Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Susanna ja kolme lasta pitävät käsiään ylhäällä ja katsovat kameraan. Kuvan päällä on graafisia sukkia ja hanskoja.

Laula Susannan kanssa

Pikku Kakkosen uudessa musiikkivideoiden sarjassa Susanna kutsuu kaikki mukaan laulamaan yhdessä.

Vasemmalla 11-vuotias viulisti Lilja Haatainen, keskellä 8-vuotias tonttu Lilja Sirkka ja oikealla 11-vuotias pianisti Olli Oksava Musiikkia kuvina -sarjan Tonttu -videon kuvauksissa.

Nuoret taiteilijat esittävät tutun joululaulun uudella tavalla – satumaisella musiikkivideolla soittaa myös tuore viulukilpailuvoittaja

11-vuotiaat muusikot Lilja Haatainen ja Olli Oksava sekä 8-vuotias sirkustonttu Lilja Sirkka tekivät elämänsä ensimmäisen musiikkivideon.

Kollaasikuvassa Sibelius-lukion opiskelijat Félix Sorainen, Teresa Tarkkala ja Veikko Hero

Nuorten uusi tulkinta Sibeliuksen Finlandiasta riipaisee – ”Kun olen sitä aiemmin esittänyt, ei ole ollut mitään Venäjän hyökkäyssotaa”

Sibelius-lukio ja Yle tekivät uuden version Sibeliuksen Finlandiasta. Musiikkivideolla esiintyvät kolme nuorta kertovat, mitä Finlandia ja taiteen tekeminen ylipäätään merkitsevät heille tässä maailmantilanteessa.

Jesse Haaja kuvattuna Mikkelissä kauppakeskus Stellassa.

Jesse Haaja lopetti ohjaajauransa – viimeiseksi ohjaustyöksi jäi The Rasmuksen UMK-biisin video

Jesse Haaja jätti elokuvat ja musiikkivideot ja keskittyy nyt mainostoimiston pyörittämiseen Mikkelissä. Perhe-elämällekin on nyt enemmän aikaa. Ei silti ole ihan täysin poissuljettua, etteikö Haaja vielä ohjaisi joskus jotain.

Mies ja nainen kuvaavat videota

Stam1nan Antti Hyyrynen kuvasi Mari Perankosken kanssa joulukalenterin, jossa ei lässytetä lapsille: "Nyt ollaan asian ytimessä"

Tässä joulukalenterissa eivät seikkaile joulupukki ja tontut, vaan metsänhenki Mielikki. Hän opettaa lapsille luonnon ilmiöistä, kuten valosta.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Euroopan Nuorten Talviolympiafestivaalit 200 päivän päästä – kisojen oma musiikkivideo kannustaa uskomaan unelmiin

Euroopan Nuorten Talviolympiafestivaalien musiikkivideo on julkaistu tänään keskiviikkona, kun kisoihin on tasan 200 päivää. Kisoihin odotetaan yhteensä noin 2 000 nuorta urheilijaa. 

Alan Walker, Aura Fest

EDM-musiikin supertähti Alan Walker on Suomi-fani – Aura Festin yleisö sai kovan arvion: "He ovat ihan kreisejä!"

Viime viikonloppuna Turussa järjestetyn Aura Festin pääesiintyjänä oli norjalainen DJ ja tuottaja Alan Walker. Yle Uutiset haastatteli EDM-musiikin huippunimeä, jota kiinnostaa tällä hetkellä etenkin elokuvamusiikki.

Kainuuta markkinoidaan nyt mahdollisuuksien maakuntana

Musiikkivideo ja uunituore vapauden valtatie -brändi – Kainuu houkuttelee uusia asukkaita monella tavalla

Brändityöllä halutaan vahvistaa etenkin Kainuun veto- ja pitovoimaa. Samalla halutaan korostaa, että Kainuu on mahdollisuuksien maakunta, jossa voi tehdä matkailuun, opiskeluun ja työmarkkinoihin liittyviä merkityksellisiä asioita.

Lapsi seisoo pellolla kuvan etualalla. Aikuiset seisovat taka-alalla.en ollessa takana.

Kainuuseen houkutellaan lapsiperheitä musiikkivideolla – moderni Kainuun laulu kertoo kaipuusta kotiseudulle

Nälkämaan laulusta tunnettu Kainuu houkuttelee nyt maakuntaan uusia asukkaita musiikkivideolla. Kaikuu Kainuusta kaipuu -musiikkivideo kertoo nuorten aikuisten kaipuusta takaisin kotiseudulleen Kainuuseen.

Tyttö ja poika henkilökuvassa

Kajaanin lukion koko kevään kestänyt musiikkivideon tekeminen ei jäänyt pelkäksi harjoitteluksi – musiikkilukiot esittäytyvät etätapahtumassa

Suomen musiikkilukiot kokoontuvat yhteen joka toinen vuosi esittelemään osaamistaan, mutta korona-aikana tapahtuma pidetään poikkeuksellisesti etänä. Jokainen Suomen lukio on tehnyt itsestään esittelyvideon, jotka julkaistaan videopalvelu Youtubessa.

Dan "Uniikki" Tolppanen Ylen Mediapoliksen studiossa, Anne Flinkkilän haastattelussa kuvattuna.

Räp-artisti Uniikki poisti saamelaisia halventaneen musiikkivideon Youtubesta: "Se oli aikansa elänyt"

Uniikki poisti Nunnuka-lai-laa-kappaleen musiikkivideon Youtubesta sen jälkeen, kun se oli noussut esiin Ylen Kulttuuricocktail Live -ohjelmassa. Vuonna 2015 julkaistu kappale on ollut monen saamelaisen mielestä heitä halventava. Kevään aikana on puhuttu paljon suomalaisen räpin rasismista ja kulttuurisesta omimisesta.

Muun muassa Markus Petsalo, Tatu Kemppainen, Ossi Jauhiainen ja Virpi Rautsiala ovat Älä unohda -teoksen takana.

Itäsuomalaiset kulttuurialan ammattilaiset valmistivat uudenlaisen vappumarssin – Älä unohda -teos kertoo kaipuusta työn ja yleisöjen pariin

Teos on omistettu kaikille heille, jotka tekevät työtään esittävän taiteen, luovuuden ja live-elämysten parissa.

Kuvankaappaus Syntisten pöytä on katettu -videosta.

Neljä pappia kattoi alttarille Erika Vikmanin "syntisten pöydän" ja kuvasi sen – Youtube-hitti ei miellyttänyt kaikkia

Seurakuntapastori Kaisa Kontiaisen mukaan tasapainoilu perinteisen ja modernin välillä ei ole aina helppoa.

Olga Poppius ja Viivi Huuska

Kun Viivi Huuska ohjasi musiikkivideon etänä, kannettiin tablettia Tukholmassa lavasteissa kuin pientä vauvaa – kansainvälinen työ vaatii nyt oivalluksia

Valokuvaaja Olga Poppius puolestaan kuvasi etäyhteydellä kotoaan Mallorcalta kokonaisen kirjan Helsingissä.

Aristen Sia sjunger iklädd peruk och gigantisk rosett.

Syrjintäkohun keskelle joutunut poptähti Sia avasi elokuvantekoaan Ylelle – laulaja eli vuosikausia eristyksissä

Laulaja kertoo Ylen haastattelussa vaikeista ajoistaan ja ammatillisten unelmiensa toteutumisesta. Kuuntele jutun audioklipeistä, kun Sia kertoo saamastaan tuesta.

Rehupiikles-yhtye

Rehupiikles-kohu jatkuu Etelä-Pohjanmaalla: kaupunginhallitus mitätöi lautakunnan päätöksen musiikkivideon kuvauspaikasta

Kurikan kunnallishallinnossa käytettiin jo toistamiseen otto-oikeutta huumoribändin musiikkivideon kuvauspaikasta päätettäessä.

Hyyrysen muusikkoveljekset kertovat, miten musiikillinen yhteistyö sujuu sisarusten kesken.

Hyyrysen muusikkoveljekset tekevät musiikkia yhdessä ja arvostavat toistensa tekemisiä: "Meillä on tämmönen keskinäisen fanittamisen kerho"

YUP-yhtyeestä tuttu kitaristi, muusikko ja lääkäri Jussi Hyyrynen ja Stam1nan nokkamies Antti Hyyrynen tekevät musiikkia myös yhdessä WÖYH!-yhtyeessä.

Rehupiikles yhteiskuvassa

Yllätyskäänne kiistassa: Kuntatyöntekijöille irvaillut yhtye Rehupiikles pääsee sittenkin kunnantalolle kuvaamaan – "Teksti ei muutu"

Lupa musiikkivideon kuvaukseen Jalasjärvi-talolla heltisi vasta kaupungin teknisen lautakunnan äänestyksen jälkeen.

Rehupiikles-yhtye

Menikö irvailu kuntatyöntekijöistä liian pitkälle? Huumoriyhtye Rehupiikles ei saanut lupaa musiikkivideonsa kuvaamiseen kaupungin tiloissa

Asiasta on tehty Kurikassa viranomaispäätös. Laulun sanojen koetaan pilkkaavan kaikkia kuntatyöntekijöitä, ei vain kurikkalaisia.

Kuvassa ohjaaja Aku Louhimies Tuntematon Sotilas -elokuvan kuvauksissa Suomenlinnassa.

Aku Louhimies korvaa Antti J. Jokisen Omerta-elokuvan ohjaajana – elokuvia tulee kahden sijaan vain yksi

Antti J. Jokisen pitkittynyt sairausloma siirtää elokuvan ohjausvastuun pysyvästi Aku Louhimiehelle, tuotantoyhtiö tiedottaa.

Weeknd MTV Video Music Awards 2020 -show'ssa.

Suomalaisen Anton Tammen ohjaama musiikkivideo palkittiin MTV-gaalassa

MTV Video Music Awards -gaalassa eniten palkintoja nappasi Lady Gaga.

Breaking, Focus, Hatsolo, Ramona 2019

Räjähtääkö leffoista ja musiikkivideoista tunnetuksi tulleen lajin suosio miljardien silmäparien edessä? Suomen huiput eivät osanneet uneksiakaan olympialaisista

Suomen ykkösbreikkarit näyttivät Yle Urheilulle teräviä temppujaan ja kertoivat, mitä lajin piireissä ajatellaan Pariisin olympiakisoista.

Mikael Gabriel ja Alina Tomnikov

Perinteinen musiikkivideo on murroksessa, kun Youtubekin on yhä useammin vain kuuntelua varten – Suomessa kokeiltiin videossa 8D-tekniikkaa

Mikael Gabriel haluaa tehdä perinteisiä musiikkivideoita, sillä ne tuovat esiin myös hänen visuaalisen puolensa.

Asayel Bnt Meeca

Naisten sorrolle Saudi-Arabiassa ei näy loppua: Paikallisesta naisräppäristä pidätysmääräys

Muusikko Asayel Slayn musiikkivideo on herättänyt vihastusta konservatiivisessa maassa.

Mopo-yhtye

Livejazzia ja laatikkoleikkiä – Mopo ei taivu muotteihin

Katso vauhdikas taltiointi Die Mopo -kappaleesta.

Keskuskadun ja Kapteeninkadun risteys Kotkansaarella.

Kun hylätyllä louhoksella ammuttiin pieniä ruutipaukkuja, 20 kilometrin päässä kuului kova räjähdys – syynä erikoinen sääilmiö

Jotkut luulivat maanjäristyksen tulleen, kun suljetussa kaivoksessa testattiin musiikkivideoon kuvattavaa tulisuihkua.

Antti Hyyrynen, Stam1ina

Stam1nan Antti Hyyrysen hyytävä scifi-kirja kuvaa ihmiskunnan karua tulevaisuutta: "Me olemme hävinneet tämän taistelun"

Viimeinen Atlantis -kirja on dystopia, jossa käsitellään itsekeskeistä selfie-kulttuuria ja jossa muinainen myytti tuodaan nykypäivään.

Rammsteinin laulaja Till Lindemann

Rammsteinin laulaja julkaisi niin pornografisen musiikkivideon, että se joutui Youtuben sensuurin hampaisiin

Youtube poisti uuden videon pikaisesti. Tilalla on pätkä, josta merkittävä osa on vain sensuroivaa mustaa laatikkoa.

Queen teki kolme uutta musiikkivideota faniensa kanssa (Reuters)

Bohemian Rhapsodyllä yli miljardi katselua Youtubessa – Queen julkaisi kiitokseksi kolme uutta musiikkivideota, joissa pääosassa ovat fanit

Miljardin rajapyykkiä juhlistaakseen yhtye pyysi fanejaan lähettämään videoita, joilla he esittävät Queenin kappaleita.

Şanişer

Turkissa räppärit tarjosivat äänen vaiennetuille – nyt artisteja uhkaa syyte

Turkkilainen rap-biisi #Susamam (#EnVoiVaieta) on kerännyt yli 32 miljoonaa kuuntelua YouTubessa.

Rammstein

Kerran Rammsteinin laulaja oli oikeasti tulessa, penistykki on keikoilla peruskauraa – tiedäthän ainakin nämä 5 asiaa saksalaisbändistä

Rammstein ei jätä kylmäksi, olipa kysymys kappaleiden sanoituksista tai lavashow'sta. Bändi esiintyy Tampereella perjantaina ja lauantaina.

Kuvakaappaus Billie Eilishin When the Party's Over -videolta.

Hautaa ystäväsi – Me kuuntelemme kuolemaa ja surkeutta romantisoivia kappaleita ymmärtämättä, että ne voivat vahingoittaa meitä syvästi

Yle pyysi musiikin ja tunteiden asiantuntijaa tarkastelemaan synkkiä nykyhittejä ja arvioimaan, kuinka ne meihin vaikuttavat.

Rippikoululaiset rippileirillä Kajaanin Joutenlammen leirikeskuksessa.

Kajaanilaiset rippikoululaiset tekivät musiikkivideon – "Leiristä jää ikuinen muisto"

42 Kajaanin Seurakunnan nuorta toteutti tänä kesänä itse riparibiisin.

RockCock

Block Busterin debyyttialbumi julkaistaan syyskuussa

Kuopiolaisyhtyeen ensimmäisen pitkäsoitolta on julkaistu ensimmäinen kappale.

mikki

Oulun Nuorten Ystävät ry:n musiikkiprojekti huipentuu tänään Hiukkavaarassa

Projektin aikana levytettiin omaa musiikkia ja tehtiin musiikkivideoita.

Turun linnassa on ritariseikkailuja ja historian kauhuja syyslomalla.

Turun museokeskuksen musiikkivideo finaaliin viestintäkilpailussa – työntekijät jammaavat historiallissa puvuissa

Turun museokeskus julkaisi viime keväänä musiikkivideon, jossa tanssitaan historiallisissa puvuissa.

Kuvakaappaus JVG:n musiikkivideosta Ikuinen vappu.

Puhelu JVG:ltä ja kohta kajaanilaisessa kuppilassa oli tunnelma katossa – musiikkivideolla vilahtava mököttäjänurkka herättää hilpeyttä

Kajaanilaisessa baarissa on oma nurkkansa mököttäjille. Erottautuminen on tänä päivänä tärkeää ravintola-alalla.

Ravintoloitsija Juha Immonen.

Puhelu aamukahvin lomassa ja seuraavana päivänä ravintola Jussilassa kuvattiin JVG:n musavideota

Jussila on saanut aiemminkin valtakunnallista mediahuomiota mököttäjänurkastaan.

Kuvakollaasi daruden UMK19-kilpailukappaleiden levynkansista

Tässä kaikki kolme Daruden UMK19-biisiä – kerro mielipiteesi

Katso tästä kaikki kolme Daruden UMK19-biisiä

Johannes Hösflot Kläbo

Kläbo ei suuttunut kohuvideosta – Norjan hiihtopomo: "Calle on huijattu siihen"

Norjan hiihtomaajoukkueen johtaja Vidar Löfshus uskoo, että Calle Halfvarsson on huijattu kohuttuun musiikkivideoon.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle