Uusimmat artikkelit
Vieremälle rakennetaan vihdoin kuntoportaat
Kuntoportaista on tehty kunnassa kaksi eri aloitetta.
Kuntosali SC ROK muuttaa pois vanhan Anttilan kiinteistöstä Kokkolassa – uudet tilat löytyivät Kallentorilta
Kuntosali on etsinyt uusia tiloja jo muutaman vuoden ajan, sillä nykyisen toimitilan epävarma tulevaisuus on mietityttänyt yrittäjiä.
Kuntoilija voi pihistää salimaksuistaan jättämällä saunomisen väliin – tämä kaikki kuntosalin kuukausihintaan vaikuttaa
Osa kuntosaleista panostaa lisäpalveluihin, toiset taas tarjoavat kuntoilulaitteiden lisäksi vain välttämättömyydet. Mitä enemmän palveluita haluaa, sitä suuremman summan jäsenyydestä saa pulittaa.
Vaasa lähtee mukaan Fiksusti kouluun -ohjelmaan, tavoitteena lisätä nuorten liikkumista – varsinkin 8-luokkalaisten poikien tulokset ovat huolestuttavia
Vaasa on yksi kuudestatoista uudesta paikkakunnasta jotka ovat mukana ohjelmassa. Ohjelmassa pyritään myös muun muassa lisäämään koulumatkojen liikenneturvallisuutta.
Jännitätkö tärkeää matsia tai urheilusuoritusta? Tee nämä asiat, niin hallitset tilanteen
Onko itseluottamus pelikentällä hukassa, tulokset notkahtaneet, keskittyminen karannut tai jännittäminen lamaannuttanut? Jos vastasit kyllä, tästä jutusta voi olla sinulle apua.
Kokkolalaiset pärjäsivät liikunta- ja terveystottumuksia mitanneessa tutkimuksesta
Etenkin alle 35-vuotiailla liikuntasuositukset toteutuvat hyvin. Kokkolalaiset ovat tyytyväisiä liikuntaolosuhteisiin.
Kajaanin liikuntapalvelupäällikkö Aleksi Nyström siirtyy Lahteen: Kajaanihallin kohtalo jää seuraajalle ratkaistavaksi
Elokuussa uudessa pestissään aloittava Nyström sanoo, että Kajaanissa on hyvä henki tehdä liikunnan eteen töitä. Omalta osaltaan hän arvioi, että kesken jäi Kajaanihallin tilanteen ratkaiseminen.
Tampereen legendaariselle saunarannalle nouseva ulkokuntosali sai sosiaalisen median kuohumaan – saunojien pelkona painojen kolistelu
Kommentoijia ovat huolettaneet Rauhaniemen ulkokuntosalin käytöstä mahdollisesti aiheutuva meteli. Hankkeen toteuttajien mukaan huoleen sekoittuu väärinymmärrystä.
Turun Luolavuoren uusien kuntoportaiden paikka vaihtuu – kaatopaikanmäen korkein rinne saa portaat
Uudessa puistosuunnitelmassa kuntoportaat rakennettaisiin vanhan kaatopaikan näköalatasanteen luoteispuolelle. Aikaisemmassa puistosuunnitelmassa portaita kaavailtiin alemmas, tenniskenttien viereiseen rinteeseen.
Lenkkisauna on hyväksi terveydelle, kertoo nyt myös tutkimus
Jo pelkkä saunominen alensi tutkittavien verenpainetta, mutta liikunnan harrastaminen ennen saunaa tehosti vaikutusta vielä lisää.
Kokkolan vuoden työmatkapyöräilijäksi valittu Vesa Huhtala innostaa muitakin liikkumaan
Raati sai tällä kertaa useita kymmeniä ehdotuksia vuoden työmatkapyöräilijäksi.
Moderni yhteiskunta ei kannusta liikkumaan – tutkimuksesta löytyi yhteys nuorten liikunnan puutteen ja masennuksen välillä
Itä-Suomen yliopiston tutkimuksesta on selvinnyt yhteys nuorten liikunnan puutteen ja masennuksen välillä. Ero liikuntaa harrastamattomien ja viikoittain neljä tuntia liikkuvien nuorten mielenterveydessä on suuri.
”Ylös, ulos ja lenkille”, sanoi presidentti Niinistökin: suomalaisten kunto rapautuu, ja siksi järjestöt tekivät poikkeuksellisen vetoomuksen
Kansanterveysjärjestöt ja olympiakomitea ovat tehneet yhteisen vaatimuksen hallitukselle kuntotalkoiden puolesta. Poikkeuksellisella vetoomuksella toivotaan, että hallitus laittaisi suomalaiset liikkelle.
Opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi seuratukea – FC Inter panostaa tyttöjalkapalloon
Ministeriön seuratuen kokonaissumma on 4,3 miljoonaa euroa. Varsinaissuomalaiset seurat saavat 240 900 euroa.
Oulussa tarjotaan työttömille liikuntaneuvontaa ja opastusta hyvinvoinnin ylläpitämiseen
Oulun Liikuntapalvelut aloittaa uutena palveluna hyvinvointivalmennuksen oululaisille työttömille työnhakijoille.
Frisbeegolfradoille jonottaa kymmeniä teinipoikia, vaikka maassa on vielä lunta – lajiliittokin äimistyi
Frisbeegolf on noussut 11–15-vuotiaiden poikien kolmanneksi suosituimmaksi kesäliikuntalajiksi. Sitä suositumpia ovat vain jalkapallo ja pyöräily.
Lahden Kariniemen maisemaportaat avataan yleisölle tämän viikon aikana
Kaupunki tiedottaa portaiden virallisesta avaamisesta verkkosivuillaan ja sosiaalisessa mediassa.
Silloin tällöin lenkkeilevä voi virittäytyä puolimaratonille vain kuudessa viikossa – näin pääset kuntoon
Reilun 21 kilometrin juokseminen on realistista sellaisellekin kuntoilijalle, jolla ei ole kokemusta säännöllisestä juoksuharjoittelusta. Juoksukunto kohenee harjoitusmäärää lisäämällä nopeasti.
Lääkäri sanoi 88-vuotiaalle Reino Laineelle, että älä lopeta painonnostoa – ”Punttikisoissa on mukavampaa kuin vanhainkodissa”
Yli 35-vuotiaat painonnostajat ovat kokoontuneet Rovaniemelle SM-kisoihin. Tänä vuonna mukana on lähemmäs 300 nostajaa.
Iisalmen uusi uimahalli Saukko avataan maanantaina
Hallissa on 25 metrin altaat, lastenallas, kaksi monitoimiallasta sekä hyppyallas.
Ilmoittautuminen Vaasan kaupungin järjestämille leireille aukeaa
Taide- ja liikuntaleirien lisäksi vanhemmille lapsille sekä nuorille on tarjolla muun muassa teatteri- ja sirkusleiri.
Mikkelin kaupunki haluaa kuulla kuntalaisten ideoita liikuntamahdollisuuksien kehittämiseksi
Samanlainen verkkokysely toteutetaan yhteensä 13 kunnassa eri puolilla Suomea.
Tuntuuko, ettei aika tai fiilis riitä liikunnan harrastamiseen? Nämä syyt nousivat esiin, kun tutkijat selvittivät liikunnan esteitä
Lähiöasukkaiden liikkumista selvittäneen tutkimuksen mukaan liikunnan esteiden poistamiseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Esimerkiksi aukioloajat tai lajiopastus voivat olla ratkaisevia.
Vuokatti-hiihto jää huippuvuosien osallistujamääristä – ilmiö on tuttu muissakin massahiihdoissa
Massahiihtoja on pystytty järjestetään pitkästä aikaa normaaleissa oloissa. Vaikka hiihtäjämäärät lähentelevät aikaa ennen koronaa, ei huippuvuosien lukuja tällä hetkellä saavuteta.
Yllättävä tutkimustulos Jyväskylässä – some vie nuorten vapaa-ajasta vain pienen osan, sen sijaan moni kaipaa kavereita ja muuta tekemistä
Jyväskylä selvittää parhaillaan kulttuuripalveluiden käyttöä, ja niiden vaikutusta ihmisten hyvinvointiin. Ensimmäisten tulosten mukaan nuoret harrastavat monipuolisesti ja some vie aikaa vain vähän.
Jo viisikymppisten fyysinen toimintakyky on vaakalaudalla – suomalaismiesten kestävyys on heikentynyt vuosikymmeniä eikä loppua näy
Tutkimuksessa laskettiin ennustemalli suomalaisten työikäisten miesten kestävyyskunnolle vuonna 2040. Tulokset eivät lupaa hyvää terveydelle tai työurien pidentämiselle.
Muhoksen jäähalli palkittiin vuoden liikuntapaikka
Muhoksen jäähalli palkittiin Vuoden Liikuntapaikkana Gymtec & Sportec -tapahtuman avajaispäivänä keskiviikkona.
Fysioterapeutti Eveliina Markovaara sai idean ja perinteikäs tamperelaisseura innostui – Ilves käynnistää parajääkiekkotoiminnan
Vuoden urheiluseurana palkittu Ilves kasvattaa jääkiekkoperhettään. Uutena mukaan tulevat Special Hockey ja parajääkiekko.
Laskisitko itse 55 km/h alamäkeen ilman kypärää? Liikuntakaupunki Jyväskylän ladut ovat monelle hiihtotavikselle liian hurjia
Perinteisten pururatojen rinnalle kaivataan Jyväskylässä helpompaa hiihdettävää. Väestön ikääntyminen ja pandemian nostattama hiihtobuumi ovat tuoneet laduille aiempaa kokemattomampia hiihtäjiä.
Ikiliikkujaviikko tarjoaa matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia yli 65-vuotiaille – Kajaanissa voi kokeilla kuntosaliharjoittelua ohjatusti
Liikunnallinen teemaviikko muistuttaa arjen pienten valintojen merkityksestä hyvinvoinnille ja tarjoaa maksuttomia liikuntamahdollisuuksia yli 65-vuotiaille.
Tuntuuko 10 000 askelta päivässä ylitsepääsemättömältä – voit huokaista helpotuksesta, 6 000 askelta riittää
Luulet liikkuvasi vähän, mutta luultavasti se riittää!
Ihmisiä kannustetaan liikkumaan enemmän useissa Etelä-Savon kunnissa
Aluehallintovirasto on jakanut valtionavustusta ympäri Suomen sellaisille hankkeille, joiden tarkoituksena on aktivoida kuntalaisia liikkumaan.
Tämä helppo testi kertoo, uinuuko pakarasi – näin herätät yhden tärkeimmistä lihaksistasi
Istuminen ja paikallaanolo passivoivat syviä lihaksia. Arjen keskellä olisikin hyvä muistaa muutama täsmäliike pakaran ja lantion seudulle.
”Ei tänne kukaan viinerikahveille tule” – Ylitornion kuntotalon toiminnallisuutta parannetaan peruskorjauksen yhteydessä
Remontin budjetti on noin viisi miljoonaa euroa. Hankkeeseen on haettu valtionavustusta, josta odotetaan päätöstä kesään mennessä.
Turku lähettää uudet seniorilipukkeet vanhentuneiden tilalle
Kaupunki lähetti kaikille tänä vuonna 65 vuotta täyttäville turkulaisille tervehdyskirjeet, joiden mukana oli vanhentuneita vapaalipukkeita kulttuuri- ja liikuntapalveluihin.
Haluatko kokeilla hiihtämistä koiran kanssa? Näin aloitat yhteisen harrastuksen
Koiran kanssa voi harrastaa vetohiihtoa. Jyväskyläläinen Jasmine Dietz, 25, käy aktiivisesti laduilla lemmikkiensä kanssa. Koirat nauttivat täysillä juoksemisesta.
Kouvolan urheiluseurat vahtivat nyt tarkemmin etujaan kaupungin säästökuurien takia – katso video
Osa urheiluseuroista on sitä mieltä, että säästökohteet eivät ole jakautuneet tasaisesti.
Tasa-arvoinen liikuntatyö toi palkinnon Oulun Yökorikselle ja Terva-ajoille
Oulun kaupunki on myöntänyt tasa-arvoista liikuntakulttuuria edistävän tunnustuspalkinnot Oulun NMKY:n Yökoris-toiminnalle ja Terva-ajot-yhdistykselle.
”Venyttelystä ei ole hyötyä”, täräyttää asiantuntija – tee sen sijaan aktiivinen alkulämmittely
On kyse urheilijasta tai kuntoilijasta, lämmittely on tärkeä osa suoritusta. Staattisen venyttelyn voi unohtaa alkulämmittelystä, sanoo sertifioitu urheilufysioterapeutti (TtM, OMT) Marko Rossi.
Lumen romahduttaman Vehkahallin pystytys siirtyy vielä viikolla Jyväskylässä
Vehkahallissa onkin luultua enemmän paikattavaa, eikä paikkamateriaalia ole ollut helppo saada.
Liikutko liian vähän? Uusi tutkimus osoittaa, että se voi maksaa sinulle tuhansia euroja
Tuoreessa tutkimuksessa laskettiin työstä poissaoloon liittyvät kustannukset vuosina 2012–2020 suhteessa liikunnan määrään.
Pelastuslaitos varoitti painokkaasti Näsijärven jäälle menemisestä ja sai kritiikkiä – moottoripyöränsä järveen menettänyt: ”Läpi mulahti”
Samana päivänä Näsijärven jäihin upposi pyörä ja 300-kuutioinen moottoripyörä. Pelastuslaitos muistuttaa, että heikoista jäistä varoittaminen kuuluu sen tehtäviin.
Kaksi minuuttia kuntosalin kylmäkaapissa maksaa 50 euroa, mutta avanto ajaa saman asian – asiantuntija arvioi salien trendihoidot
Kuntokeskukset hakevat kasvua hyvinvointipalveluista. Markkinoilla on myös hoitoja, joiden tehosta ei ole tutkittua näyttöä.
Hiihtäminen loppuu Kivikon hallissa, mutta tulevaisuudessa siellä saatetaan luistella kolmessa kaukalossa
Jääkenttäsäätiö näkee Itä-Helsingissä sijaitsevassa Kivikon hiihtohallissa potentiaalia jäälajien harrastamiseen. Paikka on herättänyt kiinnostusta myös elintarviketoimijoissa.
Kuntoportaat, omatoimikirjasto ja henkilökohtaista liikuntaneuvontaa – keinot ovat monet, kun kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia
Hyvinvointialue vastaa nyt kansalaisten sote-palveluista, mutta ihmisten terveyden edistäminen kuuluu myös kunnalle. Laki ei kuitenkaan määrää, miten kunta tästä tehtävästä huolehtii.
Kuntosaliyrittäjä vinkkaa: jos saliharjoittelulla ei ole tavoitetta, innostus lopahtaa helposti
Vuoden alussa monella kuntosalilla on vilinää, kun ihmiset haluavat päästä hyvään kuntoon kesäksi.
Hiihtokouluissa ei ole tilaa kaikille halukkaille lapsille, koska ohjaajista on pula koko maassa
Lunta on ja hiihtäminen huvittaisi, mutta hiihtokouluun ei pääse, koska ohjaajia ei ole. Vapaaehtoistyö seuroissa ei kiinnosta vanhempia, joita yritetään houkutella tehtäviin myös rahalla.
Kouvolan huippuseurat pohtivat omistajan roolia uudessa monitoimihallissa: ”Ei täysin mahdoton idea”
Kaupunki haluaisi olla pelkästään vuokralainen Urheilupuistoon suunnitellussa monitoimihallissa. Lähtökohta herättää myös kritiikkiä seurajohdossa.
Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen ovat vuoden keskisuomalaiset urheilijat
Keski-Suomen Liikunta ry:n järjestämässä Keski-Suomen urheilugaalassa palkittiin tänään illalla ansioituneita urheilijoita.
Koulumatkat ja kauppareissut jalan, kuvasuunnistusta kaikkien iloksi – Jämsä palkitsi arkiliikuntaan innostamisen vuoden liikuntatekona
Jämsän vuoden liikuntateko 2022 -palkinto myönnettiin esimerkillisestä arkiliikunta-aktiivisuudesta Vilma Haikoselle perheineen. Palkinnon saaja valittiin kaupunkilaisten ehdotusten perusteella.