Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Työntekijä asentaa valvontakameroita Shanghaissa elokuussa 2020.

Videokirje vie sinut Pekingin dystooppiseen maailmaan, jossa valvontakamera seuraa jokaista askeltasi

Mika Hentusen videokirje avaa valvontakameroiden merkitystä Kiinassa, jossa niitä käytetään rikosten tutkinnasta karanteenien valvontaan.

Mies katsoo kameraan.

Polttoaineetkin viedään tankista – varkaat ovat työmaiden riesa, joihin on alettu jo turtua

Poliisin mukaan rikosilmoitus kannattaa aina tehdä, vaikka toistuva rikosten kohteeksi joutuminen saattaa turhauttaa. Yrittäjille vorojen vierailut aiheuttavat ylimääräistä työtä ja kustannuksia.

Valvontakamera Helsingin päärautatieasemalla joulukuussa.

Ikkunoiden potkijat kiinni verekseltään – poliisilla jatkossa suora pääsy Raision valvontakameroihin

Kaupunginjohtaja Eero Vainion mukaan tarkoituksena on helpottaa poliisityötä ja nopeuttaa rikosten selvittämistä.

Carlos de Oliveiraa valokuvataan Miamin oikeustalon edessä.

Uskollisuus Trumpille käy alaisille kalliiksi: ex-presidentin talonmieskin kietoutui pomonsa syytevyyhtiin

Donald Trump sitouttaa alaisiaan maksamalla työntekijöidensa oikeudenkäyntikuluja, kertovat lähteet uutistoimisto AP:lle.

Röd tegelbyggnad från 70-talet, har skylten Särkimo skola.

Vöyrillä koulujen ja päiväkotien alueilla on oleskelukielto yöaikaan

Koulujen ja päiväkotien alueilla on viime aikoina esiintynyt levottomuutta ja ilkivaltaa kameravalvonnasta ja vartiointiliikkeen partioinnista huolimatta, toteaa Vöyrin kunta.

Valvontakameran kuvia naamioituneista ryöstäjistä.

Asiakas soitti hätäkeskukseen kesken marketin ryöstön Kuopiossa – tekijät ehtivät karkuun ennen poliisin saapumista

Itä-Suomen poliisi kaipaa edelleen vihjeitä Kuopiossa sunnuntaina 2. heinäkuuta tapahtuneesta K-marketin ryöstöstä.

Pargas kyrka i oktober

Paraisten kirkon töhrijä on saatu kiinni

Henkilö tunnistettiin kirkon läheltä saadusta valvontakamerakuvasta.

Lapuanhovi ravintola ja henkilö katsoo kameraan kuvakombo.

Poliisin toiminta hämmentää Lapualla: Tärkeä video katosi, ja kadonneen pojan pahoinpitelystä epäilty poliisi teki rikosilmoituksen vanhemmista

Rikosoikeuden professorit kehottavat pohtimaan, pitäisikö katoamistutkinta siirtää pois Pohjanmaan poliisilaitokselta. Tapausta tutkii laitos, jonka poliisia epäillään kadonneen pojan pahoinpitelystä vain hetki ennen katoamista.

Röd skolbyggnad med skolgård.

Porvoolaiskoulun ruuasta putkahtelee esiin nuppineuloja – kaupunki asensi valvontakamerat ruokalaan

Neulat ruoassa ovat piinanneet koulua viime vuodesta saakka. Nyt kaupunki aikoo puuttua tilanteeseen kameroiden avulla.

Piirros valvontakameraan tallentuvasta parkatakkisesta henkilöstä.

Lapuan kaupunki loi toimintamallin valvontakameroiden sijoitteluun

Aloitteen pohjalta luodun mallin perusteella kameroihin satsataan vuosittain 20 000 euroa.

Lähikuvassa valkoinen pyöreänmallinen valvontakamera, jossa teksti "Hikvision".

Kiinalaiset valvontakamerat laitettiin boikottiin Yhdysvalloissa, Suomessa niitä käytetään yhä julkisessa liikenteessä – kysyimme, miksi

Kiinan valtion omistaman Hikvisionin valvontateknologia on joutunut kieltolistalle useissa eri maissa tietoturvapuutteiden takia. Jokaista Tampereen ratikkaa valvoo neljätoista Hikvisionin kameraa.

Rakennus, jota on töhritty graffiteilla.

Kaupunkikameran maksaa kunta, mutta kuvat katsoo vain poliisi – ”Niistä pääsee näkemään vaikka että kuka löi ketä, jos on tappelunpoikanen ollut”

Vielä jokunen vuosi sitten poliisi kannusti pohjalaismaakuntien kuntia hankkimaan niin sanottuja kaupunkikameroita poliisin avuksi. Nyt tilanne on toinen ja kameroiden määrä poliisin mukaan kohtalaisen hyvä.

Poliisiauton kylki, jossa Poliisi -teksti.

Kadonneen lapualaispojan etsinnöissä ei ratkaisevaa tulosta – poliisi toivoo valvontakameroista apua

Poliisi etsi yli kaksi viikkoa kateissa ollutta alaikäistä poikaa Lapuan taajaman alueella useana päivänä.

Turun kauppatoria kunnostetaan.

Turun kauppatorille hankitaan uudet valvontakamerat

Kahden kameran sijaan toria kuvaa jatkossa useampi valvontakamera. Uudet kamerat maksavat reilut 70 000 euroa.

Siilitien metroaseman ovessa ollut ilkivalta tarra on poistettu ja liimat jääneet kiinni.

Lisääntynyt ilkivalta pakottaa toimenpiteisiin Vöyrillä – päiväkodin pihassa leikitty tulella ja kiipeilty katolla

Tilanne halutaan saada hallintaan lisäämällä vartiointia, ja kieltämällä päiväkotien alueella oleskelu iltaisin. Mikäli ilkivaltaa ei saada kuriin, joutuu kunta lisäämään kameravalvontaa.

Valvontakamera

Tampereen huumekauppa halutaan nyt kuriin kameroilla – tutkija pelkää, että ongelma vain siirtyisi

Tampereella on tehty valtuustoaloite kameravalvonnan lisäämisestä kaupungissa. Aloitteessa toiveena on, että valvonta vähentäisi keskustan huumekauppaa.

Taloyhtiön putkilukko asentajan kädessä, avaimia.

Poliisi on saanut valvontakamerakuvaa Turun avainmurroista

Tiedossa ei vielä ole, minkä laatuista kuvaa tapauksista on saatu, tai onko epäilty tekijä tunnistettavissa kuvasta.

Vy över Köpmansgatan i Pargas, flera försäljare säljer produkter på gatan.

Paraisille lisää valvontakameroita

Poliisi ja kaupunki haluavat yhdessä parantaa katuturvallisuutta. Aluksi kameroita tulee muutamia, jatkossa mahdollisesti lisää.

Mikkelin tori yleiskuvassa sateisena päivänä.

Mikkelin torin yrittäjät kärsineet kesän aikana ilkivallasta – Poliisille tehty kaksi rikosilmoitusta

Poliisin tutkinnat tapauksista ovat kesken, mutta molemmissa epäillyt tekijät tallentuivat torille tänä kesänä asennettujen valvontakameroiden kuviin.

Mannerheimin patsas Mikkelin torilla suljettujen torikahviloiden edessä.

Lisääntynyttä ilkivaltaa, vahingontekoja ja murtoyrityksiä - Mikkelin torille asennetaan valvontakameroita tihutöiden estämiseksi

Mikkelin torikauppiaat ovat kyllästyneitä aamuisin paljastuviin sotkuihin ja vahinkoihin. Kevään aikana tihutoiminta keskellä kaupunkia on jatkuvasti lisääntynyt myöhään illalla ja yöaikaan.

Valvontakamera

Tekoäly valvoo kiekkoyleisön käyttäytymistä MM-kisojen aikana – ihmisvirtaa seuraava kamera osaa varoittaa esimerkiksi tappeluista

Kaupungissa on lisätty kameravalvontaa kiekkokisojen alla. Tekoäly tekee ihmislaskentaa ja tunnistaa poikkeavaa liikehdintää, mutta ei kerää yksilöllistä tietoa.

Valvontakamera Lappeenrannan poliisilaitoksen seinässä.

Vöyrin kunta lisää kameravalvontaa saadakseen ilkivallan loppumaan

Vöyrin kunnan koulut ovat kärsineet ilkivallasta. Koska ilkivalta ei ole tallentunut olemassa oleviin kameroihin, halutaan kameroiden määrää nyt lisätä.

Hihamerkki auton vierelläseisovan poliisin haalarissa.

Nuorisojoukkojen tekemät ryöstöt työllistävät Itä-Uudenmaan poliisia – Nuoret ovat yrittäneet ryöstää ihmisiä kadulla väkivallalla uhaten

Poliisin mukaan Itä-Uudellamaalla on tehty useita ryöstöjä viime viikkojen aikana. Viimeisimmät poliisin tiedossa olevat ryöstöt tapahtuivat viime viikonloppuna Vantaan Tikkurilassa.

Porvoon uimahalli

7-vuotias lapsi hukkui Porvoon uimahallissa viime vuonna – kahdelle syyte kuolemantuottamuksesta

Poliisi on epäillyt, että hukkumiskuolema johtui valvonnan puutteesta.

Useita viinipulloja rivissä.

Varkaat vohkivat 350 000 euron viinipullon espanjalaisravintolan kellarista

Englantia puhuneiden varkaiden uskotaan työskennelleen yksityisen viinikeräilijän laskuun.

Viisi karhua marssii peräkkäin kohti kameraa ruskaisessa maastossa.

Surveillance camera captures bears marching off to winter slumber

A border guard surveillance camera in Kainuu recorded a female bear and four cubs heading for hibernation.

Tuoleja kumollaan torikahvilan teltassa

Torikahvilan yrittäjä ehdottaa nuorille kotiintuloaikoja Kouvolassa – yritti saada ilkivallan kuriin kaikin keinoin, mutta tilanne vain paheni

Kouvolassa on alettu ratkoa ilkivaltaongelmaa, joka vaivaa asukkaita ympäri kaupunkia. Kaupungissa järjestetään lyhyen ajan sisään jo toinen keskustelutilaisuus, jossa etsitään ratkaisuja nuorten ilkivaltaan.

Trafisäkerhetskamera vid östra infarten i Borgå

Peltipoliisit ilmestyvät pian kahteen risteykseen Jyväskylässä

Automaattisella liikenteen valvonnalla pyritään lisäämään liikenneturvallisuutta.

Juha Sipilä käräjäoikeudessa.

Court fines man €480 for incident involving ex-PM Sipilä

Surveillance camera footage appeared to show the man following the former Prime Minister after an exchange of words and then pushing him from behind.

Vaasan vankilan johtaja Pekka Keskinen kävelee vankilan portista ulos

Vaasan vankilan kamerajärjestelmä menee uusiksi, vaikka vankilan johtaja uskoo: "Kuva ei ole niin huonolaatuista, etteikö siitä erottaisi, ketä siinä on"

Vankiloiden kameranvalvontajärjestelmän puutteet paljastuivat ikävällä tavalla Riihimäellä. Vanki hakattiin rautaputkella, mutta valvontakameran kuvasta ei päässyt täyteen selvyyteen tekijöistä. Kamerat ovat vanhaa tekniikkaa kautta maan. Myös Vaasan vankilan kamerat uusitaan.

Riihimäen vankilan ikkuna sisältä ulospäin, kalterit.

Violent crimes in Finnish prisons hard to crack

An Yle investigation shows that even serious cases remain unresolved.

Riihimäen vankilan ikkuna sisältä ulospäin, kalterit.

Valvontakamera kuvasi kun vankia hakattiin metallitangolla päähän, syyllinen pääsi silti pälkähästä – MOT:n tutkima tapaus paljastaa ison ongelman Suomen vankiloissa

Osa vankien välisistä väkivaltatapauksista jää vaille ratkaisua vankiloiden käyttökelvottoman valvontakamerakuvan takia. Myös DNA-näytteet voivat jäädä hyödyntämättä esitutkinnan hitaan aloittamisen vuoksi.

Kuva kahvila-ravintola Tulikukon julkisivusta. Ravintolan logo, vihreä kukko, näkyy kuvassa. Taustalla sininen taivas.

Viinavaras möläytti kaverinsa nimen valvontakameralle – tekijät jäljitettiin somessa, mutta poliisikaan ei voinut estää kaupantekoa Snapchatissa

Kotkassa vietiin yön pimeydessä ravintolasta kaksi repullista väkeviä juomia ja yksi kori miedompia alkoholijuomia. Varomattomat varkaat eivät huomanneet, että valvontakamera nauhoitti sekä kuvaa että ääntä.

Britannian terveysministeri Matt Hancock.

Koronasääntöjä rikkonut Britannian terveysministeri Matt Hancock eroaa: "Meidän, jotka päätämme näistä säännöistä, on noudatettava niitä itse"

Terveysministeri Hancock on ollut vastuussa Britannian toimista koronapandemian hallitsemiseksi ja rokoteohjelmasta.

Kuvassa on Vantaan Kuusijärvi.

Court dismisses charges against teen accused of life endangerment

The incident occurred last summer when a group of teenagers chased a 14-year-old boy until he hid in deep water under a pier.

Natanzin uraanin rikastuslaitos kuvattuna maaliskuussa 2005.

Iranin mukaan kansainvälisillä valvojilla ei ole enää pääsyä valvontakamerakuviin ydinlaitoksista – kiristää jännitteitä entisestään

Ensi viikolle suunnitellut neuvottelut Yhdysvaltojen paluusta Iranin ydinsopimukseen todennäköisesti epäonnistuvat, jos Iran tuhoaa kuvat.

Läheltä

Murtovarkaita liikkeellä Etelä-Karjalassa

Valvontakamera osoitti tarpeellisuutensa Aholassa, Rautjärvellä asunnosta vietiin rahaa.

Lappeen Marian kirkon seiniä töhritty

Lappeen Marian kirkko jälleen ilkivallan kohteena – seiniä töhritty ja ikkuna rikottu

Ensin tarkistetaan valvontakameran nauhat, sitten tehdään rikosilmoitus.

MTV uutisten uutinen Sipilään kohdistuneesta välikohtauksesta

Parliament security boss sacked over ex-PM's scuffle video leak

The former security director told Yle he is likely to appeal the decision.

Pekka Kataja näyttää peukaloa

Pekka Kataja oikeudessa: ”Kuului kova rusaus ja ajattelin, että nyt lähtee henki” – poliisin tekemä virhe vaikeutti tekijän tunnistamista

Pekka Kataja kertoi oikeudessa toiminnastaan Teemu Torssosta vastaan ja Torssosen vihasta häntä kohtaan.

MTV uutisten uutinen Sipilään kohdistuneesta välikohtauksesta

Parliament security chief admits leaking video of alleged assault of former PM

The official said he wanted to calm "turmoil" over whether the incident was an attack on Finnish democracy.

Vasemmistoliiton toimisto

Swastikas daubed on Left Alliance office in Oulu

The incident follows the vandalisation of the Green Party’s offices in the city at the weekend.

MTV uutisten uutinen Sipilään kohdistuneesta välikohtauksesta

Eduskunta aloitti selvityksen, "miten on mahdollista", että videokuva Sipilän päälle käymisestä päätyi julkisuuteen

Eduskunnan pääsihteeri painottaa, että valvontakameran materiaali on salassa pidettävää tietoa.

MTV uutisten uutinen Sipilään kohdistuneesta välikohtauksesta

Parliament investigates Sipilä video leak

Video footage of the incident which occurred close to the Parliament building in early January has appeared in the media.

MTV uutisten uutinen Sipilään kohdistuneesta välikohtauksesta

Eduskunta selvittää, onko Juha Sipilään kohdistuneen hyökkäyksen videotallenne Pikkuparlamentin valvontakamerasta

Iltalehden mukaan myös poliisi on kiinnostunut Sipilä-videon päätymisestä julkisuuteen.

Lahden torilla olevat yleisövessat.

Lahden torin yleisövessat ovat jatkuvan ilkivallan kohteena: kaikki vessat odottavat suljettuna entistä kestävämpiä rahastusautomaatteja

Koronatilanne hiljensi keskustan, mikä on antanut aikaisempaa enemmän mahdollisuuksia ilkivallan tekoon.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle