Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kiiviä, mansikoita, porkkanaa, tomaattia, salaattia ja jogurttia lautasella.

Onko lautasellasi ruokia, joista saat tarpeelliset vitamiinit ja kivennäisaineet? Katso 5 esimerkkiä

Terveellisemmän syömisen alkuun voi päästä jo lisäämällä päivittäiseen käyttöön muutaman tavallisen ravintorikkaan ruuan. Ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen kertoo viisi terveellistä esimerkkiä.

Sairaalaruokaa lautasella.

Vajaaravitsemus kiusaa merkittävää osaa potilaista ja hidastaa parantumista – ”Ylipainoinenkin voi olla vajaaravittu”

Potilaiden ravitsemustilan arviointia tulisi parantaa sairaaloissa ja hoitolaitoksissa, ohjeistetaan uusissa ravitsemushoitosuosituksissa.

Nuudelipaketteja kasattuna torniksi.

Testasimme kaupan pikanuudelit – yksi on terveellisempi kuin kaikki muut

Yhdessä pienessä nuudelipaketissa voi olla suolaa enemmän kuin Big Mac -hampurilaisessa. Vertailimme yleisesti kaupassa myytäviä pikanuudeleita.

Viisi kättä tavoittelee valkoisessa kulhossa ja sen ympärillä pöydällä olevia vaaleanpunaisia ja mustia, veneen muotoisia karkkeja.

Lapsiperheissä syödään usein muualla kuin pöydän ääressä – Eloisan ravitsemusterapeutti jakaa videovinkkejä ruokailuun

Ravitsemusterapeutti Satu Parkkisen mukaan vastaanotoilla tulee usein esille se, ettei tiedetä mitkä ovat kohtuulliset herkkutuotteiden määrät kouluikäisille ja sitä nuoremmille.

Ruokaa lautasella

Ikäihmisten ruokatottumuksia halutaan parantaa Vaasassa – syksyn aikana runsaasti tapahtumia Ruokaviraston kampanjan alaisuudessa

Luvassa on muun muassa ruoanvalmistuskursseja, sienestysretkiä, sadonkorjuujuhlat sekä yhteisiä ruokailuhetkiä. Tapahtumia on eri puolella kaupunkia.

Lehmiä Jungfruskärin niityllä.

Oatly lobbaa tätä jo: EU saattaa alkaa maksaa Suomen koululaisille kauramaidon juomisesta

Suomalaisissa kouluissa juodaan EU:n miljoonilla euroilla tukemaa rasvatonta lehmänmaitoa. Moni suomalainen europarlamentaarikko uskoo, että tulevaisuudessa EU-tuki ulottuu myös kasvijuomiin. Päätös seuraavasta tukikaudesta tehdään tämän vuoden lopussa.

Käsi leikkaa lihaveitsellä 500 gramman jauhelihapalasta viidesosan.

Lähes jokainen suomalainen syö liikaa kovaa rasvaa – Tutkija: Paras muutos olisi korvata lihaa kalalla, äyriäisillä tai kasviproteiineilla

Myös siipikarjan liha on hyvä siirtymävaihe kohti kala- ja kasvispainotteisempia pääaterioita, sanoo Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm.

Mansikkalaatikoita myynnissä Tammelantorilla.

Kannattaako mansikat pakastaa itse vai ostaa kaupan pakastealtaasta talvella? Kysyimme asiantuntijoilta

Tuoreena ostetun ja valmispakasteen hintaero on melko pieni, mutta osa ihmisistä pitää itse pakastetun makua parempana.

Vanhus ruokailee seniorikeskuksessa.

Vajaaravitsemus on iso riski ikäihmisille – helteinen sää vähentää ruokahalua entisestään

Päijät-Hämeen hyvinvointialueen ravitsemusterapeutit muistuttavat riittävän nesteen nauttimisesta sekä aterioiden säännöllisyydestä.

Toimittaja Satu Kivelä, Havaintoja ihmisestä -ohjelmasta.

Ruoka ja keho liittyvät kaikkeen elämässä

Koulun ruokakasvatuksessa korostuu hävikin minimoimisen ja tarkkailun lisäksi nopeutta ja tehokkuutta ihannoiva eetos.

Useita päivän eri annoksia ja juomia taustalla. Etualalla käsi selaa puhelimelta Ylen ruokakonetta.

Suomalaiset syövät yhä epäterveellisemmin ja siksi tutkija haluaisi lain suojaamaan nuoria – testaa, syötkö sinä suositusten mukaan

Ikääntyvä kansa ja vähenevä työvoima vaativat työiän pidentymistä. Pohja ruokailutottumuksille luodaan varhain, joten elintapojen parantamiseksi nuoriin kohdistuvaa markkinointia halutaan rajoittaa.

Lapset odottavat jonossa leikkipuiston portilla.

Lapset nuorempina varhaiskasvatukseen, terveysvero käyttöön eikä viinejä maitokauppoihin – näillä keinoilla STM kaventaisi terveyseroja

Sosioekonomisten ryhmien väliset terveyserot ovat Suomessa jyrkemmät kuin monissa muissa länsimaissa. Ongelmat linkittyvät usein matalaan koulutukseen ja vähävaraisuuteen.

Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen.

Mari Leppäsen kolumni: Ihminen ei elä ainoastaan leivästä

Ruoka ei ole ainoa elämän perusedellytys, jota ihminen tarvitsee. Elämä olisi köyhää ilman kulttuuria, jaettua juhlaa ja arkea, kirjoittaa Leppänen.

Kouluruokailu.

Mikkelin kouluissa ja päiväkodeissa lapset syövät sokeria vähäisesti – suurin vaikutus tulee kotoa

Kaupungin koulujen ja päiväkotien aterioiden ravintopitoisuuksista ollaan hyvin perillä. Nykysuositusten mukaan enintään kymmenen prosenttia päivittäisestä energiansaannista tulisi saada sokereista.

Kouluruokalan linjasto

Sokerin vähentäminen päiväkoti- ja kouluruuasta olisi mahdollista myös Kajaanissa – moni lapsi on tottunut syömään sokeria kotona

Kajaanin Mamsellin mukaan päiväkoti- ja kouluruuan ravintosisältöä seurataan ja tarkastellaan, ja sokeria käytetään vähäisiä määriä.

Verkkovideota varten kuvatut välipalaesimerkit. Kuvattu 13.3.2023

Päiväkodit muuttivat välipalat terveellisemmiksi, eikä se miellyttänyt kaikkia

Sokerin vähentäminen päiväkoti- ja kouluruuasta on ennen kaikkea esimerkin näyttämistä. Sokerisimmat tuotteet syödään yleensä kotona.

Nainen katsoo kameran suuntaa ja ympärillä ihmisiä.

Uusi ennätys: Ruoan hinnan nousu kiihtyy taas – katso tästä, mitkä tuotteet nousevat nyt nopeimmin ja mitkä hitaimmin

Ruoan hinnan nousun kiihtyminen ehti jo hellittää, mutta vain hetkeksi. Helmikuussa hintojen nousu kiihtyi uuteen ennätykseen, selvästi yli 16 prosenttiin.

Nuori tyttö istuu ulkona energiajuoma kädessään.

Energiajuomia hörppivät teinit nukkuvat huonommin, jättävät aamupalan väliin ja tupakoivat enemmän, kertoo tutkimus

Tuoreen tutkimuksen mukaan energiajuomia käyttävillä koululaisilla on epäterveellisiä elämäntapoja. Tutkimuksen perusteella ei silti voida sanoa, että huonot elintavat johtuisivat energiajuomista.

Vanhus kävelee S-apteekin ohi Helsingissä Kolmensepän aukiolla.

S-ryhmän ”malliapteekki” mainosti D-vitamiinia haitallisina annoksina, jotka ovat tuhat kertaa suositusta suurempia – näin kauppa vastaa

Apteekissa esillä olleet tuotteet olivat tyhjiä mallipakkauksia. Virheelliset pakkaukset on nyt poistettu, sanoo SOK:n yhteiskuntasuhdepäällikkö.

Veden kemiallinen merkki H2O ja vesiroiske.

Ilman vettä ei olisi elämää – maapallon vesi on satumaisten sattumien summa

Veden keskeisyys toistuu myös luomismyyteissä ympäri maailman.

Kolmen kuvan yhdistelmä erilaisista kasvistuotteista: Vönerin Jouluvarras, Santun Seitanin juhlaseitan ja Muu juhlarulla.

Joulupöydän vegepaisti ei ole välttämättä mikään terveysherkku – asiantuntijat arvioivat kolmen tuotteen ravintoarvot

Suolaa lisätään tuotteisiin muun muassa maun vuoksi ja esimerkiksi kookosrasvaa antamaan jämäkämpää rakennetta. Kehitys on tuonut myös vähempisuolaisia vaihtoehtoja kauppojen hyllyyn.

Toimittaja Kaarlo Kulmanen myyntimiehenä. Kaarlon vieressä leijuu vitamiinipurkki ja nippu porkkanoita.

Purkista vai lautaselta – jopa yli puolet suomalaisista syö vitamiineja turhaan

Yleensä vitamiinien liikasaannista ei ole vaaraa, mutta ne voivat olla turhaa rahanmenoa. Pidemmän ajan liikasaannista voi kuitenkin koitua myös haittoja.

Kirkkaan vihreitä soijapapuja, hernerouhetta ja quornia tarjoiluastioissa.

Kainuun prikaatilla tutkitaan kasvisproteiniin käyttöä osana ruokavaliota

Tutkimustieto on tärkeää siirryttäessä kohti yhä huoltovarmempaa ja ympäristön kannalta kestävämpää ruokajärjestelmää.

Tanya Huovilainen istuu keittiössä katsoen kameraa.

Kermavaahto puistattaa Tanya Huovilaista, 22, eikä hän tiedä, miksi – nirsous on myös monen aikuisen ongelma

Moni aikuinen tuntee häpeää kapeasta ruokavaliostaan. Nirsous ei välttämättä johdu makuaistista. Ruokavaliota voi yrittää laventaa, jos vain motivaatiota riittää.

Kolumnisti Ulla Järvi, Yle

Ulla Järven kolumni: Lihaa ja maitoa vai aina mahakivuissa?

Kasvissyönnistä puhutaan kuin se olisi jokaisen vapaasti valittavissa. Ei ole, sanoo Järvi.

Somalian nälänhädän helpottuminen riippuu karjan selviytymisestä maaseudulla

Suomalaistutkijoilta hyvä uutinen: Maatalouden sivutuotteiden avulla voitaisiin ruokkia miljardi ihmistä enemmän

Ruuantuotannon sivutuotteilla kuten kasvien lehdillä, luilla ja perkuujätteillä voitaisiin ruokkia tuotantoeläimiä. Silloin vapautuisi peltopinta-alaa ruuantuotantoon.

Välipala-annos, jossa on muun muassa raejuustoa ja salaattia.

Laihduttamista voi suositella vain harvoille, eikä salaatti ole välttämättä terveellinen – katso tästä asiantuntijoiden listaamat myytit ruuasta

Sen sijaan, että syömishäiriöt nähdään pienen porukan sairautena, olisi hyvä tarkastella, miten yhteiskunnassa puhutaan ruuasta, sanoo asiantuntija.

Kalan hinta vaikuttaa ruokavalintoihin

Kalan hinta vaikuttaa myös urheilijan ruokavalintoihin – hiihtäjä Konsta Mäntyvaaran lautanen on nyt aiempaa yksipuolisempi

Esimerkiksi urheilijalle kala on tärkeä osa monipuolista ruokavaliota, koska se sisältää paljon laadukkaita rasvahappoja sekä muun muassa D-vitamiinia ja proteiinia.

Hirvelän koulun oppilas Siiri Tankka pitelemässä tarjotinta, jossa on kouluruokaa lautasella sekä vesilasi.

Koululaisten ruokalistat joutumassa säästöpaineissa koville – "Yhtenä vaihtoehtona voisi olla lihan vähentäminen liharuoissa", sanoo ruokapalvelujohtaja

Koululaisten lautasilla raaka-aineiden hinnannousua ei vielä huomaa, mutta karsimista voi olla edessä, jos kunnilta ei löydy lisää rahaa.

Ravitsemusterapeutti Anette Palssa vieraili 8-minuuttia ohjelmassa, joka 10. elokuuta Töölönlahden puistossa Helsingissä.

Ravitsemusterapeutti lopettaisi vaa'alla ravaamisen – Anette Palssa: "Taulukosta ei voi katsoa terveyden kannalta parasta painoa"

Elintapojen kohentaminen vaikuttaa terveyteen ja hyvinvointiin, vaikka paino ei laskisi.

Mursu makaamassa nurmikolla.

Haminan mursulta löytyi täitä – vielä ei ole selvinnyt, miksi eläin ui Suomeen

Tutkimuksissa selvisi myös, että mursulla ei ollut elimistössään tietyille mursupopulaatioille tyypillistä trikinellaa, eli trikiini-sukkulamatoa. Mato voi tarttua ihmiseen esimerkiksi lihansyönnin kautta.

Mursu.

Haminan mursun elimistöön levisi suolistobakteereita – aiheutti verenmyrkytystilan

Professori Antti Oksasen mukaan edelleen näyttää siltä, että mursun varsinainen kuolinsyy on nälkiintyminen.

Henri Alén ja Lauri Reuter tutkivat keinotekoisesti tuotettua kananlihaa.

Markkinoille tuodaan nyt kasvisruokia, joiden maku ja koostumus matkivat lihaa – biotekniikan asiantuntijan mukaan kyseessä on vain välivaihe

Kasviproteiinituotteiden kehityksessä annetaan nyt paljon huomiota makuun ja siihen, miltä tuote tuntuu suussa. Lihaa imitoivat kasvituotteet ovat ruokateknologiasijoittajan mukaan välivaihe siirryttäessä enemmän kasviperäisiä tuotteita sisältävään ruokavalioon.

Kaupan liukuhihnalla kolmiovoileipa ja kivennaisvesi. Myyjan kadet.

Kun ruoan hinta nousee, terveelliset valinnat eivät välttämättä lisäänny – tutkija kantaa huolta niistä, joilla on jo valmiiksi huono ruokavalio

Kansanterveystieteen tutkija muistuttaa, että ruokatottumusten tiedetään olevan todella pysyviä. Ruoan hinnan nousu vaikuttaa etenkin jo valmiiksi heikossa asemassa olevien ihmisten mahdollisuuksiin syödä terveellisesti.

Vanhuksia ja rollaattoreita palvelutalo Lindassa , Sipoon Söderkullassa

Tekoäly avuksi ikääntyneiden ravitsemuksen seurantaan – Päijät-Sotella suuret odotukset kotihoidon asiakastyön kohentumiseksi

Tekoäly yhdistettynä konenäköön mahdollistaa kameroiden käytön asiakkaiden kotona ilman yksityisyyden suojan loukkaamista.

Kakkosluokkalaiset Ruut Kivelä (vas.), Max Ruokonen ja Enni-Lotta Lahti (oik.) makoilevat koulun liikuntasalin lattialla.

"Kannattaa ehkä sittenkin kunnioittaa isin papupatoja", sanoo Enni-Lotta Lahti, 8 – Lapsille kerrottiin, mitä herkuissa oikein on, ja moni yllättyi

Monelle koululaiselle tuli yllätyksenä, jopa järkytyksenä, että puoli litraa limsaa ja yksi suklaalevy sisältävät 60 sokeripalaa. Kokkolassa paikallinen sydänyhdistys jalkautui Isokylän alakouluun.

Anne Hukkanen

Elintarvikkeiden kallistuminen on kasvattanut jonoja ruoka-apuun – "Ilman tätä olisi nälkäisiä päiviä", sanoo eläkeläinen Anne Hukkanen

Ukrainasta sotaa paenneet pakolaiset näkyvät ruokajonoissa pohjalaismaakunnissa. Myös suomalaisten avuntarve on kasvanut viime viikkojen aikana hintojen nousun vuoksi.

Kolme nuorta miestä seisoo McDonald'sin kyltin alla ja katsoo kameraan.

Hampurilaisia, kotiinkuljetuksia, iloisia ihmisiä – some on pullollaan pikaruokamainoksia ja sen vaikutus nuoriin herättää laajasti huolta

Tämänhetkinen löyhä sääntely jättää etenkin 13–17-vuotiaat turhan alttiiksi markkinoinnin negatiivisille vaikutuksille, kertoo tuore tutkimushanke.

Maija Itkonen, toimitusjohtaja Onego Biosta pitää kädessään biomunanvalkuaista ja siitä tehtyä marenkia

Voiko munaa olla ilman kanaa, pohtivat tutkijat – vastaus löytyi, ja nyt keksintöä vie maailmalle nyhtökaurasta tuttu sarjayrittäjä

Suomalaista keksintöä, biovalkuaista, luonnehditaan mullistavaksi. Se on tarkoitus kaupallistaa, jolloin tuotantoeläinten eli kanojen käyttö vähenisi ja samalla päästöt pienenisivät.

Tuija Siltamäki, Helsinki, 01.02.2019

Tuija Siltamäen kolumni: Nämä 21 asiaa ja luultavasti tuhat muutakin kannattaa median mukaan tehdä joka päivä

Rutiinit tuovat ihmisille turvaa ja medialle klikkejä. Ehditkö sinä tehdä päivän aikana kaiken, mitä kannattaisi? kysyy Siltamäki vain hieman johdattelevasti.

Tohtorikoulutettava Oona Kettunen ruokailee Vuokatin urheiluopistolla

Monet urheilevat naiset syövät liian vähän – Oona Kettunen, 27, perehtyi ruokamääriin ja huomasi, että pienten annosten taustalla voi olla some

Laillistetun ravitsemusterapeutin mukaan liian vähäinen syöminen on urheilevilla naisilla yleinen ongelma, joka voi johtaa erilaisiin terveysongelmiin.

Ett exempel på tallriksmodellen med grönsaker, potatis, kyckling och olja.

Etelä-Karjalan ikäihmiset saavat tukea ravitsemukseen ja lihaskuntoharjoitteluun kotona – erot ravitsemus- ja liikuntatottumuksissa ovat kärjistyneet korona-aikana

Gerontologinen ravitsemus -yhdistys eli Gery on aloittanut Etelä-Karjalassa asuville ikäihmisille kohdennetun ravitsemusneuvonnan. 

Nybakade rågbröd

Pohjois-Savossa syödään ahkerimmin täysjyväviljatuotteita

Tärkeimmät täysjyväviljat ovat ruis ja kaura. Riittävä täysjyväviljan saanti ruokavaliossa pienentää esimerkiksi kakkostyypin diabeteksen riskiä.

18–29-vuotiaista aikuisista vähintään ylipainoisia on naisista 35 prosenttia ja miehistä lähes puolet, eli 47 prosenttia.

Karttasovellus näyttää, missä Suomi lihoo ja sairastaa – ylipainoisten määrä kasvaa rajusti, mutta ravitsemusterapeutin palveluita on tarjolla niukasti

Kaksi miljoonaa suomalaista asuu kunnassa, jonka perusterveydenhuollossa ei ole ollenkaan ravitsemusterapeutin vakanssia.

D-vitamiinitabletteja.

Tutkimus: suuret D-vitamiiniannokset eivät näytä ehkäisevän syöpää tai valtimotauteja

Tutkimuksen tulosten perusteella D-vitamiinilisäsuosituksia ei ole tarpeen muuttaa. Keskimäärin suomalaisten elimistön D-vitamiinipitoisuus on tutkijan mukaan nykyisin melko hyvä.

Ravitsemusterapeutti Merja Kiviranta-Mölsä selittää, mitä tarkoittaa painon optimointi

Näin hiihtäjät yrittävät kääntää sadasosia edukseen Pekingin olympialaisissa – tätä tarkoittaa painon optimointi ja tästä syystä sitä ei suositella nuorille urheilijoille

Ravitsemusterapeutti Merja Kiviranta-Mölsä ja entinen huippuhiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen avaavat, mitä paljon puhuttu painon optimointi on. Kokeneet huippu-urheilijat hakevat sen avulla pieniä marginaaleja puolelleen.

Kolumnisti Johanna Malinen

Johanna Malisen kolumni: Somevaikuttajien valmennuksissa ihannoidaan nopeaa laihduttamista, vaikka se on tutkimusten mukaan haitallista

Somevaikuttajat kauppaavat muutaman viikon mittaisia verkkovalmennuksia ja lupaavat niiden olevan loistava startti hyvinvoivaan elämään. Usein vaikuttaa kuitenkin siltä, että valmennuksissa lähinnä kilpaillaan siitä, kuka laihtuu nopeimmin, kirjoittaa Malinen.

Volare Oy:n toimitusjohtaja Tuure Parviainen esittelee mustasotilaskärpäsen toukkia.

Kärpäsentoukista tehdään nyt koiranruokaa Hyvinkäällä – hyönteisten syömisestä piti tulla iso hitti, mutta läpimurtoa odotellaan yhä

Hyönteisravinto tekee tuloaan hitaasti mutta varmasti, vaikka voimakkain pöhinä ilmiön yllä näyttää hiljentyneen. Näin arvioi tutkijataustainen yrittäjä Tuure Parviainen.

Lisäravinnehylly ruokakaupassa.

MOT:n selvitys paljastaa: Lisäravinteita markkinoidaan laittomilla väitteillä – valvonta ontuu, viranomainen kehottaa kuluttajia "olemaan hereillä"

Lisäravinteita kaupataan mainoksilla, joissa on lainvastaisia väitteitä tuotteiden terveysvaikutuksista. Kuluttajaa harhaanjohtavat väitteet eivät perustu tieteelliseen näyttöön.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle