Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

HOK Ravintola Kuusihokki, lempiniminä Käpyhokki ja Risuhokki. Pihlajatie 34.

Helsinkiläisravintola huutokauppaa varkaidenkin himoitsemia design-valaisimia – lähtöhinta 50 000

Osa Paavo Tynellin valaisimista on varastettu vuosien varrella suoraan ravintolan seinältä, sanoo ravintoloitsija.

Katettu ruokapöytä.

Pikkujoulukausi alkaa jo ensi viikolla – varauksissa eivät myyjän mukaan vielä näy yritysten mahdolliset talousongelmat

Pikkujoulukausi alkaa itäsuomalaisissa ravintoloissa tänä vuonna jo marraskuun ensimmäisenä perjantaina. Alan mukaan varaustilanne näyttää hyvältä ja myynnissä on jopa paikoin pientä kasvua.

Jungle Juice Barin smoothieita studiossa kuvattuna. Smoothieta on läikkynyt vähän pöydälle.

Osa Jungle Juice Barin työntekijöistä väittää: ulkonäkö vaikutti palkkaamiseen, ja jotkut pomot käskivät käyttää töissä leggingsejä

Osa Jungle Juice Barin työntekijöistä kertoo, että ulkonäkö on helpottanut työpaikan saamista. Työntekijät kertovat myös, että sairauslomaa on ollut hankala saada. Uusi toimitusjohtaja on lähteiden mukaan saanut hyviä muutoksia aikaan.

Mies lippalakissa osoittaa etusormella. Etualalla on ruoka-annoksia ja taustalla keittiötä. Toinen mies taustalla tulossa kohti.

Ravintola-alalla vallitsee sankarisuorittamisen kulttuuri – tällaista on sesonkityöntekijän arki

Yle kysyi sesonkityöntekijöiltä, minkälaista heidän arkensa on. Tässä jutussa esittelemme kahden henkilön tarinat.

Hamburgare vid snabbmatsrestaurangen Friends & Brgrs.

Noho Partners ostaa sveitsiläisen hampurilaisketjun ja antoi positiivisen tulosvaroituksen

Noho hankkii hampurilaisravintolaketju Holy Cow!:n yhteistyössä pääomasijoittaja Intera Partnersin kanssa. NoHo ja Intera Partners perustivat myös yhtiön, joka tavoittelee johtoasemaa Euroopan premium-hampurilaisten markkinalla.

Kaksi rakennusalan työntekijää pitävät taukoa työmaalla.

Liian pientä palkkaa, ei sovittuja lisiä, työtunnit epäselviä – osa ulkomaalaisista työntekijöistä ei tiedä edes työsuhteensa laatua

Työsuojeluhallinnon ulkomaalaisvalvonnan tarkastuksissa selvisi paljon puutteita vuonna 2022. Ulkomaalaisille työntekijöille ei välttämättä makseta asiallista palkkaa tai työtunnit jäävät epäselviksi.

Esko Hietaranta valmistamassa särää.

45 vuotta särää valmistanut perheyritys lopettaa ravintolan pitämisen Lemillä – Kippurasarvelle etsitään uutta yrittäjää

Ravintola Kippurasarven nykyiset yrittäjät olisivat valmiita myymään ravintolatoiminnan lisäksi myös muita liiketoimintojaan uudelle yrittäjälle.

Kokki lisää murekkeita noutopöydän tarjontaan.

Noutopöytä on suomalaisten kestosuosikki – sen suosio säilyy, vaikka osa ravintoloista karsii tarjontaa kustannusten noustua

Ravintola-alalla punnitaan nyt erityisen tarkkaan, onko noutopöydän tarjoaminen kannattavaa. Luottamus asiakkaiden ymmärtäväisyyteen on vahva, vaikka joitain ruokia on pitänyt karsia.

Kalastaja laittaa kuhan styrox-laatikkoon.

Lähikala taivaltaa verkosta pannulle alle kahdeksan kilometriä – seurasimme kuhan matkaa kalastajalta keittiömestarille

Pientuottajien toimittama lähiruoka on ravintoloille laadun tae ja keino erikoistua. Keittiömestarien mukaan ravintolamaailmassa ei ole paluuta kaukaa tuotuihin raaka-aineisiin.

Turun Michelin-tähtien palkitsemistilaisuudessa palkituttujen ravintoloiden edustajia yhteiskuvassa.

Porvoolainen Vår-ravintola sai Michelin-tähden

Aiemmin palkitut suomalaiset ravintolat säilyttivät tähtensä.

Erik Mansikka asettelee kukkasia jälkiruoka-annokseen.

Michelin-tähdet jaetaan ensimmäistä kertaa Suomessa: “Kaikki eivät ymmärrä, kuinka isosta asiasta on kyse”

Pohjoismaisten ravintoloiden tämän vuoden Michelin-tähdet jaetaan maanantaina Turussa. Palkitut keittiömestarit luottavat omaan tekemiseen, eikä himoitun tähtistatuksen ylläpitäminen vie yöunia.

Klaus Raunela istuu pöydässä ja edessään hänellä on kasvisruokaa lautasella. Etualalla viherkasvinlehtiä.

Ravintoloitsijan mielestä lounaspaikoissa tarjotaan jopa ala-arvoista kasvisruokaa: ”Ikävä todeta ammattikunnan puolesta, ettei siihen haluta panostaa”

Kasvisruokaa pidetään hankalana, ja sitä lähdetään valmistamaan helpoimman kautta, uskoo ravintoloitsija Maija Silvennoinen. Ruokatuotannon lehtorin mukaan kysyntään ei aina pystytä vastaamaan.

Woltin ruokalähetti viemässä ruokaa asikkaalle.

HS: Osa ruokaläheteistä ajaa laittomia kuljetuksia, palkkiot olemattomia

Wolt sanoo tehneensä viime päivinä satoja pistokokeita selvittääkseen ongelmien laajuutta.

Joel Manninen ja Kukka Lindqvist valmistavat ruokaa Rovaniemen Ounasvaaralla kodassa.

Joel Manninen, 23, toteutti haaveensa ja tarjoaa fine dining -ruokaa kodassa metsän laidalla

”On mahtava tunne, kun voin tarjoilla asiakkaille itse metsästämääni ja valmistamaani ruokaa”, sanoo nuori keittiömestari, jonka ravintolassa kaikki annokset syntyvät avotulella.

Kahvikuppeja testaustelineessä.

Suomalaisyritys viittaa kintaalla EU:n suunnitelmille kieltää kertakäyttöastiat ravintoloissa – aikoo tehdä 10 miljoonaa kahvikuppia

EU haluaa kieltää kertakäyttöisten astioiden käytön ravintoloissa ja kahviloissa asteittain. Esimerkiksi pikaruokapaikoissa pitäisi jatkossa käyttää astioita, jotka menevät käytön jälkeen pesuun.

Nuori nainen kaupungilla lumisessa maisemassa.

Milja Ruppa, 20, tarvitsee usein hätäpoikaystävää eikä ole ainoa – baarissa ongelma kuuluu myös henkilökunnalle, sanoo Naisasialiitto

Hätäpoikaystävä estää tuntemattomia lähentelemästä luvatta. Naisasialiitto Unionin mukaan baarien pitäisi huolehtia asiakkaiden koskemattomuudesta nykyistä paremmin.

Den franska Michelinguiden för 2018.

Michelin-tähdellä palkittu ravintola Ora lopettaa, koska ravintoloitsija haluaa keskittyä perheeseen: ”Tähteni on jo kotona”

Ravintoloitsija Sasu Laukkonen on sanonut aiemmin, että hän haluaa pyörittää ravintolaa, kunnes se ei enää tunnu oikealta. Nyt aika on kypsä.

Woltin kuljettaja pitelee kylttiä mielenilmauksessa Jyväskylässä.

Wolt-kuskit nousivat vastarintaan Jyväskylässä: ”Teemme ilmaista työtä” – yhtiön mukaan palkkiot ovat jopa nousseet

Jyväskylän Wolt-kuskit menivät lakkoon, koska sopimusehdot huononivat keskiviikkona. Woltin mukaan ehdot eivät huonontuneet ja palkkiot jopa kasvoivat muutosten myötä.

Satu Silvo hymyilee kameroille muumi-teemaisen kuvausseinän edessä.

Näyttelijä Satu Silvon perustama kasvisravintola Silvoplee sulki tänään ovensa viimeistä kertaa – Satumainen Ravinto Oy hakeutuu konkurssiin

Konkurssihakemus tehtiin, koska helsinkiläisravintola ei enää noussut koronan ja raaka-aineiden kallistumisen jälkeen jaloilleen.

Otto Hietamies

Otto Hietamies, 25, kokkasi tiensä MM-hopeaan – video näyttää, kuinka hän loihtii ravintolatason annoksen edullisista raaka-aineista

Hietamies toi Suomeen hopeaa nuorten kokkien maailmanmestaruuskilpailusta Meksikosta. Mitalisijoille on yltänyt aikaisemmin vain yksi suomalainen.

Tyhjäksi syöty lautanen ja aterimet.

Lappeenrannan Kasinoon etsitään uutta ravintola-alan vuokralaista – kaupunki neuvottelee vuokralaisehdokkaan kanssa

Kasino on mahdollista vuokrata myös useammalle toimijalle, kunhan ne tukevat koko satama-alueen toimintaa.

Suljettu-kyltti hotellin ovessa.

Korona vei 10 000 työntekijää ravintola-alalta pysyvästi – palkkoja on vaikea nostaa, mutta työvoimaa haalitaan nyt Aasiasta

Matkailu- ja ravintola-alan työmarkkinajärjestö ehdottaa ratkaisuksi muun muassa työvoimaa Aasiasta sekä yhteistyötä alan oppilaitosten kanssa. Palkkaa järjestö ei näe tärkeimpänä houkuttimena alalle.

Ravintola Rosson sisäänkäynti Mikkelin kävelykadulla.

Suur-Savo sulkee Rosso-ravintolan vuoden vaihteessa: ”Syynä kannattamattomuus”, sanoo toimialajohtaja Kai Nurmi

Kai Nurmen mukaan asiakkaiden puutetta selittää se, että Rosso sijaitsee 2. kerroksessa, eikä ravintolaan ole omaa sisäänkäyntiä katutasossa.

Kahvila Amurin Helmi Tampereen Amurissa.

Suosittu kahvila joutui laittamaan ovet säppiin maanantaisin, koska ei ole työntekijöitä – uutta ratkaisua alalle toivotaan kaukomailta

Matkailu- ja ravintola-alalta lähti koronapandemian aikana yli 10 000 työntekijää muille aloille.

Tarjoilijan käsi kaataa kiiltävästä termoskannusta kahvia kuppiin ravintolapöydässä, jossa näkyy myös aamiaisastioita.

Korona kuritti ravintola-alaa Ylä-Savossa, mutta työllisyystilanne on alkanut palata entiselleen

Ylä-Savossa olisi töitä etenkin tarjoilu- ja asiakaspalvelualojen ammattilaisille. Myös metalliala kaipaa osaavia tekijöitä.

Verohallinnon pääkonttori Helsingin Vallilassa.

Tax office: Restaurant audits uncover €19.5m in unpaid taxes

A total of 40 million euros in hidden income was found during the audit, according to tax officials.

Apulaisvuoropäällikkö Shahzaib työskentelee McDonald's Meilahden ravintolassa toukokuussa 2022.

Kokeile, pärjäisitkö Mäkkärissä – ravintola-alalla ei ehkä pian suomen kieltä kuule, ja se johtuu palkasta ja työoloista

Koronarajoitukset laukaisivat joukkopaon ravintola-alalta, mutta työvoimapulan juuret ovat palkkauksessa ja työoloissa.

Ravintoloitsija Mika Lanne järjestelee laseja Cafe Antonin baaritiskillä Porissa.

Ravintola-alalla työntekijän löytäminen on nyt todella vaikeaa – löytyykö apu Intiasta?

Majoitus- ja ravintola-alan yrityksistä suurin osa kokee, että uuden työvoiman rekrytointi alalle on nyt hyvin vaikeaa. Apua toivotaan muun muassa työperäisen maahanmuuton lisäämisestä.

tarjoilija Nea Niemelä

Oletko ollut tänä vuonna töissä ravintola-alalla? Kerro kokemuksistasi Ylelle, teemme juttua

Ravintola-alalla olisi juuri nyt töitä, mutta tekijöitä ei tahdo löytyä.

Yleisöä rock-konsertissa.

Green Party proposes night-time district for Helsinki

Rules and limits on noise from concerts and events would be more relaxed in a designated night-time district, compared to other parts of the city, the proposal says.

Mikkeliläisen ravintola Bar Domin yrittäjä Juha Parkkinen.

Työvoimapulasta tuli ravintola-alan sitkeä piina, ravintoloitsija: "Olen todella huolissani, selviävätkö kaikki"

Osa työntekijöistä näyttää jättäneen palaamatta, vaikka koronarajoitukset ovat jääneet taakse. Jonkin verran olisi tulossa työntekijöitä EU:n ulkopuolelta, mutta lupaprosessit kestävät pitkään, kertoo Osuuskauppa Suur-Savon toimialapäällikkö.

Cafe Bruketin tarjoilija Emmi Pörhölä pesee astioita.

Matkailu- ja ravintola-alan oppisopimuskoulutus alkaa Parikkalassa ja Rautjärvellä – oppisopimuspaikkoja on tarjolla ainakin 12

Matkailu- ja ravintola-alan osaajapulasta kärsivien Parikkalan ja Rautjärven yrittäjät saavat apua maalis-huhtikuussa alkavasta oppisopimuskoulutuksesta.

Pieksämäellä sijaitseva Ravintola Kiila kuvattuna tammikuussa 2022 talvisessa maisemassa.

Pieksämäellä ravintoloitsija kapinoi koronarajoituksia vastaan – poliisi tutkii, onko kyseessä terveydensuojelurikkomus

Ravintola on pitänyt oviaan auki viranomaisen kiellosta huolimatta. Poliisi kävi sulkemassa sen viikonloppuna useaan otteeseen.

Millaista on pitää ravintolaa, kun yhteiskunnan palvelut hiljenevät, asiakkaat katoavat ja päättäjien uudistukset lyövät korville.

Dokumenttiprojekti: Viimeinen lounas – Murskaako syrjäseudun arki yrittäjien unelmat?

Suomi autioituu ja yrittämisen edellytykset kapenevat.

Ella Kannisen vieraina ovat Pariisiin kotiutunut toimittaja Helena Petäistö ja keittiömestari Helena Puolakka Lontoosta.

Kesäksi kotiin – Helena Petäistö ja Helena Puolakka: ”Maailma kasvattanut itsetuntoa”

Helena Petäistö asuu Pariisissa, Helena Puolakka Lontoossa.

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko

Ihmisen matka - eli kateudesta tai kiitollisuudesta

Nauru ei aina naurata! Eikä ihminen muutu paljon..

Taistelu ravintoloiden ovista: käsikirjoitus

Taistelu ravintoloiden ovista -ohelman käsikirjoitus

Kampin kauppakeskuksen alue kuvattuna illalla yläilmoista.

Portsaribisneksestä käydään kovaa kamppailua

Ovimiehiä on painostettu mukaan huumekauppaan

huippukokki Kari Aihinen

Huippukokki Kari Aihinen: "Alan rajuus estää naisten etenemistä huipulle"

Kari Aihisen mielestä naisten vaikea edetä huippukokiksi.

Brittilipun kuosissa oleva taksi pubin edessä Lontoossa.

At your service - palvelualan englantia

Treenaa englantia asiakaspalvelutilanteisiin!

Kuvakaappaus filmiltä

Filmimatka 1950-luvun kahviloiden kulta-aikaan

Kahvilaliiton näyttelyn Helsingin Kauppakorkeakoululla 1958.

Keittiömestari Jyrki Tsutsunen

Kulttuurikokki Jyrki Tsutsunen tahtoo hämmentää

Tsutsunen kapinoi vallitsevaa ravintolakulttuuria vastaan.

Yle Areena logo.

Vuokratyö – vapautta vai vastuunkiertoa?

Vuokratyö tuli suomalaiseen työelämään rytinällä 1990-luvulla, jolloin Suomessa oli laman takia paljon työttömiä. 2010-luvulle tultaessa vuokratyöstä oli kehittynyt vakiintunut tapa tehdä töitä. Aikavälin TV-ohjelmissa työnantajat ovat korostaneet vuokratyön vapautta, kun samaan aikaan vuokratyöläiset itse ovat valittaneet heikompaa asemaansa työyhteisössä.

Yle Areena logo.

Harjavallan Dali keitti liemen ja pyyhkäisi viiksiään

Olavi Niemelä osti 1900-luvun alussa valmistetun viiksivahan reseptin ja ryhtyi valmistamaan vahaa käsityönä perheyrityksessä.

Kahvilatilanne.

Ravintola-ala

Asiakaspalvelutilanteita ja alan sanastoa.

Ravintola Don Corleonen logo ikkunassa

Miksi alle 5-vuotias ei pääse Don Corleoneen syömään?

Helsinkiläisnainen oli perheensä kanssa Kampin kauppakeskuksessa ja halusi lounastaa suosikkipaikassaan Don Corleonessa. Perhe kuitenkin käännytettiin ovelta, koska 4-vuotiasta lasta ei haluttu ravintolaan.

Tarjoilija

Ravintolakoulu Perhon rehtori Marit Nieminen kertoo, että tarjoilijan ammatti on vaativa; se vaatii viinien, ruokien, raaka-aineiden ja erityisruokavalioiden tuntemusta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle