Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kesä on jo lähellä – nyt tulivat ensimmäiset kiurut

Lintujen kevätmuutto alkoi, mutta kylmentyvien säiden takia keskeytyy ehkä pariksi viikoksi.

Minne linnut lähtevät – testaa tietosi syksyn muuttajista

Lintujen syysmuutto on täydessä käynnissä.

Jättimäisen muuttolintuparven huikea lentonäytös tallentui videolle

Kottaraisten yöpymisparvi liiteli taivaalla Jordaniassa. Suomeen kottaraiset saapuvat Brittein saarilta ja läntisestä Euroopasta.

Lintujen kuulo ei heikkene iän myötä – syyn tutkimuksesta apua ihmisille?

Vanhat tornipöllöt kuulivat kokeissa yhtä hyvin kuin nuoret. Ihmiseltä se ei onnistu.

Muuttolinnutkin värjöttelevät vielä viluisina – västäräkki on jo keikuttanut pyrstöään Liminganlahdella

Kolea kevät on hidastanut lintujen kevätmuuttoa pohjoiseen. Liminganlahden luontokeskuksessa on kuitenkin nähty merkkejä, että kesään on vain vähän aikaa.

Kuka pöntössäsi pesi?

Vanha pesänpohja voi paljastaa pöntössä pesineen lajin.

Nyt on oikea hetki ripustaa linnunpönttö – Ei keväällä, vaan syksyn pimetessä

Nyt on myös oikea hetki huoltaa vanhat pöntöt. Lintuharrastaja Urpo Koponen ripustaa pönttöjä lähes läpi vuoden.

Nehän ovat kuin kaksi marjaa! Heinolan kirkkopuiston designpönttöihin otettiin mallia lähirakennuksista

Heinolan seurakunnan puistoihin ja hautausmaille sijoitettuihin linnunpönttöihin on otettu värit ja muotokieli kirkollisista rakennuksista. Linnulle ulkonäköseikkoja tärkeämpää on se, että pönttö antaa suojaa ja pysyy kuivana.

Vanhaan linnakkeeseen syntyi erikoinen lintujen paratiisi – pedot suojelevat pikkulintuja

Kotkan Kyminlinnan vanhan linnoituksen alueella elää poikkeuksellisen laaja kirjo lintulajeja. Luontotutkija Urpo Koponen on ottanut projektikseen alueen pöntöttämisen.

Marjoista notkuva pihlaja on linnun pitopöytä – runsas sato pitää marjalinnut pitkään Suomessa

Marjansyöjälinnuille riittää ruokaa tänä syksynä ja tulevana talvena. Runsaan metsämarjasadon lisäksi myös pihlajanmarjoja on kypsymässä parhaillaan paljon. Birdlife Suomen tiedottaja Jan Södersvedin mukaan pihlajanmarja on loppusyksystä lintujen tärkein marja.

Kesämökillä kannattaa pönttöillä

Tällaisia pönttöjä kannattaa ripustaa kesämökille

Ripusta linnulle koti – Nokian kaupunki tarjoaa pöntön

Ylen vetämä Miljoona linnunpönttöä -kampanja innostaa luonnonystäviä. Nokian kaupunki osallistuu talkoisiin jakamalla ilmaiseksi 400 pönttöä.

Harvinainen kuningaskalastaja nähty susirajalla – aiheutti ruuhkan pikkukylälle

Lintubongarit ovat matkustaneet satoja kilometrejä Liperiin nähdäkseen harvinaisen kuningaskalastajan. Värikäs pikkulintu majailee joen varressa ja esittelee bongaajille kalastustaitojaan.

Pönttötalkoissa taas uusi sadantuhannen raja rikki

Satatuhatta rekisteröityä uutta linnunpönttöä reilussa viikossa on enemmän kuin kukaan olisi uskonut.

Puolen miljoonan pöntön rajapyykki rikki – Ylen kampanja hurjassa vauhdissa

Äkäslompolon lumihangilla esitetty hullu idea miljoonasta linnunpöntöstä on saanut siivet alleen. Rekisteröityjä pönttöjä löytyy nyt kaikista Manner-Suomen kunnista.

Linnunpöntöt kolopesijöiden apuna

Suomessa noin 30 lajia pesii puunkoloissa.

Kurkiparvet saapuivat – bongarit parveilevat lintutorneilla

Pääsiäispyhien lämpöaalto toi rytinällä uusia muuttolintulajeja Keski-Suomeen. Myös jo aiemmin tulleiden määrät runsastuivat moninkertaiseksi. Töyhtöhyyppien ja kottaraisten määrät lisääntyivät ja uusina lajeina maakuntaan saapuivat esimerkiksi haapana, tavi ja kurki.

Kuka pöntössäni asuu: Kottarainen

Visertävät, maiskuttavat, viheltävät ja kirskuvat äänet.

Tietoisku: Minne kottaraispönttö?

Kottaraisen pönttöjä voi laittaa lähekkäin,

Pönttöpesintä: Kottarainen

Pöntötys auttaa kottaraista.

Kiurusta kolme kuukautta kesään

Vanha sananlasku menee nyt uusiksi, sillä kiuruja ja kottaraisia on jo saapunut Länsi-Suomeen. Säiden kylmeneminen voi vielä tuoda takapakkia muuttoon.

Noussut vesi hävitti luodon kaikki pesät – kolea kesä lintujen kiusana jo toisena vuonna peräkkäin

Koleiden säiden takia muun muassa tervapääskyjä ja harmaasieppoja on nähty vähän Suomessa tänä kesänä. Rannikolla vesi nousi jo vapun jälkeen, joka hävitti pesiä.

Kottaraiset kadoksissa? – Pönttöbongaus lisää lintutietoutta

BirdLifen järjestämä Pönttöbongaus-tapahtuma kerää jälleen tietoa pönttölinnuista ja niiden pesinnästä eri puolilta Suomea. Lintuharrastaja Jouni Ruuskanen on huolissaan Kainuun katoavasta kottaraiskannasta.

Lintu on tarkka asunnostaan: "Asukkaan saa pönttöön melko helposti, jos siinä on sopivan kokoinen reikä linnulle"

Linnut katselevat ja hakevat nyt sopivaa pesäpaikkaa. Osa on jo sellaisen löytänyt pihapiiriin rakennetusta pöntöstä. Vieressä voi olla toinen pönttö, jossa asukasta ei ole. Syynä voi olla linnulle liian läheinen naapuri.

Kun toiset tulevat, toiset tekevät jo syysmuuttoa – lintuperspektiivistä katsottuna kesä tekee tuloaan

Lintujen kevätmuuton perusteella Etelä-Suomessa kevät on ajallaan, mutta suomineidon vyötärön kohdalla ollaan hieman jäljessä tavanomaisesta. Pohjoisessa on vielä lunta, siellä kevät on normaalissa vauhdissa.

Näin tunnistat korvakuulolta, mikä lintu laulaa – varo matkivaa kottaraista

Monet tunnistavat lintujen äänistä harakan raakunnan ja talitiaisen livertelyn. Lintujen laulun tunnistamista voi opetella muutaman vinkin avulla. Kuuntelijan täytyy kuitenkin olla varuillaan matkijoiden kanssa.

Peltohiiren loukuttaminen maksaa 67 euroa – laulujoutsenen hintalappu halpenee?

Rauhoitettuja lajien häiritseminen, pyydystäminen tai tappaminen voi tulla kalliiksi. Jos vaikkapa kesämökillä loukkuun eksyy peltohiiri, siitä joutuu maksamaan 67 euroa sakkoa. Esimerkiksi laulujoutsenen arvon uskotaan halpenevan, koska kanta on kasvanut. Ympäristöministeriö päivittää parhaillaan rauhoitettujen lajien hintalappuja.

Älä kuvaa lintuja liian läheltä – laki kieltää myös pesäkuvat

Kun kaupungissa leviää tieto, että pöllö istuu jossakin puussa, paikalle saattaa pyrähtää satoja valokuvaajia digi- ja kännykkäkameroineen. Osa kuvaajista saattaa kuitenkin unohtaa, että myös city-pöllön pitää antaa torkkua päivällä rauhassa, jotta se jaksaa yöllä metsästää pysyäkseen hengissä. Myös kevätpuuhissaan olevat linnut pitää jättää rauhaan, eikä linnunpesiä saa mennä urkkimaan poikaskuvien toivossa.

Leutojen talvien seuraus: Pikkulintujen geeniperimä saattaa muuttua

Punarinnan ja kottaraisen kevätmuutto on aikaistunut parilla viikolla 30 vuodessa. Evoluutio voi vaikuttaa lintujen muuttoaikatauluun, kun leudot talvet yleistyvät, toteaa akatemiatutkija Aleksi Lehikoinen Helsingin yliopiston Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.

Lintujen kevätmuutto on alkanut ennätysaikaisin

Lintumaailma odottaa vesi kielellä säiden lämpenemistä. Osa linnuista on jo varannut reviirinsä ja odottaa pesinnän alkamista.

Kuvamuisto matkakaveriksi – Joensuulainen vuoropäiväkoti kasvattaa kuvien avulla

Niinivaaran uusi vuoropäiväkoti Joensuussa uskoo visuaaliseen pedagogiikkaan. Kuvien voimalla houkutellaan luovuutta liikkeelle niin lapsissa, kuin aikuisissa. Nykyisessä liikkuvan kuvan ja loputtoman muutoksen maailmassa pysähtynyt kuva voi toimia arvokkaana ankkurina. Joulukuussa avatun päiväkodin seiniltä löytyy lähes 200 satuihin pohjautuvaa taideteosta.

Lauha sää sai linnut liikkeelle – linturallissa havaittiin 50 lajia

Kantahämäläisten lintuharrastajien perinteisessä uudenvuoden kisassa havaittiin kelpo määrä lintuja, vaikka ennätykseen ei tänä vuonna ylletty. Aulangolla saatiin havainto muun muassa pähkinänakkelista ja Turengissa pähkinähakista.

Etelä ei vielä houkuttele kaikkia muuttolintuja

Lauha alkutalvi on siirtänyt monien lintujen muuttomatkoja. Etelä-Karjalassa on vielä tavattu muun muassa punarintoja ja kottaraisia.

Tutkimus: Euroopasta kadonnut yli 400 miljoonaa lintua 30 vuodessa

Tutkimuksen mukaan etenkin yleisimpien lintulajien, kuten peltopyiden, kiurujen, varpusten ja kottaraisten määrä on vähentynyt viime vuosikymmeninä.

Kesäkuun kylmyys tappoi linnunpoikasia – heinäkuun helteillä kakkospoikueet onnistuivat

Vaihtelevat kesäsäät koettelivat linnustoa. Etenkin metsäkanalinnut kärsivät kylmästä kesäkuusta. Moni tiaispari onnistui paikkaamaan alkukesän poikastappioita kakkospoikueella, jolle riitti hyvin ruokaa heinäkuun lämmössä.

Tutkimus: Hyönteismyrkyillä yhteys lintujen vähenemiseen

Hollantilaistutkijat epäilevät lintukantojen pienenevän, koska torjunta-aineet tappavat hyönteisiä, joita linnut käyttävät ravinnokseen. Tutkijoiden mukaan tulokset viittaavat siihen, että neonikotinoidien haittavaikutukset ovat aiemmin tiedettyä laajemmat.

Harvinainen siperiankurmitsa bongattiin Lemin Karhunkylässä

Muuttolinnun toi Suomeen joko kompassihäiriö tai seura. Harvinaista kahlaajalintua on tavattu Etelä-Karjalassa vain seitsemän kertaa.

Katso video: Avuton linnunpoikanen maassa – älä tee mitään vaikka mieli tekisi

Luonnossa on tällä hetkellä ennätysrunsas linnunpoikasten maastoaika. Pieniä epävarmoja linnunpoikasia koikkelehtii puskissa, osa on pudonnut pöntöistä. Ihminen haluaisi auttaa, asiantuntijat sanovat ei, mutta pönttöön saa nostaa.

Pönttöbongaus innostaa Oulussa

BirdLife Suomen Pönttöbongaus-tapahtuman mukaan linnunpöntöissä on tänä kesänä enemmän asukkaita kuin viime vuonna. Toistaiseksi eniten havaintoja on ilmoitettu Oulusta, Lohjalta ja Kouvolasta.

Utön saaresta löytyi superharvinainen lintu – pistebongareita arveluttaa pihamainan arvo

Suomen ensimmäinen pihamaina bongattiin Utössä keskiviikkona hieman ennen puoltapäivää. Lintubongareita kiinnostaa tällä hetkellä, onko lintu luonnonvarainen vai häkkilintu.

Pönttöpesijöiden kevätpuuhat ovat alullaan – rakentajilla jo kiire

Pikkulintujen pesänetsintä on kiivaimmillaan ja myös pöntönripustuskausi ovella. Varhaisimmat pesijät eli sinitiaiset hakevat jo pesäpaikkaa. Turvallisen pesäpöntön rakentamisessa on muutama tarkka seikka: ainakin lentoaukon koko ja sisämitat.

Lintujen kevätmuutto etuajassa – osa lensi jo takaisin etelään

Pohjois-Savoon on palannut jo toistakymmentä muuttolintulajia. Maakunnan alueelle odotetaan vielä esimerkiksi useita vesilintuja. Osa lyhyen matkan muuttolinnuista ehti jo lähteä takaisin etelään päin kylmenneen sään vuoksi.

Kottaraiselle rivari ja varpuselle tilava yksiö ilman mukavuuksia

Lintujen asuntonäyttelyt ovat alkaneet. Pönttö ei ole vain pönttö - linnuillakin on omat asumisen arvonsa. Huomioimalla lintujen asumismieltymykset linnunpönttöjen suunnittelussa, saa ympäristöönsä houkuteltua mittavan lajikirjon.

Muuttolintuja odotellaan jo Vaasan korkeudelle

Birdlife Suomen lintuhavaintolista kasvaa useilla paluumuuttajilla päivittäin. Kevään muuttoruuhkahuiput antavat vielä odottaa itseään, mutta ensimmäisten muuttolintujen paluuta odotellaan lauhan sään myötä päivänä minä hyvänsä Pohjanmaallekin.

Viikonloppuna bongattiin miljoonia lintuja - Suomessa eniten

Joutsenon Konnunsuolla oli viikonloppuna yli 30 000 valkoposkihanhea. EuroBirdwatch-tapahtuma yhdisti noin 20 000 lintuharrastajaa Euroopassa ja Keski-Aasiassa.

Lintujen syysmuutto on alkanut

Syksyn lähetessä Lapin muuttolinnuissa tapahtuu hormonaalisia muutoksia, jotka käskevät niitä kohti etelää. Myös ravinnon väheneminen nostaa lintuja siivilleen. Parhaillaan muuttomatkoille hakeutuvat hyönteissyöjät.

Kirjosieppo yllätti poikasilla - bongaa pönttölintuja viikonvaihteessa

Varhaisella kirjosieppo pariskunnalla on Hämeenlinnan Tuuloksessa jo poikaset. BirdLife kerää tietoa pönttölinnuista ja pesinnöistä yleisöltä viikonvaihteessa. Esimerkiksi kottaraiset ovat jo lähteneet pesistä ja tali- ja sinitiaisilla on poikaset.

Kakattaminen kuuluu rengastukseen - katso video

Kangasniemeläinen kunnaneläinlääkäri Maria Tirkkonen kiertää parhaillan rengastamassa uusien kottaraispesien tuoreita asukkaita.

Kadonnut kottarainen on palannut Suomeen

Kottaraisten määrä on pudonnut rajusti 1970- ja 1980-lukujen aikana. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että harvinaisiksi vieraiksi käyneet keltanokat ovat jälleen palanneet pesimään Suomeen.

Rengastava eläinlääkäri jäi kottaraiskoukkuun

Kun Maria Tirkkonen aloitteli eläinlääkärin uraansa maaseudulla 1980-luvun lopussa, kottaraisia lenteli laitumien yllä todella vähän. Nyt kottaraisiin ihastuneella eläinlääkärillä riittää jälleen rengastettavaa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle