Uusimmat artikkelit
Opintolainan hyvityskokeilun kuoppaaminen hallituksessa on iso pettymys alueille – Todella paha takaisku, Itä-Lapista todetaan
Sallan kunnanjohtajan mukaan esimerkiksi Itä-Lapin työvoimapula on useilla ammatti- ja elinkeinoaloilla jo niin merkittävä, että se vaikeuttaa toimintaa ja kehittämistä.
Dokumenttiprojekti: Viimeinen lounas – Murskaako syrjäseudun arki yrittäjien unelmat?
Suomi autioituu ja yrittämisen edellytykset kapenevat.
Orjuus nyt: Lapset kauppatavarana – köyhyys, koulutuksen puute ja korruptio pitävät yllä ihmiskauppaa Intiassa
Intiassa monet köyhät perheet myyvät lapsensa orjaksi.
Kullankaivajien kirjasto
Kävimme kavereiden kanssa Lemmenjoen kansallispuistossa.
Leuddit ovat kolttakansan salattu muisti
Laulut kantavat tietoa suvun ja yhteisön historiasta.
Naisen elämää Kuhmon perukoilla
Pienoisdokumentti syrjäkylien naisten elämästä.
Musiikin palo ei tukahtunut Kainuun musiikkiopiston vaatimattomissa tiloissa
Musiikin harrastus Kainuussa oli erittäin monipuolista jo 1970-luvulla. Erityisesti pianonsoittajia oli paljon. Musiikkiopisto toimi puutteellisissa tiloissa ja opettajatkin olivat muodollisesti epäpäteviä, mutta palo musiikin tekemiseen oli kova.
Pia Pesonen: Urho Kekkonen Straße
Esikoisteos Urho Kekkonen Straße on kokoelma hauskoja ja surkuhupaisia tarinoita 60- ja 70-luvuilta. Niitä kaikkia yhdistää Lappi ja erityisesti presidentti Urho Kekkonen.
Kiertomatka postiautolla Kainuussa ja Koillismaalla
Kameramies matkasi vuonna 1963 postiautolla.
Terveet Kädet on suomalaisen hardcoren kova ydin
Terveet Kädet on vanhin edelleen toimiva hardcoreyhtye Suomessa. TK aloitti uransa vuonna 1980 muutaman kymmenen sekunnin pituisilla sähköshokkimaisilla metelibiiseillä.
Lapsuus syrjäkylässä
Antti Vartiainen asuu Kaavin Niinivaarassa. Kouluun on matkaa 40 kilometriä ja koulubussi on niin täynnä, että joka toinen viikko pojat joutuvat seisomaan.
Kirjastoauto kiertää Lieksan korpikylissä
Kirjastoauton arkea Lieksan korpikylissä
Sata Kainuun lasta Tarvan vieraana
Liisa ja Pentti sekä sata muuta Kainuun lasta kokivat ainutlaatuisen elämyksen talvella 1961, kun Niilo Tarvajärvi ja Yleisradio kutsuivat heidät vieraakseen Helsinkiin.
Kaksi Haukilahtea
Dokumentti vertailee kahta erilaista elämänmuotoa Suomessa.
Koulukyyti Hailuodosta 1979
Hailuodolla ei ollut 1970-luvulla omaa yläastetta.
Kiskoauto eli lättähattu
Kiskoautoja eli lättähattuja alettiin valmistaa 1950-luvulla. Ne olivat käytössä paikallisliikenteessä yli 30 vuotta.
Ilmari Kianto - Kainuun laulaja
Unto Miettinen haastattelee 84-vuotiasta korpikirjailijaa ja tapaa alkuperäisen Ryysyrannan Joosepin aikalaisia.
Poromiehen puheenvuoro
Lapin mies Jouni Aikio puhuu rajoista, radiosta, naisista, miehistä, poroista, poliitikoista, saamen kielestä ja Vietnamin sodasta.