Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

David Byrne ja orkesteri lavalla, harmaissa puvuissa paljain jaloin, kuva konserttielokuvasta David Byrne's American Utopia.

”Myös minun täytyy muuttua” – kuusi askelta kohti David Byrnen ihanneyhteiskuntaa

David Byrne's American Utopia liikuttaa ja ajatteluttaa.

Justin Bieber med en lös mössa på huvudet.

Pop-tähti Justin Bieber konsertoi Helsingissä elokuussa

Konsertti järjestetään Kaisaniemen puistossa osana laulajan Justice World Tour -kiertuetta.

Poptähti Britney Spears vapautui holhouksesta

Tuomioistuin vapautti poptähti Britney Spearsin isänsä holhouksesta – "Paras päivä ikinä"

Britney Spearsin isä vastasi tyttärensä taloudesta ja yksityiselämästä kolmetoista vuotta. Laulajan ympärille muodostunut FreeBritney-liike on osoittanut mieltään holhouksen päättämisen puolesta.

Värikkäitä cd-levyn kansio joissa kuvia nuorista Etelä-Korealaisista esiintyjistä.

Katsoitko Squid Gamen ja haluat kunnolla mukaan K-buumiin? Viisi vinkkiä, joiden avulla sukellat korealaiseen kulttuuriin

Aasialaisen kulttuurin vaikutus on jo pitkään vahvistunut länsimaissa. Tietokirjailija Minja Mäkilä kertoo, miten tutustua pinnalla olevaan Etelä-Korean kulttuuriin.

Portion Boysin El Meissel kuvakollaasin keskellä

Portion Boys -yhtyeen El Meissel, kuinka paljon salaa vihaat Teflon Brothersia?

YleX Työhaastattelussa Portion Boysin El Meissel.

Artisti Robin Packalen.

Robin Packalen lähti valloittamaan maailmaa – nyt hän kertoo, miltä tuntuu, kun suunnitelma junnaa: “Kyllä tämä on ollut supervaikeaa”

Robin Packalen on saanut palautetta, että hänen olisi kannattanut jatkaa uraansa suomeksi ja Suomessa. “Suomessa on jännä kulttuuri, että halutaan pitää kiinni omistaan”, hän pohtii.

"Neili" eli Jaana Airikka.

Raumalaisen Neilin puhelimesta löytyy yli 700 biisin raakiletta: "Aloin miettiä, miksen tee asioita joista olen haaveillut, ja ostin kitaran"

Jaana Airikka, artistinimeltään Neili, ei osannut soittaa kitaraa tai pianoa. Se ei häntä haitannut, ja nyt hänen kappaleitaan on kuunneltu Spotifyssa kymmeniä tuhansia kertoja.

Arppa esiintyy keikalla.

Arpan musiikki nousi suosioon koronarajoitusten aikana, mutta esiintymään ei juuri päässyt – nyt pääsee, tältä näytti loppuunmyydyllä keikalla

Kokoontumisrajoitukset poistuivat tänään koko maasta, ja moni keikkapaikka herää vähitellen eloon. Yksi uusista artistilupauksista on Arppa, jonka soundia musiikkimediat ovat suitsuttaneet ja verranneet sitä muun muassa J. Karjalaiseen.

Britney Spears esiintymässä vuonna 2018.

Britney Spears sai toiveensa läpi – tuomioistuin kumosi väliaikaisesti laulajan isän holhousvastuun

"Britney ansaitsee herätä huomenna niin, että hänen isänsä ei ole hänen holhoojansa", lausui laulajan asianajaja.

henkilökuva

Miltä tuntuu tuntuu, kun oma kappale menestyy toisen esittämänä? Vilma Alina inhosi nuorena popmusiikkia mutta on nyt eturivin hitintekijä

Kun Vilma Alina kirjoittaa musiikkia, hän tietää jo varhain, syntyykö kappale hänelle vai jollekin toiselle artistille. Omiin nimiinsä hän haluaisi varastaa biisin Ruotsista.

Britney Spears esiintymässä vuonna 2018.

CNN: Britney Spearsin isä on hakenut laulajan taloudellisen holhousvastuun lopettamista

Oikeuden kuuleminen järjestelyn päättämisestä on määrä pitää syyskuun lopussa.

Britney Spears esiintymässä vuonna 2018.

Poptähti Britney Spearsin isä luopuu tyttärensä taloudellisesta holhousvastuusta

Jamie Spears on toiminut tyttärensä taloudellisena holhoojana 13 vuotta. Britney Spears on joutunut maksamaan isälleen holhouksesta palkkaa, ja summa on noussut yli viiteen miljoonaan dollariin, kertoo talouslehti Forbes.

Britney Spearsin fanit pitelivät kylttejä ja pahvista Britneytä oikeustalon ulkopuolella.

Poptähti Britney Spearsin tapaus toi ilmiön valokeilaan – Yhdysvalloissa lakialoite holhouksen alaisuudessa elävien suojaamiseksi

Kaavailtu laki antaisi holhouksen alaiselle oikeuden pyytää holhousvastuuseen määrätyn henkilön vaihtoa puolueettomaan edunvalvojaan.

Mielenosoittajia kadulla kyltteineen, mukana myös iso pahvikuva Britney Spearsista

Britney Spears elää ehkä merkittäviä hetkiä – helsinkiläinen Joanna Tzortzis seuraa Spearsin oikeustaistelua herkeämättä: "Tämä on ihmisoikeuskysymys"

Free Britney -liike vaatii tähden edunvalvonnan päättämistä. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä edunvalvontaan liittyviä yksityiskohtia käsitellään jälleen oikeudessa Yhdysvalloissa.

K-pop, fanikulttuuri, Etelä-Korea

K-popin faneilla on jo valtaa heiluttaa pörssikursseja ja toimitusjohtajien jakkaroita – tulevaisuudessa tähdet voivat olla virtuaalisia: "Avatar-idolihan ei tarvitse yöunia"

K-popista on tullut viime vuosina todella suosittua myös Suomessa. Minja Mäkilän K-pop -Unelma huomisesta -kirja tutkii eteläkorealaisen pop-musiikin rakenteita pintaa syvemmältä.

Herman's Hermits -yhtye esiintyy Linnanmäen Peacock-teatterissa.

1960-luvun hittibändi Herman's Hermits sai tv-lavasteet niskaansa Linnanmäellä

TV2:n nauha on Ylen vanhin kokonainen rockbändin konsertti.

Britney Spearsin fanit pitelivät kylttejä ja pahvista Britneytä oikeustalon ulkopuolella.

Britney Spears pyysi tuomaria lopettamaan 13 vuotta jatkuneen holhouksen – "Haluan elämäni takaisin"

– Olen sanonut olevani iloinen ja ok. Olen traumatisoitunut. En ole iloinen, en pysty nukkumaan, Spears sanoi tuomarille

Britney Spearsin on määrä puhua oikeudelle

Britney Spears puhuu oikeudelle tilanteestaan ensimmäistä kertaa vuosiin – mitä pop-ikonin holhous tarkoittaa ja miksi hän puhuu nyt?

Britney Spearsin isällä Jamie Spearsilla on ollut huomattavaa valtaa tyttärensä elämään ja tämän miljoonaomaisuuteen. Hän puhui oikeudelle tilanteestaan ensimmäistä kertaa vuosiin tiistaina 23. kesäkuuta.

Mikko Alatalo Iltatähden juontajana 1975.

Seitsemän arkistohavaintoa Mikko Alatalosta

Kokosimme tärkeimpiä hetkiä miehen televisiouralta.

Fredi & Ystävät: Pump pump

Fredi sävelsi paljon muille, loi oman uransa käännösiskelmille

Fredi on kuollut 78-vuotiaana. Hän oli syntynyt vuonna 1942.

Antti Tuisku poseeraa

Antti Tuiskun kesän suurkonsertit siirtyvät syksyyn

Bailantai-konsertit järjestetään syyskuussa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle