Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Günther huutaa kuin palosireeni, kun on aika ottaa tuoremehua – palkittu sankarikissa tunnistaa omistajansa alhaisen verensokerin

Suomen Kissaliitto on myöntänyt sankarikissan arvonimen neljälle kissalle. Helsinkiläinen Günther oli yksi palkituista.

Korona on sairastuttanut myös eläimiä lumileopardeista fretteihin – jos lemmikkikodissasi on koronaa, huomioi ainakin nämä varotoimet

Lemmikkitartuntoja on tapahtunut varsin vähän, mutta koronapotilaiden on syytä seurata oireita eläimissään.

Tavallisen maatiaiskissan pennusta pyydetään nyt jopa 900 euroa – hinnat jo rotukissojen tasolla: "Ihan älytöntä"

Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistyksen mukaan kissoilla ei pidä tehdä bisnestä.

"Metsäreiteillä ei ole mitään näkynyt, mutta työmaalla tulee tällainen vastaan" – hoitajan video vahvistaa, miten ilves liikkuu jo kaupungeissa

Ilveskanta on kasvanut niin paljon, että eläimiä näkyy silloin tällöin myös kantakaupungissa. Tällä kertaa Tampereen keskustan lähellä.

Eläinlääkäri muistuttaa joulukodin riskeistä lemmikeille: “Ripuli-oksennusrallia ei varmaan kukaan halua joulunpyhille”

Suklaa on koiralle vaarallista, eikä joulunauhan päätä tule vetää kissan suusta väkisin pois, listaa eläinlääkäri kodin uhkia lemmikille.

Prisma: Kiehtovat kissat – pörröisen lemmikin naukuminen herättää hoivavietin

Dokumentti villikissan kesyyntymisestä ihmisen lemmikiksi.

Eläinsuojelun Topelius -palkinto Varsinais-Suomeen – Facebook-ryhmän avulla on leikattu 300 kissaa

Vähävaraiset kissanomistajat voivat ryhmässä kysyä apua kissan leikkauttamiskuluihin.

Yli 60 000 suomalaista vaatii muutosta kissakriisiin – SEY: "Luku oli yllätys"

Kissakriisi-kampanja päättyy tänään. Sen avulla pyritään helpottamaan kissalaumaongelmaa lainsäädännön kautta.

Moni kissa saa liikaa hiilihydraatteja – lemmikin ruokaremontissa korostuu proteiini, ravintosisältöjen esikuvana on hiiri

Yhä useammat kissanomistajat siivoavat kissansa ruokavaliosta viljan ja sokerit.

Ilveslupien määrä kasvoi Kainuussa – sama trendi näkyy koko maassa

Kainuussa on lupa metsästää kaikkiaan 22 ilvestä.

Pirkanmaalla on useita kymmeniä hallitsemattomia kissapopulaatioita

Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys on etsinyt kodin tänä vuonna yli 200 kissalle.

Villeinä elävät kissat ovat lisääntyneet holtittomasti, haettu talteen jopa poliisin kanssa – katso video

Etelä-Kymenlaakson eläinsuojeluyhdistys on ottanut kesän aikana talteen samasta laumasta lähes 60 kissaa.

Eläinten viikko nostaa kissan pöydälle – SEY haluaa muistuttaa kissojen huonosta kohtelusta

"Suomen kissatilanne on ollut kestämätön jo vuosia", kerrotaan Suomen eläinsuojeluyhdistyksestä.

Perheonnea Korkeasaaressa: viime vuonna eläintarhaan tullut harvinainen kissapari sai ensimmäisen pentueensa

Amurinleopardikissa palasi Korkeasaareen viidentoista vuoden tauon jälkeen. Nyt pariskunta on saanut jälkikasvua.

Ministeriö pyysi lausuntoja koirien pakkorekisteröinnistä – sai vaatimusvyöryn ulottaa sama velvollisuus myös kissoihin

Valmisteltava asetus velvoittaisi lemmikinomistajat koirien yksilölliseen tunnistamiseen ja rekisteröimiseen vuoden 2023 alkuun mennessä.

Ullan siilibaarissa käy päivittäinen kuhina — mutta miksi siili kiemurtelee mirrinminttupuskassa ja kuolaa itseään?

Ullan siilibaarissa on käynyt kanta-asiakkaita jo yli vuosikymmenen ajan. Siilin talviruokinta kannattaa aloittaa nyt, sillä siili kaipaa apua talvea varten. 

Ilveskanta hienoisessa kasvussa Pohjois-Karjalassa

Suomessa on arviolta noin 2 100 yli vuoden ikäistä tupsukorvaa.

Liian moni kissanpentu päätyy yhä uuteen kotiin ennen suositeltua ikää – Testaa, tunnistatko luovutusikäisen kissan

Löytökissan iän arviointi ei ole aina helppoa. Jutussa voit koittaa, tunnistatko ovatko kissanpennut luovutusikäisiä.

Outrage over order to put down stray cats

A health official says that a plan to bring stray cats under control has resulted in threats of physical violence.

Ilves yllätti vihtiläisperheen – Riistanhoitoyhdistys: rusakot ja hiiret houkuttelevat kotipihoille

Sunnuntaina iltayhdeksän aikaan omakotitalon pihassa vieraillut ilves viipyi hetken rauhassa paikoillaan.

Kymmenet kissat odottavat kevättä ja ulospääsyä "kissamuorien" ovien takana – "Tähän on puututtava kovalla kädellä"

Isossakyrössä uskotaan, että viime syksynä koettu ongelma kissapopulaatioiden kanssa tekee paluun hiljaisen talven jälkeen.

Ilvesten määrää halutaan vähentää Etelä-Savossa – Tänä talvena kaadettiin 33 ilvestä

Helmikuun lopussa päättyneellä metsästyskaudella kaadettiin 33 ilvestä Etelä-Savon metsistä.

Kajaanilaisella asuinalueella harvinainen tapaus: ilves hyppäsi koira-aitaukseen ja tappoi kääpiömäyräkoira Liinun

Ilveksiä liikkuu entistä enemmän asuinalueilla, mutta yleensä ne eivät ole vaaraksi koirille.

Sunnuntai 9.2.2020 (radio)

Myrsky kiusaa Eurooppaa. Sveitsi kieltää syrjinnän seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Intiaan tuodaan gepardeja Afrikasta. Emma-gaalassa palkittiin musiikintekijöitä.

Intiaan tuodaan gepardeja – onnistuuko sukupuuttoon kuolleen lajin palauttaminen luontoon ja kannattaako se?

Aasiangepardit ovat kuolleet sukupuuttoon muualta kuin Iranista. Intiassa ryhdytään nyt yrittämään kadonneen kannan korvaamista afrikkalaisserkuilla.

Vaasan kissatalon talonostoaikeet kariutumassa jälleen

Kaiken pitäisi olla selvää helmikuun loppuun mennessä, että kauppa toteutuisi. Kaupungin asemakaavapäätöksestä ollaan kuitenkin todennäköisesti valittamassa.

Tutkimus: Kissankakan levittämä yleinen loinen ei olekaan aivan niin nerokas strategi kuin on luultu

Moni suomalainenkin isännöi T. gondii -loista tietämättään. Tartunta, toksoplasmoosi, menee useimmilta oireitta tai vähällä ohi mutta se voi olla myös vaarallinen.

Maine coon syrjäytti ragdollin – maailman suurin kissa on nyt Suomen suosituin rotukissa

Kissaliiton rekisteriin pääsi ensi kertaa Suomessa syntyneen laperm-rodun pentue.

Vaasan kodittomat kissat ovat saamassa uuden talon

Mahdollinen uusi kissatalo sijaitsee Vetokannaksella ja sille on nyt myönnetty poikkeamislupa.

Naapuriapuun perustuvalla kissojen sterilointikampanjalla hienot tulokset: "Tuli kysymys, että kuolevatko maatiaiskissat sukupuuttoon"

Uuden kissojen leikkauttamiskampanjan avulla on kustannettu liki 170 kissan sterilointi tai kastrointi.

Kissojen luovutusikä nousi 14 viikkoon - myö­häi­sem­pi vie­roit­ta­mi­nen vä­hen­tää käy­tös­häi­riöi­tä

Sääntö koskee pentuja, jotka syntyvät 1.1.2020 jälkeen. Luovutusiän nostolla pyritään turvaamaan kissan hyvän elämän lähtökohdat.

Analyysi: Cats-musikaalin elokuvaversiosta odotettiin suurta hittiä – Näistä syistä siitä tulikin valtava floppi

Broadwayn jättimenestyksen filmatisointi ei ole saamansa maineen veroinen, kirjoittaa elokuvatoimittaja Janne Sundqvist.

Jopa sadat kissat saaneet outoja oireita ja ainakin yksi pitänyt lopettaa, syynä uusi hiirenmyrkky: "Se kouristeli ja pupillit olivat laajentuneet"

Kun alfakloraloosia sisältävät jyrsijämyrkyt hyväksyttiin, ei osattu ennakoida, että kissat voisivat saada myrkytyksen myrkkyä syöneistä hiiristä.

Turkistiloilla ammutut lähes tuhat kissaa hämmästyttävät: "Kuulostaa silmittömältä räiskimiseltä"

Poikkeuksellisen salametsästystapauksen yhteydessä Pietarsaaren seudulla tuli ilmi myös jopa tuhannen kissan ampuminen turkistarhoilla.

Vanhemmat taivuttelivat teini-ikäiset pojat tappamaan perheen kissan – kiduttaminen kuvattiin ja videota jaettiin

Oulun käräjäoikeus on tuominnut pohjoispohjalaisen perheen vanhemmat yllytyksestä eläinsuojelurikokseen. Myös pojat saivat tuomion.

Ilveksen kaatolupia viime vuotista enemmän Keski-Suomeen

Keski-Suomen ilveskannan lasku näyttää nyt tasaantuneen, ja kannanhoidollisen metsästyksen tavoitteena on ilveskannan pitäminen nykyisen suuruisena.

Nainen lupasi kyyditä kissoja steriloitaviksi eikä arvannut, mitä siitä seuraisi – ihmiset alkoivat maksaa leikkauksia varattomien kissoille

Kissojen uusi leikkauskampanja yhdistää varattomat kissanomistajat ja ne, jotka haluavat auttaa leikkauksen kustannuksissa. Myös monissa muissa kampanjoissa on leikattu ja sirutettu paljon kissoja.

Ennenjulkaisematonta kuvaa unissasaarnaaja Maria Åkerblomista ja leijonista – Kaitafilmien omistaja: ”Äitini työnsi leijonia lastenvaunuissa pitkin Meilahtea”

Uskonnollisen lahkon 20-luvulla perustaneesta, karismaattisesta Åkerblomista kerrotaan uskomattomia tarinoita

Kadoksiin joutuneen kissan kohtalo on edelleen karu – kolme neljästä jää taipaleelle

Kissojen arvostuksen vähäisyys näkyy muun muassa siinä, että joka viides löytöeläinkotiin joutunut kissa päätyy lopetettavaksi.

Finnish photographer warns of online retailers "copying" private photos

A photographer was surprised to find an online retailer selling household fabrics with the image of her cat.

Uhanalainen tiikeri on Aasiassa yhä himoittua kauppatavaraa: Salakuljetettuja tiikereitä löytyy 120 vuodessa, ja se on vasta jäävuoren huippu

Yhä suurempi osa taljoista – tai purkkiin säilötyistä tiikerinpennuista – on peräisin tiikerifarmeilta Kiinasta.

Sosiaalinen media hiljensi löytöeläinsuojan: "Kissat löytävät kotinsa ilman meitä, ja se on ihan hyvä"

Kissat lähtevät karkuteille helteillä, mutta palaavat takaisin kotiin yleensä viimeistään säiden kylmetessä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle