Uusimmat artikkelit
Suositun lukion rehtori varoittaa 16-vuotiaita, jotka haluavat opiskelemaan kauas kotoa: ”Pitää miettiä tarkasti, milloin nuori on valmis”
Suurten kaupunkien lukiot ovat nuorten silmissä vetovoimaisia ja niihin hakeudutaan myös kauempaa. Muutto 16-vuotiaana ei ole ongelmatonta, varoittaa suositun koulun rehtori.
Tosissaan urheilevan nuoren aika ei aina riitä kesätöihin vaikka haluja olisi
Omasta fysiikasta ja kunnosta on pidettävä huolta myös kesällä. Urheilevat lukiolaiset yrittävät sovittaa harrastuksen ja kesätyön yhteen. Harjoittelusta sovitaan työnantajan kanssa.
Pienissä kunnissa pohditaan, voisiko lukio ollakin useamman kunnan yhteinen – opetusministeriöön on tehty jo kyselyjä
Suomessa oli tänä keväänä 28 lukiota, joihin oli alle 10 hakijaa. Tulevien vuosien aikana nuorten määrä vähenee tuhansilla.
Hilda Merivirta purskahti itkuun, kun hän näki yo-kirjoitusten tulokset
Otsikoissa näkyvät usein supermenestyjät, mutta nipin napin ylioppilaaksi pääseminenkin voi olla iso juttu. Alle B:n keskiarvon kirjoittaneiden osuus näyttää nousseen selvästi.
Mitä pitää tehdä, jos on poissa lukion oppitunneilta? Paikkaa oppimisvaje opinto-ohjaajan neuvoilla
Menetettyjen tuntien opinnot pitää korvata ja poissaolo voi vaikuttaa opintojakson arvosanaan. Lue tästä ohjeet, miten kannattaa toimia, jos sairastut tai tiedät olevasi poissa oppitunneilta.
Yritys Hyvä -kilpailu toi menestystä keskisuomalaisille
Tämän vuoden kilpailuun saapui 430 kilpailutyötä, joista tuomaristo valitsi voittajiksi 26 työtä ja 21 kunniamaininnan saajaa.
Koulupomo tiukkana: ”Nyt eletään uuden Porin lukion aikaa”, PSYL-historiaa henkivä nimi poistettava rakennuksen seinästä
Porin lukiot yhdistettiin vuosikymmenen alussa. Rakennuksen seinällä lukee kuitenkin vielä ”Porin suomalainen yhteislyseo”, ja osa kaupunkilaisista toivoisi kouluhistorian jäävän muistoksi seinään.
Pitkän matikan ja luonnontieteiden ”pakolla pänttääminen” loppuu tulevaisuudessa, kun pisteytyksiä muutetaan
Aiemmin parhaat pisteet yliopistoihin hakiessa tulivat niistä aineista, joista on paljon kursseja. Tämä muuttuu muutaman vuoden päästä.
Yliopistojen todistusvalintapisteet muuttumassa – katso, mistä aineista eri aloille saa tulevaisuudessa parhaat pisteet
Vantaalainen Dunya Sabir Karim pohtii nyt historian kurssien valitsemista fysiikan sijaan, jos hän päätyy pyrkimään oikeustieteelliseen.
Rehtori soitti ja onnitteli Joona Hulkkosta huimasta menestyksestä: tuore ylioppilas kirjoitti 12 ainetta ja seitsemän laudaturia
Hulkkonen kirjoitti ylioppilaaksi pienestä Parolan lukiosta. Neljä kokelasta kirjoitti tänä keväänä kahdeksan laudaturia. Huipputuloksia syntyi muun muassa Kurikassa ja Helsingissä.
Kouvolalainen Minttu Uotila muutti lukion perässä Savitaipaleelle ja saa nyt valkolakin – kummajaiskurssi jäi mieleen
Minttu Uotila aikoo opiskella lukion jälkeen opettajaksi.
Valkolakin saa tänä keväänä Kainuussa 231 uutta ylioppilasta – voit katsoa nimet täältä
Kevään ylioppilaiden nimet on julkaistu Ylen Valmistuneiden koneessa. Myöhemmin koneessa julkaistaan myös ammattiin valmistuneet.
Uudet ylioppilaat julki, pitopalvelussa käsillä vuoden kiireisin aika
Heikentynyt taloustilanne näkyy jonkin verran pitopalvelujen tilauksissa.
Lukio muutti Astor Heermanin elämän, vaikka ensimmäinen vuosi oli vaikea: "Olin niin tottunut yksinäisyyteen"
Ulkopuolisuuden tunne varjosti Astor Heermania koko peruskoulun ajan. Kun ystävät löytyivät musiikkitunnilta, hän huomasi, mikä lukiossa on todella tärkeintä.
Kevään ylioppilaskokeiden pisterajat on julkaistu – katso, minkä arvosanan sait ja miten muilla meni
Ylioppilastutkintolautakunta on julkaissut kevään 2023 pisterajat. Katso pisterajakoneesta, miten kokeesi meni ja kerro, olivatko pisterajat sellaiset kuin odotit.
Ylöjärven koulutuskeskus Valo saa kylkeensä Lisävalon
Lukioon tulee uusi linja sekä 40 opiskelupaikkaa lisää. Tredu ja TAMK puolestaan tiivistävät yhteistyötään.
Vastustusta herättänyt Seinäjoen lukioverkkoselvitys palautettiin takaisin valmisteluun
Seinäjoen kasvatus- ja opetuslautakunta päätti eilen palauttaa kiistellyn lukioverkkoselvityksen valmisteluun.
Pienten lukioiden puolesta syntyi heti kansanliike Seinäjoella – kansalaisadressin perustaja olisi toivonut keskustelua ennen esityksiä
Lukioverkkoselvitys ehdottaa lukioiden lopettamista Ylistarossa ja Peräseinäjoella. Seinäjoelle opiskelemaan siirtymisessä monia askarruttaa muun muassa pitkä matka.
Frisbeegolfiin ja salibandyyn erikoistuminen päättyy Joroisten lukiossa
Joroisten lukio otti ensimmäisenä Suomessa frisbeegolfin erikoistumisvalikoimiinsa.
Unettomuutta, pala kurkussa ja ahdistusta, kuvailevat urheilulukiolaiset arkeaan – Matilda Pajunen, 19, paloi loppuun kirjoitusten myötä
Ylen Uutisluokka kysyi urheilulukiolaisilta stressistä ja mikä sen aiheuttaa. Vajaasta kahdestasadasta vastaajasta valtaosalla oli stressiä ainakin joskus.
Seinäjoki aikoo lakkauttaa Ylistaron ja Peräseinäjoen lukiot – tavoitteena on kansainvälisen lukion perustaminen
Seinäjoki on tehnyt lukioverkkoselvityksen, jonka esitykset ovat tulossa päättäjien käsiin jo tällä viikolla. Lukio-opiskelu on jatkumassa vain Nurmossa ja Seinäjoella.
Kaupassa ihmeteltiin, kun opettajat tilasivat kouluille 1 500 kylpyankkaa – joka kodin leluista tehtiin kouluissa nykytaidetta
Keltaiset kylpyankat muuntuivat nykytaideteoksiksi 17 eteläpohjalaiskoulun yhteisessä kuvisprojektissa. Koululaisten töissä ei vältelty vaikeitakaan tulkintoja.
Janakkalaan tulee lisää kansainvälisiä opiskelijoita Aasiasta
Kunta etsii parhaillaan uusia ystäväperheitä ja ystäviä Aasiasta tuleville lukiolaisille
Vihapuhe-nimittely on yritys tappaa punavihreään eliittiin kohdistettu kritiikki, sanoo kirjailija Jarkko Tontti
Kulttuurivieras Jarkko Tontti väittää, että kirjallisuuden lisääntynyt moninaisuus on illuusio. Hänen mukaansa myös vihapuheen vaarallisuutta paisutellaan. Runokokoelmia ja romaaneja julkaissut kulttuuripiirien vastarannan kiiski suree sananvapauden tilaa.
Lukiolaisten opintojen keskeyttämisestä väitöstutkimus Oulussa – opintojen keskeytys voi olla perusteltuakin
Oulun yliopistossa on valmistumassa maan ensimmäinen tieteellinen tutkimus lukio-opiskelijoiden keskeytyksistä.
Ukin yllättävä ehdotus sai 17-vuotiaat serkukset muuttamaan satojen kilometrien päähän pikkulukioon
Maksuton toinen aste lisäsi nuorten intoa hakeutua suurempien kaupunkien lukioihin. Ilomantsiin muuttaneille serkuksille pikkulukio osoittautui kuitenkin oikeaksi ratkaisuksi.
Koulujen väistötilaksi kunnostettavan Pyynikintie 2 -kiinteistön perusparannus viivästyy – isot vaikutukset kouluihin ja oppilaisiin
Myöhästymisellä on vaikutuksia ensivaiheessa Lamminpään koulun rakennushankkeen sekä Lyseon lukion remonttiin.
Voisiko lukion käydä kokonaan etänä tai jopa tehtäviä tekemällä? Laki ei sitä salli, mutta opiskelijat haluaisivat päätösvallan itselleen
Koronan jälkeen moni opiskelija huomasi, että etäopiskelu saattaa olla itselle toimivampi tapa oppia. Lukiolaki velvoittaa kuitenkin opiskelijoita osallistumaan läsnäolo-opetukseen.
Väestökato näkyy valkolakkien määrässä – Keski-Suomen lukioiden oppilasrivit harvenevat vauhdilla
Monen keskisuomalaislukion oppilasmäärä on vähintään puolittunut 2000-luvulla. Väestökadon lisäksi huolta aiheuttaa rahoituksen supistuminen.
Viitasaari ja Pihtipudas ottavat lukiokoulutuksen takaisin omiin käsiin, vaikka aluelukio olikin halvempi hallita
Pohjoisen Keski-Suomen kunnat purkavat 12 vuotta toimineen aluelukiohallinnon. Viitasaaren päättäjien mielestä kaupungin lukion kehittämiseen tarvitaan oma rehtori.
Yhteishaun tulokset jäivät laimeiksi pienissä lukioissa – Keski-Pohjanmaalla varsinkaan niiden erikoislinjat eivät kiinnostaneet
Tuoreimmassa yhteishaussa Keski-Pohjanmaan pienimmät lukiot jäivät vaille hakemusvyöryjä. Syksyllä joudutaan yhdistelemään kursseja.
Abit juhlivat penkkareita tänään Jyväskylässä ja Jämsässä
Perinteiset penkkariajelut kiertävät tänään kaupunkien keskustoissa ja Jämsässä myös kouluilla.
Kinnulan lukiossa opiskelee myanmarilaisia, venäläisiä ja vietnamilaisia nuoria: heitä on ykkösvuosikurssilla enemmän kuin suomalaisia
Vietnamilaiset ja myanmarilaiset ovat tulleet viime kesänä Suomeen opiskelijoita houkuttelevan yrityksen Finest Futuren kautta.
Kymenlaakson lukioiden ratsastuslinjat kiinnostivat hakijoita
Haminan lukio pääsee aloittamaan täydellä ratsastuslinjalla kahdenkymmenen hakijansa turvin. Virolahden lukion kilparatsastuslinjalle hakijoita oli kaikkiaan neljä.
Eläinlääketieteellisen linjan perustaminen nelinkertaisti pienen lukion hakijamäärän
Reilun neljäntuhannen asukkaan kunta Parikkala houkutteli hakijoita esimerkiksi Helsingistä, Juuasta ja Kuopiosta.
Ensimmäistä kertaa äänestävä valitsee ehdokkaan arvojen takia, ja siitä voi seurata pettymys – näin viisi uutta äänestäjää aikoo toimia
Eduskuntavaaleissa on ensikertalaisille uutuudenviehätystä, mutta sitten lumous haihtuu, ja 20–30-vuotiaat ovat passiivisimpia äänestäjiä.
Millaisia toisen reaalipäivän kokeet olivat? Seuraa Abitreenien lähetystä yhteiskuntaopin, kemian ja elämänkatsomustiedon kokeista
Abitreenien yo-koelähetyksessä Ylioppilastutkintolautakunnan sensorit, aineenopettaja ja kokeen tehnyt abi käyvät päivän yo-kokeita läpi kohta kohdalta.
Katso Abitreenien lähetys yhteiskuntaopin, kemian ja elämänkatsomustiedon yo-kokeista
Keskustelemassa ovat YTL:n asiantuntijat, aineenopettajat ja kokeen tehneet abit. Mitä sinä haluat kysyä kemian, yhteiskuntaopin ja elämänkatsomustiedon kokeista? Lähetä kysymyksesi koepäivänä illan lähetykseen.
2023 kevät: maantiede – katso YTL:n vastaukset kokelaiden kysymyksiin
Jäin miettimään, oliko... Lähteekö paljon pisteitä, jos... Miten paljon haittaa, että... Tällä sivulla Ylioppilastutkintolautakunnan asiantuntija vastaa kirjallisesti kokelaiden kysymyksiin kokeesta.
2023 kevät: terveystieto – lue YTL:n vastaukset terveystiedon kokeesta
Jäin miettimään, oliko... Lähteekö paljon pisteitä, jos... Miten paljon haittaa, että... Tällä sivulla Ylioppilastutkintolautakunnan asiantuntija vastaa kirjallisesti kokelaiden kysymyksiin kokeesta.
Rovaniemi kouluttaa 850 opettajaa tukemaan oppilaiden mielenterveyttä
Mieli ry:n toteuttamassa koulutuksessa käydään läpi, mitä mielenterveys on ja miten sen edistämistä voidaan oppia ja opettaa.
Nuorten kouluaamujen myöhäistämisestä tulee ajoittain kyselyjä Oulussa – muutoksia ei silti ole tulossa yläluokilla tai lukioissa
Oulussa ajatellaan, että kouluaamun aloittaminen nykyistä myöhemmin tarkoittaisi päivän jatkumista iltapäivästä, jolloin nuorilla on myös harrastuksia. Paikallista pientä myöhäistämistä on tehty.
Täältä näet keskiviikkona toisen reaalikoepäivän kokeet ja hyvän vastauksen piirteet
Päivän kokeet julkaistaan Abitreenien sivuilla koepäivänä klo 15.15 ja hyvän vastauksen piirteet noin klo 17.20.
Katso Abitreenien yo-koelähetys keskipitkän ja pitkän ruotsin kokeista
Keskustelemassa ovat YTL:n asiantuntija, aineenopettaja ja kokeen tehnyt abi. Mitä sinä haluat kysyä keskipitkän ja pitkän ruotsin kokeista? Lähetä kysymyksesi koepäivänä illan lähetykseen.
Pihtipudas päättää aluelukion lopettamisesta tänään – yhteisen lukion lakkautus unohtui päätöstekstistä kesällä
Pihtiputaan ja Viitasaaren yhteisen aluelukion lakkautus etenee vasta tänään viralliseen päätöksentekoon, vaikka järjestelyt ovat jo pitkällä.
Millaisia ensimmäisen reaalipäivän kokeet olivat? Katso Abitreenien yo-koelähetys psykologian, historian ja fysiikan kokeista
Abitreenien yo-koelähetyksessä Ylioppilastutkintolautakunnan sensorit, aineenopettaja ja kokeen tehnyt abi käyvät päivän yo-kokeita läpi kohta kohdalta.
Mikä olikaan big five -teoria? Testaa, minkä arvosanan saisit psykologian yo-kokeesta
Tänään yo-kokelaiden pöydälle tipahtaa odotettu reaalin koe. Psykologia on yksi viidestä tänään kirjoitettavasta aineesta. Miten hyvin sinä pärjäisit psykologian yo-kokeessa?
Katso Abitreenien yo-koelähetys psykologian, historian ja fysiikan kokeista
Keskustelemassa ovat YTL:n asiantuntija, aineenopettaja ja kokeen tehnyt abi. Mitä sinä haluat kysyä reaaliaineiden kokeista? Lähetä kysymyksesi koepäivänä illan lähetykseen.
Sosiaali- ja terveydenhoitoala ei innostanut Tavastian kevään yhteishaussa
Tämän vuoden yhteishaku toisen asteen koulutukseen päättyi tiistaina 21. maaliskuuta.
Ensimmäisen reaalikoepäivän kokeet ja hyvän vastauksen piirteet ovat julki – katso täältä oma aineesi
Päivän kokeet julkaistaan Abitreenien sivuilla koepäivänä klo 15.15 ja hyvän vastauksen piirteet noin klo 17.20.