Uusimmat artikkelit
Pohjalaismaakunnissa huvilakauden päättäjäisiä saa juhlistaa ilotulittein
Ilotulittamisesta ei tarvitse tehdä ilmoitusta viranomaisille. Metsäpalovaroitus ei myöskään ole esteenä.
Päättäjäisviikonloppu sujui Kainuussa rauhallisesti – poliisi kiittelee nuorisoa
Poliisilla oli viikonlopun aikana yksittäisiä tehtäviä ja sopivasti kiirettä, mutta nuoriso käyttäytyi hyvin, kerrotaan poliisista.
Alaikäisiltä takavarikoitiin kymmeniä litroja alkoholia päättäjäisviikonloppuna Oulussa
Poliisin mukaan Oulun keskustaan kokoontui satoja nuoria. Alaikäisten alkoholin käyttöön liittyen kirjattiin useita rikos- ja lastensuojeluilmoituksia.
Päättäjäisviikonloppua juhlittiin pääosin maltilla Hämeessä
Vakavin tapaus sattui Forssassa, jossa puukotuksessa oli osallisena kaksi henkilöä.
Koulujen päättäjäisviikonloppu oli edellisvuotta rauhallisempi
Poliisi takavarikoi alaikäisiltä juomia ja selvitti nuorten riitoja.
Koulujen päättäjäisviikonloppu työllisti poliisia Meri-Lapissa – alkoholia ja pahoinpitelyjä
Poliisi joutui päättäjäisviikonlopun aikana puuttumaan myös useisiin nuorten ylinopeuksiin ja rattijuopumuksiin.
Koulujen päättäjäisillan juhlinta aiheutti paikoin häiriötä – poliisi tyhjensi puistoja
Poliisin mukaan vanhempien olisi ollut hyvä käydä tutustumassa nuorten juhlintaan paikan päällä. Poliisit kertoivat esimerkiksi väkijoukkoon ammutuista ilotulitteista ja puukotustapauksista.
Jos missasit Ylen päättärit Robloxissa, tästä pääset kärryille alle minuutissa
Yle järjesti lauantaina virtuaaliset koulujen päättäjäisjuhlat. Bileisiin osallistui tuhansia ihmisiä.
Puhu napakasti, vältä oman viestisi latistamista ja kahdeksan muuta vinkkiä onnittelupuheen pitäjälle
Esiintymisvalmentaja kannustaa lakkiaisiin ja valmistujaisiin osallistuvia pitämään rohkeasti onnittelupuheita. Tilannepuhe saa olla napakka eikä tunteiden tulvahtamista tarvitse pelätä.
Toimittajalta: Olisipa metaversumi ollut olemassa, kun koululääkäri kutsui minua lihavaksi
Virtuaalisten koulujen päättäjäisten ”Lego-ukot” näyttävät aikuisen silmin typeriltä, mutta nuorille pelimaailma on tärkeä keino identiteetin ilmaisemiseen, kirjoittaa Ville Grahn.
Poliisi rauhoittaa juhlivaa nuorisoa klassisella musiikilla, koska he eivät pidä siitä – rikokset vähentyneet selvästi
Koulujen päättäjäisviikonlopun juhlinnoissa kuullaan tänäkin vuonna klassista musiikkia, koska monet nuoret eivät siedä sitä. Poliisi on ällistynyt, kuinka tehokas metodi on kyseessä.
Näillä perusteilla koulujen henkilökunta valitsee stipendien saajat – Kouvolassa stipendejä on jaossa lähes 30 000 euron arvosta
Koulujen henkilökunta valitsee stipendin saajia useilla eri perusteilla. Perusteet ovat pysyneet samoina vuodesta toiseen.
Lapin poliisi: Vanhempi, älä jätä vastaamatta tuntemattomaan numeroon viikonloppuna
Poliisin viikonlopusta voi olla tulossa tavanomaista kiireisempi koulujen päättäjäisten vuoksi.
Päättäjäisiä juhlitaan tänä viikonloppuna: Oulun poliisi varautuu normaaliin julkiseen juhlintaan, sääkin voi siihen vaikuttaa
Oulun poliisin tiedossa ei ole suuria epävirallisia nuorten kokoontumisia, kuten mopomiittejä. Nyt valvotaan varsinkin nuorten päihteidenkäyttöä ja päihteiden mahdollista välitystä alaikäisille.
Toukokuu oli Hämeessä hieman tavallista lämpimämpi – päättäjäisviikonlopusta tulossa viileä
Toukokuun keskilämpötila vaihteli kymmenen ja yhdentoista asteen välillä. Se on noin puoli astetta pitkäaikaista keskiarvoa korkeampi.
Poliisi valvoo koulujen päättäjäisviikonlopun juhlintaa Itä-Suomessa
Erityisinä painopisteinä ovat nuorten kokoontumispaikat.
Suomen suurimpiin koulujen päättäjäisiin pääsee poistumatta kotoa – "Ei tarvitse noudattaa somen kauneusihanteita", lupaa järjestäjä
Ylen Roblox-päättäreissä pääsee hengailemaan ja pelaamaan, näkemään Bessin, kuulemaan uudenlaisen Suvivirren ja ottamaan selfien Vikin ja Köpin kanssa.
Cha cha cha soi tänä keväänä koululaiskirkoissa Kurikassa, lupaa kanttori: ”Suvivirren perään päräytän”
Kurikan alueseurakunnan johtava kanttori Suvi Tamminen ei ole euroviisuihmisiä. Niin vain kävi, että tänä keväänä hän antautui mukaan ryhmäilmiöön.
Keskiviikko 29.3.2023 (tv)
Valtiopäivien päättäjäiset. Kotiäänestys. Talviretkeily. Sää.
Pohjanmaalla ilotulitteita saa ampua lauantaina kuudesta eteenpäin
Erillistä ilmoitusta ei tarvita, mikäli ilotulitteet ammutaan kello 18 ja 24 välillä. Taajamien keskustoissa, asuinalueilla ja rakennusten läheisyydessä ilotulitteet ovat kielletty.
Päättäjäisviikonloppu oli vilkas Oulussa ja Kajaanissa
Väkeä oli liikkeellä Oulun keskustassa paljon päättäjäisjuhlinnan aikaan ja vilkkaahkoa oli vielä maanantainkin vastaisena yönä. Kajaanissa sunnuntain vastaisen yön tehtävät vastasivat normaalia kesäaikaa.
Poliisi: Nuoret juhlivat koulujen päätösviikonloppua rauhallisesti
Lounais-Suomen poliisi varautui vilkkaaseen viikonloppuun. Nuorten juhlinta pysyi kuitenkin aiempien vuosien kaltaisena.
Poliisi tyhjensi useita nuorten suosimia juhlapaikkoja päättäjäisyönä Uudellamaalla
Nuorisojoukoissa ammuttiin useita ilotulitteita. Poliisi partioi myös Nuuksion kansallispuistossa.
Pohjanmaan poliisi kouluvuoden päättäjäisjuhlinnasta: "Suuremmilta häiriöiltä vältyttiin"
Poliisin yö oli kiireinen, mutta samanlaista häiriökäyttäytymistä kuin vuosi sitten oli, ei nyt ollut.
Lauantai 4.6.2022 (radio)
Koulujen päättäjäiset. Lippujuhlapäivän paraati. Sauli Niinistö. Pitkittynyt koronatauti. Sääennuste.
Suosikkiartisti VilleGalle ponnisti pitkälle käymättä lukiota – "Duunareita pitäisi arvostaa enemmän, eikä amis ole huono vaihtoehto"
JVG:n VilleGallesta ei koskaan tullut ylioppilasta. Hänestä tuli ilmastointiasentaja ja yksi maan suosituimmista artisteista.
Poliisi tyhjensi nuorison suosimia paikkoja juhlijoista – Yle seurasi opintonsa päättävien juhlintaa ympäri Suomen
Opintonsa päättäviä juhlittiin lauantaina eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Lappeenrannassa uudet ylioppilaat laskivat ruusuja sankarihaudalle, ja Kajaanissa ysiluokkalaiset polttivat kumia koulun pihassa.
Lounais-Suomen poliisi varautuu päättäjäisviikonloppuun tehostetulla valvonnalla
Yksi vuoden vilkkaimmista viikonlopuista työllistää poliisia. Päättäjäisviikonlopun valvonnassa on mukana myös laajasti eri viranomaisia esimerkiksi sosiaalitoimen puolelta.
Koulujen päättäjäisviikonloppu on poliisille yksi vuoden vilkkaimmista viikonlopuista
Koulujen päättyminen ja nuorten valmistuminen on hieno asia, mutta päättäjäisviikonloppuun liittyy poikkeuksetta myös lieveilmiöitä. Poliisi vahvistaa rivejään aina päättäjäisviikonlopuiksi.

Poliisi valvoo päättäjäisviikonloppua – juhlasää Lapissa sateinen
Valvontaa painotetaan nuorten suosimiin kokoontumispaikkoihin.
Poliisi kohdistaa viikonlopun valvontaa nuoriin
Tulevana viikonloppuna moni nuori juhlii koulujen päättäjäisiä, ja nuoret suuntaavat eri puolille kaupunkia. Myös poliisi on paikalla.

Ylöjärvi pyörsi päätöksen: huoltajat voivat sittenkin osallistua kevätjuhlaan
Aiemmin Ylöjärvi oli linjannut, että huoltajat eivät saa tänäkään vuonna tulla kevätjuhlaan koronapandemian takia.
Moisiovaaran kyläkoulu ehti toimia melkein 100 vuotta Hyrynsalmella: viimeinen kevätjuhla käy läpi koulun historian
Hyrynsalmen kunta lakkauttaa kaksi ja puoli kuukautta vaille 100-vuotiaan koulun tähän lukuvuoteen.
Uusien koronatartuntojen määrää laskee hiljalleen Keski-Pohjanmaalla – Kokkola lievensi koulujen kevätjuhlia koskevaa ohjeistusta
Tartuntojen määrä pysyy korkealla, mutta suunta on ollut jo pitkään laskeva.
Oulun Lipon katse on jo ensi kaudessa – talous tiukkenee, mutta usko sarjanousuun on vahva
Oulun Lippo jatkaa miesten Superpesispaikan tavoittelua ensi kaudellakin, mutta leikatulla budjetilla. Lippo karsi noususta jo kolmatta vuotta peräkkäin, mutta taipui tällä kertaa Siilinjärvelle ratkaisevassa ottelussa.
Länsi-Suomen merivartiosto valvoo tehostetusti vesiliikennettä ja muistuttaa syksyn tuomista haasteista
Tähystyksen ja kulkuvalojen merkitys veneillessä korostuu syksyisin, muistuttaa Länsi-Suomen merivartiosto. Merivartiosto odottaa vilkasta huvilakauden päättäjäisviikonloppua.
Näin vietetään päätöspäivää Tokion olympialaisissa – katso tästä sunnuntain olympiaohjelma ja tv-lähetykset
Tokion olympialaiset päättyvät sunnuntaina. Päätöspäivänä kilpaillaan vielä mitaleista muun muassa miesten maratonilla. Mira Potkosen palkintojenjako nähdään suorana Yle TV2:ssa klo 8.30.
Päivän suomalaiset ja tv-ohjelma
Tällä sivulla on joka päivä tuorein tieto Tokion olympialaisten suomalaisten aikatauluista ja päivän Ylen tv-lähetyksistä. Discoverylla on tv:ssä yksinoikeus uintilajeihin ja koripalloon. Yle Puhe välittää kuitenkin näitä lajeja suorina lähetyksinä radiossa.
Oulussa koronatilanne rauhoittunut touko–kesäkuun vaihteessa: viime viikolla kaikkiaan vain kahdeksan tartuntaa
Tartuntojen määrä on puolittunut edellisestä viikosta. Nyt odotetaan, vaikuttaako viikonlopun päättäjäisjuhlinta kaupungin koronaepidemiatilanteeseen. Kaupungin mukaan edelleen kannattaa kiinnittää huomiota omaan tehostettuun hygieniaan ja riittäviin välimatkoihin muihin nähden.
Poliisi joutui turvautumaan poikkeukselliseen voimankäyttöön Seinäjoella – päättäjäisviikonlopun hulinat teettivät poliisille satoja tehtäviä
Koulujen päättäjäisjuhlat äityivät villeiksi yön tunteina Seinäjoen Tanelinrannassa viikonloppuna. Poliisi oli joutunut rauhoittamaan nuoria jopa kaasulla ja ottamaan nuoria kiinni. Poliisi on huolissaan ilmiöstä.

Oulun poliisilaitoksen alueella vilkas sunnuntain vastainen yö – päättäjäisten juhlinta lähes kaksinkertaisti tehtävät normaalista
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kaksi maakuntaa kattavalla Oulun poliisilaitoksen alueella kirjattiin 366 tehtävää, edellisenä viikonloppuna samaan aikaan 202 tehtävää. Tähän vaikuttivat lämmin sää ja koronarajoitusten poistaminen juuri ennen koulujen päättäjäisiä.

Sadat nuoret tarvitsivat apua Rosendahlin rannassa Tampereella
Tuhansia nuoria kokoontui lauantai-iltana juhlimaan koulujen päättymistä Rosendahlin rantaan Pyynikille. Nuorisotyöntekijät ohjaisivat nuoria kotiin, ensiapuun, selviämisasemalle tai poliisin hoteisiin.

Nuorten juhlinta yltyi monin paikoin levottomaksi – poliisi takavarikoi päihteitä ja tyhjensi alueita, joille nuoret olivat kokoontuneet
Helsingissä poliisi tyhjensi muun muassa Hietaniemen uimarannan ja Sinebrychoffin puiston järjestyshäiriöiden vuoksi.
Kesän alkamista juhlittiin perjantaina rauhallisesti Hämeessä – poliisi on varautunut kiireiseen lauantai-iltaan
Hämeen poliisilla oli tehtäviä vuorokauden aikana 321. Poliisi ei hajota juhlintaa koronaturvallisuuden vuoksi, vaan jos kokoontuminen aiheuttaa häiriötä. Juhlijoilta toivotaan kuitenkin vastuullisuutta, jotta tautitilanne ei pahene.

Poliisi varautuu vilkkaaseen päättäjäisviikonloppuun Pirkanmaalla – komisario: "Pidetään kaverista huolta ja juhlitaan maltilla"
Poliisi muistuttaa juhlijoita ottamaan huomioon koronarajoitukset ja turvavälit ihmisjoukoissa. Myös Leijonien mahdollisiin kultajuhliin on varauduttu.
Ambulanssi löytyy jatkossa myös pyörän selästä – pyöräilevä ensihoito käyttöön Pohjois-Savossa
Ensimmäinen fillarienskan, eli pyöräilevän ensihoidon partio lähtee viikonloppuna mukaan koulujen päättäjäisjuhlintaan Kuopiossa. Fillarienskoja nähdään kesällä yleisötapahtumissa eri puolilla Pohjois-Savoa.
Viranomaiset puuttuneet huolestuttavaan ilmiöön Tampereella: toisia lapsia nöyryytetty ja käytetty jopa väkivaltaa
Tapahtumiin osallistuneet, niitä seuranneet tai niiden kohteeksi joutuneetkaan lapset tai nuoret eivät poliisin mukaan uskalla kertoa tapahtuneista vanhemmilleen tai muille aikuisille.
Päättäjäisviikonloppu alkaa: Osa saa livevieraita juhliinsa, osa vain todistuksen postilaatikkoon – riskialueilla viranomaiset pyytävät jättämään kesän aloitusbileet väliin
Kokoontumisrajoitukset ovat monin paikoin lieventyneet, silti korona himmentää edelleen juhlintaa. Moni saa todistuksensa postissa, ja juhlia striimataan. Terveysviranomaiset vetoavat nuoriin: ei valtavia kokoontumisia eikä halailua.
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri muistuttaa: kymmenen henkilön kokoontumisrajoitus on voimassa vielä viikonloppuna
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä on todettu kahdeksan koronatartuntaa tällä viikolla tähän mennessä.