä näytti Allenden Chile suomalaissilmin 1971–1973
Chilen vallankaappaus ja sen seuraukset järkyttivät suomalaisia syyskuussa 1973
Presidentti Allende syöstiin vallasta 11.9.1973

Kuubalaiset puoltavat uutta perustuslakia, jossa tunnustetaan ensimmäistä kertaa yksityisomistus
Nykyisin kuubalaista noin 600 000, eli noin 13 prosenttia työvoimasta, työskentelee yksityisellä sektorilla.

Moldova käy parlamenttivaaleihin idän ja lännen välissä – Pääpuolueiden kamppailu voi silti olla vain suurta näytöstä
Euroopan köyhimmän maan politiikka on tiukasti yhden oligarkin otteessa, sanoo tutkija. Moldovasta tuli varoittava esimerkki EU:n itäisen kumppanuuden politiikalle.

Yle Venezuelassa: Valtavat väkijoukot kokoontuivat kaduille Caracasissa, opposition marssi sujunut rauhallisesti
Oppositio pitää yllä painetta presidentti Nicolás Maduron hallintoa kohtaan.

”Jatkakaa taistelua!” – Yle seurasi Venezuelassa Juan Guaidón puhetta kannattajajoukolleen
Maan väliaikaiseksi presidentiksi julistautunut, oikeisto-opposition Juan Guaidó vetosi perjantaina venezuelalaisiin, että he jatkaisivat taistelua demokratian puolesta loppuun asti.
Edesottamuksia Moskovan konservatorion asuntolassa – pianisti Meri Louhos muistelee
Opintomatka Moskovaan 1978-79.

Jari Ehrnroothin kolumni: Asumistukiriippuvuus vääristää demokratiaa
Sosialistisen tulontasauksen hengessä rakennettu hyvinvointivaltio on johtanut verovarojen tuhlaukseen ja laajamittaisiin tukiriippuvuuksiin, kirjoittaa Jari Ehrnrooth.

Sinä päivänä pääministerikin itki: Tšekkoslovakian miehitys muutti politiikkaa myös Suomessa – "Ensimmäiset mielenosoitukset saatiin kasaan tunneissa"
Kolme tunnettua suomalaista muistelee, millainen järkytys tankkien vyöryminen Prahaan vuonna 1968 oli heille, edistysuskoa pursuaville nuorille.
Avaruusromua: Musiikillista Pääomaa!
Karl Marxin syntymästä 200 vuotta!

Che Guevara kutsuu vallankumoukseen 90 vuotta syntymänsä jälkeen – "Jos hän eläisi, hän jatkaisi yhä taistelua köyhän kansan puolesta"
Argentiinalaisesta Ernesto "Che" Guevarasta tuli maailman ikonisin vallankumoustaistelija, jonka perintö herättää yhä kotimaassaan suuria tunteita – niin puolesta kuin vastaan.

Jari Ehrnroothin kolumni: Hyvinvointivaltio on tullut tiensä päähän
Tulevaisuuden sosiaalipolitiikka tarkoittaa jotakin muuta kuin valtion vastuuta kansalaisistaan. Vastuu hyvästä elämästä kuuluu jatkossa yksilöille itselleen, kirjoittaa Jari Ehrnrooth. Voit keskustella aiheesta jutun lopussa.

Kiiltokuvapojaksi pilkattu mediapelin taitaja – Espanjan pääministerin salkku siirtyy sosialisti Pedro Sánchezille
Sanchéz on ilmoittanut noudattavansa väistyvän pääministerin budjettia.

Herätys: Perustuslakiasiantuntijalle viisi väitettä sotesta, Espanjan hallitus kaatumassa, sää jatkuu melko lämpimänä
Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Espanjan pääministeri erotettaneen perjantaina luottamusäänestyksessä
Mariano Rajoyn erottaminen näyttää todennäköiseltä. Luottamusäänestyksen taustalla on korruptioskandaali.
Historia: Jack Londonin tarina – Miten seikkailijasta tuli kuuluisa kirjailija?
Jack Londonin taival kirjailijaksi hakee vertaistaan.

Talousfilosofin ja nykyaikaisen sosialismin isän syntymästä 200 vuotta – "Marx on ajankohtaisempi tänään kuin Pääoman kirjoitusaikaan"
Marx ei tunnistaisi Nyky-Kiinan kommunismissa itseään, sillä tiukka puoluekommunismi ei edustanut "julmetun kriitikon" omaa ajattelua, sanoo sosiologian professori Harri Melin.

Karl Marxilla kolmituntinen synttärijuhla Porin torilla: Vetonaulana kakku ja otteita Kommunistisesta manifestista
Yhteiskuntafilosofi Karl Marxin syntymästä tulee kuluneeksi lauantaina 200 vuotta.

Xi: Kiina jatkaa Marxin viitoittamalla tiellä
Kiinan presidentti Xi Jinping ylisti Karl Marxia modernin ajan suurimmaksi ajattelijaksi.

Kiina etsii ulkomaalaisia vakoojia nettisivuston avulla – tiedonantajille luvataan palkkio
Sivustolla on yli 20 kohtaa, joissa luetellaan, mitä epäiltyjä rikoksia sivustolla voi raportoida.

1918-kolumni – Jari Ehrnrooth: Punaisen Suomen pitkä varjo
Niiden jotka tänä keväänä kunnioittavat tai romantisoivat punakaartilaisia olisikin hyvä perehtyä Suomen vanhan työväenliikkeen aatteisiin ja tunnesisältöön, kirjoittaa Jari Ehrnrooth.

Sisällissodasta on sata vuotta, mutta ei vieläkään yhtä totuutta – lue kolme kolumnia aiheesta
Tässä kolme kantaa aiheeseen Ylen kolumnistien kertomana.
Räätäli senaattorina — työväenmusiikkimies Väinö Pesolan päiväkirja 1918
Silminnäkijänä sisällissodan Helsingissä.
Orwellin maailmoissa: Eläinten vallankumous ja 1984 kahden elokuvan Teemalauantaissa
Teemalauantaissa 3.2. kaksi George Orwell -elokuvaa.

100 years ago today: Reds take Tampere, Finnish Civil War begins
Finland's Civil War began 100 years ago today, when the Red Guard stormed the city of Tampere. The first days of the conflict were peaceful, but death and misery were soon to follow.

Nälkä, pelko ja vihapuhe eli miksi Suomessa alkoi sata vuotta sitten sisällissota – vuoden 1917 opetukset
Miten punaiset ja valkoiset ajautuivat niin vastakkain, että syttyi sota? Ylen toimittaja Esko Varho sukelsi viime vuonna vuoden 1917 maailmaan ja yritti ymmärtää, miten inhimillisistä asioista kaikki alkoi.