Uusimmat artikkelit
Tampereella on nyt neljä uutta neuvosta – tasavallan presidentti teki Mikko Alatalosta musiikkineuvoksen
Entiselle ministerille Anneli Tainalle myönnettiin valtiopäiväneuvoksen arvonimi. Kaupunkiin saatiin myös vuorineuvos ja rakennusneuvos.
Tasavallan presidentti myönsi kolmelle taiteilijalle akateemikon arvonimen
Presidentti myöntää akateemikon arvonimen taideneuvoston esityksestä erittäin ansioituneelle taiteilijalle.
Presidentti Niinistö myönsi tieteen akateemikon arvonimen oululaisprofessori Heli Jantuselle
Tieteen akateemikon arvonimi voi samanaikaisesti olla enintään kuudellatoista kotimaisella tieteenharjoittajalla.
“Moniarvoisuus on sitä, että vain yhden tahto ei mene läpi”, sanoo Pasi Ihalainen – katso Ylen Suomi-koneesta, ketkä saavat kunniamerkin tai ylennyksen
Tasavallan presidentti palkitsee 3 631 henkilöä yhteiskunnallisista ansioista ritarikuntien kunniamerkeillä ja 2 891 henkilöä saa ylennyksen reservissä. Suomi-kone kertoo, keitä he ovat.
Maakunnassa palkitaan kolme sankarikoiraa
Lieksan ja Nurmeksen sankarikoirat varoittivat omistajiaan tulipalosta. Kennelliitto palkitsee koko maassa 28 sankarikoiraa.
Jukka Jalonen vihitään kunniatohtoriksi ensi keväänä
Jääkiekkovalmentaja Jukka Jalonen kuvaa kunnianosoitusta huikeaksi.
Dosentuurien perumisen sallivaa lakimuutosta ei tule – valheita suomalaisista levittävän Johan Bäckmanin dosentuuri säilyy
Helsingin yliopisto on selvittänyt dosentin arvonimen pois ottamista jo vuonna 2012. Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkosen mukaan dosentuureja voitaisiin myöntää jatkossa määräaikaisena.
Professori Ulla Lassi on tuorein Tervaporvari
Kokkolassa on muistettu ansioitunutta elinkeinoelämän toimijaa Tervaporvari-tittelillä 15 kertaa. Tänä vuonna arvonimen kantajaksi on valittu professori Ulla Lassi.
Pelastusjohtaja Erkki Hokkanen on uusi Lappeenrannan Linnoituksen isäntä
Hokkanen on Linnoituksen 27. isäntä. Hänen mielestään valinta kunnioittaa koko pelastuslaitoksen, sopimuspalokuntien ja muiden viranomaisten työtä turvallisuuden eteen.
Kymsoten hallituksen puheenjohtajalle Seppo Rintamolle maakuntaneuvoksen arvonimi – toiminut luottamustehtävissä usean vuosikymmenen ajan
Kotkalainen Seppo Rintamo on tehnyt merkittävän luottamustehtäväuran Kymenlaakson sairaan- ja terveydenhuollon alalla. Maakuntaneuvoksen arvonimi on kansalaiselle myönnetty julkisen arvonannon osoitus.
Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen: Yliopistolakiin tulossa muutos, joka mahdollistaa dosentin arvonimen poistamisen
Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvisen mukaan tavoitteena on, että yliopistolain muutos viedään eduskunnan käsiteltäväksi tämän vuoden aikana. Dosentti Johan Bäckmanin Putin-myönteiset kirjoittelut sosiaalisessa mediassa ovat herättäneet monissa raivoa.

Lappeenrannan kaupunginhallituksen entinen puheenjohtaja Risto Kakkola sai kunnallisneuvoksen arvonimen
Oman alansa arvonimillä muistettiin myös Hannu Tolosta ja Leo Segermania.
"Kyllähän se löi ällikällä" – suomenpystykorva Saga löysi tien poskeen kaatuneen ikäihmisen
Imatralaisen Miia Pölläsen nuori koira sai uroteostaan sankarikoiran arvonimen.
Pentti Ojajärvi on mestaripelimanni
Arvonimi julkistettiin Kaustisen kansanmusiikkijuhlien avajaisjuhlissa. Mandoliinia ja kitaraa soittavan Pentti Ojajärven lisäksi uusia mestaripelimanneja ovat Anneli Aho Kuortaneelta, Leenamaija Raukola Kangasalta ja Hannu Seppänen Helsingistä.
Auli Viitalan kolumni: Tavallisuus on harha
“Me ollaan ihan tavallisia ihmisiä”, sanovat Suomen kaikkein rikkaimmat. “Tavallinen” on tavallinen sana mutta vaikea määritellä. Se ei tarkoita samaa kuin “enemmistön” tai välttämättä edes “yleinen”, kirjoittaa Viitala.
Tasa-arvo ei näy Suomen professorikunnassa – naisia on vain kolmasosa ja tilipussi ohuempi
Yliopistojen ja tutkimuslaitosten professoreista valtaosa on edelleen miehiä. Vain kolmasosa professoreista on naisia, vaikka opiskelijoista naisten osuus on kasvanut koko ajan. Professoriliiton puheenjohtaja näkee taustalla kiristyneen kansainvälisen kilpailun ja urapolkujärjestelmän.
Poliittisen historian professori Vesa Vares EU-paketin käsittelyn viivyttelystä: "Ei se historiallisesti mitenkään täysin poikkeuksellista ole"
Professori näkee EU-pakettia koskevassa keskustelussa piirteitä vuoden 1994 EU-jäsennyyskeskustelusta ja Yhdysvaltojen senaattorien käyttämästä filibuster-taktiikasta.
Kiteen kouluverkkoselvitys sai valtuuston hyväksynnän
Eeva-Liisa Auviselle ei haeta kunnallisneuvoksen arvonimeä.

Arvonimen hakemisesta kehkeytynyt erikoinen kiista Kiteellä, päätös asiassa pääsiäisen jälkeen
Kunnallisneuvoksen arvonimen hakemisesta entiselle kaupunginjohtajalle tuli Kiteellä paikallispoliitikkojen kiistakapula.

Mikkelissä kohun keskelle joutuneesta professuurihankkeesta lausunto valiokunnalta: tiedonkulkua parannettava
Yksi tilapäisen valiokunnan kuudesta jäsenestä jätti lausunnosta eriävän mielipiteen.

Meghan Markle: Britannian hovissa oltiin "huolissaan siitä, kuinka tummaihoinen syntyvästä pojasta tulisi" – katso video haastattelusta
Meghan Markle ja prinssi Harry kertoivat elämästään Oprah Winfreyn haastattelussa CBS-kanavalla.

Poliisi: Mikkelin professuurihanketta koskevista mahdollisista rikoksista osa voi olla jo rikosoikeudellisesti vanhentuneita
Poliisi kertoo selvittävänsä esitutkinnassa, onko Mikkelin kaupungin kehitysyhtiöiden vastuuhenkilöt tai kaupungin virkamiehet syyllistyneet esimerkiksi virkarikokseen.

Poliisi jatkaa esiselvitystä Mikkelin kaupungin professuurihankkeen epäselvyyksistä
Viime syksystä julkisuudessa on käyty keskustelua siitä, onko Mikkelin kaupungin maksamat lisäpalkkiot professuurihankkeessa olleet asianmukaisia.

Akateemikko Olli Lehto on kuollut – hän tuli tunnetuksi erityisesti matemaattisten tieteiden edistäjänä
Lehto sai akateemikon arvonimen vuonna 1975. Pääasiallisen elämäntyönsä hän teki Helsingin yliopistossa.

F1-tähti Lewis Hamiltonille myönnetään ritarin arvo
Lewis Hamilton on neljäs F1-kuljettaja, joka saa ritarin arvon.

Politiikan veteraanit Liisa Jaakonsaari ja Mauri Pekkarinen saivat ministerin arvonimet
Arvonimet myönnettiin tänään presidentin esittelyssä.

Hovioikeuden mukaan Helsingin yliopisto irtisanoi professorin laittomasti
Kiistan ydin koski sitä, palkattiinko irtisanotun professorin tilalle samankaltaisiin tehtäviin toinen henkilö.

Kari Alitaloa ja Kaisa Häkkistä esitetään uusiksi akateemikoiksi
Presidentti päättää arvonimien myöntämisestä huomenna.

Kahdelle lappilaiselle kirkkoherralle on myönnetty rovastin arvonimi
Arvonimi myönnetään erityisesti ansioituneelle hiippakunnan papille.

Mikkelin professuurien rahoituksesta tehdään sisäinen tarkastus
Julkisuudessa on esitetty epäilyjä, että professori Mika Sillanpään työpanos ei vastaisi hänen saamaansa kuukausittaista korvausta.

Länsi-Savo: Mikkeli sitoutti tunnettua professoria tuntuvalla lisäpalkkiolla vuosien ajan
Länsi-Savon vahvistamattomien tietojen mukaan palkkiota olisi maksettu useita tuhansia euroja kuukaudessa.

Kiteen eläköityvälle kaupunginjohtajalle esitetään kunnallisneuvoksen arvonimeä
Eeva-Liisa Auvisesta halutaan kunnallisneuvos, koska hän nosti Kiteen kriisikunnasta talouden mallikunnaksi.

Emeritaprofessor Vuokko Hirvonen: Muitalusaid ja máinnastemiid viiddideapmi máŋgga mediai sáhtášii movttiidahttit sámenuoraid lohkat girjjiid
Sámi girjjálašvuohta guorahallá árbevieruid ja identitehta, muhto mo movttiidahtit sámenuoraid lohkat? Hirvonen ávžžuha geavahit máŋgga media vejolašvuođaid.
Vuoden Musta Pässi -arvonimi näyttelijä-ohjaaja Kira Boesenille
Boesenia kiiteltiin arvonimen myöntämistilaisuudessa siitä, että hän on osallistunut monipuolisesti Savonlinnan kulttuuritapahtumiin niin ideoijana kuin toteuttajana.
Kalevi Hilli sai tasavallan presidentiltä kauppaneuvoksen arvonimen
Hilli jäi keväällä eläkkeelle iisalmelaisen Säästöpankki Optian toimitusjohtajan tehtävästä.

Elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalosta uusi taiteen akateemikko
Aki Kaurismäki luopui arvonimestä vastalauseena Sipilän hallituksen metsä- ja kaivospolitiikalle.

Ylen viihdeohjelmien entinen päällikkö Jaakko Salonoja on kuollut
Salonoja muistetaan ohjelmien kuten Puhelinlangat laulaa juontajana.

Toimittaja Helena Petäistö ja politiikan konkari Liisa Hyssälä kutsuttiin Oulun yliopiston kunniatohtoreiksi
Kaikkiaan kunniatohtorin arvonimen on saamassa 21 henkilöä.

Näyttelijä Kari Hietalahti on vuoden 2019 Musta Pässi
Mustan Pässin arvonimi myönnetään vuosittain ansioituneelle savonlinnalaiselle.

Sirkka-Liisa Anttilalle ministerin arvonimi
Tasavallan presidentti myönsi perjantain esittelyssä kaikkiaan 83 arvonimeä, joista kertyy valtiolle lähes 600 000 euron tulot.

Torstai 14.2.2019 (radio)
Pasilan postikeskuksessa iso ulosmarssi. Poliisi jätti paljon rikoksia tutkimatta viime vuonna. Elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki protestoi hallituksen metsä- ja kaivospolitiikkaa. Abit ajelivat kaupungilla.

Aki Kaurismäki luopuu taiteen akateemikon arvonimestä: Protesti hallituksen metsä- ja kaivospolitiikkaa vastaan
Palkittu elokuvaohjaaja on tuttu myös kannanotoista ja protesteistaan.

Tuomiokapituli nimitti lääninrovastit, Juvan kirkkoherra Pylkkäselle rovastin arvonimi
Piispa Seppo Häkkinen myönsi Juvan kirkkoherra Sirkka Pylkkäselle rovastin arvonimen.

Turun yliopisto Reilun kaupan korkeakouluksi
Arvonimen on myöntänyt Reilu kauppa ry.

Suomessa on 15 reilun kaupan kaupunkia – kuinka reilu pitää olla, että saa arvonimen?
Reiluus näkyy lähinnä siinä, millaisia syömä- ja juomavaihtoehtojia tarjotaan kouluissa, työpaikoilla ja ravintoloissa. Tampere oli aikoinaan Suomen ensimmäinen reilun kaupan kaupunki.

Kaksi sankarikoiran arvonimeä Imatralle – Milo ja Sera pelastivat kumpikin ihmishengen
Suomen Kennelliitto palkitsee tänä vuonna 18 koiraa.

Torin siirtämiselle vihreää valoa kaupunginhallitukselta
Rovaniemen kaupunginhallitus kannattaa torin siirtämistä Kauppatorilta Lordinaukiolle.

Taka-Hikiän vaari tekee paluun Hausjärvellä – tai sitten arvonimen saa muori
Taka-Hikiän vaari tai muori -arvonimen saaja paljastetaan lauantaina Oitin markkinoilla.
Suomen ensimmäinen naisakateemikko Pirjo Mäkelä korjasi urallaan kansanterveyttä
Pirjo Mäkelä oli Suomen ensimmäinen naisakateemikko.