Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Toni Viljanmaan kolumni: Identiteettien väliset riidat pitää reilusti tunnustaa, jotta niitä voidaan ratkoa

Suomi tarvitsee aitoa kilpailua ajatuksista. Rosoisia ääniä ei pidä pelätä, vaan myös niiden pitää kuulua, kirjoittaa Toni Viljanmaa.

Jyväskylän yliopiston tutkimus: Suomalaiset viettävät entistä enemmän aikaa yksin

Muutokseen on vaikuttanut yksin asumisen lisääntyminen, väestön ikääntyminen ja uudet teknologiat.

Koronakriisin tunnelmia dokumentoidaan kansalliskokoelmiin

Poikkeuksellisesta yhteiskunnallisesta tilanteesta kerätään tallenteita jälkipolville.

Psykiatrisia diagnooseja vilisee nykykulttuurissa – mistä on kyse?

Uusi radiosarja valottaa kulttuurin psykiatrisoitumista

Analyysi: Tervetuloa 2020-luvulle! Olemme siirtymässä postnormaaliin aikaan, jossa tulevaisuus on erilainen mutta voi olla parempi

Vanhasta toivosta on syytä luopua, maailma ei palaa entiselleen. Yksi tämän päivän tärkeimmistä taidoista on opetella tulevaisuustaitoja.

Vastoinkäymisten vyöry kurittaa kuntien kassaa – maakuntaliitto selvittää taloustilannetta Pohjois-Pohjanmaalla

Tulorekisterin ja verotuksen kyykkäminen, valtionosuusmuutokset ja väestön ikääntyminen, siinä syitä kuntien ahdinkoon.

Study: Families with children struggle more to make ends meet

Families with children receive less in social benefits than other segments of the population.

Mitä jos puolueita ei olisi, ja ne syntyisivät nyt? Suuria teemoja on vain neljä

Samat neljä teemaa jakavat nykyisiäkin puolueita, mutta ne ovat myös jakolinjoina puolueiden sisällä.

Historia: Jack Londonin tarina – Miten seikkailijasta tuli kuuluisa kirjailija?

Jack Londonin taival kirjailijaksi hakee vertaistaan.

180 astetta: "Hullua, että kaivetaan uusia veroja eläkkeiden maksamiseen"

Kirjassaan eläkejärjestelmää ruotinut Jari Hanska perää tolkkua Antti Rinteen lupaamien eläkekorotuksien suuruudelle. Rinteen ehdotus 100 euron kertakorotuksesta eläkkeisiin on Hanskan mukaan tulonsiirto eläkeläisille nuorilta työssäolevilta sukupolvilta.

7 nerokasta algoritmia: Kone näkee syövän, arvaa mielialasi ja opettaa jopa empatiaa

Hyvä vai paha? Nyt on oikea aika keskustella koneiden älystä, jotta se saadaan parhaaseen mahdolliseen käyttöön. Suomella on suuret mahdollisuudet algoritmien kehittelyssä.

Ystävät usein jo tärkeämpiä kuin perhe – Uuden ystävän saaminen saa tutkijankin kihisemään ilosta

Ystävät lisäävät hyvinvointia niin paljon, että tutkija Riikka Korkiamäki ottaisi ystävyyden osaksi sosiaalityötä.

Jari Ehrnroothin kolumni: Vastakkainasettelu ei ole menossa minnekään

Yhteiskunnallisessa keskustelussa kaipaillaan vastakkainasettelun loppumista. Ilman sitä ei kuitenkaan ole liikettä eikä kehitystä, muistuttaa Jari Ehrnrooth.

Ymmärrä enemmän, hämmennyt vähemmän – Areenan lyhytdokumentit syventävät käsitystäsi maailmasta

Ymmärrä, ettet hämmenny – syvennä hetkessä maailmankuvaasi

Mustat ja punaiset vuodet -draama puhutteli hiljaa mutta väkevästi

Kriitikoiden ja katsojien kiittämä sarja on uhmannut aikaa

Asta Lepän kolumni: Huono-osaisten arki on näkymätöntä suomalaisten hyvinvoivalle enemmistölle

Kutsummeko köyhät yhteiseen pöytään vai ajammeko heidät ulos? kysyy Asta Leppä kolumnissaan.

Heikki Hiilamo tuloerojen kasvusta: "Vahvassa asemassa olevat pystyvät entistä paremmin valvomaan omia etujaan"

Yle kertoi perjantaiaamuna tuloerojen olevan lähdössä kasvuun. Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo toivoo Suomeen ennakkoluulotonta keskustelua verotuksesta.

Pienituloisten määrä vähenee

Suomessa oli viime vuonna 631 000 pienituloista. Se on 43 000 vähemmän kuin edellisvuonna.

Katainen: Komission nuhteet eivät tarkoita Suomen hallituksen epäonnistuneen

Komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen uskoo, että EU on 3–5 vuoden kuluttua nykyistä tiiviimmin ja laajemmin integroitunut.

Oletko yhteiskunnan kermankuorija vai laskunmaksaja – Hae vastaus Ylen Vastinetta veroille? -palvelusta

Suomalainen kotitalous saa yhteiskunnalta enemmän etuja ja palveluita kuin maksaa veroja. Eri ryhmien välillä on kuitenkin suuret erot.

Tutkimus: Suomen suuria nälkävuosia ei selitä pelkkä halla

Väitöstutkimuksen mukaan Suomen 1860-luvun nälkäkatastrofin taustalla ei ollut pelkkä katovuosi, vaan esimerkiksi maaomistuksen epätasainen jakautuminen ja suuret tuloerot.

Dokumenttiprojekti: Saippuasarjojen viestit

Saippuaoopperat ovat suosittuja kaikkialla maailmassa.

Tilastokeskus selvitti: Kotitalouksille palautuu enemmän veroeuroja kuin vouti vie

Suomalaisten veronmaksajien julkisen talouden maksuja ja saamisia laskettaessa jäävät kotitaloudet keskimäärin voiton puolelle, Tilastokeskuksen lehdessä kirjoitetaan.

Voisiko kierrätysmateriaalien lainsäädäntö joustaa kriisitilanteissa? – Itä-Suomen yliopisto tutkii asiaa

Yliopiston ympäristö- ja biotieteiden laitos tutkii hankkeessaan kierrätykseen liittyvän sääntelyn vähentämisen vaikutuksia Suomen huoltovarmuuteen poikkeustilanteissa. Tarkoituksena on selvittää muun muassa sääntelyn vähentämisen mahdollisesti aiheuttamia ympäristö- ja terveysriskejä.

Kotitalouksien tulokehitys on ollut alamaissa neljä vuotta

Kotitalouksien käytettävissä oleva rahatulo oli vuonna 2014 keskimäärin 37 780 euroa. Tämä selviää Tilastokeskuksen tulonjakotilastosta.

Viestintäasiantuntija: Valesivustot maalittavat uhrin ja muodostavat lynkkausjoukon

Netin valeuutissivustot hakevat itselleen sananvapautta, mutta ne eivät siedä vastaansanomista. Vastaanväittäjä otetaan kohteeksi ja häntä häiriköidään, vainotaan ja mustamaalataan. Viestintäammattilainen ja turvallisuuspoliittinen bloggaaja Janne Riiheläinen sanoo, että sivustot kokoavat viestinnällisiä lynkkausjoukkoja ja ilmiö on jopa vaara Suomen sisäiselle turvallisuudelle.

Pienituloisten määrä väheni hivenen viime vuonna

Lähes joka neljäs kotitalous kertoo kärsivänsä jonkinlaisista toimeentulo-ongelmista.

Suurituloisten tulot pienenivät – tuloerot kaventuivat

Pienituloisimman kymmenesosan tulotaso nousi 0,3 prosenttia vuodesta 2013 vuoteen 2014. Koko väestön reaalitulot laskivat 0,4 prosenttia. Gini-indeksi oli viime vuonna arvossa 27.

Lama, pakolaiset ja terrorismi mietityttävät nuoria – lahtelaislukio vastaa tiedonjanoon uudella opintolinjalla

Lahden yhteiskoulun lukioon voi ensi lukuvuodelle hakea uudelle yhteiskunta- ja talouslinjalle. Uusi linja vastaa nuorten tarpeeseen keskustella ajankohtaisista yhteiskunnallisista ilmiöistä, kuten Suomen ja Euroopan taloustilanteesta.

Vero-chatin asiantuntijat: Oikeaa kokonaisveroastetta ei ole olemassakaan

Verotuksen oikeudenmukaisuus on sitä, että verot peritään maksukyvyn mukaan ja samassa asemassa olevilta samalla lailla. Näin vaikutetaan tulonjakoon sekä maksetaan yhteiskunnan kannalta elintärkeitä hyödykkeitä.

Professori budjettiesityksestä: Hallitus jatkaa tuloksetonta politiikkaa

Aalto-yliopiston taloustieteen professori Pertti Haaparanta arvostelee valtiovarainministeriön eilen julkaiseman budjettiesityksen leikkauksia.

Juopa hyvinvoivien ja leipää jonottavien välillä voi olla turvallisuusuhka

Tutkimuksen mukaan luottamus siihen, että kaikki Suomessa asuvat ovat tasa-arvoisia, on murenemassa.

Espanjan jalkapallossa kuohuu: La Ligan päätöskierroksia ei pelata?

Espanjan jalkapalloliitto uhkaa lopettaa kaikki kansalliset sarjat kesken TV-oikeuksista johtuvan kiistan takia.

Euroedustajan pakina: Tasa-arvoinen tulonjako estää korruptiota

No niin, nyt on sitten vaalit takanapäin ja paluu arkeen alkaa. Tämä paluu on aina vähän vakea koska meillä poliitikoilla on pieni taipumus joko vastata niin kuin me uskomme kuuntelijan haluavan tai sitten niin epäselvästi ettei pirukaan ota selvää mitä me halutaan, kirjoittaa euroedustaja Nils Torvalds.

Vuokralla asuvat ovat aiempaa pienituloisempia, sanoo Tilastokeskus

Tilastokeskuksen tulonjakotilasto kertoo, että vuoden 2011 jälkeen kotitalouksien tulotaso on yleisesti hieman heikentynyt. Vuokralla asuvien talouksien tulotaso oli toissa vuonna yli kolmanneksen matalampi kuin omistusasunnossa asuvien.

Tuloerojen kohtuullisuutta on lähes mahdoton määritellä

Tuloerot ovat kasvaneet Suomessa rajuimmin verrattuna muihin OECD-maihin. On kuitenkin vaikea määritellä, minkälaiset tuloerot ovat kohtuullisia.

Sian elämä – Perttu Saksan vahva valokuvasarja

Millaista on sian elämä Suomessa?

OECD: Kasvaneet tuloerot haittaavat talouskasvua – myös Suomessa

Talousjärjestö arvioi, että Suomen talouskasvu olisi ollut viidenneksen korkeampaa ilman tuloerojen kasvua.

Ovatko tuloerot pahasta?

Maanantaina julkaistiin jälleen suomalaisten verotiedot ja jokainen halukas pääsee näkemään, mitä muut tienaavat. Ovatko tuloerot pahasta?

Näin hyvinvointivaltio tasoittaa tuloeroja – tulonsiirrot jopa 75 prosenttia bruttotuloista

Tilastokeskuksen luvuissa tulonsiirtoina otetaan huomioon esimerkiksi työttömyysturvan lisäksi myös kaikki eläkkeet. Luvut kertovat, että kolme viidestä suomalaisesta saa enemmän tulonsiirtoja kuin maksaa pakollisia, välittömiä veroja.

Yhteiskunnan rahavirrat kääntyneet nuoremmilta vanhemmille – "ehkä pysyvästi"

Tulonsiirtojen painopiste on kääntynyt ikääntyneisiin, kun vielä vuosikymmen sitten panostettiin enemmän päivähoitoon ja koulutukseen, sanotaan Eläketurvakeskuksen perjantaina julkaisemassa raportissa.

Eläkeneuvotteluja hiertää kiista karttumista: "Tulonsiirto koulutetuilta duunareille"

Eläkkeelle pääsyn alaikäraja on nousemassa neuvottelulähteiden mukaan asteittain 65 vuoteen. Työmarkkinajärjestöt yrittivät keskiviikkona löytää tosissaan ratkaisua työurien pidentämisestä.

Tutkimuslaitos tyrmää Ruotsin tulonjakopolitiikan – rikkaat saaneet 25 kertaa köyhiä enemmän

Ammattiliittojen tutkimuslaitos Katalys sanoo Ruotsin hallituksen päätösten lisänneen rajusti hyvätuloisten kotitalouksien ansioita. Tutkimuslaitoksen artikkeli on osoitettu illalla käytävään vaalikeskusteluun.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle