Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Marsin ja Venuksen amuletti 1650-luvulta.

Sammakon luiden uskottiin nostattavan lempeä ja muita omituisuuksia: pohjoismaisessa magiassa riittää ihmettelemistä

Pohjolan noituus -kirja avaa suomalaisen ja pohjoismaisen magian ja noituuden historiaa. Tutkija Karolina Kouvola sanoo, että maaginen ajattelu ei ole vieläkään hävinnyt yhteiskunnasta.

Sanna Keltaniemi kotonaan Ilmajoella katsoo ulos ikkunasta.

Loitsuja, yrttejä ja luita ullakolle – Sanna Keltaniemi kertoo, millaista apua ihmiset hakevat noidalta 2020-luvulla

Noitayhdistyksen puheenjohtaja Sanna Keltaniemi kertoo, että vanhoille kansanperinteille ja muinaisuskomuksille on taas kysyntää. Moni ostaa noidalta luita kotia suojellakseen.

18-vuotias ranskalainen Lohane Prince istuu puisessa valtaistuimessa husky vierellään.

Lohane Prince, 18, halusi elää lumen keskellä ja muutti Pariisista Kittilään – nyt työpäiviin kuuluu noituus ja rituaalit

Pariisin lähiöstä kotoisin oleva Lohane Prince halusi tehdä vapaaehtoistyötä ja muuttaa lumen keskelle. Lapissa koettu hiljaisuus, noituus ja uuden oppiminen ovat tehneet vaikutuksen nuoreen naiseen.

Poika ja peikko, Frederik Hendriksenin satukuvitus vuodelta 1884.

Myrkkykaasuja hönkiviä jättiläiskäärmeitä ja metsässä kirkuvia vainajaolentoja: tällaisia ovat suomalaisen kansanuskon kammotukset

Pasi Klemettisen Kansanuskon yöpuoli -kirja esittelee pimentoon jääneitä olentoja, joilla on ollut merkittävä rooli suomalaisessa mytologiassa ja jotka ovat vaikuttaneet myös suomalaisten arkielämään.

John Henry Fuselin maalaus Painajainen. Naista riivaavat demonit.

Painajaisessa demonin uskottiin oikeasti kiusaavan nukkujaa – lääketieteellinen selitys ilmiölle löytyi vasta 1970-luvulla

Menneinä vuosisatoina painajaisiin suhtauduttiin vakavasti. Unissa nähtyjen pahojen asioiden uskottiin todella tapahtuneen. Oikein tulkittuina painajaiset saattoivat paljastaa viestejä tulevasta.

Torsansalon Pirunkirkko, pimeä luola kalliossa.

Hurja luola toi tehot tietäjä Pohu-Matin taikajuomiin – tutkijan mukaan paikka oli otollinen aikansa lääkkeiden valmistukseen

Rautjärven metsässä on erikoinen Pirunkirkko – itse asiassa suuri luola, jonka äärellä kansanparantaja ja noita Pohu-Matti Hinkkanen haki opastusta hengiltä ja vainajilta.

Emma Ainala

Emma Ainalan uudessa näyttelyssä mellastavat noidat: unenomaisissa teoksissa on mukana yhä enemmän väkivaltaa

Emma Ainalan Season of the Witch -näyttely tuo taiteilijan surrealismia uhkuviin teemoihin uusia syvyyksiä ja tuoreita elementtejä.

Nykynoita Kuparikettu istuu pöydän ääressä.

Kuparikettu tuli ulos luutakaapista, ja häntä pelättiin kuin 1600-luvulla – nykynoita kertoo, miten magia ja mystiikka ovat osa elämää

Valtaosa maailman ihmisistä uskoo yhä noituuteen, sanoo Suomen noitavainoista kirjan kirjoittanut Marko Nenonen.

Lovisa Törndals Oravaisissa vuonna 1916

Lovisa Törndal osasi lukea verenseisautusloitsut ja viedä ihmiseltä onnen – 1800-luvulla Suomessa tietäjä saattoi olla lääkärin ja poliisin korvike

Pohjanmaan ruotsinkielisestä rahvaanuskosta ja erityisesti tietäjistä ja kansanparantajista on tekeillä väitöskirja.

Teoskuvassa kirkkaan vaaleanpunainen taivaankappale, mahdollisesti kuu, loistaa punaisena mustaa taivasta vasten

Harmonia, missä olet? Radioessee Harmonian ääriviivat pohtii, kuinka löytää rauha

Harmonian ääriviivat on radioessee kaaoksesta ja rakkaudesta

Punaisen kirkuvassa teoskuvassa krokotiili lymyää kivikehän luona

Mitä tulee mieleen, kun kuulet sanan Gambia?

Köyliöläinen krokotiilidokumentaristi pykäsi saunan Gambiaan

Ihmiset surevat surmattua Domingo Choc Che'a Guatemalassa

Raaka henkirikos järkyttää Guatemalassa: noituudesta syytetty luontaisparantaja poltettiin elävältä

Mayojen alkuperäiskansaan kuulunut Domingo Choc Che teki tutkimusta eurooppalaisten huippuyliopistojen kanssa.

Piirroksessa nainen katsoo suoraan kohti, päässä valkoinen vanhanaikainen päähine, ympärillä ihmisiä, jotka tuijottavat häntä

Galleria Gottorp, Kristiinankaupunki

Kristiinankaupungin kiinnostavimpia paikkoja.

Virpomavitsoja

Finland's Easter witch custom gets pandemic update

Social distancing measures have cast a hex on the tradition of collecting treats in exchange for decorated branches.

Tiedeuutisten joulukalenteri-kuvituskuva

Brittien savupiipuista laskeutui myös jotakin kamalampaa kuin joulupukki

Noitien pääsyä tulisijan kautta tupaan torjuttiin napanöyhdällä ja käyristetyillä nauloilla.

Uutelan tila Kouvolan Ummeljoella, kuvassa tilan omistajat 17. sukupolvessa, Janne ja Miia Mikkelä.

Liki 500-vuotiaan maatilan isäntää pidettiin noitana, joka surmasi kirkkoherran – tila on yhä saman suvun hallussa: "Tiettävästi jatkettiin kuin ennenkin"

Uutelan tilan 480-vuotiseen historiaan mahtunut useita sotia, nälkävuosia ja Suomen vaiheet Ruotsin ja Venäjän alaisuudesta itsenäisyyteen.

Velhokoulu, larppaus

Loitsuja ja taikajuomien valmistamista – lapsille suunnatut larpit ovat tämän syksyn hitti: "Rituaalimagia on kiinnostavampaa kuin äidinkieli"

Larppaaminen on pitkään ollut Suomessa lähinnä aikuisten huvia, mutta lapsille suunnattuja larppejakin alkaa jo löytyä. Suosittu Velhokoulu-larppi kulkee Harry Potterin vanavedessä, mutta suomalaisin maustein.

Historiantutkija Mirkka Lappalainen, Pohjolan noidat -kirja

Noitavainot alkoivat 1600-luvun valeuutisista ja johtivat nopeasti aikansa someraivoon – Pohjoisessa hysteria ei ollut lähtöisin kirkosta vaan kansasta

Ruotsissa noitia tuomittiin virallisen oikeuslaitoksen ulkopuolisissa noituuskomissioissa. Niistä useita johtivat suomalaiset aatelismiehet.

Omatekoinen sauna, Turvekammi, suolla Kammi-kylässä Nummijärvellä.

Matkalla läntiseen Suomeen? Katso nämä matkailutärpit!

Egenland-ohjelma keräsi vinkit hauskempaan matkailuun.

Suomen tunnetuimmat räyhähenget

Räyhänhenki on mellastanut suomalaisissa kodeissa – selityksiä yliluonnolliselle keksitään nykyäänkin

Perinteentutkija Pasi Klemettinen kuvaa “Karjalan räyhänhenget” -kirjassaan suomalaisia pahoja henkiä ja niistä tehtyjä kertomuksia.

Trulleja ovella, josta annetaan palkkaa virpomisesta

Easter witches make the rounds as part of age-old Finnish custom

Most of Finland celebrates Palm Sunday with the same tradition: children dress up and go door-to-door collecting sweets in return for a willow branch.

Trulleja ovella, josta annetaan palkkaa virpomisesta

Jännitystä, höyheniä ja riemun kiljahduksia – Katso, miten virpojat toivat pääsiäisen kotioville

Muualla Suomessa virvotaan perinteisesti palmusunnuntaina, mutta Pohjanmaalla trullit lähtevät oville vasta viikon päästä pääsiäislauantaina.

Malawi markkinat.

Malawi ryhtyy vampyyrien ja noituuden vastaisiin toimenpiteisiin

Ainakin seitsemän ihmistä on kuollut epäiltyjä vampyyreja etsivien väkijoukkojen käsissä.

Yksityiskohta rumpukuviosta.

Emeritusprofessori: "Saamelainen noita on myönteinen käsite" – kertoo kohdanneensa noitaperinteen jatkajia

Saamelaisten noitien historiaa on tukahdutettu, mutta jotain on selvinnyt nykypäiväänkin. Emeritusprofessori Juha Pentikäinen julkaisee ensi vuonna kirjan saamelaisten mytologiasta.

Lana Del Rey, Elizabeth Woolridge Grant.

Flown pääesiintyjän Lana Del Reyn keikalla ei Amerikan lippu liehu – laulaja on käyttänyt Trumpia vastaan myös noituutta

Miljoonia levyjä myyneen amerikkalaislaulajan imagoa on pidetty laskelmoivana, jopa feikkinä.

kaksi paviaania

Sähköjohtoja käpälöinyt paviaani aiheutti mittavan sähkökatkon Sambiassa

Uteliaan eläimen tekoa on hyödynnetty Sambian sisäpolitiikassa, sillä ministeri on syyttänyt paikallista heimon johtajaa noituudesta.

Kokko syttyi Laihian Ylipään nuorisoseuralla.

Pääsiäiskokot syttyvät Pohjanmaalla

Kokon kitkerä savu karkottaa vanhan uskomuksen mukaan pääsiäisenä liikkuvia noitia.

Pääsiäiskokko kokoaa kylänväen ja turistit yhteen – Pelastuslaitos toivoo ilmoituksia kokoista

Lankalauantaina sytytetään jälleen kokot karkoittamaan noitia. Pelastuslaitos toivoo, että kokon polttamisesta tehtäisiin ilmoitus.

Selvännäkijä Marilyn Kerro

Musta magia vetoaa Venäjällä – TV:stä tutun selvännäkijän luona ravaa urheilijoita ja näyttelijöitä

Viron kuuluisin selvännäkijä Marilyn Kerro on huippusuosittu myös Venäjällä. Asiakkaita riittää, sillä Venäjällä uskotaan vahvasti mustaan magiaan. Yle Perjantai tapasi Marilynin Moskovassa.

Noita palaa elämään -elokuvan kansikuva (2016).

Rohkea noidanrooli jäi Mirja Manen tunnetuimmaksi elokuvatyöksi

Mirja Mane jäi sittenkin elokuvataivaan tähdenlennoksi

Mirjami Kuosmanen elokuvassa Valkoinen peura.

Valkoinen peura – klassikko noitanaisen kohtalosta

Kauhufantasia peuraksi muuttuvasta naisesta.

Ihmeotukset ja niiden olinpaikka -elokuva

Rasittaako todellisuus? Ei hätää, sillä ovi JK Rowlingin taikamaailmaan on jälleen auki

Tänään ensi-iltansa saava Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuva kuljettaa Harry Potter -fanit jälleen JK Rowlingin velhomaailmaan. Velhosankarit ovat ennalta tuntemattomia ja aikuisia, mutta kirjailija Rowlingin maaginen kosketus säilyy ennallaan myös käsikirjoittajan saappaissa.

Kirjailija Kirsi Kunnas lukee runojaan kuvan etualalla oleville lapsille.

Töitä merihevosten kesyttäjälle ja sadetanssijalle – pimeä vuodenaika otettiin Tampereella vastaan satuillen

Unia, painajaisia, salamyhkäisiä yön olentoja... Lastenkulttuurikeskus Rullassa koettiin taianomaisia hetkiä, joita tarjoilivat eri-ikäiset kirjailijat.

Sonja Hukantaival esittelee hevosen kalloa Turun Yliopistolla.

Hevosenkallolla lähtivät syöpäläiset, elohopealla noidat – väitöskirja kertoo muinaisista taikaesineistä Suomessa

Aikoinaan Suomessa suojauduttiin vastoinkäymisiltä erilaisilla taikaesineillä.

Muistomerkki Vardössä: tuoli

Pohjois-Norjan noitavainot olivat Euroopan hirveimmät – muistomerkkiä tullaan katsomaan Kiinasta asti

Euroopan pohjoisimmat noitavainot riehuivat Lapin naapurissa Norjan Finnmarkissa 1600-luvulla. Noitina poltettujen naisten ja miesten muistoksi pystytetty muistomerkki vetää Pohjois-Norjan Vuoreijaan matkailijoita ympäri maailman.

Akse Pettersson

Kulttuurivieras, ohjaaja Akse Pettersson: "Kulttuuripiireissä ei ole tilaa toisinajattelijoille"

Teatterin tekijät ja yleisö ovat Suomessa samaa mieltä lähes kaikesta. Kaspar Hauserista tunnetun ohjaajan uusin käsittelee samanmielisissä yhteisöissä syntyviä ongelmia.

Yle Areena logo.

Nainen tuomittiin roviolle lehmän noitumisesta vuonna 1689 – mitä hänelle lopulta tapahtui, on edelleen arvoitus

Kuopiolaisen Riitta Utriattaren kolkko tarina on jäänyt elämään osana Suomeenkin ulottuneiden noitavainojen historiaa.

Tulen morsian -elokuvan lehdistökuva.

Naiset sytytettiin roviolle palamaan – Suomen järkyttävä historia paljastuu elokuvassa

Vuonna 1666 Ahvenanmaalla tuomittiin seitsemän noituudesta syytettyä naista mestattavaksi ja poltettavaksi. Saara Cantellin tositapahtumiin perustuva traaginen draama Tulen morsian oli vaikea pala ja tärkeä työ näyttelijä Antti Reinille.

Saara Cantellin Tulen morsian -elokuva ensi-illassa perjantaina 9.9.2016. Kuva elokuvan esitteestä.

Ohjaaja Saara Cantell: "Noitavainoja on valitettavasti joka ajassa"

Käsikirjoittajat Saara Cantell ja Leena Virtanen innostuivat aiheesta, jota yllättävän vähän käsitellään maamme yleisessä historiassa. Tulen morsian kertoo 1600-luvun noitavainoista. Pääasiassa Ahvenanmaalla ja Pohjanmaalla noituudesta käräjöitiin ja myös tuomittiin.

Poppamiehen toimitusjohtaja Marko Suksi seisoo myyntiteltan edessä Tampereen Tullintorilla Chilifest -tapahtumassa.

Chiliyrittäjä: Nokian hyväpalkkainen työ vaihtui kastikkeiden maahantuontiin

Tädin maailmalta tuomat mausteet sytyttivät Marko Suksen kokkailemaan. Lapsuuden kokeilut johtivat tulisiin makuihin ja taloudelliseen menestykseen.

Lalli surmaa Henrikin

Kiehtova keskiaika radio-ohjelmissa

Kiehtova keskiaika avautuu Areenan radio-ohjelmissa

Olli ja nigerialaisvastustaja kehässä

Yle Riossa: Petra Ollin vastustajan taustalla hääri noita

On tietysti mahdollista, että noidan toimenpiteet vaikuttivat vasta viiveellä suomalaispainijattaren toiseen, tappioon päättyneeseen otteluun, kirjoittaa Yle Urheilun päällikkö Panu Pokkinen Rion olympialaisten kisablogissaan.

Tervapatikoijat pysähtyivät Ahmasjärven rannalle hämmästelemään hirsipuuta 1600-luvun noitavainojen ajalta.

Noitavainojen hirsipuu hämmästytti Tervapatikalla

Oulujoen luonnonkauniissa maisemissa historian ensimmäinen, yli 30-henkinen  Tervapatikka-ryhmä nousi lauantaina jokivarresta sisämaahan. Kulkijat vakavoituivat tutustuessaan Ahmasjärven rannalla kohoilevan ikimännyn perinnetietoon.

Suomen julmista noitavainoista kertova leffa koskettaa syvältä: sen keskiössä on poikkeuksellisesti 16-vuotias tyttö

Tositapahtumiin perustuva Tulen Morsian -elokuva saa ihokarvat pystyyn. Leffan päähahmo Anna himoitsee vanhempaa, naimisissa olevaa miestä. Lopulta se johtaa epätoivoisiin tekoihin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle