Uusimmat artikkelit
Palkittuja uutuuksia ja moderneja klassikkoja Hollywoodista tuonpuoleiseen ja ulkoavaruuteen – Teeman elokuvafestivaali kutsuu näkemään yhdessä unia
Mulholland Drive, Solaris, Elämän jälkeen, Maja lapsuuden reunalla, Yhdet vielä... Teeman elokuvafestivaalilla pohditaan elokuvien, unien ja muistojen yhteyksiä. Pää pilvissä!
Keski-ikäinen, näetkö usein painajaisia? Ahdistavat unet voivat ennakoida dementiaa, vihjaa tuore tutkimus
Viikoittain painajaisia näkevien dementiariski saattaa olla jopa nelinkertainen rauhallisesti nukkuviin verrattuna. Kognitiivisten kykyjen rapistuminen vaikuttaa uhkaavan etenkin miehiä.
Painajaisessa demonin uskottiin oikeasti kiusaavan nukkujaa – lääketieteellinen selitys ilmiölle löytyi vasta 1970-luvulla
Menneinä vuosisatoina painajaisiin suhtauduttiin vakavasti. Unissa nähtyjen pahojen asioiden uskottiin todella tapahtuneen. Oikein tulkittuina painajaiset saattoivat paljastaa viestejä tulevasta.

Naisleijonien ensikertalainen Matilda Nilsson – "Täällä minä katson matkatavaroitani ja toivon, että kyseessä olisi vain painajaisuni"
Korona-aikakauden toinen iso pettymys sai Naisleijonien ensikertalaisen, KalPan Matilda Nilssonin mielen sysimustaksi keskiviikkoiltana.
Menneisyyden traumat muuttuivat painajaisiksi – nyt Anna Vehkalampi, 22, käy terapiassa ja opiskelee terapeutiksi
Toimintaterapeutiksi pian valmistuva opiskelija tietää, mitä on istua molemmin puolin terapiapöytää.

Katso uusin Yle Mix: Mitä aivot tekevät nukkuessa?
Jasmin etsii parempaa yöunta ja päätyy unitutkimukseen.

Naiset olivat väkivahvoja kuukautisten aikaan ja jumalattaret hallitsivat puolta Pohjolaa – uusi kirja paljastaa naisten unohdetun voiman
Pohjolan jumalattaret tuo parrasvalohin unohdettuja itämerensuomalaisia jumalattaria ja myyttisiä naispuolisia hahmoja.
THL: Korona-aika on lisännyt yksinäisyyden tunnetta
Epidemia on lisännyt myös naisten painajaisia ja univaikeuksia.

Koronapandemia tunkeutui keväällä suomalaisten uniin – turvavälimokat ja koronatartunnat toistuivat unien tapahtumissa
Helsingin yliopiston tutkimusryhmä analysoi koronakevään unien sisältöä tekoälyn avulla.
Korona on lisännyt tauteihin ja sairauksiin liittyviä uhkaunia, olettaa tutkija – 300 ihmistä kirjasi 1500 korona-ajan unta Turun yliopistolle
Unien saaminen tutkittavaksi koronan tapaisen pandemian ajalta on väitöskirjatutkija Ville Loukolan mukaan ainutlaatuista.
Oletko nähnyt levottomia unia viime aikoina? Niin on moni muukin ympäri maailmaa – pandemiaunien syitä ryhdytään selvittämään
Asiantuntijan mukaan vaikuttaa siltä, että ihmisillä, joilla on taipumusta huolestua asioista, vilkkaat unet ovat nyt lisääntyneet.

Ylelle vuodetut tiedot kertovat työntekijöiden pahoinvoinnista sote-kuntayhtymässä: "Elän painajaista"
Yle sai haltuunsa Kymsoten kyselyn, jonka tuloksissa tyytymättömyys työhön pomppaa esiin hurjin luvuin.

Uusi tutkimus paljastaa: Perintötekijät altistavat painajaisunille – Samoja geenejä myös mielenterveyshäiriöiden taustalla
Naiset ja lapset näkevät kauhu-unia enemmän kuin miehet.

"Kuuden miljoonan dollarin" hevonen on poissa – Erkki-Pekka Mäkisen päivästä tuli hevosomistajan painajainen, mutta muistot auttavat: "Parhaat elon hetket maan päällä olen kokenut Graceful Swampin kanssa"
Lämminveriravuri Graceful Swamp kuoli leikkauksessa keskiviikkona. Ori on ikäluokkansa menestyneimpiä ravihevosia, mutta sitä ei oltu vakuutettu. Omistajalle hevonen olikin euroja tärkeämpi.

Ikäihmisen painajainen sai palomiehiin liikettä Eurassa
Euralaisvanhus luuli pahan unensa olevan totta ja soitti hätäpuhelun.

Kysyimme suomalaisten työunista: Vastauksissa näkyy stressi – tutkijan mukaan painajaisunien määrä on lähtenyt kasvuun 2000-luvulla
Unitutkija yllättyi unien negatiivisista sävyistä.
Billie Eilish avaa levyllään portin painajaismaailmaan, joka näyttää nykymaailman nurjuuden
Popsensaatio julkaisi odotetun debyyttialbuminsa.

VR-painajainen voi viedä jalat alta – virtuaalitodellisuus kuljettaa kokijan ihmisten pahoihin uniin
Virtuaalitodellisuus vie syvemmälle taideteokseen. Katso videolta, kuinka rajun reaktion painajainen herättää.
Isä meidän – isän ja hyväksikäytetyn pojan koruton jälleennäkeminen
Veikko Aaltosen väkevä draama puuttuu arkaan aiheeseen

Ennätyksen rikkonut Kläbo näki viime yönä painajaisia Alpe Cermisin noususta – "Olen ottanut askeleen eteenpäin, vaikka sitä on vaikea sanoa suoraan"
Johannes Hösflot Kläbo sanoi oppineensa paljon viimeisen vuoden aikana. Tour de Skin kokonaiskilpailun voittoon hän ei kuitenkaan uskonut.
Lähetä unesi Uniraadin tulkittavaksi!
Uniraati-podcast käsittelee yleisön unohtumattomia unia.

Pitääkö työnantajalle kertoa jo unetkin? "Toivottavasti", sanoo psykoterapeutti
Unia on alettu hyödyntää työelämän tarpeisiin. Kun työyhteisössä jaetaan unia, voi esiin nousta asioita, joita ei muuten lausuta ääneen.

Nakupellenä muiden edessä — alastomuus painajaisessa voi hävettää, mutta siitä voi olla hyötyäkin
Yleinen painajainen on nähdä unta, jossa huomaa olevansa julkisella paikalla alasti. Psykoanalyytikolla ja psykologian professorilla on selitys, miksi aivomme näyttävät meille tällaisia unia.
Suomalaisten painajaiset ovat lisääntyneet ja kohta niistä tiedetään paljon enemmän
Suomalaiset ovat unimyönteistä kansaa

Kommentti: Vanhemman painajainen toteutui, unohdin ilmoittaa lapsen hoitoajat – lapsi ei mahdu omaan päiväkotiryhmäänsä
Nykyään päiväkodeissa pitää ilmoittaa lapsensa hoitoajat sähköisesti. Jos sen unohtaa, lapsi ei välttämättä mahdu päiväkotiryhmäänsä.

Painajaiset ja unettomuus ovat suomalaisille tuttuja yövieraita – entistä harvempi kokee nukkuvansa tarpeeksi
Uniongelmat vaivaavat naisia enemmän kuin miehiä, vaikka naiset nukkuvat hieman enemmän.
Suora yhteys rintamakokemuksiin on katkeamassa – viisi keinoa yhteisen muistin pidentämiseksi
sotapolku.fi on niistä yksi.

Sadat tuhannet suomalaiset näkevät usein painajaisia – kaamos lisää kauhunäkyjä
Painajaiset ja psyykkinen pahoinvointi kulkevat rinta rinnan, kertoo tuore väitöstutkimus.

Väitös: Puolet suomalaisista näkee painajaisen kuukaudessa – naiset näkevät niitä miehiä useammin
Talvella painajaisia nähdään tavallista enemmän.

Olavi Sydänmaanlakka: Arki auttaa voittamaan pelon
Elämä jatkuu. Tämä on Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtajan mielestä tärkein viesti, jonka vanhemmat lapsilleen voivat välittää.

Maria Markuksen kolumni: Rakkauskampanjalla rauhaa kiehuvaan Lähi-itään
Väkivalta yltyi taas Lähi-idässä, mutta tavallisten ihmisten keskuudessa levitetään myös rakkauden sanomaa, muistuttaa Maria Markus.

Työura takana, eläke ja painajaiset edessä: "Tarpeettomuuden tunne voi aiheuttaa pahoja unia"
Valmistautuminen eläkkeelle jäämiseen ja työhön liittyvien ristiriitojen ratkaiseminen voivat vähentää työpainajaisten näkemistä, kun työura on ohi.
Dokumenttiprojekti: Sodan murtamat
Jatkosodassa yli 15.000 miestä joutui psykiatriseen hoitoon.

Töitä merihevosten kesyttäjälle ja sadetanssijalle – pimeä vuodenaika otettiin Tampereella vastaan satuillen
Unia, painajaisia, salamyhkäisiä yön olentoja... Lastenkulttuurikeskus Rullassa koettiin taianomaisia hetkiä, joita tarjoilivat eri-ikäiset kirjailijat.

Pellet ovat lasten päivittäinen keskustelunaihe – 12-vuotiaan pojan äiti: "Se pelottaa kovasti"
Pelleistä on tullut jokapäiväinen puheenaihe kouluissa ja kotona. Hollolalaisperheen äiti on tilanteesta huolissaan, sillä hän kokee lasten pelkäävän jopa ulkona liikkumista.

Klovnipelottelu työllistää Hämeen poliisia: "Mielikuvitukselle ei nyt pitäisi antaa valtaa"
Ilmoitukset lapsia pelottelevista klovneista ovat työllistäneet poliisia Riihimäellä ja Lahdessa viime yönä. Poliisin mukaan huhut alkavat joskus elää omaa elämäänsä, ja ilmoituksia toivotaankin silminnäkijöiden havainnoista.

Painajainen muuttuu ongelmaksi, kun se vaivaa ja valtaa valvemaailman
Mitä vahvempi kielteinen lataus unessa on, sitä varmemmin se jää mieleen. Ongelmaksi painajaiset muuttuvat, kun ne pyörivät mielessä jatkuvasti.

Loppuottelut ryömivät Puputin uniin: "Aika sekametelisoppa"
Miesten Superpesiksen finaalijoukkueet ratkesivat välierissä lyhyen kaavan mukaan ja aikaa finaaleihin valmistautumiseen on ollut ruhtinaalisesti.

"Asiakkaan kuiteissa jatkuvasti vääriä hintoja" – työongelmia joutuu selvittelemään unissaankin
Töiden vaikutus nukkumiseen herätti keskustelua Ylen verkkosivuilla. Osa esimerkiksi kertoi yöllä mieleen hiipivien työasioiden katkovan unta, toiset puolestaan kertoivat näkemistään työhön liittyvistä painajaisista. Asiantuntijan mukaan apua öiseen tuskaan voi saada mielikuvaharjoitteluterapiasta.

Työt voivat hiipiä yöllä uniin – näetkö painajaisia tai heräiletkö yöllä töiden vuoksi?
Myyjän silmissä vilisevät viivakoodit, opettaja kadottaa puolet oppilaistaan ja taksikuski taiteilee tiellä ilman rattia. Minkälaisia unia sinä näet työstäsi tai heräätkö kesken unien murehtimaan työasioita?
Suomalaisia tv-aarteita: Painajainen
Suomalaisen tv-historian kultakimpaleita: Painajainen (1988)

4-vuotias poika joutui julman uskonlahkon kasvatettavaksi – "Se oli painajainen, jonka odotin vain päättyvän"
Leevi K. Laitisen vanhemmat lähettivät 1930-luvulla pienen pojan uskonlahkoon, jossa hänestä koulittiin lapsisaarnaaja. Poikaa piestiin ja rangaistiin teoista, joihin hän oli syytön. Laitinen karkasi lahkosta 18-vuotiaana.

Kolmenkympin alueella rekalla ohi 83 km/h – saattoauto estää asfalttimiehen painajaista uusiutumasta
Tietyön tekijöitä pyritään suojaamaan käyttämällä yhä useammin niin sanottua saattoautoa, ettei asfalttimiesten painajainen toistuisi. Tietöitä tehdään tänä kesänä todennäköisesti enemmän kuin aiemmin, koska normaalin päällystystyön lisäksi meneillään on korjausvelkahankkeita.

Suositun Finnish Nightmares -sarjakuvan Matti kehittyy – sosiaalista perhosta hänestä ei kuitenkaan tule
Karoliina Korhosen luoma stereotyyppinen suomalainen Matti on kerännyt lyhyessä ajassa suuren fanijoukon Facebookissa. Nyt sarjakuvahahmon nolot tilanteet on kerätty kirjaksi. Korhosen mukaan Matilla on Norjassa paitsi ystäviä, myös kaukainen sukulainen.

Joskus vain on huono päivä – ja siitäkin voi päästä eroon
Välillä herää väärällä jalalla ja päivä tuntuu toivottoman huonolta. Voiko huonon päivän kääntää vielä hyväksi? Psykiatrian professori Simo Saarijärven mielestä voi.

Talvisota mursi suomalaissotilaiden mielen – turvapaikanhakijoiden sotakokemuksissa paljon samaa
Talvi- ja jatkosota moukaroivat monen suomalaissotilaan mielen rikki. Sodan tunnehistoriasta väitelleen tutkijan mukaan myös turvapaikanhakijoilla on todennäköisesti samanlaisia kokemuksia.

Ylen partahaaste villitsi: Näin näyttäviä ovat suomalaismiesten parrat
Partamiehet kantavat turpajouhensa ylpeydellä. Moni kertoo parran olevan elämäntapa, eikä elämää ilman naamakarvoja voisi edes kuvitella. Katso koosteestamme upeat partaselfiet, joita miehet kuvasivat itsestään.
Prisma Studio: Haluaisitko katsoa unesi uudelleen?
Onko harmittanut kun hyvä uni on jäänyt kesken?

Lapsi uneksii möröistä, aikuinen murhaajista – pahin painajainen voi olla paras opettaja
Painajaiset kiusaavat etenkin lapsia, mutta lähes puolet aikuisistakin näkee painajaisia ainakin kerran kuussa. Ikä vaikuttaa paitsi painajaisten määrään, myös niiden laatuun.

Tutkimus: Unettomuudesta ja masennuksesta kärsivät näkevät enemmän painajaisia
Satunnaiset painajaiset ovat yleisiä ja harmittomia, mutta jatkuvat painajaiset voivat olla vakava ongelma.