Uusimmat artikkelit
ADHD:sta voi saada merkittävää etua – Roosaliina Sunikan menestys on osin oireiden ansiota
ADHD voi näkyä ihmisessä esimerkiksi energisyytenä ja luovuteena. Nyt hoidossa pyritaan saamaan myös ADHD:n positiivisia puolia käyttöön.
Anssi Kela saa supervoimaa musiikista ja herkistyy edelleen, kun yleisö laulaa mukana: “Nehän laulaa mun elämää, mun elämäntarinaa.”
Anssi Kela ja musiikin maagiset hetket.
Aivosi eivät tarvitse rahaa tai suklaata – hymy on paljon tehokkaampi palkinto
Hymy vastaa 2000 suklaapatukan tai 17 500 euron saamista.
Akne teininä saa menestymään myöhemmin elämässä muita paremmin
Finnit maksavat itsensä tutkimuksen mukaan takaisin.
Pelkkä älli ei riitä – uteliaisuus tekee sinusta menestyjän
Uteliaan ihmisen aivot aktivoivat mielihyväkeskusta.
Olen suorittanut elämää lapsuudesta asti, enkä osaa lopettaa – mitä jos vika onkin ympäristössä?
Jatkuva menestyksen tavoittelu tekee meistä onnettomia.
Kotikatsomo: Hymyilevä mies – Cannes-palkittu elokuva nyrkkeilijä Olli Mäestä
Tositapahtumien innoittama elokuva nyrkkeilijä Olli Mäestä.
Yksi konkurssi ei lannistanut nuorta yrittäjää eikä kustantamon hylkäys kirjailijaa – näyttämisen halu motivoi kumpaakin
"Vasta periksi antaminen olisi ollut epäonnistumista."
Kesäksi kotiin – Tarja Visan ja Anna-Julia Kontio, kovalla työllä maailmanmaineeseen
Vieraina ovat Tarja Visan ja Anna-Julia Kontio.
Kesäksi kotiin – Maria Sid ja Hannu Palosuo: "Maailma antanut sisua ja seikkailua"
Mitä on elää kahden maan ja kahden kulttuurin välissä?
Kesäksi kotiin – Ella Kannisen uudessa sarjassa eletään kahden maan välillä
Ella Kannisen vieraiden koti maailmalla, sydän Suomessa.
Dokumenttiprojekti: Tokasikajuttu – räväkkä elokuva Pertti Kurikan Nimipäivät -bändin viimeisistä vuosista
Ilmiömäinen punk-yhtye lopetti uransa huipulla.
Flinkkilä & Tastula: Mitä menestys on?
Lukitseeko menestymisen pakko mielen ja luovuuden?
Ohjaaja Aleksi Salmenperä: Ihmisen arvo ei tule työstä
Miksi ihminen häpeää epäonnistumistaan?
Saara Aalto -dokumentin ohjaaja Minna Dufton: Positiivinen ja hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen on nykyajan kapinallinen
Seurantadokumentti kertoo lahjakkaan nuoren naisen elämästä.
Docstop: Saara Aalto
Koskettava dokumentti lahjakkaan artistin elämästä.
Epäonnistumiset tekivät kirurgi Henry Marshin kirjasta menestyksen
Helsinki Lit keskusteluttaa
Urheilumanageri lyttää huippu-urheilun nykymenon
Mediaa jallitettiin korulauseilla
Inhimillinen tekijä: Kun auttaja uupuu
Auttaako asiantuntijan kriisissä oma ammattitaito?
Dokumenttiprojekti: Spandex Sapiens
Elokuva showpainija Michael "StarBuck" Majalahdesta.
Yle vastaa: Kotimaisella draamalla menee luultua paremmin
Keskustelu suomalaisesta draamasta jatkuu.
Dokumenttiprojekti: Netizen Mo
Mitä tapahtui Molle, josta tuli muslimien internet-kuningas.
Kohtuuttomuuksia – musta komediasarja parodioi aikakautemme ilmiöitä
Tiina Lymin käsikirjoittama neliosainen musta komedia.
Rahkamon ja Kokon ensimmäisen mitalin takana oli kova työ ja huipputiimi
Dokumentti jäätanssiparin harjoittelusta 1993 EM-kisoihin
8 myyttiä työstä: ”Suomalainen ei osaa myydä”
Miksi tuotteemme eivät käy kaupaksi? Emmekö osaa myydä?
Suurin suomalainen urheiluhetki on Jorma Kontion ravivoitto
Mikä on suomalaisittain sykähdyttävin urheiluhetki?
Tarve suorittaa herätti keskustelua
Katsojat keskustelivat siitä mistä syntyy tarve suorittaa
Ihminen valitsee oman hyvinvointinsa, väitti Jari Sarasvuo 1990-luvulla
Juha Siltala haastaa Jari Sarasvuon "sisäisen sankaruuden".
Pepe & Saimaa mykisti ja villitsi
Pepe Willberg teki näyttävän paluun vuonna 2014
Kotikatsomo: Haamukirjoittaja
Heini on saanut jo kaiken, kun Rosa ei ole päässyt alkuun.
Helena-elokuvista kiitetyimmät syntyivät Pöystin ohjauksessa
Huippusuositus Helena-kirjat filmatisoitiin 1950-luvulla
Suomirock ylitti maiden ja median rajoja 1980-luvulla
Hannu Leidén, Puka Oinonen, Rami Kuusinen ja Ilkka Mattila
Some, oletko valmis? Täältä tulee Angry Bitch!
Erään tutkimuksen mukaan 15% maailman nettiliikenteestä on kissavideoiden ja -kuvien katselua. Mutta mitä tarinoita ne loput 85% sitten ovat? Entä miksi yhdestä tubettajasta tulee tähti ja toisesta ei?
Taideviennin valttikortit
Jotkut taiteilijat tuntuvat olevan ulkomailla suositumpia kuin kotimaassa. Videotaiteilijat Eija-Liisa Ahtila ja Pilvi Takala ovat tästä kaksi esimerkkiä. Mikä on heidän kansainvälisen menestyksensä salaisuus?
Muotoilija Harri Koskinen kaihtaa turhuutta
Block-valaisimesta alkanut menestys vei maailmalle.
Joona Puhakka toi Suomelle ensimmäisen uimahypyn MM-mitalin ja EM-kullan
Joona Puhakka teki historiaa voittaessaan ensimmäisenä suomalaisena uimahyppyjen MM-mitalin. Pronssi tuli vuoden 2003 Barcelonan MM-kisoista metrin ponnahduslaudalta. Seuraavana vuonna juhlittiin ensimmäistä EM-kultaa. Voitonnälkäinen Puhakka kertoi saaneensa lisää itseluottamusta valmennuksessa Yhdysvalloissa.
Salla Simukan Lumikki seikkailee Tampereella
Nuortenkirjailija Salla Simukka (s. 1981) julkaisi esikoisromaaninsa vain 21 vuoden iässä, minkä jälkeen romaaneja alkoi ilmestyä noin yksi vuodessa. Tuotteliaan Simukan kansainvälinen läpimurto oli vuosina 2013 ja 2014 ilmestynyt Lumikki-trilogia, jossa kirjailija yhdisti dekkareille ja nuortenromaaneille tyypillisiä piirteitä.
Pietarsaari on jalkapallokaupunki
Pieni kaupunki on intohimoisen jalkapalloyleisön koti.
Dingo – suosion hinta on nimensä veroinen
Dingon soittajien sensuroimattomat haastattelut.
Mikael Lilius ohjasi Fortumin menestykseen mutta jätti yhtiön kohun saattelemana
Mikael Lilius eroaa Fortumin johdosta
Teemu Selänne kiekkotähtenä, isänä ja idolina
Pertti Pesosen ohjaama dokumentti.
Iivo Niskanen opetettiin voittamaan jo koulussa
Iivo Niskanen opiskeli Sotkamon urheilulukiossa.
Cheekin suuruudenhullut unelmat kävivät toteen
Cheek oli matkalla Olympiastadionille.
Tiktak uran alussa ja tuplaplatinajuhlan unelmapäivänä
Tiktak myi ensilevyllään tuplaplatinaa.
Kolme kertomusta isyydestä
Ihmillinen tekijä: Isän roolista
Janitan ura alkoi 90-luvun teinitähteydestä
Janita tuli tunnetuksi jo 13-vuotiaana hitillään "Jos jäät". Sitä seurasivat "Maistan maailmaa", "Oma planeetta" sekä menestyksekkäät albumijulkaisut ja Emma-palkinnot.
Lapsitähti Jordy viihdytti Suomen vierailullaan faneja sekä joulupukkia
Ranskalainen lapsitähti Jordy hurmasi yleisöä ympäri maailmaa 90-luvun alussa. Suomessa hänet nähtiin vierailulla vuonna 1993. Maailman nuorimman sooloräppärin ura osoittautui kuitenkin lyhyeksi tähdenlennoksi, joka sai surullisiakin piirteitä.
Alivaltiosihteerin virallista tv-viihdettä
Ysärihuumoria Alivaltiosihteeri valvoo -tv-ohjelmassa
Mietaan Jussin viimeinen ponnistus
Miedon persoonalliset harjoitusmetodit.
Irwinin laulut olivat "elämän totuuksia"
Goodman määrittelee "irwinismin" vapaudeksi.