Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Pelastajia sammuttamassa tulipaloa lumisella pihalla.

Toimitusjohtajalle ja yritykselle sakkoja suksivoidetehtaan rajusta tulipalosta Joensuussa

Vauhti Speed -yhtiön tiloissa syttyi räjähdysmäinen tulipalo marraskuussa 2021. Tulipalossa loukkaantui kolme työntekijää, joista yksi vakavasti.

Punainen paloauto.

Työntekijä jäi puristuksiin paritonnisen betoniputken alle Maskussa

Työtapaturma sattui keskiviikkona alkuiltapäivästä. Poliisi tutkii onnettomuuteen johtaneita syitä.

Binderholzin sahan sisäänkäynti Lieksassa.

Työntekijä kuoli Lieksan sahalla sattuneessa onnettomuudessa

Kevätniemen sahalla puutukkeja kuljettanut pyöräkuormain kaatui kuorma edellä huoltotehtävissä olleen pakettiauton päälle myöhään keskiviikkoiltana.

Turun oikeustalo.

Varsinaissuomalainen käärintäkoneita valmistava yritys sai sakkoja työturvallisuusrikoksesta – työntekijä loukkasi sormensa noston yhteydessä

Varsinais-Suomen käräjäoikeus katsoi, ettei työpaikalla oltu tehty riittävän järjestelmällistä ja kattavaa vaarojen arviointia.

Sininen rekka makaa poikittain pitkällä maantiellä.

Työpaikkakuolemien määrä kaksinkertaistui viime vuonna – näillä aloilla kuolemaan johtavia työtapaturmia on eniten

Keskustelu työturvallisuudesta ja työhyvinvoinnista ei ole vain pehmeää puhetta. Niillä on syvä yhteys työtapaturmiin.

Pandan suklaakonvehtirasioita liukuhihnalla tehtaan pakkaamossa.

Työntekijän käsi jäi lakritsikoneen telojen väliin Pandan tehtaalla Vaajakoskella

Poliisi ja makeisvalmistajan edustajat selvittävät työtapaturmaan johtaineita syitä.

Rakennusmiehet kantavat kevyttiiliharkkoa pientalon työmaalla.

Nuoren työntekijän sormet jäivät purkutöissä puristuksiin Kouvolassa – työnjohtajat tuomittiin sakkoihin

Työtapaturma sattui kahden vuokratyöntekijän purkaessa 80 kilon painoista lämmityskattilaa.

Vihreäkantinen Suomen laki -kirja. Kirjan päällä on puheenjohtajan nuija.

Iisalmelaiselle sahalle yhteisösakko työturvallisuusrikoksesta

Oikeuden mukaan yhtiössä laiminlyötiin työturvallisuusmääräyksiä pitkän aikaa vaikka työsuojelutarkastajat olivat huomauttaneet asiasta toistuvasti.

Henkilökuvassa työtapaturmassa loukkaantunut Nico Ojala.

Nico Ojala joutui työtapaturmaan, eikä mennyt kauaa, kun vanha rouva huusi ja haukkui Prismassa: “Soitan poliisit”

Työtapaturmien määrä kasvoi viime vuonna aikaisemmasta. Nico Ojala joutui vuosia sitten työtapaturmaan. Sen jälkeen ihmisten käytös häntä kohtaan muuttui.

Läheltä

Mies kuoli tehtaalla Rautjärvellä – poliisi tutkii onnettomuutta työtapaturmana

Pelastuslaitos sai hälytyksen onnettomuudesta lauantaina kello 13 aikaan.

Mussalon sataman lukkeja ja kontteja Kotkassa.

Avin raportti: Kotkan sataman kuolemaan johtanut työtapaturma oli monen tekijän summa

Tapaturmaan saattoivat vaikuttaa putoamissuojainten puute, huono kulkureitti sekä englanti kommunikointikielenä.

Puinen omakotitalon pienoismalli.

Omakotitaloa rakentanut yksityishenkilö sai tuomion työturvallisuusrikoksesta – aluehallintovirasto muistuttaa työnantajan velvollisuuksista

Talon rakentaja toiminut yksityishenkilö ei ollut nimennyt työmaalle pääurakoitsijaa tai määräysvaltaa käyttävää työnantajaa.

Porin oikeustalo.

Konepajayritys tuomittiin 20 000 euron yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta

Työsuojelutarkastaja oli elokuussa 2021 suoritetulla työsuojelutarkastuksella havainnut, että työpaikalla ei ollut tehty työhön ja työtapoihin liittyvää järjestelmällistä työn vaarojen arviointia ja niihin liittyvien riskien selvitystä.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Opettaja laiminlöi työturvallisuutta, opiskelijan käsi jäi puristuksiin – käräjäoikeus tuomitsi sakkoihin

Ammattioppilaitos Winnova poisti turman aiheuttaneen laastintekokoneen käytöstä tapaturman jälkeen.

Poliisin hihamerkki

Aluehallintovirasto tekee rikosilmoituksen hiekoittajan kuolemasta Kuopiossa

Itä-Suomen aluehallintovirasto epäilee rikosta kiinteistöpalvelutyöntekijän kuolemaan johtaneessa onnettomuudessa. Hiekoituskonetta täyttämässä ollut työntekijä menehtyi Kuopiossa maaliskuussa.

Miehet pelastavat kolmatta hiekkavyöryn alta

Kaivosmiehet jäivät jumiin kultakaivokseen Kongossa – katso ihmepelastuminen videolta

Kaivosonnettomuudet ovat yleisiä Kongossa. Turvallisuusmenettelyjen ja asianmukaisten työvälineiden puute ovat usein syynä kaivosten sortumisiin.

Paloauto.

Työntekijä liukastui ja löi päänsä Rauman telakalla rakennettavassa aluksessa

Työntekijä selvisi sattumuksesta ilman vakavia vammoja, kerrotaan Satakunnan pelastuslaitokselta.

Kemin uuden biotuotetehtaan työmaan ympäristöä. Uusia tieliittymiä ja rautatietä on rakenteilla tehtaan viereen.

Kemin tehdastyömaalla kuollut hitsaaja tukehtui argonkaasun vuoksi – AVI:n mukaan kyseessä on harvinainen työtapaturma

Helmikuussa Metsä Fibren tehtaan rakennustyömaalla kuoli ulkomaalainen hitsaaja, joka meni isoon putkeen ja tukehtui siellä korkean argonkaasupitoisuuden vuoksi.

Läheltä

Aliurakoitsijan työntekijä loukkaantui tapaturmassa Ovakon terästehtaalla Imatralla

Työntekijän odotetaan toipuvan tapaturmasta täysin, kertoo Mantsisen liiketoimintajohtaja Ilkka Hujanen.

Läheltä

Työntekijän käsi jäi puristuksiin – metallialan yritykselle mojovat korvaukset maksettavaksi

Onnettomuus tapahtui kaksi vuotta sitten Etelä-Pohjanmaalla.

Poliisin hihamerkki

Traktorin hiekkasirottimen sisältä löytyi kuollut mies Kuopiossa – poliisi epäilee työtapaturmaa

Hätäkeskukseen ilmoitettiin perjantaiaamuna pitkään paikallaan olleesta ja käynnissä olevasta huoltotraktorista. Menehtynyt mies oli yksin suorittamassa työtehtävää.

Läheltä

Työntekijä jäi rakennustyömaalla raudoitusverkkonipun alle Tampereen Kalevassa

Työkaverit auttoivat henkilön pois puristuksista. Henkilö kuljetettiin TAYSiin tarkistukseen.

Kokonaisnäkymä Kemin Metsä Fibren uuden sellutehtaan työmaalla.

Avi antanut useita huomautuksia Kemin Metsä Fibren rakennustyömaalle: “Ei ole tavallista, että työmaalla tapahtuu kaksi kuolemaan johtanutta onnettomuutta”

Ylitarkastajan mukaan useimmiten Metsä Fibren työmaata on huomautettu putoamissuojausten puuttumisesta, puutteellisista kulkuteistä ja työtelineistä.

Metsä Fibren Kemin biotuotetehtaan rakennustyömaa helmikuussa 2022

Biotuotetehtaan projektipäällikkö ei kommentoi kuolemaan johtaneen työtapaturman syytä

Viimeksi yhtiön rakennustyömaalla kuoli ihminen kesäkuussa. Rakennushankkeen projektijohtaja Jari-Pekka Johansson ei osaa sanoa, kuinka tavallista on, että lyhyen ajan sisällä työmaalla kuolee kaksi henkilöä.

Vartioauto ajaa Kemin Metsä Fibten sellutehtaalla.

Metsä Fibren biotuotetehtaan rakennustyömaalla Kemissä kuolemaan johtanut onnettomuus

Biotuotetehtaan rakennustyömaalla kuoli tapaturmaisesti työntekijä myös viime juhannuksena.

Oulun käräjäoikeus

Nuori työntekijä kuoli Oulussa valmistaessaan kuivajäätä – esimiehelle ja toimitusjohtajalle tuomio kuolemantuottamuksesta

Oulun käräjäoikeuden mukaan työntekijän ohjeistusta vaaralliseen työtehtävään oli laiminlyöty.

Rälläköinnistä syntyviä kipinöitä.

Viallinen kulmahiomakone aiheutti vakavan vamman – kokkolalainen yritys tuomittiin yhteisösakkoon

Metallialan yrityksen hallituksen puheenjohtaja tuomittiin 35 päiväsakkoon.

rakennustyöläisten suojakypäriä aidalla.

Tutkimus selvitti, mitä tapahtuu ennen päähän kohdistuvaa työtapaturmaa: rakennusalalla työkone pettää, sote-alalla vamman aiheuttaa väkivalta

Vakuutusyhtiö Lähi-Tapiolan tekemä tieteellinen tutkimus kartoittaa esimmäistä kertaa päähän kohdistuneiden työtapaturmien syitä ja riskejä.

Läheltä

Raahen terästehtaalla vuonna 2020 sattuneesta vakavasta työtapaturmasta määrättiin sakkoja

Oulun käräjäoikeus langetti sakkotuomiot urakoitsijoille, laitevuokraajalle ja työnjohdolle. Tuomitut joutuvat maksamaan tapaturman uhrille myös korvauksia.

Paperirullia lastataan rahtilaivaan Hietasen satamassa

Onnettomuustutkintakeskus selvittää Kotkan sataman tapaturmaa – kuolemaan johtanut tilanne aiheutui metallipalkkien siirtämisen yhteydessä

Onnettomuustutkintakeskuksen tavoitteena on vastaavien tapahtumien ennaltaehkäisy. Päätös varsinaisen turvallisuustutkinnan aloittamisesta tehdään parin viikon sisällä.

Halkopino aittaa vasten

Klapikoneella sattunut onnettomuus toi Ylivieskan kaupungin työntekijöille sakkoja työturvallisuusrikoksesta

Oulun käräjäoikeus tuomitsi syytetyt kymmeniin päiväsakkoihin. Myös kaupunki sai yhteisösakon.

Paperirullia lastataan rahtilaivaan Hietasen satamassa

Yksi ihminen kuoli työtapaturmassa Hietasen satamassa Kotkassa

Tapaus sattui keskiviikkoiltana ja sen johdosta työt Hietasen satamassa ovat nyt keskeytyneet.

Helsingin kaupungin uusi raskaspelastusyksikkö HE105

Helsingissä sattui harvinainen vesivahinko: putkiasentaja loukkaantui tehdessään töitä kerrostaloasunnon keittiössä

Helsingin pelastuslaitoksen päivystävän palomestari Toni Kannikosken mukaan tällaiset työtapaturmat ovat harvinaisia, vaikka vesivahinkoja sattuu viikoittain.

Pelastusviranomaiset paikalla Järvenpäässä, jossa kemikaalivuoto aiheutti vaaratilanteen.

Poliisi tutkii Järvenpään kemikaalionnettomuutta työturvallisuusrikoksena

Yksi onnettomuudessa vakavasti loukkaantunut menehtyi.

Vehkahalli kokonaan sortuneena Jyväskylässä.

Jyväskylässä Vehkahalli sortui kesken lumenpudotustöiden – yksi henkilö loukkaantui

Keski-Suomen pelastuslaitoksen mukaan onnettomuus tapahtui tiistaina vähän kello 10 jälkeen. Poliisi tutkii onnettomuutta työtapaturmana.

Hautakynttilöitä.

Siskon mies kuoli kolarissa, nyt Sari Mehtovuori vaatii turvallisempia työoloja hinausalalle: ”Oli vain ajan kysymys, milloin tämä tapahtuu”

Hinausalan työntekijöiden mukaan tien varressa työskenteleminen on entistä vaarallisempaa. Onnettomuuksien määrä on kuitenkin kääntynyt korona-aikana laskuun.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Työntekijä kuoli oululaisessa teollisuusalan yrityksessä sattuneessa työtapaturmassa

Työntekijä oli ollut tekemässä huoltotöihin liittyviä piikkaustöitä.

Satakunnan pelastuslaitoksen johtoauto.

Mies kuoli työtapaturmassa Porin Elementtitehtaalla

Työtapaturmasta tuli hälytys Satakunnan pelastuslaitokselle noin kello 15:20. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.

Edux-Ovet Oy:n tehtaan sijainti kartalla.

Työntekijä kuoli työtapaturmassa ovitehtaalla Nivalassa

Keski-ikäinen mies jäi puristuksiin ja menehtyi saamiinsa vammoihin.

Atrian tuotantolaitos Nurmossa ilmasta kuvattuna

Työtapaturmat ovat vähentyneet merkittävästi Atrialla

Muutos ihmisten käyttäytymisessä ja asenteissa koetaan tärkeimmäksi tekijäksi tapaturmien ehkäisemisessä.

Turun hovioikeuden rakennus syksyisenä päivänä

Hovioikeus piti tuomion ennallaan betonielementtitehtaan työtapaturmassa – kaksi työntekijää loukkaantui raudoitusnipun kaatuessa päälle

Tapauksessa kaksi työntekijää loukkaantui, kun raudoitusnippu kaatui heidän päälleen. Työtapaturmasta tuli oikeudessa sakot työjohdolle. Yksi tuomituista valitti hovioikeuteen.

Helsingin käräjäoikeus 8. joulukuuta.

Ikkunanpesijä putosi rakennustelineeltä ja loukkaantui – yhtiölle ja toimitusjohtajalle sakot

Käräjäoikeus katsoi, että käytetty teline oli monin tavoin rakennustyön turvallisuutta koskevan asetuksen vastainen.

Pelastusviranomaiset paikalla Järvenpäässä, jossa kemikaalivuoto aiheutti vaaratilanteen.

Ely-keskus: Järvenpään maanantaisen kaasuvuotoyrityksen toiminnassa on aiemmin havaittu epäkohtia

Yksikön kemikaali- tai jätevuodoista ei ole kuitenkaan tullut aiemmin ilmoituksia Uudenmaan Ely-keskukselle.

Pelastusviranomaiset paikalla Järvenpäässä, jossa kemikaalivuoto aiheutti vaaratilanteen.

Poliisi selvittää Järvenpään kemikaalivuodon tapahtumaketjua

Poliisi selvittää muun muassa sitä, onko asiassa syytä epäillä rikosta.

112 numero paloauton kyljessä

Rakennustyöntekijä kuoli pudottuaan mastolavalta Turussa

Onnettomuuden syy ei ole vielä tiedossa.

Poliisi -kyltti.

Tamperelaisella rakennustyömaalla tapahtui vakava onnettomuus – elementti putosi työntekijän päälle

Poliisi on käynyt onnettomuuspaikalla. Asiaa tutkitaan työtapaturmana.

Kustaa Aadolfin kirkko Iisalmessa Pohjois-Savossa.

Työntekijä tippui Iisalmen Kustaa Aadolfin kirkon kappelin työmaatelineeltä – yrittäjälle sakkorangaistus

Yrittäjä oli teettänyt työntekijöillään ulkomaalausta kesällä 2020. Työsuojelutarkastajan mukaan osa telineiden liitoksista oli viallisia.

Käräjäoikeuden nuija lakikirjan päällä Etelä-Savon käräjäoikeudessa.

Laihialainen metallifirma joutuu maksamaan lähes 20 000 euroa jalkansa menettäneelle työntekijälle – jäi puristuksiin kaivinkoneen alle

Tuomion mukaan toimitusjohtaja on rikkonut työturvallisuusmääräyksiä. Tapaturma tapahtui toukokuussa vuonna 2019.

Rakennustelineitä pystytettynä.

Talopakettielementtejä valmistavan yhtiön johtohenkilöille tuomio työturvallisuusrikoksesta – kuolemantuottamussyyte hylättiin

Päijät-Hämeen käräjäoikeuden mukaan tuomio tuli työmaalla olleista useista työturvallisuuspuutteista. Yksi työntekijä kuoli työmaalla sattuneessa onnettomuudessa tammikuussa 2021.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle