Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Toimittaja Satu Kivelä, Havaintoja ihmisestä -ohjelmasta.

Hoivaaminen on radikaalia

Median narratiiveissa korostuu hoivan ihanuus tai kamaluus.

Kuvassa on vapaa toimittaja Anna-Sofia Nieminen lokakuussa 2020.

Anna-Sofia Niemisen kolumni: Miksi historia määrittää puhettamme syntyvyydestä niin vahvasti?

Kuinkahan monta kertaa olen lukenut, että syntyvyys on laskenut nälkävuosien tasolle, kysyy Anna-Sofia Nieminen.

Vauvan jalat äidin kämmenellä.

Syntyvyys nousussa HUSin alueella – eniten synnytysten määrä kasvanut Lohjan sairaalan alueella

Lohjan sairaalassa lapsia syntyi tammi-marraskuussa 1 067. Määrä on kasvanut edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna 12 prosenttia.

Sanna ja Juha Salin yhdeksän lapsensa kanssa yhteiskuvassa talonsa terassin rappusilla.

Hanna Salin on 9 lasta synnyttänyt äiti, jonka henkireikä on olla veistosmalli: "Siinä ei ajatella lapsia tai lasten juttuja"

Hanna ja Juha Salin kasvattavat yhdeksää lasta. Näin suurperheen arki pysyy kasassa ja on jopa helppoa.

Lapset pussaavat äitiään poskelle.

Yle selvitti: opiskelijaäitejä on nyt enemmän kuin ennen – ja se on tutkijankin mielestä yllättävää

Katso, miten paljon lapsia sinun ikäisilläsi on ja millaisessa elämäntilanteessa he elävät.

Annu Kuronen vauva sylissään.

Kajaanilainen Annu Kuronen viettää ensimmäistä äitienpäivää koronakriisin keskellä: "Päivä tuntuu erityiseltä"

Monissa perheissä merkkipäivä muistetaan tänä vuonna todennäköisesti poikkeusoloista.

Suvi Tuoriniemi pitää lasta sylissään

Kolme naista kertoo, millaista oli tulla äidiksi nelikymppisenä – "Olen tajunnut, etten olekaan uraihminen"

Synnyttävistä naisista yhä suurempi osa on yli 40-vuotiaita. Kysyimme kolmen nelikymppien äidin kokemuksia lasten hankkimisesta.

Kuvaverkko,mainos koulukuvia

Kuusi kiinnostavaa juttua lauantai-iltaan: Ihmissyönnin historia, koulukuvien hurjat hintaerot ja mies, joka nollasi sähkölaskunsa

Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon kiinnostavimpia juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Yagmur Özberkan

Yagmur Özberkan: Pilaanko työurani, jos kerron vauvakuumeesta?

Haluan lapsia ja uran, ja sen pitäisi olla mahdollista Suomen kaltaisessa maassa, kirjoittaa Yagmur Özberkan blogissaan.

Heli Vaaranen.

Heli Vaarasen kolumni: Jos haluat lapsen, älä tuhlaa aikaasi toisen vetkutteluun

Kolmekymppinen, joka ei halua vauvaa, mutta haluaa pitää kiinni parisuhteestaan vastaa vältellen kuin poliitikko, kirjoittaa psykoterapeutti Heli Vaaranen.

Laura Haallamaa / kolumnisti / Pasila 20.02.2019

Laura Hallamaan kolumni: Vauvakato ei ole sukupolveni vika

Yhdessä yössä kaikki huolestuivat syntyvyydestä, vaikka meissä jo syntyneissäkin olisi huolehdittavaa, kirjoittaa Laura Hallamaa.

Ilona Koiviston studiomuotokuva.

Ilona Koivisto: Sinkun elämä – niin helppoa ja itsekästä!

Olen elänyt sinkkuna sen verran suuren osan aikuisuuttani, että vastaani on vuosien varrella ehtinyt tulla monenlaisia väitteitä ja uskomuksia liittyen kyseiseen statukseen, kirjoittaa Ilona Koivisto blogissaan.

Reetta Räty

Reetta Rädyn kolumni: Onko liioittelua olla haluamatta lapsia ilmastokriisin takia?

Yksilön ympäristöteot kehystetään usein egoprojektina, toivottomuutena ja luopumisena. Tämä tulkinta on väärä, kirjoittaa Reetta Räty.

Två medelålders kvinnor i ett kafè ler och tittar in i kameran

Same-sex parents call for equality in fertility treatments

Finland's birth rate has been dropping for nearly a decade, but donor-based fertilisation treatments are not handled by its public health care system.

Anna-Sofia Nieminen, Niku Hooli ja Antero Säämäki.

Lastenhoito on raskasta työtä, haluan tehdä elämässä muita asioita - vapaaehtoisesti lapsettomilla on monta syytä valintaansa

Anna-Sofia, Niku ja Antero kertovat Yle Perjantain kauden ensimmäisessä lähetyksessä, miksi he valitsivat lapsettomuuden.

Roosa Pakkanen.

Roosa, 31, meni steriloitavaksi, koska ei halua lapsia: “Jos katuu, voi katsoa vain itseään peiliin”

Perjantai-dokkarissa Multa puuttuu äitigeeni vapaaehtoisesti lapseton Roosa Pakkanen pääsee vihdoin odottamaansa sterilisaatioon.

Yle Areenan Vauvoja, vauvoja, vauvoja -paketti tammikuussa 2019.

Vauvoja Areenan täydeltä!

Dokumentteja ja draamaa ihmeellisistä imeväisistä.

Tuija Siltamäki

Tuija Siltamäen kolumni: Tästä syystä emme halua lapsia

Lasten hankkimatta jättäminen on Suomessa ainoa asia, jota joutuu perustelemaan yhtä paljon kuin sitä, ettei juo jaloviinaa, kirjoittaa Tuija Siltamäki.

Tommi Kinnunen

Tommi Kinnusen kolumni: Isän syli

Isyyspuheen puute vie miesten vauvakuumeelta sanat, kirjoittaa Tommi Kinnunen.

vauva imee rintamaitoa

Syntyvyys laski alemmas kuin koko mittaushistorian aikana – Väestöliitto: Naiset havahtuvat lastenhankintaan vasta, kun on liian myöhäistä

Väestöliiton mukaan huolissaan pitäisi olla vapaaehtoisesti lapsettomien sijaan liian myöhään heränneistä.

Kari Lappalainen ja Heidi Kykkänen elävät onnellisena kahdestaan.

Nämä miehet eivät halua lapsia vaikka heitä painostetaan – "Minä olisin ihan hirveä isä"

Yksi uskoo, että olisi huono isä. Toinen torjuu liikakansoitusta. Kolmas elää taiteelleen. Ulkopuoliset pitävät päätöstä lapsettomuudesta vastuuttomana. Miehet ovat eri mieltä.

180 astetta pääkuva, Kiia Bongi

180 astetta: "Pihlajamäessä lasten hankkiminen nuorena kuuluu elämänkaareen"

Tällä viikolla nousi esiin tutkimus, jonka mukaan nuoret lykkäävät perheen perustamista muun muassa siksi, että heidän mielikuvansa perhe-elämästä on ankea. Nuoriso-ohjaaja Kiia Bongin mielestä ei kannata yleistää.

Lapset käyttävät tablettia.

Teinien vanhemmat tuskailevat rahatilannettaan – moni haluaisi lapsille rahaa sivuun mutta säästettävää ei ole

Nordean kyselyn mukaan joka neljäs perhe säästää säännöllisesti lapsilleen.

Grafiikka

Suomi vuonna 2017: Kun nainen haluaa sterilisaation, mieheltä pyydetään suostumus – kolme tarinaa

THL:n ohjeistuksen mukaan puolison vastustus ei saa estää sterilointia.

Raskaana oleva nainen.

Väestöliitto syntyvyyden laskusta: Ongelmat muualla, vauvatalkoot eivät ratkaisu

Tutkimusprofessori sanoo, että yhteiskunnassa pitäisi luoda nykyistä paremmat edellytykset tehdä lapsia opiskeluaikana.

Graafisessa kuvassa kiharapäinen nainen, haikara, nalle ja numero neljä.

Mi-nun per-hee-ni

Osa 4: Samilla on vauvakuume. Kirje: Kasper Strömman

Johanna Moisander-Mattila

"Olen aina tiennyt, etten halua lapsia"

Lapsettomuuden valinnut Johanna Moisander-Mattila sanoo, ettei ole ainakaan kuormittanut maapalloa lapsia tekemällä.

Annika Damström ja Markus Liimatainen

A2 Lisääntymis-ilta etsii ratkaisuja syntyvyyden laskuun – katso vieraat täältä

Mukana ovat mm. vapaaehtoisesti lapseton Johanna Moisander-Mattila, deittausvalmentaja Mia Halonen, vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ja yllätysvieraita.

Lapsi äidin sylissä.

Vauvan paijailu sytyttää vauvakuumeen herkimmin parikymppisille naisille

Vauvan hellittely tai nukkuvan lapsen näkeminen aiheuttavat voimakkaimpia vauvakuumeen tunteita nuorille, parikymppisille naisille. Miehille vauvojen näkeminen herättää voimakkaimman kaipuun oman lapsen saamiseen hiukan vanhempana. Bussissa itkevä lapsi puolestaan ärsyttää kaikenikäisiä yhtä lailla.

syke

Syke-jaksoarvio: pakoyrityksiä

Jaksoarvio: 3/10 Vaarallinen vanki.

syke

Syke-jaksoarvio: Särkyneitä sydämiä ja vauvatoiveita

Jaksoarvio: 2/10 Kenguruhoitoa.

Anna-Elina Lyytikäinen, Tampereen Teatterin pääohjaaja

Lapsettomuudesta näytelmän tehnyt Anna-Elina Lyytikäinen: ”Se tunne asuu minussa edelleen”

Lapsettomuudessa yksi raskaimpia asioita on syvä kateus. Pikkupojan äidillä kyyneleet ovat vieläkin lähellä, kun Anna-Elina Lyytikäinen muistelee elämänsä raskaita aikoja. Surusta syntyi musta komedia, sillä naurun kautta voi käsitellä lapsettomuuden tabua.

isä ja lapsi kävelevät käsikädessä rannalla vesirajassa

Machomiesten viimeinen vuosisata? Vauvakuume muuttaa tulevaisuuden ihmiset hoivaajiksi

Nykyihminen potee vauvakuumetta yllättävin seurauksin.

Asunnoton.

Vodka ja puutteellinen terveydenhoito vievät venäläismiehiä aikaisin hautaan

Venäjä on onnistunut pysäyttämään katastrofaalisen väestökadon. Nyt tavoitteena on saada aikaan väestönkasvua. Sen esteenä ovat miehet, jotka edelleen kuolevat kovin nuorina.

Lapsi äidin sylissä.

Study: Money troubles make couples shy away from child- bearing and rearing

Fewer than ever young couples in Finland dream of having large families. In fact more are veering in the opposite direction and aspire to a life without children. A new family barometer by the Federation of Finnish Families shows that money might be at the root of the problem.

Lapsi äidin sylissä.

Lapsiperhearki houkuttelee entistä harvempia – lapsia halutaan vähemmän ja myöhemmin

Entistä harvemmat suomalaiset haaveilevat isoista lapsikatraista. Elämä ilman lapsia on yhä useammalle oma toive. Syntyvyys on laskenut jo viisi vuotta peräkkäin.

Lapsi äidin sylissä.

Haluan isäksi – miesten vauvakuumeesta puhutaan nykyisin enemmän julkisuudessa

Suomalaiset miehet tuntevat harvemmin vauvakuumetta kuin naiset, mutta vahva kaipuu saada oma lapsi on pitkälti samanlainen tunne molemmilla sukupuolilla.

Pikkulapsia äitiensä sylissä, taustalla moderneja kerrostaloja.

Kiinan luopuminen yhden lapsen politiikasta sai kansalaisilta laimean vastaanoton

Sosiaalisessa mediassa kiinalaisia ovat kiinnostaneet enemmän julkkisten tuoreimmat kuulumiset kuin mahdollisuus lisätä omaa lapsilukua.

Kokkolalainen Malena Björndahl sai vauvan maaliskuussa

Paper: Record low number of babies born

The Family Federation of Finland reports that Finnish residents are postponing having children.

Nuori naisen esittelee kahta lastenkirjaa

Tiina tiesi jo varhain että ei halua biologisia lapsia – munasolut lähtevät parempaan käyttöön

Perheessä on aina luovutettu aktiivisesti verta, ja huonon hemoglobiinin omaava Tiina päätti luovuttaa jotain muuta. Tiinan mielestä jokainen lapsi ansaitsee hyvän perheen ympärilleen ja munasolun luovutus on tapa tehdä se toisten eteen.

Esiopetusluokka

Onko pikkulasten testaaminen pääsykokeissa oikein? Osallistu keskusteluun!

Jo kuusivuotiaat lapset joutuvat hakemaan ensimmäistä opiskelupaikkaansa pääsykokeiden kautta, jos mielivät esimerkiksi painotetuille kieliluokille. Onko oikein, että pikkulapset pannaan kilpailemaan keskenään?

raskaana olevan naisen vauvamahaan maalattu maapallo

Gaga gu guu - vauvakuume tarttuu

Vauvakuume leviää sosiaalisissa verkostoissa kuin virus.

Toisen kauden teiniäidit

Teiniäidit – toinen kausi

Saritan ja Sannan sekä uusien nuorien äitien elämää 2013.

Bulgaria haluaa Maria-tytön maahan

Kreikasta romanileiristä löytynyt tyttö on hyväntekeväisyysjärjestön hoivissa.

Ruotsin prinsessa Madeleine ja hänen puolisonsa Christopher O'Neill vilkuttivat Grand Hotelin parvekkeelta Tukholmassa kesäkuussa 2013.

Prinsessa Madeleine harkitsi kuninkaallisesta asemastaan luopumista

Ensimmäisessä yhteishaastattelussaan prinsessa Madeleine ja Christopher O'Neill kertovat tutustumisestaan, lapsihaaveistaan ja kuninkaallisen vävyn yrityksistä oppia puhumaan ruotsia. Madeleine kommentoi Svenska Dagbladetin erikoishaastattelussa lisäksi kihlauksensa purkautumista. Myös pilkkaa herättänyt tihi-naurahdus saa selityksen.

William ja Kate.

Britannian tuleva kuninkaallisvauva tuo mukanaan noin 300 miljoonaa

Lapsi on huhtikuussa 2011 avioituneiden Williamin ja Catherinen ensimmäinen ja Britannian tuleva hallitsija.

B. Helmiina ja valmentaja Reijo Borgström.

Ravikuningatar potee vauvakuumetta

B. Helmiinan menestyksekäs raviura alkaa olla loppusuoralla ja nyt Helmiina yrittää saada varsan. Vauvakuume on pidentänyt Helmiinan kiima-aikaa.

Joulupukki on lapsiperheessä illan odotetuin vieras.

Hyvä joulupukki ei pakota syliin

Aattona joulupukkeina liikkuu monenlaista yrittäjää. Lähes 50 vuotta yhtäjaksoisesti pukkikeikkaa tehneellä Raimolla on antaa muutamia neuvoja, miten pukin tulee toimia.

Perheen siluetti mustavalkoisessa kuvassa.

Lapsettomat eivät halua lietsoa lapsivihaa

Lapsettomuus voi olla suuri tragedia, mutta se voi olla myös oma valinta. Vapaaehtoisesti lapsettomat ry on yhdistys niille, jotka ovat itse valinneet lapsettomuuden.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle