Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Söderfjärdenillä tuhansia kurkia

Kurjet valmistuvat muuttoon syömällä ja keräämällä voimia.

Savonlinnalainen lintuharrastaja: Aikaisena alkanut lintujen kevätmuutto tasaantunut normaaliin

Kuuntele kokeneen lintuharrastaja Harri Okkosen havainnot lintujen kevätmuutosta.

Etelä-Suomeen luvatut alkuviikon lämpimät säät enteilevät lintujen kevätmuuton jatkumista

Aikaisin alkanut lintujen kevätmuutto on ollut viime ajat pysähdyksissä.

Muuttolinnut odottavat kevättä jo Lapin rajalla

Pääsiäinen voi tuoda Lappiin muuttolinturyntäyksen – tai sitten ei. Kaikki on kiinni säästä.

Söderfjärdenillä tänä syksynä ennätysmäärä kurkia

Pohjoiseen tullut kylmä virtaus ajaa kurjet nyt hieman aiemmin muuttomatkalle etelään.

Jalohaikaroita on enemmän kuin koskaan – havaintoja Oulun korkeudella saakka

Jalohaikara on Suomessa suhteellisen uusi tulokas.

Ensimmäiset kurjet on havaittu Pirkanmaalla – västäräkkikin nähty

Lintujen kevätmuutto on vilkastumassa, kertoo Pirkanmaan Lintutieteellinen yhdistys.

Pienessä kylässä on talo, jossa asuu puhuva korppi ja 20 muuta lintua – katso videolta, kuinka korppi juttelee suosikkimiehelleen

Pyhtään lintuhoitolassa hoidetaan vuosittain satoja lintuja. Hoitolassa asuu vakituisesti muun muassa puhuva korppi.

Kurkien ja hanhien parveilusta pelloilla koitui miljoonakorvaukset

Viime vuoden syksyn märkyys aiheutti sen, että kurkia ja valkoposkihanhia kerääntyi pelloille ruokailemaan valtavina parvina.

Lintujen syysmuutto alkamassa

Ruoan vähentyminen ja kylmenevät säät vauhdittavat lintujen matkaanlähtöpäätöstä.

Kurkien muutto on syysaamujen upea näytelmä, johon lintuharrastajakaan ei kyllästy

Syysmuuttoon valmistautuvat kurjet kokoontuvat Söderfjärdenille Pohjanmaalle tuhansien lintujen parvina. Muuttomatka jatkuu syys-lokakuun vaihteessa.

Kurjet kokoontuvat jo suuriksi parviksi

Parvia on nähty eri puolilla Hämettä.

Antti lentää lintujen kanssa – varjoliitäjä liihottaa korkeuksiin banaania muistuttavan siiven avulla: "Yhteys linnun kanssa huikea kokemus"

Banaania muistuttava siipi saa ihmisen liitämään taivaalla kilometrien korkeudessa. Joskus on jouduttu melkein törmäyskurssille lintujen kanssa.

Viimeistään kurkien viljan varastaminen vei luottamuksen Pohjois-Koreaan – Etelä-Koreassa harva uskoo olympialiennytykseen

Pohjois-Korea tavoittelee olympiadiplomatialla ennemmin rahaa kuin rauhaa, epäilee Etelä-Koreassa asuva loikkari.

Teinirakkaus on ikuista – trumpettikurjilla

Sukupuuton partaalta erikoisin menetelmin palautettu lintulaji valitsee kumppanin jo kauan ennen kuin ryhtyy lisääntymään.

Kaarina Davisin kolumni: Kurkiaurat ennustavat ensimmäiset kylmät yöt

Kurjet osaavat ennustaa varsinaisen syksyn tulemista kerääntymällä muuttoauroiksi taivaalla. Kurkien poislähdön haikeutta tunnelmoi kolumnistimme Kaarina Davis.

Linnut ovat eläinmaailman uskollisia tiimipelaajia – kurkien lisäksi lokit, hanhet ja kuovit lentävät aurassa

Lintujen liikkuminen parvena kielii yhteisestä suojaamisesta. Tiimityö näkyy myös yleisessä hengailussa.

Näitkö taivaalla pyörivän kurkiparven? Syysmuutto Afrikkaan vaatii ankaraa kuria ja treenausta

Poukkoileva ja sekaisin lentävä kurkiparvi on lentoharjoituksessaan hupaisa näky. Päivittäisiin harjoituksiin liittyy uusia jäseniä, sillä jokainen kurkiemo haluaa huolehtia siitä, että omalla jälkikasvulla on parhaat eväät selviytymiseen.

Aina paraskaan apu ei auta - loukkaantuneen kurjenpoikasen viimeinen matka

Kurjenpoikaset jäävät helposti niittokoneiden alle.

Muuttolinnut keräävät Söderfjärdenillä katsojia ruuhkaksi asti - linnuille pitäisi kuitenkin antaa ruokarauha

Tänä keväänä Söderfjärdenin laajalla peltoaukealla ruokailevia isoja muuttolintuja on päässyt katsomaan varsin läheltä. Linnut ovat viihtyneet aivan tien vieressä. Auto on hyvä tarkkailupaikka, mutta kaikille sekään ei riitä.

Kärppien menestysvuosien takana ollut pomo siirtyy sivuun: "Näen tämän myös kehityksenä Kärpille"

Vaikka haikeuttakin on ilmassa, sanoo Kärppien pitkäaikainen toimitusjohtaja tekevänsä työnsä kunnialla loppuun.

Maakotkan aiheuttamista vahingoista yli 650 000 euron korvaukset Lapin porotaloudelle

Maakotkan porotaloudelle aiheuttamista vahingoista maksettiin Lapissa viime vuonna korvauksia lähes 660 000 euroa. Lisäksi kurjet aiheuttivat tuhansien eurojen peltovahingot.

Lapissa lintujen syysmuutto jatkuu vielä

Vaikka valtaosa hyönteissyöjistä, kahlaajista ja lokkilinnuista onkin jo siirtynyt etelään, ei syysmuutto ole suinkaan ohi. Itse asiassa luonnossa ovat nyt käsillä koko syksyn vilkkaimmat ajat, sillä nyt muuton pääosassa ovat päivämuuttajat.

"Hyvässä nosteessa ja myötäisessä tuulessa kurjet ovat kuin lentokoneita" – kurkien päämuutto käsillä

Kurkien vilkkain ja tärkein kiitorata etelään löytyy Vaasan edustalta Söderfjärdenin pelloilta. Siellä tuhannet kurjet valmistautuvat pitkään matkaansa ravintoa tankaamalla.

Lämmin kevät helli perunoita – herkku maistuu myös kurjille ja laulujoutsenille

Varhaisperunan kasvusto näyttää erinomaiselta, kertoo viljelijä Petri Väisänen Kuopiosta. Hänen mukaansa tässä vaiheessa kaivattaisiin tasaista kosteutta.

Kurjen reissu ympäri Eurooppaa – suvi Suomessa ja talvi Espanjassa

Torniolainen Minna Alaviuhkola valokuvasi huhtikuussa pellolla olevaa kurkea. Linnun jalassa ollut keltainen rengas herätti Alaviuhkolan mielenkiinnon ja hän halusi selvittää kurjen historiaa.

Kurkiparvet saapuivat – bongarit parveilevat lintutorneilla

Pääsiäispyhien lämpöaalto toi rytinällä uusia muuttolintulajeja Keski-Suomeen. Myös jo aiemmin tulleiden määrät runsastuivat moninkertaiseksi. Töyhtöhyyppien ja kottaraisten määrät lisääntyivät ja uusina lajeina maakuntaan saapuivat esimerkiksi haapana, tavi ja kurki.

Lintujen ruokkimisella ei vielä kiire – "Kannattaa säästellä paukkuja varsinaiseen talveen"

Lämmin syksy on taannut monille lintulajeille antoisat ruoka-apajat. Jopa Pohjois-Karjalassa voi vielä törmätä kurkiin ja jopa yksittäisiin västäräkkeihin. Vaikka moni mielii ikkunansa taakse lintuja ihailtavakseen, ruokintaa on hyvä siirtää lumen ja jään tuloon saaka.

Lokakuu lopettaa kesän komeaan ruskaan – katso upea kuvagalleria

Näin värikkäitä ruskakuvia tallentui katsojien kameroihin. Katso kuvagalleriasta, kuinka upealta eri puolilla Pirkanmaata syksy on näyttänyt

Suomalaista Ellen Vuosaloa kutsutaan Iranissa "kurkien äidiksi"

Suomalainen Ellen Vuosalo on iranilaisten arvostama

Miksi linnut eivät lennä jonossa vaan aurassa?

Lintujen auramuodostelma on hyvin vakaa ja lintujen välimatkat eivät juurikaan muutu. Syitä aurassa lentämiseen löytyy useita aina energiatehokkuudesta lähtien.

Kurkien syysmuutto ohi – tuhannet linnut matkalla kohti Afrikkaa

Kurkien sunnuntaina alkanut muutto on jatkunut Pirkanmaalla vilkkaana vielä maanantaina. Jo ennen puoltapäivää tuhansia kurkia matkasi kohti etelää. Suurin muuttoaalto ylitti Pirkanmaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Matkakohteena kurjilla on ainakin Pohjois-Afrikka ja Unkari.

Maastamuuttajat lataavat nyt voimia Afrikanmatkalle

Pelloilla voi paikoin nähdä jopa satojen kurkien parvia. Kurjet ruokailevat pelloilla puintitähteillä, jotta ne jaksavat rasittavan muuttomatkan talvehtimisalueilleen Afrikkaan. Kurkien jälkeen samoilla pelloilla voi nähdä jopa tuhansia hanhia.

Poikasia kuollut ja pesinnät pilalla – vilu ja vesi vaivanneet lintuja

Kylmä kesä on verottanut kovalla kädellä lintupoikueita. Pikkulintujen poikueet ovat pieniä ja pesintöjä on ollut tavanomaista vähemmän. Myös vesilinnut ovat olleet vaikeuksissa.

Lintumiehen sydän sykkii täällä kiivaammin – aterioiva muuttohaukka säväyttää

Janakkalassa Tervakosken Toivanjoen alueella tehdään parhaillaan selvitystä alueen linnustosta. Toivanjoen lintutornin tienoille on kunnostettu lampareita eli pienehköjä lammikoita alueen monimuotoisuuden turvaamiseksi. Ruskosuohaukka ja kaulushaikara ovat omineet Toivanjoen rantaruovikot.

Muuttolinnut aikaisessa, mutta myös myöhässä

Kurjet ja hanhet tulivat kovien tuulten tuomina Pirkanmaankin pelloille. Västäräkkien pääjoukkoja odotellaan vielä.

Riista- ja vesilintukannat romahtaneet: Edessä hiljaiset keväät?

Ilmastonmuutos on yksi keskeinen selittävä tekijä riista- ja vesilintujen kantojen dramaattiseen pienentymiseen, sanoo Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen biologi Harri Hongell. Erityisesti vesilintujen on vaikea saada riittävästi ravintoa lämpimistä vesistä.

Lintujen syysmuutto alkaa olla kiivaimmillaan Etelä-Karjalassa

Etelä-Karjala on useille lintulajeille kauttakulkualue, missä on hyviä peltoalueita levätä ja valmistautua pitkään muuttomatkaan

Itätuulet toivat suuret hanhiparvet Kainuuseen – jopa 9000 lintua

Alkuviikon kylmä pohjoistuuli vaikutti paljon Kainuussa etenkin hanhien syysmuuttoon, joka on hyvässä vauhdissa. BirdLife Suomen havaintopalveluun on kirjattu Kajaanista havainto jopa yli 9000 valkoposkihanhen parvesta.

Kurkimuuton Suomen ennätys: yli 23 300 kurkea yhdessä päivässä Sauvon yli

Tiistain kurkilaskennan tulos ylittää aiemman Suomen ennätyksen yli 1 500:lla.

Hanhet muuttivat näyttävästi etelään yli Pirkanmaan

Matkaa teki alkuviikosta noin 35 000 yksilöä. Muuttopuuhissa oli myös 7 000 kurkea ja petolintuja.

Keskiviikko 24.09.2014

Uusi ympäristöministeri on Sanni Grahn-Laasonen. Euroopan poliisi otti kiinni yli tuhat rikollista yhdessä operaatiossa. Jämijärven lento-onnettomuuden yksi syy tiedetään.

Sään muutos sinetöi kurkien joukkopaon – parvissa jopa yli 20 000 muuttajaa

Muuttolintujen massat lähtivät liikkeelle alkuviikosta tuulen käännyttyä pohjoiseen. Tiistaina muutto voimistui entisestään, ja kurjet lensivät matkoihinsa jopa yli 20 000 parvissa. Suurin osa kurjista onkin nyt Birdlifen mukaan jättänyt Suomen.

Nyt kannattaa katsella taivaalle: luvassa valtavia kurkiauroja

Esimerkiksi lounaisen Hämeen yli odotetaan tänään lentävän jopa kymmeniä tuhansia kurkia.

Kurkiennätys Söderfjärdenillä: 8174 lintua

Vaasan, Mustasaaren ja Maalahden rajamailla sijaitseva Söderfjärdenin suuri peltoaukea toimii kurkien syys- ja kevätmuuton levähdyspaikkana. Alueella laskettiin vastikään kurkiennätys, kun paikalle lennähti ruokailemaan yhtäaikaa 8174 lintua.

Satapäiset kurkilaumat tallovat ohrapellot

Muuttomatkaansa taittavat satapäiset kurkiparvet ovat tänäkin syksynä maanviljelijöiden riesana. Meri-Lapissa kurjet ovat jo tälle syksylle tuhonneet viljelijöiden ohrapeltoja puimakelvottomiksi.

Kurjet kokoontuvat pelloille - lämmin sää viivästyttää muuttoa

Pohjois-Karjalassa Rääkkylän Oravilahden kuivatusalueelta laskettiin keskiviikkona ainakin 700 kurkea. Kurkien muutto etelään alkaa säiden viiletessä.

Kuiva kevät lennättää lintuparvet perinteisten bongauspaikkojen ohi

Lintujen kevätmuutto on tänä keväänä aikaisessa. Peltojen kuivuuden vuoksi monet lintuparvet lentävät kuitenkin suoraan perinteisten levähdyspaikkojen ohi.

Kuvagalleria: Jääteltta ja pönttökurkistus

Kevät on koittanut keikkuvin kelein. Keskisuomalaiset sääkuvaajat ovat tallentaneet huhtikuun ensipäivinä muun muassa västäräkin, telkän, kurjen ja jäistä vapautuvia vesiä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle