Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Sähköyhtiöt varautuvat sähkökatkoihin kun lumikuormat muuttuvat painaviksi oksistoissa sään lauhtuessa

Sähköyhtiö Elenian mukaan yksittäisiä sähkökatkoja voi esiintyä, kun sään ennustetaan lauhtuvan.

Tykkylumi aiheuttaa sähkövikoja maakunnan keskiosissa – sähköyhtiö varautunut lennoilla ja lisämiehillä

Eniten lumikuormaa on kertynyt puihin Heinävedeltä Ilomantsiin ulottuvalla vyöhykkeellä. Sään lauhtuessa sähköviat lisääntyvät.

Naantalissa suurjänniteverkon kaatuneita mastoja korjataan useita kuukausia

Carunan mukaan korjaustyöt on aloitettu, mutta tarkempaa valmistumisaikataulua ei vielä voida antaa.

Massiivinen sähkökatko pimensi Pakistanin keskiyöllä

Sähkönjakelua on saatu asteittain palautettua. 

PKS Sähkönsiirto korottaa verkkopalvelumaksuja tammikuussa

Korotuksen vaikutus on tyypillisen sähkölämmitteisen omakotitalon sähkönsiirtolaskuun noin kuusi euroa kuukaudessa.

Keminmaassa maanantaina laaja sähkökatkos – 4 000 taloutta oli ilman sähköä

Keminmaan sähkökatkos johtui Isohaaran vesivoimalaitoksen huollon yhteydessä tapahtuneesta häiriöstä.

Jyväskylässä laaja sähkökatko ohi – katkon aiheutti linjalle kaatunut puu

Sähköttä oli parikymmentä minuuttia lähes 3000 taloutta.

Puistomuuntajat piristävät katukuvaa – maalausten aiheet ovat peräisin Lappeenrannan Energian ydinlupauksista

Taideteoksiksi muuttuneet muuntajat ilahduttavat ohikulkijoita Linnoituksessa, Ainonkadulla ja Myllysaaressa.

Järvi-Suomen Energia varautuu syysmyrskyn aiheuttamiin sähkökatkoihin

Sähkönjakeluyhtiö kertoo tarkkailevansa tilannetta ja lisäävänsä varalla olevien asentajien määrää tulevaksi yöksi.

Maanantaiaamuna sähkökatkos Kemissä, Simossa ja Kuivaniemellä – myöhemmin päivällä vedentulo katkeaa Maksniemessä

Katkokset johtuvat sähköverkon kytkentätöistä ja 4-tien parannukseen liittyvistä vesijohdon liitostöistä.

Pielaveden ja Tervon välille rakennetaan uutta, myrskyille vähemmän altista sähköverkkoa

Osa kaapeleista vedetään maan alle ja osa tolppiin teiden varsille.

Sähköttömiä asiakkaita Etelä-Savossa yli 6000 – määrän uskotaan kasvavan Aila-myrskyn edetessä

Järvi-Suomen Energian alueella oli jo yli 6000 sähkötöntä asiakasta kello 15 jälkeen.

Pelastuslaitos valmistautuu Aila-myrskyn saapumiseen – myräkän ennustetaan kulkevan koko Etelä-Savon läpi

Myrskyn ennakoidaan näkyvän läntisellä puolella maakuntaa jo puolen päivän aikaan.

Sunnuntaina puhurit kurittavat Kaakkois-Suomea — Etelä-Karjalassa varaudutaan sähkökatkoksiin, vesillä kovia puuskia

Syksyn tuulet voivat olla voimakkaita ja varautua kannattaa hyvissä ajoin. 

Voimistuva tuuli laittoi energiayhtiöt varautumaan sähkökatkoihin Etelä-Karjalassa – asiakkailta pyydetään malttia

Jos sähköt katkeavat, vikapalvelunumeroon kannattaa soittaa vain jos näkee sähkölinjaan nojaavan puun tai katkenneen sähköjohdon. Korjauksia tehdään niin pian kuin mahdollista.

Päivö-myrskystä Järvi-Suomen Energialle koituva lasku jäi ennakoitua pienemmäksi

Kesäkuun viimeisenä tiistai-iltana sähköt katkesivat Järvi-Suomen Energian verkon alueelta noin 18 000 taloudelta.

Sähkönjakelu keskeytyy Kemissä, Simossa ja Kuivaniemellä varhain tiistai- ja perjantaiaamuna

Viiden minuutin keskeytykset sähkön jakelussa koskevat noin 20 000:ta taloutta.

Sähkönjakelu keskeytyy Simossa keskiviikkoaamuna – katkos koskee noin sataa kiinteistöä

Aamulla yhdeksältä alkavat katkokset kestävät yhdestä kahteen tuntia.

Talousvesi on keitettävä osassa Lappeenrannan Rakuunamäkeä loppuviikon ajan – väliaikainen vesipiste tarjolla Väinö Valveen kadulla

Lappeenrannan Rakuunamäen Mannerheiminkadulla, Väinö Valveen kadulla ja Kasarmikadulla asuvien on keitettävä juoma- ja ruuanlaittovetensä loppuviikon ajan, sillä vesiverkostoon on päässyt pintavettä.

Tutkijat keksivät, että maaseudulla asuville voitaisiin hyvittää huonosta verkosta johtuvat sähkökatkot – laki vain ei sitä salli

Suomen lainsäädännön mukaan sähkön toimitusvarmuuden on oltava kaikille sama eikä siitä voida sopia asiakaskohtaisesti.

Orava aiheutti oikosulun – sähköt katkesivat Jyväskylässä hetkeksi laajalta alueelta

Alva Sähköverkoille tuli tänään päivällä ilmoitus asiakkaalta kovasta pamahduksesta.

Sähköt poikki osassa Turkua

Vika ohi todennäköisesti 16:40.

Etelä-Savossa vielä joitakin satoja taloja ilman sähköä – hankalimpia saaristokohteet

Päivö-myrskyn jäljiltä pelastuslaitoksella on ollut lähes 130 vahingontorjuntatehtävää.

Etelä-Savossa varoitetaan rajusta ukonilmasta, Järvi-Suomen Energia varautuu uusiin sähkökatkoihin

Aamupäivästä alkaen kehittyy ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia.

Myrsky runteli Pohjois-Karjalaa – hätäpuhelutkaan eivät kaikkialla toimi, Lieksassa häiriöitä veden jakelussa

Sähkönjakelussa laajoja häiriöitä. Enimmillään sähköt puuttuivat yli 25 000 PKS:n asiakkaalta.

Päivö-myrsky katkaisi sähköt pahimmillaan 25 000 taloudesta Etelä-Savossa, pelastuslaitos raivasi puita teiltä ja sähkölinjoilta

Kaikki Etelä-Savon pelastuslaitoksen työntekijät olivat töissä perjantai-iltana raivaamassa myrskytuhoja.

Järvi-Suomen Energia varautuu sähkökatkoihin – "Näyttää, että iltapäivällä Savonlinnan ympäristössä ukkonen tiivistyisi"

Juhannusaaton vastaisena yönä Järvi-Suomen Energia on lisännyt korjaajien varallaoloa Mikkelissä ja Savonlinnassa.

Arto Nikkanen on Lappeenrannan Energian uusi toimitusjohtaja

Nikkanen siirtyy Lappeenrantaan Lahden Energian palveluksesta.

Droonit avuksi sähkövikapartiointiin – vian etsintä huomattavasti edullisempaa droonilla kuin helikopterilla

Droonit eivät korvaa vielä varsinaisesti kymmenien kilometrien helikopterilentoa häiriölennoilla, mutta ovat avuksi vikojen paikantamisessa.

Keminmaassa sähkönjakelu keskeytyy hetkeksi tiistaina ja torstaina

Syynä on sähkönjakeluverkon rakennus- ja huoltotyö.

Jyväskylän Kirkkopuistossa uusitaan sähkömuuntamo

Käyttöikänsä päähän tullut maanalainen muuntamo korvataan niin sanotulla puistomuuntamolla.

Keminmaassa noin 600 taloutta oli ilman sähköä lähes tunnin ajan

Sähkötön alue ulottui Kemijoen länsipuolella keskustaajaman pohjoispuolelta Tervolan rajalle asti.

Tunturi-Lapissa katkaistaan sähköt huoltotöiden takia tiistaiaamuna

Sähkönjakelu keskeytetään Kittilän, Muonion ja Enontekiön kuntien alueella.

Kantaverkon rakennustyöt katkaisevat sähköt 11 000 taloudelta lauantai-iltana

Sähkönjakelu keskeytetään kello 23 puolen tunnin ajaksi Viinijärven, Palokin, Liperin ja Ylämyllyn alueella.

Sähkölinjoilta karsitaan oksia helikopterin avulla Kouvolassa – tarkoituksena ehkäistä sähkökatkoja

Raivaustyöt aloitetaan maalis-huhtikuun vaihteessa, ja ne jatkuvat koko kesän ajan. 

Myrsky riepotteli sunnuntai-iltana länsirannikkoa

Tuuli oli Kaskisissa ja Valassaarilla puuskissa 23-24 metriä sekunnissa.

Lappeenrannan Energiaverkot raivaa helikopterin avulla puita ja oksia sähkölinjoilta

Raivaustöitä tehdään Lappeenrannassa, Lemillä, Taipalsaarella ja Savitaipaleella maaliskuun puolivälistä lähtien.

Pitkät sähkö- ja vesikatkot ovat harvinaisia Meri-Lapin kaupungeissa – poikkeustilanteisiin on kuitenkin varauduttu hyvin

Pisimmilläänkin sähkön keskeytyksen arvioidaan jäävän alle kuuteen tuntiin.

Simon Maksniemessä sähkökatkos tiistaina

Keskeytys koskee Saaren, Puntarniemen ja Karsikon alueita kello 13-15.

Lappeenrannan Energian toimitusjohtaja jää eläkkeelle

Reijo Kolehmaiselle etsitään seuraajaa.

Sähkölinjan päälle kaatunut puu katkaisi sähköt Ranualla

Sähkönjakeluyhtiö Carunan mukaan sähköttä oli enimmillään reilut 400 asiakasta.

Teollisuuden hukkalämmön odotetaan leikkaavan suuren osan Suomen hiilidioksidipäästöistä: "Hyödyntäminen vasta aivan alussa"

Ylijäämälämpöä etsitään kaukolämpöverkkoihin nyt eri puolilla Suomea. Hukkalämmöllä halutaan korvata fosiilisilla polttoaineilla valmistettua kaukolämpöä.

Tuuli yltyy lähes myrskylukemiin Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa – roudattomassa maassa puut saattavat kaatua tavallista helpommin

Vaikka tuulet yltyvät lähelle myrskylukemia maa-alueilla, ei laajoja sähkökatkoksia ole odotettavissa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle