Uusimmat artikkelit
Jyväskylän Heinälammella sähköt katkesivat aamupäivällä kymmeniltä
Heinälammen aluetta koskeva häiriö sähkönjakelussa alkoi tiistaina kello 10 aikaan.
Pohjois-Satakunnassa edelleen runsaasti sähköttömiä talouksia – Siikainen jakaa vettä kunnantuvalta
Siikaisten kunta tiedottaa Facebook-sivuillaan, että katko voi vaikuttaa tietoliikenneverkon ja vesihuollon toimivuuteen.
Näin sähköverkkoyhtiö valmistautuu miinushintoihin – ”Kyllähän tässä on sähköverkon koeponnistus tiedossa”
Tampereen Energian Sähköverkko kutsui perjantaina töihin normaalia enemmän sähköasentajia ja asiakaspalvelijoita. Yhtiö odottaa vilkasta päivää sekä sulakepaloja.
Lumimyräkkä kaatoi puita linjoille – Satakunnassa aamulla yli 2 500 sähkötöntä taloutta
Satakunnan pelastuslaitoksella oli illalla ja yöllä noin kolmekymmentä vahingontorjuntatehtävää.
Kajaanissa sähköt katkesivat perjantaiaamuna hetkellisesti – syynä mahdollisesti jännitelinjaan osunut nosturi
Sähköt katkesivat hetkellisesti perjantaiaamuna hieman ennen kello 8 lyhyeksi ajaksi. Sähköverkkoyhtiö Kajaven mukaan kyse oli suhteellisen laajasta katkosta, mutta se oli lyhyt kestoltaan.
Raksilan uimahalli jouduttiin tyhjentämään ja sulkemaan sähkökatkon takia
Rikkoutunut muuntaja, ja siitä aiheutunut sähkökatko ovat sulkeneet Raksilan uimahalli Oulussa. Halli avataan, kun hallin kellarissa sijaitseva muuntaja on saatu korjattua ja sähköt palautettua.
Savon Voima löysi syyn Joroisten maaseutualueiden sähkökatkoihin
Laajalla alueella vaivanneiden sähkökatkojen syynä oli kaksi vikaantunutta muuntamoa.
Sähkönjakelu keskeytyi Kaakkurin ja Vasaraperän alueella
Sähkökatko johtui keskijännitekaapelissa olleen rakennevian takia. Katko kesti hiukan yli tunnin.
Myrskytuhoja on tänä syksynä ollut enemmän kuin edellisvuosina – sateen aiheuttamia vahinkoja korvataan tiukoin ehdoin
Myrskyjen tyypillisiä vahinkoja ovat muun muassa puiden kaatumiset ja irtaimiston lentäminen.
Orimattilassa jälleen sähkökatko: nyt hajosi toisen kopin komponentti
Orimattilan keskustan alueella oli pahimmillaan ilman sähköä yli 1500 asiakasta.
Pelkosenniemen kylä oli päivällä sähkötön – koulussa ja päiväkodissa oli jännittävä päivä kynttilän valossa
Koillis-Lapin Sähkön alueella oli torstaina kaksi sähkökatkosta. Enimmillään Pelkosenniemellä ja Kemijärvellä oli yhteensä 500 liittymää ilman sähköä.
Ohto-myrskyn sähköviat PKS:n verkkoalueella on korjattu
Kova tuuli aiheutti sähköverkolle rypäksen verkkovikoja, jotka PKS Sähkönsiirto sai korjattua iltapäivään mennessä. Yhtiö varautuu tuulten voimistumiseen uudelleen.
Puuskainen tuuli jatkuu Pohjois-Savossa, uusia sähkökatkoja edelleen odotettavissa
Hitaasti liikkuva matalapaine pitää yllä kovia tuulenpuuskia perjantaiaamuun saakka. Katkoja on ollut laajalla alueella.
Suurin osa Etelä-Savon sähkövioista on saatu korjattua
Osa asiakkaista on yhä ilman sähköä. Järvi-Suomen Energiasta kerrotaan, että korjaustoimenpiteet ovat käynnissä.
Sisämaassa poikkeuksellisen kovia tuulenpuuskia – sähkökatkojen korjaus voi Keski-Suomessa venyä paikoin huomiseen
Keskiviikkona illalla voimistunut puuskainen tuuli on katkonut sähköjä tuhansilta Keski-Suomessa
Pohjois-Pohjanmaalla Rokuan kylpylähotellin sähköt olivat koko aamun poikki – aamukahvi jäi keittämättä, matkapuhelimet mykkinä
Kova tuuli aiheutti sähkökatkoksia yön ja aamun aikana eri puolilla Pohjois-Pohjanmaata. Utajärvellä Rokuan matkailu- ja kuntoutuskeskuksessa oli noin viiden tunnin sähkökatkon aikaan yli 200 asiakasta.
Tuhansien aamu valkeni ilman sähköjä – puuskainen tuuli puhaltaa vielä, mutta heikkenee
Suomen yli pyyhkäisi illan ja yön aikana hyvin voimakas matalapaine.
Puu kaatui kahden mopoilijan päälle Pyhäjärvellä – toinen loukkaantuneista joutui sairaalahoitoon
Kaksi henkilöä loukkaantui illalla Pyhäjärvellä, kun puu kaatui mopoilijoiden päälle. Ensihoito tarkasti kummankin loukkaantuneen, joista toinen vietiin sairaalahoitoon.
Illan ja yön myräkkä katkoi sähköt lähes 2000 asiakkaalta Keski-Suomessa
Keski-Suomen pelastuslaitokselle puuskaiset tuulet ja kova sade ovat aiheuttaneet useita vahingontorjuntatehtäviä.
Voimakkaiden tuulenpuuskien kaatamat puut ovat katkoneet sähköjä Itä-Suomessa – kovimmat puuskat jopa yli 27 m/s
Sähköttömiä talouksia on ollut Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueella yhteensä yli 21 000. Sähköyhtiöt varautuvat myös uusiin vikoihin. Kovimmat tuulenpuuskat olivat yli 27 metriä sekunnissa.
Kainuussa torstaiaamu valkenee sähkökatkojen sävyttämänä
Ilmatieteen laitoksen mukaan tuulet ovat heikkenemään päin, mutta tuulta riittää koko päiväksi.
Voimakas tuuli aiheutti yli 33 000 sähkökatkosta eri puolilla Suomea, pelastuslaitoksilla kymmeniä tehtäviä
Ilmatieteen laitos antoi keskiviikkona tuulivaroituksia lähes koko Suomeen. Tuuli kaatoi puita sähkölinjojen ja rakennusten päälle sekä teille, pelastuslaitoksilta kerrotaan.
Puuskatuulista aiheutui kymmeniä pelastustehtäviä Keski-Pohjanmaalla
Kaatuneet puut ovat aiheuttaneet myös sähkökatkoja. Vakavilta vahingoilta on vältytty.
Tuulenpuuskat kaatoivat puita Etelä-Pohjanmaalla keskiviikkona, sähkökatkoja edelleen monin paikoin
Pelastuslaitoksella on ollut alueella illan aikana kymmeniä vahingontorjuntatehtäviä. Puiden kaatuminen on aiheuttanut myös laajalti sähkökatkoja.
Sähköjä poikki eri puolilla Pirkanmaata – sää on tuulinen
Esimerkiksi Tampereen pohjoisosissa oli iltayhdeksän aikaan lähes 2 000 taloutta ilman sähköä.
Sähkökatko sotki kaupungin arjen, mutta kaikki meni lopulta hienosti: pukukaapit aukesivat varavirralla, koulun keittiö improvisoi aterian
Lähes koko kuntakeskustan pimentänyt sähkökatko Orimattilassa on ohi. Kunta päivitti viime talvena suunnitelmansa katkon varalta ja pääsi nyt testaamaan niitä käytännössä.
Orimattilan sähkökatkoksen syy on komponenttivika puistomuuntamossa
Kymenlaakson Sähkö korjaa parhaillaan muuntamoa. Muuntamo on nyt irrotettu järjestelmästä.
Orimattilassa oli laaja sähkökatko – osa kouluista ja päiväkodeista sekä ruokapalvelu jäivät ilman sähköä
Sähkökatko alkoi keskiviikkona noin kello kahdeksan. Sähköt saatiin takaisin parin tunnin kuluessa.
Tuuli repi kattopeltejä, katkoi puita talojen päälle ja vei veneen mennessään – pelastuslaitoksilla piti kiirettä Hämeessä viikonloppuna
Kanta-Hämeessä tehtäviä kertyi arviolta 150, Päijät-Hämeessä noin 90. Henkilövahingoilta vältyttiin molemmissa maakunnissa.
Myrskytuulet työllistivät pelastuslaitosta viikonloppuna kaakossa – pahin tilanne oli Etelä-Kymenlaaksossa
Varhain maanantai-aamuna talouksia oli vielä ilman sähköä Kotkassa, Pyhtäällä ja Haminassa.
Sähköt poikki tuhansilta Lounais-Suomessa, pelastuslaitoksilla tyypillisiä myrskytehtäviä
Suomen yli pyyhkinyt myrsky on kaatanut puita ja työllistänyt pelastuslaitosta etenkin Porin seudulla
Etelä-Savossa sähkökatkojen korjaaminen jatkuu iltaan asti, huomisaamun tuulien ennakoidaan tuovan lisää korjattavaa
Etelä-Savossa toimivan sähköyhtiö Järvi-Suomen Energian asiakkaista osa on ollut ilman sähköä yöstä alkaen. Yhtiöstä arvioidaan, että illan ja päivän aikana ilmenneet viat pystytään korjaamaan tämän vuorokauden aikana.
Myrsky katkoi sähköt yli 10 000 kodista Kaakkois-Suomessa
Pelastuslaitoksen mukaan rajuksi yltynyt tuuli ei aiheuttanut yön aikana henkilövahinkoja.
Yli 25 000 ihmistä jäi yllättäen ilman sähköä, ja se on Suomessa harvinaista – katkon syy saattoi olla sää
Espoossa tapahtui tiistaina iltapäivällä sähkökatkos, joka kesti peräti neljä tuntia. Näin laajat ja pitkäkestoiset sähkökatkot ovat Suomessa harvinaisia.
PKS varautuu keskiviikkona puuskatuulen aiheuttamiin sähkökatkoihin
Ennusteiden mukaan puuskatuulet ovat kovimmillaan Pohjois-Karjalassa ja Koillis-Savossa iltapäivällä.
Yli 10 000 ilman sähköjä Porissa – häiriön aiheuttajaksi epäillään lintua
Porissa oli keskiviikkoaamuna pahimmillaan yli 11 000 Pori Energian asiakasta ilman sähköjä.
Sähkökatko ajoi lapset vessahädän partaalle, sitten päiväkoti keksi nokkelan ratkaisun – ”Sehän on lapsista vain hauskaa”
Espoossa tiistaina tapahtunut sähkökatko aiheutti sen, että Espoon Saunalahdessa sijaitsevan päiväkodin vessoja ei voitu vetää normaalisti.
25 500 taloutta oli sähköttä Espoossa: kauppakeskus pimeni, uimahalli tyhjennettiin
Sähkökatko koski Espoon läntisiä osia. Tilanteen seurauksena Espoonlahdessa sijaitseva kauppakeskus tyhjennettiin asiakkaista.
Jyväskylässä sähköt katkesivat puolen päivän jälkeen usealta alueelta – katkon aiheutti kaapelivaurio
Sähkökatko jätti vaille virtaa noin puoleksi tunniksi yli tuhat sähkönkäyttöpaikkaa.
Kotkassa meni sähköt poikki 3 000 taloudelta – syynä suojakatkaisimen laukeaminen
Kyminlinnan sähköaseman suojakatkaisimen laukeamisen syy on vielä pimennossa.
Yli 600 Pohjois-Karjalan Sähkön asiakasta saa korvauksen keskiviikkoisen myrskyn aiheuttamista sähkökatkoista
Varpu-myrsky katkoi tuhansien PKS Sähkönsiirron asiakkaiden sähköjä keskiviikkona. Sähköyhtiö korvaa vian asiakkaalle, mikäli sähkökatko on kestänyt yli 12 tuntia.
Lähes kaikki sähköviat on saatu korjattua Varpu-myrskyn jäljiltä Pohjois-Savossa
Sähköttömien asiakkaiden määrä Savon Voima Verkon alueella oli korkeimmillaan keskiviikkoaamuna, kun ilman sähköä oli 7 400 taloutta.
Lähes kaikki myrskytuulen aiheuttamat sähköviat Pohjois-Karjalassa on saatu korjattua
PKS Sähkönsiirron asiakkaista oli torstaiaamuna ilman sähköä enää vajaat sata. Enimmillään sähköttömiä talouksia oli PKS:n toimialueella keskiviikkona noin 10 000. Korjaustyöt jatkuivat läpi yön.
Varpu-myrskyn aiheuttamista sähkökatkoista koitui isoin riesa Sysmässä ja Hartolassa
Sysmässä ja Hartolassa oli vielä keskiviikkoiltapäivänä sähköttä satoja Elenian asiakkaita.
Varpu-myrsky on aiheuttanut sähkökatkoja Etelä-Karjalassa – pelastuslaitos kävi raivaamassa kaatuneita puita
Ennusteiden mukaan pahimmat tuulenpuuskat ohittavat Etelä-Karjalan pohjoispuolelta, mutta jonkinlaisia puuskia on maakuntaankin odotettavissa.
Näin Varpu-myrsky myllersi Itä-Suomessa – sähköttömänä tuhansia talouksia, kaatuneet puut työllistävät pelastuslaitoksia
Ilmatieteen laitos antoi Itä-Suomeen varoituksen erittäin vaarallisesta säätilanteesta. Tuuli katkoi sähköjä tuhansilta talouksilta, mutta suuremmilta tuhoilta vältyttiin.
Tuuli katkoi sähköt yli 2 000 kotitaloudelta Kanta-Hämeessä – suuri osa vioista on saatu korjattua
Ilmatieteen laitos antoi varoituksen vaarallisen voimakkaasta tuulesta Kanta-Hämeen maakuntaan. Voimakkaimpien puuskien odotetaan tyyntyvän iltapäivään mennessä
Kaksi taloa jäi kaatuneiden puiden alle Pyhäjärvellä – yli tuhat taloutta ilman sähköä Pohjois-Pohjanmaalla
Pelastuslaitoksella on ollut kiireinen yö Pyhäjärven seudulla. Alueella on ollut lähes 20 hälytystehtävää, mutta todellisuudessa töitä on ollut vielä enemmän kaatuneiden puiden takia.
Varpu-myrsky jätti sadat kotitaloudet aamulla ilman sähköä – Tampere-Pirkkalan lentokentällä mitattiin 29,7 metriä puhaltanut puuska
Myrskyrintama kuritti pahiten itäistä ja eteläistä Pirkanmaata, mutta yksittäiset puuskat äityivät voimakkaiksi myös Tampereella ja Pirkkalassa.
Voimakas tuuli katkoi puita ja sähköjä ympäri Kainuuta
Puuskittainen tuuli kaatoi puita eri puolilla maakuntaa viime yön aikana. Kainuun pelastuslaitos ennakoi, että tehtäviä tulee vielä lisää, sillä pahinta myräkkää on luvattu tälle päivälle.