Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Tanssitunnit siirtyvät kovaa vauhtia verkkoon – uusia tanssiharrastajia aikaisempaa vähemmän

Valtaosa tanssikouluista on aloittanut digitaalisten palveluiden tarjoamisen asiakkailleen. Online-palveluilla yritetään paikata koronan vuoksi hiljentyneitä tanssitunteja.

"Pojat eivät tanssi" – Kiusaajat eivät saaneet Mikael Hagelstamia lopettamaan, nyt valmentaja huutaa hänen tuhlaavan vanhempiensa rahoja

13-vuotiaana ulkomaille muuttanut Mikael Hagelstam on kuullut ilkeitä kommentteja läpi nuoruutensa. Nyt hän elää unelmaansa kilpatanssijana Tallinnassa.

Etelä-Karjala Tanssii -tanssitempauksessa nuoret kuvaavat tanssinsa – lopuksi kaikista tansseista koostetaan yhteinen video

Parhaille Etelä-Karjala tanssii -tanssitempaukseen osallistuville nuorille jaetaan stipendejä, mutta se ei ole pääasia. Kaikkein tärkeintä on rohkea heittäytyminen tanssiin.

Haluatko hetken hengähdystauon itsellesi? Heitä aivot narikkaan ja tanssi, kajaanilainen tanssiopettaja rohkaisee

Mielenterveyden edistäminen on ajankohtaista, sillä valtakunnassa vietetään mielenterveysviikkoa.

Moni television tanssikilpailun tähtiopettaja kasvoi oululaisen Raukovaaran pariskunnan opissa – Marko Keränen: "Heitä on iso kiittäminen"

"Minun mielestä voitaisiin heittää romukoppaan sellainen ajatus, että on tyttöjen tai poikien harrastuksia."

Nuoren mikkeliläisen taiteilijan apurahaa voi hakea nyt

Apurahaa on hakenut vuosittain 4–13 nuorta taiteilijaa.

Paritanssin suosio laskussa – lisäintoa kaupunkitansseilla ja tietokonepeleillä?

Kajaanilainen tanssinopettaja haluaa vaihtoaskeleen kansalaistaidoksi.

270 000 euroa Kainuun kulttuuriin – katso mihin tukea myönnettiin

Monipuolista kainuulaista kulttuuria tuettiin isolla kädellä.

Kainuuseen ainutlaatuinen palkinto – Arto Petjalasta vuoden tanssinopettaja

Arto Petjala on tehnyt Kainuussa alueellisesti merkittävää ja pyyteetöntä työtä tanssin edistämiseksi.

Tukholmasta saapuva kesätyöntekijä asuu kesän ilmaiseksi Iisalmessa

Iisalmen kaupungin kampanjassa oli tarjolla yksi täysin ilmainen asunto kaupunkiin muuttavalle kesätyöntekijälle.

Tanssinopettaja Helena Ahti-Hallberg kaipaa kiksejä ja haluaa lähteä kaikkeen täysillä: "Kilpailemisen adrenaliinia on vaikea korvata"

Tanssinopettaja Helena Ahti-Hallberg on viime vuosina tullut tutuksi MTV:n Tanssii tähtien kanssa -kilpailuohjelmasta tiukkasanaisena tuomarina. Edelleen hän silti innostuu eniten kilpailemisesta – vaikka sitten perinneleikissä kananmunan kuljetus lusikassa.

Hyväntekeväisyyskalenterilla kerätään rahaa Koivikko-kodille

Hämäläistanssijat ovat tehneet taidekalenterin saattohoitokodin toiminnan tukemiseksi.

Ex-kiekkotähti ja opettaja Sami Helenius on huolissaan nuorista nuuskaajista: “On naurettavan näköistä, kun räkänokat yrittävät käyttää nuuskaa”

Yhä nuoremmat vetäisevät nuuskapussin tottuneesti ylähuulen alle. Kiekkovalmentaja Sami Helenius ripittää junnuja nuuskan käytöstä koulussa ja pukukopissa. Yleensä uhkailu vanhemmilla riittää.

Rohkaisuryypyt halkopinolla historiaa tanssilavoilla – alle nelikymppiset miehet puuttuvat parketeilta

Lavatanssikulttuuri on uudistunut roimasti parissakymmenessä vuodessa. Nyt lavoilla tanssivat hyväkuntoiset parit ja juomana on silkka vesi.

Luettavaa lauantaiksi: Tutkija pelastaisi maailman 8 miljardilla, länsimetron kyydissä haamuasemalle ja Aira Samulinin minihame

Tämä on Ylen lukupaketti, josta löydät ajankohtaista luettavaa joka lauantai ja sunnuntai.

Samulin on elänyt elämänsä muodin parissa, mutta hän ei arvioisi toisten pukeutumista: "Mitä se minulle kuuluu!"

Aira Samulin sanoo, ettei hän koskaan arvioisi toista ihmistä ulkonäön perusteella. Hänen mielestään kaikkien pitäisi pukeutua juuri niin kuin he itse haluavat.

Hulahula Suomi pistää veren kiertämään Napapiirilläkin

Lapin tanssiopiston ryhmä teki opettajansa kanssa oman koreografian Robinin lauluun.

MOVES 2017 tanssin päätapahtuma alkoi Rovaniemellä jäätävässä pohjoistuulessa

Rovaniemelle odotetaan viikonloppuna noin kahta tuhatta nuorta tanssin harrastajaa.

Tanssibuumin seuraus: Uusien opettajien työllisyys paikoin 100 prosenttia – "Töitä tarjolla enemmän kuin mitä olen voinut ottaa vastaan"

Tanssin suosion kasvu näkyy suotuisasti myös alan ammattilaisten työtilanteessa. Tanssinopettajat työskentelevät yleensä freelancer-työntekijöinä tai yrittäjäpohjalta.

Akilles hyytyi jääpallofinaalissa - Veiterä juhlii mestaruutta

Janne Hauska johdatti toisen jakson maaleillaan Lappeenrannan Veiterän Suomen mestariksi.

Saara Aalto hurmasi kisakatsomon Oulussa – "Nyt hän on puhjennut kukkaan"

Saara Aallon esiintymistä seurattiin artistin kotiseudulla Oulussa, paikalla oli niin faneja kuin entinen tanssinopettajakin.

Juristi: Lainoppineet eivät hallitse edunvalvontavaltuutusta – valtakirjoissa suuria puutteita

Jopa lainoppineet ovat sormi suussa edunvalvontavaltuutuksen kanssa. Oikein laadittu valtakirja säästää byrokratialta.

Säästöt puraisevat ammattikorkeakoulua - puolenkymmentä OAMK:n tutkinto-ohjelmaa saattaa loppua kokonaan

Rehtori Jouko Paaso kertoo, että Oulun ammattikorkeakoulun on haalittava kasaan noin viiden miljoonan euron säästöt. Tämä voi johtaa siihen, että useampi tutkinto-ohjelma lakkautetaan kokonaan. Vaakalaudalla on esimerkiksi osa kulttuurialan koulutuksista.

Mitä on karisma? – "Olen luottanut aina luonnollisuuteen – paitsi meikissä"

Ylen aamu-tv:ssä pohdittiin tänään torstaina, minkälaisista ominaisuuksista karisma koostuu. Suomen karismaattisimmaksi naiseksi valittu taiteilija Aira Samulin sanoo ottaneensa jo lapsesta saakka muut ihmiset aina huomioon.

Tornion eskarit pistävät tanssiksi kesken hoitopäivän

Tornion päiväkoti- ja eskarilaisten kevät on mennyt jammaillessa eri tanssilajien tahdissa. Jokivarren alueen lapset ovat tanssinopettajan opastuksella saaneet maistiaisia muun muassa showtanssista, kansantanssista ja baletista.

F. E. Sillanpää -oopperan ohjaava Marco Bjurström: "Voin lähteä puhtaalta pöydältä kokeilemaan asioita"

F. E. Sillanpäästä tekeillä oleva ooppera paljastaa tummia sävyjä Nobel-kirjailijan elämästä. Luvassa on moderni esitys vanhasta tarinasta. Oopperan johdossa debytoivat ohjaajana Marco Bjurström ja taiteellisena johtajana Waltteri Torikka.

Antti tanssittaa ja Nella soittaa hanuria – nuoret keksivät itselleen ihannekesätyöt

Kokkolan kaupunki höristeli korviaan nuorten suhteen ja julisti auki nuorille suunnatun "unelmien kesätyökilpailun". Kaikkiaan 14 ehdokkaan joukosta 6 unelmatyötä pääsi toteutukseen. Upeita ideoita pääsi toteutukseen ja vielä hyviä ideoita jäi toteuttamatta. Ainakin tänä kesänä.

Lentokoneesta mukaan kisaan – Tanssii tavisten kanssa -parit julki

Hyväntekeväisyystapahtuma Tanssii tavisten kanssa -kilpailijat löytyivät tänä vuonna helposti. Mukana on taviksia muun muassa urheilusta ja politiikasta.

Metakka soittaa tahdin ja tarvittaessa opettaa, miten tanssijalka heilahtaa

Tanssinopettajien perustama tanssiorkesteri ei halua tuputtaa tanssin kertauskurssia, vaan yksinkertaisesti soittaa yleisölle sellaista tanssimusiikkia, jonka tahtiin on mukava lähteä lavalle.

Pia ja Matti Nykäsen Linnan juhlat olivat tyssätä eteiseen - video

Ensimmäistä kertaa Linnan juhlissa olleet Matti ja Pia Nykänen olivat ennen Linnan juhlia käyneet Aira Samulinin tanssiopissa. Linnaan saapuminen oli kuitenkin olla kohtalokas, kun Pia kompastui mekkonsa helmaan.

Nykäsellä selvät suunnitelmat juhlailtaa varten: Tarkoitus ottaa kovien jätkien yhteiskuva

Ensimmäistä kertaa Presidentinlinnassa Suomen itsenäisyyttä juhliva Matti Nykänen kävi vaimonsa Pian kanssa Aira Samulinin tanssiopissa ennen juhlapäivää.

Turvapaikanhakijat innostuvat uusista lajeista – "Hyvät urheilumahdollisuudet ovat elinehto"

Turvapaikanhakijoiden ykkösurheiluharrastus on usein jalkapallo. Sitä pelattiin Mainiemen hätämajoituskeskuksessakin ahkerasti ensimmäiset viikot. Nyt turvapaikanhakijat pelaavat jo sujuvasti muun muassa lentopalloa.

Aira Samulin: ”Vanhukset, jos te haluatte jotain, se pitää tehdä”

88-vuotiaan viihdetaiteilija Aira Samulinin mukaan vanhuutta ei tulisi pelätä, vaan omia haaveita pitäisi toteuttaa iästä huolimatta. Samulin on yksi viidestätoista julkisuuden henkilöstä, jotka valottavat elämäänsä Mari Sainion uutuuskirjassa Parempi Elämä.

Kiusatusta tanssijapojasta kasvoi toisenlainen mies – "Se antoi potkun itselle ja omien unelmien saavuttamiselle"

Media-alalta tuttu Kristoffer Ignatius on vältellyt kotikaupunkiaan parinkymmenen vuoden ajan, koska tanssia harrastavaa poikaa kiusattiin ja jopa pahoinpideltiin. Hän halusi palata takaisin tapahtumapaikoille.

Tanssinopettaja: Huumori on maailman vaikein laji

Tanssija voi välittää monenlaisia tunteita kehon liikkeillä, ilmeillä ja eleillä. Parhaimmillaan tanssin kautta voi jakaa niin ilot kuin surutkin, sanoo kajaanilainen tanssinopettaja Minna Palokangas.

Tanssitaidoista on vaikeaa antaa palautetta – "Tiettyjä suorituksia pystyy arvioimaan, mutta ei kokonaisteosta"

Tanssikoulun rehtori saa ja antaa palautetta runsaasti. Lapsilta palaute tulee suoraan ja vanhempien kanssa saa toisinaan olla kieli keskellä suuta.

Twerkkaustunnilla on tungosta tanssikoulussa

Musiikkivideoilta tuttu twerkkaus on tullut jäädäkseen ja sitä opetetaan jopa tanssikouluissa. Twerkkaus ei sovi aivan lapsille.

Ex-tangokuningatar tekee pitkää päivää uransa eteen: "Aion antaa sille kaikkeni"

Viime vuoden tangokuningatar Maria Tyyster on julkaissut uuden levyn ja palaa syksyllä armeijan harmaisiin RUK:hon. Kuningattaren titteli antoi paljon, mutta jotta laulajan ura todella pääsee lentoon, on artistin laitettava itsensä likoon.

Televisiotähti kutsuu Tommi Mäkistä tanssiparketille

Kia Lehmuskoski on aivan varma siitä, että hän saisi Tommi Mäkisen tanssimaan.

Tanssileirillä sinkkukin voi oppia tanssimaan

Seinäjoen Tangomarkkinoilla tanssileireirit pidetään nonstoppina, jatkuen aamusta illansuuhun. Sadat ihmiset hakevat näin lisävalaistusta tanssin saloihin. Leireille voivat osallistua niin sinkut kuin pariskunnatkin - kaikki saavat tanssia.

Juhannustansseihin ei uskalla enää mennä – tanssinopettaja kertoo, miksi

Lavatansseissa pitää nykyään varoa korkealla heiluvia kyynärpäitä. Aloittelijat saattavat pelästyä lavoilla näkyvää suorituskeskeisyyttä.

Elämä kuljettaa tanssinopettajaa – "Aina täytyy tehdä uhrauksia, jos haluaa saavuttaa jotain"

Tanssitunneille mennessä ei tarvitse osata tanssia, korostaa Kajaanista pian pois muuttava tanssinopettaja ja yrittäjä Hannu Korhonen. Hän uskoo tuoneensa kainuulaisten tanssiin energisyyttä, tietynlaista hulluutta ja hyppivyyttä.

Pukuloisto viimeistelee tanssiesityksen – tanssikoulun puvustamo on täynnä aarteita

Tanssi on kehonkieltä, jota tehostetaan puvuilla. Ilman pukuja, hattuja ja muuta rekvisiittaa tanssiteokset jäävät torsoiksi. Kajaanilaisessa tanssikoulussa pukuja löytyy joka lähtöön ja niitä on kerätty koko tanssikoulun historian ajan.

Veiterä päätti kautensa pronssijuhlaan

Lappeenrantalaiset voittivat pronssiottelussa helsinkiläisen Botnian maalein 4-3.

Aira Samulin juhlisti syntymäpäiväänsä järjestämällä diskon Helsingin rautatieasemalla

Taiteilija Aira Samulin on viettänyt syntymäpäiväjuhliaan tänään naistenpäivänä. Ja mitenkä muutenkaan hiljan 88 vuotta täyttänyt rakastettu tanssinopettaja juhlisi kuin järjestämällä diskon.

Tavisten tanssikisa on monelle osallistujalle hyppy tuntemattomaan

Tanssii tavisten kanssa -kisan parit on valittu. Tanssioppilaista moni lähtee alkeista, mutta tekniikan hallitsemista tärkeämpää kisassa on tanssista innostuminen. Kisassa nimittäin arvostellaan enemmän heittäytymistä kuin tanssitaitoa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle