Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Puutalo, jossa kyltti Kolin Ryynänen. Ylhäällä kuvan päällä sanat: Pelastetaan residenssi.

Kulttuuriväki suree, kun Metsähallitus aikoo irtisanoa taiteilijaresidenssin kansallismaisemassa – käyttäjät kokevat paikan levottomaksi

Metsähallituksen mukaan päärakennuksen alakertaa vuokraava yritys on sopivampi vuokralainen kiinteistölle. Kolin kulttuuriseuran mukaan Metsähallitus ei ehdottanut esimerkiksi vuokrankorotusta.

Puutalo, jossa kyltti Kolin Ryynänen. Ylhäällä kuvan päällä sanat: Pelastetaan residenssi.

Kolin taiteilijaresidenssin toiminta uhkaa loppua – Metsähallitus irtisanomassa tilojen vuokrasopimuksen

Kolin kulttuuriseura on pyörittänyt taiteilijaresidenssiä Kolin Ryynäsen kiinteistössä yli kahdenkymmenen vuoden ajan.

Senja Vellonen 1980-luvulla Venetsian Huokausten sillalla.

Akvarellisti Senja Vellonen tutkii maalatessaan valon ja varjon vaihtelua

Aiheensa Senja Vellonen valitsee melko satunnaisesti, mutta tärkeintä on valo vuorokauden eri aikoina. Matkoillaan hän tutkii öisen maiseman valoa. Myös sininen hetki, sumu tai sade kiehtovat häntä.

Kaksi huonetta, joissa ikkunat. Toisessa sänky, toisessa työpöytä.

Outokummun taiteilijaresidenssillä on vetovoimaa

Työ- ja majoitustiloihin saapui ennätysmäärä hakemuksia. Joukossa on kansainvälisiä taiteilijoita ja tutkijoita.

Kulttuuritalo Päiväkodin tuottaja Sanna Roukala.

Sattuma toi Sanna Roukalan Hailuotoon – nyt hän vetää suosittua taiteilijaresidenssiä, jonka rauhasta nauttivat pian myös kriisialueiden taiteilijat

Historiallisen hirsitalon taiteilijaresidenssi houkuttaa vuosittain kymmeniä suomalaisia kulttuurialan ammattilaisia kokemaan pohjoisen saaren rauhan ja hiljaisuuden.