Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kirjastoauton hyllyjä. Lapsen käsi osoittaa kuvaa auki olevan sarjakuva-albumin sivulla.

Lapua ja Alajärvi aikovat hankkia yhteisen kirjastoauton

Kirjasto-monipalveluauto on kallis investointi, joten Lapua ja Alajärvi aikovat hankkia sen yhdessä. Aiesopimus hyväksyttiin maanantaina Lapuan kaupunginhallituksessa.

Oulun uusi kirjastoauto

Oulun kaupunginkirjasto avaa Koskelaan pienen kirjaston kesän aikana

Oulun kaupunginkirjastolla on ollut vaikeuksia löytää sopivia väistötiloja alueellisille kirjastoille. Koskelassa on avautumassa nyt vuoden odottelun jälkeen kirjastopiste.

Vaasan kaupungin pääkirjaston sisäänkäynti kuvattuna kesäisenä päivänä.

Vaasan kirjaston lainausjärjestelmä uusitaan – kirjastopalvelut poissa käytöstä yli kaksi viikkoa

Toimipisteet ja verkkokirjasto suljetaan maanantaina 22.5, ainoastaan lehtilukusali on avoinna arkisin kello 9-16 välillä. Myöskään Rölli ei aja sulun aikana.

Kirjoja Turun pääkirjaston varaushyllyssä noutoa odottamassa.

Vaski-kirjastot päivittävät järjestelmäänsä – kirjastot ovat kiinni 16. toukokuuta

Turussa kaikki kirjastot ovat kiinni. Kirjastoautotkin jäävät talliin.

Läheltä

Norjalainen kirjastoauto ajautui tiekaiteen päälle Utsjoella

Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa, joka sattui torstai-iltapäivänä Nuoräsjoen sillalla.

Kirjastoauto Kosmos avaruudessa mutkitteleva kirjapino kyljessään on pysäköitynä Tampereen Tasanteen kirjastoauton pysäköintipaikalle.

Kirjastoauton sijainnin voi nyt tarkistaa kuuden kunnan alueella aikataulupalvelusta

Jos aikatauluihin tulee muutoksia, tieto saadaan nopeasti eteenpäin uuden sovelluksen myötä.

Kirjastoauton hyllyjä. Lapsen käsi osoittaa kuvaa auki olevan sarjakuva-albumin sivulla.

Nuoret lainaajat ovat kadonneet kirjastoista – Kouvolassa tilanne on toisin

Kansallisella tasolla erityisesti nuoret käyttävät kirjastoa yhä vähemmän. Myös aikuisten lukuharrastus on viime vuosina osoittanut hiipumisen merkkejä.

Savonlinnan kirjastoauto Nojanmaan koulun pihassa joulukuussa 2022.

Savonlinnan uusi kirjastoauto nielee sisuksiinsa noin 3500 kirjaa – auto muuntuu myös liikkuvaksi elokuvateatteriksi

Uudenkarhean auton nimikilpailu on käynnissä. Kirjastoauton viralliset vihkiäiset järjestetään tammikuussa.

Kirjastoauton hyllyjä. Lapsen käsi osoittaa kuvaa auki olevan sarjakuva-albumin sivulla.

Seinäjoella selvitetään, millaisia palveluja kirjastoautoon halutaan

Uudelle autolle voi myös ehdottaa uutta pysäkkiä. Uusi kirjastoauto tulee käyttöön suunnilleen vuoden päästä.

Keltalakkinen mies kirjastoauton kuljettajan paikalla.

Puoli miljoonaa kilometriä ja 20 vuotta – eläkkeelle jäänyt Savonlinnan kirjastoauto Käkriäinen huutokaupataan

Savonlinnan entinen kirjastoauto lopettaa toimintansa ja seuraava otetaan käyttöön joulukuun alussa.

Palvelupäällikkö Sanna Kuosa työskentelee tietokoneella Lahden kaupunginkirjaston kirjastoauto Pegasoksessa. Kirjastoauton hyllyissä on paljon kirjoja.

Lahti aikoo luopua kaupungin toisesta kirjastoautosta – palvelut pyritään pitämään samalla tasolla reittejä järjestelemällä

Kaksi vanhaa kirjastoautoa on tarkoitus korvata yhdellä uudella ajoneuvolla ensi vuoden aikana.

Eino Pärssinen ja Salli Ranta-Eskola pitelevät käsissään kirjoja kirjastoauton ovella.

Kun kirjastoauto kaartaa koululle, pysäkillä on pian jono – liikkuva lainasto tuuppaa koululaisia lukuhommiin

Rauman kaupungin tuliterä kirjastoauto aloitti ajot reitillään syyskuun alussa. Vilkkaimpiin pysäkkeihin kuuluu Pohjoiskehän koulu.

Kirjastovirkjailija ja auton kuljettaja työskentelevät kirjastoautossa.

Kirjastoauto toimii myös koulukirjaston korvaajana –nykyinen autovanhus halutaan uusia Kokkolassa

Kokkolassa ajeleva sinisävyinen kirjastoauto on 22 vuotta vanha. Sillä on mittarissa noin 200 000 kilometriä

Tornion uusi kirjastoauto parkkipaikalla.

Uusi kirjastoauto Kirjajoppari aloittaa liikennöinnin Torniossa

Tornion kaupungin uudesta kirjastoautosta löytyy muun muassa liikuntarajoitteisille tarkoitettu hissi.

Kirjastoautonkuljettaja Jarmo Lähteenmäki laittaa kirjaa hyllyyn sinisen ja keltaisen värisessä kirjastoautossa

Viruksia tuhoava ilmanvaihto ja minikatsomoksi taittuva penkistö – Rauman uusi kirjastoauto on modernin tekniikan taidonnäyte

Rauman uusi kirjastoauto on pitkälti kuljettajiensa suunnittelema. Tärkeintä on ollut saada kirjastoautosta toimiva kokonaisuus, joka on samaan aikaan turvallinen niin asiakkaille kuin henkilökunnalle.

Metsäinen maalattu maisema kirjastoauton kyljessä. Auto seisoo kirjaston pihalla.

Forssan ja Tammelan yhteinen uusi kirjastoauto aloitti liikennöinnin

Auton nimi Lunki viittaa Lunkinharjuun ja Lunkinjärveen, jotka yhdistävät Tammelaa ja Forssaa.

Böcker i bokbussen.

Savonlinnassa etsitään suunnittelijaa uuden kirjastoauton ulkoasulle

Savonlinnan seudun uusi kirjastoauto on tarkoitus saada käyttöön marras–joulukuussa.

Kirjoja hyllyssä

Uusi kirjastoauto Kirjajoppari aloittaa syksyllä Torniossa – entinen kirjastoauto Lukutoukka jää eläkkeelle

Uudessa kirjastoautossa voi järjestää vaikka elokuvaillan tai pienen tilaisuuden.

Kuvassa sisustajaopiskelijoista savonlinnalainen Emmi Henttonen ja juvalainen Minna Avikainen sekä kirjastoautovirkailija Niko Taskinen kirjastoauton sisällä.

Sisustusalan opiskelijat osallistuivat Savonlinnan uuden kirjastoauton suunnitteluun ja moni asia menee uusiksi – kirjastoauton kuski: "olisi rehellisempää puhua kulttuuriautosta"

Sopimuksen mukaan sähköauto valmistuu vuoden loppuun mennessä. Uuden kirjastoauton valmistaa kausalalainen Kiitokori Oy.

Tammelan vaaleansininen kirjastoauto.

Tammela ja Forssa hankkivat uuden kirjastoauton yhteiseen käyttöön

Uusi kirjastoauto aloittaa toimintansa elokuussa. Parhaillaan on käynnissä kuljettajien koulutus.

Innokkaita asiakkaita kirjastoautossa.

Kirjastoauto ei liikennöi torstaina eikä perjantaina Lappeenrannassa

Kirjastoauto ei osallistu myöskään lauantain Spring Party -tapahtumaan.

Terho Myyryläinen opastaa viimeisiä kertoja uutta työnteijää Kati Vuoriaroa kirjastoauton saloihin.

Su dovdet smávva gilážiin: Terho Myyryläinen lea bálvalan olbmuid measta 40 jagi Anára gieldda girjebusses – dál son báhcá ealáhahkii

Anára girjebusse vuoddji ja bargi Terho Myyryläinen vuodjá dál maŋimuš gerddiid ovdal go báhcá ealáhahkii. Son lea oahpistan ođđa bargi olles giđa olbmuid illun.

Pino kirjastokirjoja.

Inarin kirjastoauto kisaa Vuoden kirjaston tittelistä

Voittaja selviää Hämeenlinnassa pidettävillä Kirjastopäivillä kesäkuussa.

Nurmeksen uusi kirjastoauto "Ilona".

Nurmeksen uusi kirjastoauto kiertää jo lukijoiden ilona – ja sai myös nimekseen Ilona

Kirjastoauton nimeksi ei tullut Torsti nurmeslaisten toiveesta huolimatta, vaan raati päätyi Ilonaan. Kirjastoauton kuljettajan toiveesta.

Oulun uusi kirjastoauto sai nimekseen Kauno

Oulu kaupunginkirjaston monitoimiauto sai nimen: Kauno

Kaupunginkirjasto järjesti nimikilpailun kirjaston uuden monitoimiauton nimen löytämiseksi. Vastauksia tuli yli 840 kappaletta. 

Harry Potter -kirjoja Seinäjoen kaupunginkirjaston hyllyssä.

Seinäjoen kaupunginkirjasto nopeuttaa kirjojensa kiertoa ja luopuu myös muovituksesta

Aineisto jää odottamaan uutta lainausta siihen kirjastoon, minne asiakas sen palauttaa. Myös uusi aineisto päätyy aiempaa nopeammin kiertoon, kun aikaa ei kulu sen muovittamiseen.

Oulun uusi kirjastoauto

Oulussa otetaan käyttöön uusi kirjastoauto – taipuu vaikka elokuvateatteriksi tai konserttisaliksi

Uudessa kirjastoautossa on tarkoitus järjestää toimintaa yhteistyössä muun muassa kulttuuri- ja hyvinvointitoimijoiden sekä nuorisopalveluiden kanssa.

Kirjastoauton käytävällä seisoo kaksi miestä. Käytävän laidoilla on paljon kirjoja hyllyissä, takaosassa on punainen sohva.

Suomussalmen uusi kirjastoauto Ranstakka aloitti liikennöinnin – myöhästyi heti puoli tuntia, koska kiinnostus oli niin kovaa

Ranstakka-nimensä uusi kirjastoauto sai nimikilpailun kautta. Auto on nimetty suomussalmelaisen korpikirjailija Ilmari Kiannon Punainen viiva -romaanissa esiintyneen kissan mukaan.

Savonlinnan kirjastoauton pysäkki

Savonlinnan talous hyvällä mallilla – uimahyppytorni ja kirjastoauto saivat valtuuston hyväksynnän

Savonlinnan ensi vuoden talousarvio on 19 000 euron verran plussalla. Sosterin kuntaosuuksista tuli paljon puhetta valtuustossa, sillä säästöjä on tehtävä.

Suosittuja kirjoja Tornion kirjastossa

Tornion talous on tasapainossa – ensi vuonna remontoidaan kirjasto ja Aineen taidemuseo

Tornion ensi vuoden budjetti on laadittu noin 157 000 euroa alijäämäiseksi.

Lappeenrannan kirjastotoimenjohtaja Marja Huuhtanen seisoo pääkirjaston tulevassa väistötilassa kauppakeskus Isossa-Kristiinassa.

Lappeenrannan pääkirjasto saa remontin ajaksi evakkotilat kauppakeskuksesta – tilat ovat nykyistä ahtaammat, mutta palvelut pysyvät kutakuinkin nykyisellään

Lappeenrannan pääkirjasto suljetaan ensi keväänä peruskorjauksen takia. Kirjasto muuttaa remontin ajaksi kauppakeskus Isoon-Kristiinaan.

Mikko Hyvönen ja Lauri Sallinen Kuhmon kirjaston kirjastoauton edessä.

Kuhmossa kirjastoauto kuljettaa pian lääkkeitä taajaman ulkopuolelle – ensi vuonna mahdollisesti myös kauppakasseja

Kirjaston ja apteekin yhteistyöllä vastataan Kuhmon kylien toiveisiin. Kirjastoauton kauimmaiselta pysäkiltä on Kuhmon keskustaan matkaa lähes 70 kilometriä.

Kirjastoauto Willitys

Lappeenrannan kirjastoauto Willitys on huollossa alkuviikon – muut kirjastot tuuraavat sitä torstaihin saakka

Huoltoon alkuviikoksi joutuneen kirjastoauto Willityksen on tarkoitus palata liikenteeseen jälleen torstaina.

Kaupunginjohtaja Hannu Muhonen avaa uuden kirjastoauton.

Kansan rakastama Veikko pääsi eläkkeelle – Haminan uudessa kirjastoautossa voidaan nähdä jopa nukketeatteria

Haminan uudesta kirjastoautosta voi loppuvuoden aikana saada kirjojen lisäksi muun muassa rokotuksen, liikuntaneuvojan ohjausta tai nähdä nukketeatteria.

Esikoululainen harjoittelee kirjainten kirjoittamista Molla ABC mobiilisovelluksen avulla.

Vaasan Merikaarron lähikirjasto on suljettu tilapäisesti – päiväkoti tarvitsee lisätilaa

Kaksivuotinen esiopetuskokeilu tarvitsee lisätilaa Merikaarrossa. Tilat saadaan kirjastolta, ja kirjastopalvelut hoidetaan väliaikaisesti kirjastoautolla. Tavoitteena on saada uusi päiväkoti Merikaartoon.

Kuvassa Orimattilan paloasemat, vasemmalla alkuperäinen ja oikealla väistötilat.

Orimattilan vanha paloasema laitetaan myyntiin – uusi pelastusasema saadaan käyttöön keväällä 2022

Palokunnan henkilöstö on joutunut työskentelemään väistötiloissa jo useiden vuosien ajan.

Lauri Sallinen soittaa klarinettia järven rannalla

Kuhmossa kirjastoauton mukana tulee soitto ja tanssi – katso miltä klarinetilla säestetty tanssi näyttää

Klarinetisti Lauri Sallinen ja tanssija Mikko Hyvönen esiintyvät Kuhmossa siellä, missä kirjastoauto pysähtyy. Jos kulttuuripalvelut ovat kaukana omasta kodista, tämä projekti tuo kulttuurin ihmisten lähelle.

Kirjoja Kotkan kirjastoautossa

Googlelta iso avustus Kotkan kulttuuribussille – lastenkulttuuria halutaan viedä kirjastoauton kyydissä kaupungin eri osiin

Kotkan kaupunki kehittää uudenlaista kulttuuritoimintaa. Kulttuuribussi veisi lastenkulttuuria kaupungin eri alueille, joissa kulttuuritarjontaa on vain vähän.

Joensuun kaupungin kirjasto.

Iloisia uutisia kirjojen ystäville: Joensuun pääkirjasto avautuu remontin jäljiltä

Kirjasto on ollut suljettuna talotekniikkaremontin takia kesäkuun puolivälistä asti. Syksyn aikana rakennuksessa tehdään vielä pieniä toimenpiteitä, jotka voivat vaikuttaa väliaikaisesti toimintaan eri osastoilla.Myös kirjastoauto Mysteeri palaa normaalille reitilleen ja pääkirjaston palautusluukku suljetaan kirjaston aukioloaikana.

Nelosluokkalaisia Savonlinnan kirjastoautossa

Haminaan tulee syyskuussa monipalveluauto, joka on vielä vailla nimeä – vanha kirjastoauto Veikko jää ansaitulle eläkkeelle

Uusi monipalveluauto vastaa kuntalaisten toiveeseen saada kyliin enemmän toimintaa. Autolla voisi viedä vaikkapa kulttuuripalveluja suoraan sinne, missä kuntalaiset asuvat.

Joensuun pääkirjasto.

Joensuun pääkirjaston remontti viivästyy

Talotekniikkaremontti viivästyy, koska laitteissa on toimitusongelmia. Tämänhetkisen tiedon ovet avautuvat 16. elokuuta..

Kotkan kirjastoauto

Kotkan Kulttuuribussi vie kulttuurielämyksiä sinne, missä niitä ei ole – kirjastoauto Ilona vuorottelee kirjojen ja lastenkulttuurin kuskina

Kotkan kirjastoauto Ilona vie kesästä lähtien kirjojen lisäksi lähiseuduille myös muuta kulttuuria. Kulttuuribussi vie toiminnallista kulttuuritekemistä kouluille, päiväkoteihin ja perheille sinne, missä kulttuuria on vähän.

Mikkelin torilla käynnistyi kuntavaalien ennakkoäänestys.

Kuntavaalien ennakkoäänestys alkoi – Kainuussa äänensä voi antaa niin marketissa kuin pyörien päällä

Tällä kertaa ennakkoäänestysaika on poikkeuksellisen pitkä eli kaksi viikkoa. Hyrynsalmella, Puolangalla ja Suomussalmella kyliä kiertää äänestysauto, Kuhmossa ja Sotkamossa äänestysbussi, Paltamossa voi äänestää myös kirjastoautossa.

Pieksämäen vaalibusin kuljettaja Sakari Mattila auton ovella.

Ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona – Etelä-Savossa voi äänestää torilla tai bussissa

Kuntavaalien ennakkoäänestys lähti käyntiin vilkkaasti Etelä-Savossa, jossa äänestää voi ensimmäistä kertaa Mikkelin torille pystytetyssä teltassa. Mikkelissä ja Pieksämäellä voi myös äänestää bussissa.

Auto ja virkailija drive-in-äänestyspaikalla

Ennakkoäänestys käynnistyi Päijät-Hämeessä pääosin perinteisellä mallilla – Lahdessa drive-in-piste karanteeniin asetetuille

Suuri osa ennakkoäänestyspaikoista on kirjastoissa, kauppakeskuksissa ja kirjastoautoissa.

Skylt med förhandsröstning inne i Karleby stadshus

Kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa – Kiuruvedellä äänen voi antaa kiertävässä kirjastoautossa

Kuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyy keskiviikkona. Äänestyspaikkoja on tuttuun tapaan etenkin kauppakeskuksissa.

Henkilö palauttaa kirjaa kirjaston palautusautomaattiin.

Kirjastot avaavat ovensa vähitellen

Hyllyjen luokse pääsee taas valitsemaan lainattavaa. Turvaohjeet ovat edelleen voimassa.

Imatran taidemuseo

Kirjastot ja museot avaavat oviaan – "En usko, että tänne tulee sellaista yleisöryntäystä, ettei etäisyyksiä pystyttäisi pitämään", sanoo intendentti

Kymenlaaksossa pääsee jo kirjastojen oleskelutiloihin. Etelä-Karjalassa koronavirustilanne on Kymenlaaksoa pahempi, mutta rajoitukset ovat kevenemään päin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle