Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Lauri Juvela akustisessa studiossa.

Tekoäly tekee nyt myös ääntä, ja hyvin tekeekin – ”Voi olla, että kohta kaikkea on oletettava huijaukseksi”, miettii tutkija

Tiktok ja Instagram ovat olleet alkuvuodesta täynnä tekoäänellä tehtyjä huumorivideoita ja -kappaleita. Äänikloonaus on tekoälytuoteperheen uusin vesa, jonka mahdollisuudet paljastuvat päivä päivältä.

Dolly-lammas valokuvaajien ympäröimänä

Kun skottilainen lammas löi olemassaolollaan koko maailman ällikällä – kloonauksen piti muuttaa lääketiedettä, mutta miten kävi?

Maailman kuuluisin lammas Dolly esiteltiin yleisölle tasan 25 vuotta sitten. Suomenlampaan ja dorset-rodun risteytys oli ensimmäinen aikuisesta solusta onnistuneesti kloonattu nisäkäs.

Jalankulkijoita suojatiellä.

Wednesday's papers: Population dip revisited, health care access, biggest shopping centre

Professionals respond to falling populations, social service minister bemoans lagging services and the largest mall in the Nordics opens.

Hope Solo

USA:n maalivahtilegenda Hope Solo ylistää Englannin tähtipuolustajaa, jota tarvittaisiin myös toisella laidalla: "Lucy Bronze pitäisi kloonata"

Hope Solo ja Yle Urheilun asiantuntija Heidi Pihlaja ovat yhtä mieltä siitä, miten Englanti pystyy päihittämään hallitsevan maailmanmestarin välierissä.

Yuka:ksi nimetty mammutti näyttelyssä Jokohamassa Japanissa.

Tutkimushanke mammutin herättämiseksi henkiin alkoi hyvin, mutta ajautui vaikeuksiin

Mammutin solut ovat osoittaneet elämän merkkejä, mutta eivät ole alkaneet jakautua.

Kloonatut makakit tutkimuskeskuksessa Shanghaissa.

Nämä viisi pikkuapinaa on kloonattu Kiinassa, jotta oppisimme lisää ihmisen unihäiriöistä – kärsivät ahdistuksen ja masennuksen oireista

Tutkijat ovat ensimmäistä kertaa kloonanneet useita apinoita yksilöstä, jonka geenejä on muokattu.

Punakoivuja Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa

Naurispellon laidalta suosituksi koristepuuksi – harvinaisen punalehtisen koivun juuret ovat Pohjois-Pohjanmaan mullassa

Tutkijoiden tietoisuuteen hieskoivun punalehtinen mutaatio tuli 40 vuotta sitten.

Gleb Nikitin, Dmitri Azarov ja  Aleksandr Burkov

"Kloonattujen kuvernöörien" yhdennäköisyys huvittaa Venäjällä – jo 18 aluejohtajaa pistetty vaihtoon tänä vuonna

Hajuttomat ja värittömät poliitikot nousevat kuvernöörien paikoille Venäjällä.

Etusivun päivän kysymys: Söisitkö kloonattua lihaa?

Tulevaisuudessa kloonaaminen voi tehostaa muun muassa ruoantuotantoa.

Salkkareista nähdään 3000. jakso – mutta nämä överit saippua-juonenkäänteet sarja voisi vielä tehdä

Salatuissa elämissä on tapahtunut murhia, räjähdyksiä ja pettämistä. Odotamme vielä sääkonetta ja murhanhimoisia klooneja.

Kapellimestari Klaus Mäkelä

20-vuotias kapellimestari Klaus Mäkelä maineikkaan agentuurin listoille: "Johtaessani keskityn sävyihin"

20-vuotias kapellimestarilupaus Klaus Mäkelä on matkalla maailmaan, jossa jokainen kapellimestari luo oman kielensä nostaakseen kunkin orkesterin parhaat puolet esiin – tarkoituksena on häiritä soittajia mahdollisimman vähän. Mäkelä on juuri kiinnitetty Harrison Parrottin listoille.

Automaatti, johon oli asennettu kortin kopiointiin soveltuva kaksiosainen laite.

IL: Poliisi tutkii isoa pankkikorttien kopiointijuttua – kloonikorteilla suuria nostoja Kaukoidässä

Iltalehden mukaan niin sanottuja skimmauslaitteita on asennettu varsinkin suurten kauppojen lähellä sijaitseviin automaatteihin. Poliisi on ottanut kiinni kaksi miestä teosta epäiltynä.

Tuomas Kauppila kurkistaa syväjäädytyssäiliöön.

Suomen uhanalaisia kasveja suojellaan kloonaamalla

Oulun yliopiston kasvitieteellinen puutarha Linnanmaan kampuksella on tärkeä kohde sekä tutkimukselle että uhanalaisten lajien suojelulle. Uhanalaisia kasvien tulevaisuutta voidaan turvata myös kloonaamalla säilyneistä kasvinosista uusia kasveja.

Siperiasta löytynyt luolaleijonan muumio.

Siperiasta löytyi kaksi muumioitunutta luolaleijonan pentua – ikiroudassa yli 10 000 vuotta

Muinaiset luolaleijonan poikaset olivat jäässä tuhansia vuosia. Pentujen ruumiit ovat säilyneet hämmästyttävän hyvässä kunnossa. Venäläistutkijat arvioivat, että pentujen kloonaaminen saattaisi olla mahdollista.

Mikropossu sylissä.

Geenitutkimuslaitos alkaa myydä mikropossuja lemmikeiksi – seuraavaksi muokataan kissoja ja koiria?

Monien geenimuokkauksen etiikkaa pohtineiden mielestä perinteisellä rodunjalostuksella ja geenien muokkaamisella ei ole suurta eroa.

Mikael Fortelius

Professori: Mammutin kloonaus ehkä joku päivä mahdollista

Professori Mikael Fortelius sanoo Ylen aamu-tv:n haastattelussa, että jos mammutti saataisiin joskus rakennuttua, sen ympäristö ja mikrobit, joiden varassa elää, olisivat kuitenkin poissa.

Marika Kataja-Lian.

Näkökulma: Isän suru ja Isisin kloonijättiläisten armeija

Isisin tappaman jordanialaisen lentäjän isän sanat johtivat pohtimaan videoiden aitoutta. Isis saattaa kloonata taistelijansa, mutta tieteiselokuvista ei kuitenkaan ole kyse, kirjoittaa Lähi-idän kirjeenvaihtaja Marika Kataja-Lian.

Leveähuulisarvikuono

Jäädytetty eläintarha taistelee lajien sukupuuttoa vastaan

San Diegon geenipankissa on tuhannen vaarantuneen ja jopa kadonneen eläinlajin perimää, josta tutkijat toivovat voivansa luoda uusia eläimiä.

Ivan Puopolo robotin kanssa

Milloin scifistä tulee todellisuutta? Uskotko, että avaruudesta löytyy elämää ja teleportaatio on joskus tavallinen tapa tehdä työmatkat?

Testaa, kuinka vahvasti uskot tieteen ja tekniikan mahdollisuuksiin! Omat arvionsa kysymyksistä antavat myös aiheiden asiantuntijat kuten kosmologian professori Kari Enqvist ja astrobiologi Harry Lehto.

Hopearuutana

Hopearuutana on itsekäs kuokkavieras – pystyy lisääntymään kloonaamalla

Hopearuutana ja mustatäplätokko vievät elintilaa alkuperäisiltä lajeilta, ja molemmat on nyt virallisesti määritelty haitallisiksi vieraslajeiksi Suomessa. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan tehokkaalla kalastuksella voidaan vähentää vieraslajien haittoja, mutta luontaiset viholliset puuttuvat.

Kirjailija Heikki Turunen.

Kirjailija Heikki Turunen: "Persoonat eivät enää saa loistaa"

Kirjailijalle oikean elämän erikoiset persoonat ja kiinnostavat tyypit ovat tärkeitä. Suusta suuhun kulkevat tarinat ja arjen legendat todellisista sattumuksista muotoutuvat kiinnostaviksi novelleiksi ja romaaneiksi. Kirjailija Heikki Turusen mielestä meidän aikamme ei enää tuota legendaarisia persoonia samalla tavalla kuin aiemmin.

Puutarhatonttuja Urajärven kartanon puistossa.

Satavuotiaille puutarhatontuille kloonikaverit – "Vastaanotto on ollut riemastuttava"

Hartaasti odotetut puutarhatontut ovat palanneet vuosien jälkeen Asikkalan Urajärven kartanolle. Alkuperäiset satavuotiaat tontut ovat saaneet rinnalleen 3D-tulostimella tehdyt kaksoisolennot.

Auton avain-kauko-ohjain.

Sirullisen autonavaimen teettäminen on helpottunut

Suutari kloonaa sirullisen autonavaimen noin satasella. Maahantuojalta hankittuna uuden avaimen hinta voi olla moninkertainen.

Pieniä puuntaimia lasipurkeissa.

Nopeasti kasvava hybridihaapa imee öljysaasteet maasta

Puuta voidaan käyttää muuhunkin kuin vain polttamiseen tai paperin valmistamiseen. Metsäntutkimuslaitoksen tutkijat ovat valjastaneet nopeasti kasvavan hybridihaavan likaisten öljymaiden puhdistamiseen. Tutkimustyötä tehdään Lopen Haapastensyrjässä.

Lapsi soittaa sähköpianoa.

Kympin oppilas voi olla sisäisesti onneton

Kympin arvosanoja koulussa kirjauttava lapsi voi olla sisäisesti onneton, mikäli oppiminen ei tuota iloa. Liian itsekriittinen lapsi on oppinut, ettei hän välttämättä ole arvokas, ellei hän täytä ulkoisia odotuksia. Lapsesta voi kasvaa klooni, joka täyttää vanhempien suuruudenhulluja toiveita.

Orphan Black -tähti YleX:lle: Olisi hauskaa tutustua omaan klooniini

Hehkutetun Orphan Black -scifi-sarjan pääosanäyttelijä voisi hyvinkin nähdä oman klooninsa olevan räppäri.

Hehkutettu uusi tieteissarja Orphan Black nyt Yle Areenassa

Onko ihmisen kloonaaminen hyvä vai huono asia? Minkälaisia ongelmia siitä voi seurata? Muun muassa tällaisia aiheita käsitellään uudessa Black Orphan -sarjassa.

Otto-automaatti

ATM card-cloning operation foiled

Helsinki police found devices attached to an ATM machine in central Helsinki on Saturday, designed to copy cards and obtain PIN numbers.

Ällistyttävä mammuttilöytö Siperiassa - lihaa ja verta

Tavallisesti tutkijat tapaavat lähinnä luuta ja nahkaa. Tutkijat eivät kerro olinpaikkaa, jotta mammutinraatoa ei varastettaisi.

Mikrolisäyslaboratorion kasvatuspurkkeja

Mikrolisäys tuottaa terveitä kasvikopioita

Mikrolisäystekniikalla voidaan elvyttää uhanalaisia kasvilajikkeita. Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan yksikön mikrolisäyslaboratoriossa on kokeiltu muun muassa tarhaomenapuiden lisäystä. Yhdysvalloissa 95 prosenttia tarhaomenapuulajikkeista on jo kadonnut.

Koonihiiriä laboratoriossa.

Tutkijat yrittävät kloonata hiiren karvasta ja ulosteista

Japanilaistutkijat ovat onnistuneet kloonaamaan yhdestä hiirestä ennätykselliset 25 tervettä sukupolvea. Nyt he yrittävät saada hiiren kloonattua esimerkiksi täytetyistä eläimistä.

Washingtonin kuuluisat kirsikkapuut yritetään kloonata

Washingtonin kevät tulee, kun kirsikat kukkivat. Niiden kunniaksi järjestetään aina suuri festivaali. Japanin lahjoittamat puut ovat kuitenkin niin vanhoja, että ainoa keino säilyttää ne ennallaan on nykyajan geenitekniikka.

Brasiliassa kokeillaan jaguaarin kloonausta

Valtion omistama eläinten tutkimusyksikkö aikoo yrittää kloonausta yhdessä Brasilian eläintarhan kanssa.

Aurinko siivilöityy täysikokoisen dinosaurusmallin läpi Senckenbergin Luonnonhistoriallisessa museossa Saksan Frankfurtissa. Takana siintää suihkukoneen valkoinen vana sinisellä taivaalla.

DNA:n säilyvyyden takaraja selvisi - haaveet dinosaurusten kloonaamisesta raukesivat

Dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon 65 miljoonaa vuotta sitten. DNA ei säily edes ihanneoloissa likimainkaan niin kauan, kertoo tuore tutkimus.

Taimyrin niemimaalta Pohjois-Siperiasta löytynyt villamammutti maassa.

Venäläispoika teki vuosisadan mammuttilöydön

Mammutin syöksyhampaat, iho sekä yksi silmä ja korva erottuvat selvästi, tutkija kertoo. 11-vuotias poika löysi mammutin vaellellessaan joen rannalla lähellä kotiaan Pohjois-Siperiassa.

Hyvin säilynyt mammuttilöytö herätti tutkijoiden kloonaushaaveet

Sadan metrin syvyydestä löytynyt jäännös sisälsi mammutin villaa, pehmeitä kudoksia ja luuydintä.

Kuvassa televisoita, joissa tekstitv:t auki.

Uusia kanavia ei juuri kaivata

Tarjontaa halutaan pikemminkin supistaa, alkaen uusinnoista ja heikkolaatuisesta sisällöstä. Jotkut pitävät teräväpiirtolähetyksien siirtymäaikaa myös liioitellun pitkänä.

Villamammutti yritetään kloonata henkiin

Venäläiset ja eteläkorealaiset tutkijat ovat sopineet yhteishankkeesta, jonka tavoitteena on kloonata sukupuuttoon kuollut villamammutti. Viimeinen mammutti kuoli noin 10 000 vuotta sitten.

Etelä-Korea elvyttää kantasolututkimuksensa nöyryytyksen vuosien jälkeen

Etelä-Korean hallitus aikoo vauhdittaa kymmenillä miljoonilla euroilla maan kantasolututkimusta, joka ryvettyi viiden vuoden takaisessa skandaalissa pahan kerran. Nyt hallitus tahtoo käynnistää kerran niin menestyksekkään tutkimuksen uudelleen.

Keski-Uudenmaan korttikopla ei ehtinyt toimia pitkään

Poliisi pitää melko varmana, että Järvenpäässä, Mäntsälässä ja Lahdessa maksukortteja automaateilla kopioinut ryhmä ei ehtinyt toimia pitkään ennen kiinnijäämistään. Kopioitujen korttien lukumäärästä ei kuitenkaan vielä ole tietoa. Kloonikorteilla on ehditty tehdä nostoja ulkomailta.

Huippukoomikot ihastelevat suomalaisia – ruotsalaiset näyttävät klooneilta!

Ympäri maailmaa esiintynyt australialaisduo The Umbilical Brothers pitää suomalaisesta yleisöstä. Kaksikolla oli kuitenkin sanottavaa muiden maiden faneista.

Pääministeri Abhisit Vejjajivan poistuu äänestyspaikalta äänestettyään.

Pääministeri Abhisit myöntää tappion Thaimaan vaaleissa

Punapaitojen kannattama Puea Thai -puolue on voittamassa Thaimaan parlamenttivaalit. Thaimaan pääministeri Abhisit Vejjajiva onnittelee oppositiopuoluetta vaalivoitosta.

Kaksi henkilöä istuttaa atsaleoita metsäiseen suomaastoon

Yliopisto testaa atsaleoita – Riihimäki saa uuden puiston

Riihimäen uusi atsaleapuisto on tärkeä osa Helsingin yliopiston maataloustieteiden laitoksen kloonikoetta. Vahteriston metsäiselle suoalueelle istutettiin alkuviikon aikana noin 160 atsalean tainta. Kaikkiaan puisto saa noin 200 atsaleaa.

Ole luonani aina on kertomus ystävyydestä, petoksesta ja toivosta

Ohjaus: Mark Romanek Alkuperäinen nimi: Never Let Me Go Alkuperämaa: Iso-Britannia 2010 Pääosissa: Carey Mulligan, Andrew Garfield, Keira Knightley K-11

Lihaa lihatiskissä

Klooniliha arveluttaa kuluttajia

Kloonilihan tuotantoon halutaan tiukennettuja pelisääntöjä. Ulkomailta tuodun kloonatun lihan pakkausmerkintöjä on laihoin tuloksin yritetty saada EU:ssa läpi jo vuosia. Kuluttajia klooniliha arveluttaa.

Kaksostytöt

Kaksosilla on oma yhteys

Suomessa syntyy vuosittain kaksoset noin 850 perheeseen ja kymmenkuntaan perheeseen saadaan kolmoset. Kaksosten päivää vietetään keskiviikkona ensimmäistä kertaa. Suomen Monikkoperheet ry:n mukaan teemapäivällä halutaan korostaa, että vaikka kaksoset ovat toisilleen erityisen läheisiä, he eivät ole toistensa klooneja.

EU haluaa rajoittaa eläinten kloonausta

EU:n komissio aikoo keskeyttää toistaiseksi eläinten kloonaamisen elintarviketuotannossa. Kielto olisi voimassa viisi vuotta. Komissio haluaa myös keskeyttää kloonattujen tuotantoeläinten käytön ja niistä peräisin olevien elintarvikkeiden myynnin.

Kansanedustaja Anne Kalmari (kesk.)

Kalmari: Eettinen ruoka

Kansanedustaja Anne Kalmari (kesk.) ottaa puheenvuorossaan kantaa eettisen ruoan puolesta. Hän määrittelee eettisen ruoan niin, että sitä tuotettaessa tuotetaan mahdollisimman vähän vahinkoa.

Valkovuokko

Valkovuokkoesiintymää suojellaan Oulussa

Oulun Toppilansaaren Prikipuiston ainutlaatuista valkovuokkoesiintymää hoidetaan tehostetusti käsityönä. Esiintymä on saanut alkunsa 1800-luvun lopulla tehdyistä istutuksista.

"Erilainen" pelaaja voitti Rooman tennisfinaalin

Nykypäivän naisten tennis on välillä jopa hiukan yksitoikkoista katsottavaa. Kaikki pelaajat lyövät sinänsä tehokkaita ja painavia peruslyöntejä takakentältä, mutta pelityylit ovat kuin toistensa klooneja. Tähän muodostaa piristävän poikkeuksen espanjalainen Maria Jose Martinez Sanchez, jonka pelityyli on aivan erilainen.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle