Uusimmat artikkelit
Kemin eteläosiin veden keittokehotus
Runkovesijohdon vuoto saatiin korjatuksi varhain tiistaiaamuna, mutta varotoimena vesi on toistaiseksi keitettävä.
Rauman keskusta-alueella vesijohtovuoto – korjaustöistä liikennehaittaa
Rauman Karjalankadulla havaittiin vesijohtovuoto myöhään sunnuntai-iltana.
Huittisten Rekikosken alueella joudutaan edelleen puhdistamaan vesijohtoverkostoa
Veteen on päässyt koliformisia bakteereja. Vettä voi kuitenkin käyttää talousvetenä.
Kuopiossa ei tarvitse pelätä juovansa terveydelle haitallisia mikromuoveja, toteaa tutkimus
Kuopion talousvesi todettiin erittäin puhtaaksi mikromuoveista Itä-Suomen yliopiston tutkimushankkeessa.
Vettä ei tarvitse enää keittää Uudessakaarlepyyssä
Knutsin vesiosuuskunnan alueella todettiin koliformisia bakteereita viikko sitten.
Huittisten Rekikosken alueella puhdistetaan vesijohtoverkostoa bakteerilöydöksen takia
Veteen on päässyt koliformisia bakteereja. Vettä voi kuitenkin käyttää talousvetenä.
Enontekiön Karesuvannolla ruoka- ja juomavesi on keitettävä toistaiseksi
Karesuvannon alueen talousvedessä on ilmennyt haju- ja makuongelmia. Vesi on keitettävä ainakin siihen asti, että tutkimustulokset valmistuvat.
Juomavettä voi käyttää normaalisti Äänekosken Mämmellä, lähes kolmen viikon keittokehotus on päättynyt
Kiinteistöjä pyydetään laskemaan hanoista vettä ennen käyttöä hieman pidemmän aikaa, jotta kloori saadaan leviämään.
Kajaanin Veden hintoihin muutoksia ensi vuonna – korotukset painottuvat jätevesimaksuihin
Hintojen korotusvaikutus on keskimäärin 4,3 prosenttia. Esimerkiksi omakotitalossa, jossa kulutetaan vettä 180 kuutiota vuodessa, kustannusvaikutus on 39,50 euroa vuodessa.
Äänekosken Mämmellä talousvesi on edelleen keitettävä, keittokehotus on jatkunut yli kahden viikon ajan
Jyväskylän seudun ympäristöterveys on ottanut uusia vesinäytteitä Mämmen vesihuolto-osuuskunnan alueelta. Tuloksista on määrä saada tietoa ensi tiistaina.
Juomavesi on jälleen keitettävä osassa Uuttakaarlepyytä
Knutsin vesiosuuskunnan vedestä on löydetty koliformisia bakteereja, mikä on merkki saastumisesta.
Äänekosken Mämmellä veden keittokehotus jatkuu – ”Kenenkään ei tiedetä sairastuneen vedestä”, sanoo johtava ympäristöterveystarkastaja
Nelostien lähsipuolelta otetuissa vesinäytteissä on havaittu veden laadussa heikentymistä, mutta ulosteperäisiä bakteereja ei ole vesijohtovedestä löytynyt.
Veden keittokehotus jatkuu Äänekosken Mämmen vesiosuuskunnan alueella
Vettä tulee keittää edelleen koko Mämmen vesihuolto-osuuskunnan alueella vähintään viisi minuuttia ennen sen käyttöä ruoka- ja juomavetenä.
Sastamalan Äetsän vesiongelma jatkuu – bakteeria löytyi runkolinjasta uudesta paikasta
Keittokehotusta jatketaan entiseen tapaan, ja seuraavan kerran Sastamalan Vesi tiedottaa tilanteesta keskiviikkona 1. marraskuuta.
Shokkiklooraus ja veden käyttökielto päättynyt Mämmen vesihuolto-osuuskunnan alueella – Vettä pitää yhä keittää
Putkirikon vuoksi vesiputkistoa jouduttiin puhdistamaan shokkikloorauksella.
Äetsän vesijohtovesi pitää yhä keittää, keskiviikon kahdeksasta näytteestä vasta kuusi oli puhtaita
Perjantaina mietitään, jatkuuko keittäminen edelleen. Linjaus on se, että kolme täysin puhdasta näytekertaa tarvitaan. Jonkinlaista vesiverkon rajaamista voidaan ehkä harkita.
Äänekoskella jätevettä on päässyt talousvesiverkostoon – Mämmen vesihuolto-osuuskunnan alueella ruoka- ja juomavesi keitettävä
Putkirikon vuoksi tilapäinen vedenjakelupiste on järjestetty Mämmensalmen SEO-huoltoaseman piha-alueelle.
Juomavesi pitää yhä keittää osassa Pedersöreä ja Uuttakaarlepyytä
Juomavettä keitettävä 5-10 minuuttia. Vedellä voi peseytyä normaalisti.
Pietarsaaren vesiongelma väistymässä – kuitenkin osassa vesiverkostoa rautapitoisuus edelleen koholla
Vedenjakelua kaupungilaisille jatketaan torilla kuitenkin edelleen. Mahdollisista hyvityksistä ei ole vielä ehditty keskustella.
Analyysi osoittaa: Pietarsaaren vedessä rautaa ja bakteereja rajusti enemmän kuin pitäisi – ei silti aiheuta terveyshaittaa
Raja-arvot ylittyvät jopa monikymmenkertaisesti. Enterokokkia talousvedessä ei havaittu.
Vesiongelmat jatkuvat Pietarsaaren seudulla: Uuteenkaarlepyyhyn uusi keittokehotus, Pietarsaaressa juomaveden rautapitoisuus laskee
Keittokehoitus on annettu osaan Kantlaxin kylää. Pietarsaaressa juomaveden jakelu torilla ja Pietarilan teollisuusalueella jatkuu.
Kuopion vesijohtoveteen makumuutoksia aiheuttanut vedenottamon saneeraus valmistui
Jänneniemen vedenottamoa on saneerattu heinäkuusta lähtien, minkä takia talousvettä tuotettiin järvestä otetusta vedestä. Muutos tuntui sivumakuna kuopiolaisten vesijohtovedessä.
Juomavesi keitettävä Ähtävän Vesiosuuskunnan alueella
Ähtävän Vesiosuuskunta toimittaa talousvettä muun muassa Ala-Ähtävälle, Ähtävälle ja Lappforsille Pedersöressä.
Ongelmat juomaveden kanssa jatkuvat Pietarsaaressa – kaupunkilaisille jaetaan puhdasta vettä torilla ja ympäristöterveyshuolto testaa veden laatua
Pietarsaaren Vesi jakaa nyt toistamiseen puhdasta vettä tankkiautosta torilla, sillä vesijohtovesi on noin viikon verran ollut ruskehtavaa liiallisen raudan vuoksi. Vettä jaetaan maanantaina kello 9-16.
Lapuan vesikriisi raukesi ja veden keittokehotus päättyi
Vettä voi jälleen käyttää normaalisti Lapualla, jossa veden keittokehotus on ollut voimassa yli viikon ajan.
Uudessakaarlepyyssä ei tarvitse enää keittää talousvettä
Nykarleby Kraftverkin toimittama talousvedessä todettiin kolformisia bakteereita. Seurantanäytteessä niitä ei enää löytynyt.
Porissa juodaan taas tekopohjavettä – Meri-Porin vuotokohtakin löytyi viikonloppuna
Porin alueella oli viime viikolla kahdeksan vesijohtovuotoa.
Uudenkaarlepyyn juomavedessä todettu kolibakteereja – talousvesi keitettävä ennen käyttöä
Ruuanlaittoon käytettävää vettä on keitettävä vähintään 5–10 minuuttia. Uusia näytteitä on otettu tänään perjantaina.
HS-Vesi tekee poikkeuksellisen korotuksen vesimaksuihin
HS-Veden tiedotteen mukaan tyypillisen omakotitalon kustannukset nousevat vuodessa 61 eurolla.
Porin kantakaupunkiin alkaa taas tulla vettä tekopohjavesilaitokselta
Porin Vesi hakee edelleen Meri-Porin vuotokohtaa.
Porin putkirikoille iso hintalappu – kahdeksatta vuotopaikkaa ei vielä löydetty
Maanantainen suuri vesijohtovuoto on aiheuttanut Porissa vuotojen ketjureaktion.
Talousveden haju- ja makuhaitan syytä on selvitetty Vähässäkyrössä – ratkaisua haetaan veden juoksutuksista tällä ja ensi viikolla
Vähässäkyrössä on kärsitty talousveden haju- ja makuhaitoista. Vedestä ei ole löytynyt mitään vikaa, vaan Vaasan Veden mukaan syynä on veden vähäinen käyttö.
Tilanne ohi: Urjalassa ei tarvitse keittää enää vettä
Vesi on juomakelpoista ja sitä voi käyttää normaalisti, kunta tiedottaa.
Porissa hajonnut peräti neljä vesijohtoa – asiakkaille ei kuitenkaan enää suurta haittaa
Tiistaiaamuna Porin Vesi kertoi Facebookissa, että päävesijohdon korjaaminen on osoittautunut maaston märkyyden vuoksi hyvin haasteelliseksi. Työ jatkuu edelleen.
Vesimaksut nousevat Savonlinnassa jälleen ensi vuonna
Kaupunki korotti hintoja viimeksi huhtikuussa. Taksoja nostetaan kuitenkin aiemmin suunniteltua vähemmän.
Urjalan käyttövesi pitää keittää: näytteestä löytyi bakteereja
Viiden minuutin keittäminen ennen juomista tai ruuanlaittoa tuhoaa pieneliöt. Vettä myös desinfioidaan kloorilla. Peseytymiseen ei ole estettä.
Uudenkaarlepyyn Monån alueen vedenkeittokehotus jatkuu
Monån alueen talousvedestä todettiin viime viikon maanantaina muun muassa koliformisia bakteereita. Myös uusintanäytteiden perusteella vesi on vielä keitettävä.
Juankosken Säyneisiin rakennetaan uusi runkovesiputki
Nykyinen vesiputki jää varalinjaksi.
”Sammaleinen, homeinen, multainen” – Kuopion juomavesi maistuu palautteiden mukaan tunkkaiselta, syynä järvivesi
Normaalisti järvivedestä tuotetaan tekopohjavettä hiekkaharjun avulla. Vedenottamon saneerauksen takia raakavetenä toimii suoraan järvivesi, jonka tavallista korkeampi lämpötila aiheuttaa lisää päänvaivaa.
Uudenkaarlepyyn Monåseen on annettu juomaveden keittokehotus
Monån alueen talousvedestä on todettu maanantaina koliformisia bakteereita. Uusintanäytteet otetaan keskiviikkona. Sitä ennen juomavesi on keitettävä.
GTK:n pitää sulkea pysyvästi vuosikymmeniä uraanipitoista vettä pulpunneet kairausputkensa Kuusamossa ja selvittää ympäristövaikutukset
GTK tutki 1980-luvulla Kouvervaaran kulta-koboltti- ja uraaniesiintymää syväkairauksilla. Kairausreikien yläosaan jätetyistä putkista on valunut kallioperästä vettä maanpinnalle puroiksi asti.
Vanhusten hoivakotien juomavedestä löytyi legionellabakteeria Kouvolassa
Legionellabakteeria oli kahden hoivakodin talousvedessä. Nyt ongelma on jo korjattu, eikä kukaan sairastunut.
Kittilän kultakaivoksen vedenkäyttökielto osittain purettu – putkiston saastuneita osia puhdistetaan legionellabakteerista
Tähän mennessä kaivoksella ei ole tullut ilmi legionellasta johtuvia sairaustapauksia. Legionellabakteereita havaittiin tällä viikolla kaivoksen vesijohtoverkostossa normaalin näytteenoton yhteydessä.
Jyväskylässä Haukkalan lähteen vettä voi jälleen juoda, sillä sen mikrobiologinen laatu on parantunut
Lähteen vedestä otetun uuden tutkimustuloksen perusteella sen mikrobiologinen laatu täyttää talousvedelle asetetut laatusuositukset.
Savonlinnassa ja Juvalla todettu legionellabakteeria palveluasumisen yksiköissä – Puruveden palvelutalo tarjoaa asukkaille pullovettä
Kukaan ei ole terveystarkastajan mukaan sairastunut vesijärjestelmissä todetusta legionellabakteerista.
Tampereen Veden kysely: 89 prosenttia vastanneista tyytyväisiä vedenjakelun toimintaan
Myös käyttöveden laatua pidettiin hyvänä. Häiriötilanteiden hoitoon haluttaisiin nykyistä sujuvampaa ja päättäväisempää otetta.
Kuopion Haapaniemellä vesikatkoja, talousvettä kehotetaan varaamaan vuorokaudeksi
Kuopion Vesi tekee Haapaniemen alueella vesihuoltotöitä alkuviikosta. Talousvettä kehotetaan varaamaan niin, että sitä riittää vuorokaudeksi.
Pilvilammen vesilaitokselle rakennetaan uusi otsonointi- ja aktiivihiililaitos – vaasalaisille turvataan entistä parempi juomavesi
Uudisrakennuksen koko on noin 1 500 bruttoneliömetriä, ja sen kolmeen kerrokseen sijoittuu vedenpuhdistusprosessin eri toimintoja. Ttyöt käynnistyvät elokuussa. Valmista tulee vuonna 2026.
Pyhärannassa jännitetään, riittääkö vesi juhannuksena – kulutus ollut ennätysmäistä
Pyhärantaan on hankittu lisävettä Uudestakaupungista ja Raumalta. Vesihuolto toivoo, että pihoja ja istutuksia kastellaan maltillisesti.