Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Valkoinen minkki on painanut käpälänsä häkin verkkoon ja katselee sen takaa.

Lintuinfluenssa otti espanjalaisella minkkitarhalla askeleen kohti ihmisestä ihmiseen leviävää tautia, vahvistaa tutkimus

Miljoonien lintujen turma on yltänyt nyt meidän kulmiltamme Etelä-Amerikkaan asti, ja minkkitilalla virus osoitti pystyvänsä muuttumaan niin, että se tarttuu nisäkkäästä nisäkkääseen.

Merimetsoja istumassa kiinteällä merimerkillä. Taustalla lokki lentää poispäin ja meren aaltoja.

Lintuinfluenssa leviää ennennäkemättömästi ja on pesiytynyt Suomeenkin, mutta merkkejä taudin leviämisestä nisäkkäisiin ei ole havaittu

Lintuinfluenssa koetteli viime vuonna Suomea ennenkokemattamalla laajuudella. Tänä vuonna tapausmäärät ovat olleet pienempiä, mutta tautia on havaittu ympäri vuoden.

Kotitestipakkaus ja sen sisältö pöydällä.

Korona näyttää suuntaavan kausi-infektioksi, mutta tämä vuosi on vilauttanut uusia uhkia

Apulaisprofessori Tarja Sironen painottaa tutkimuksen ja seurannan merkitystä varautumisessa uhkiin, joista apinarokko ja päästäisten paramyksovirus ovat jo käväisseet kilauttamassa hälytyskelloa.

Joutsen makaa maassa. Joutsen on painanut päänsä vartalonsa päälle.

Varsinais-Suomesta löydetty kymmeniä lintuinfluenssaan sairastuneita siivekkäitä – lintuihin ei saa koskea paljain käsin

Sairastunut lintu on hämmentyneen oloinen, eikä pelkää lähelle tulevaa ihmistä. Sillä saattaa olla nykiviä liikkeitä.

Kuollut kotkanpoikanen pesässä.

Maailmalla leviävää lintuinfluenssaa on Suomessa jo Lappia myöten – terveysviranomaiset neuvovat välttämään kuolleeseen lintuun koskemista

Parin viime vuoden aikana Suomessa on lintuinfluenssaa todettu hiukan alle sadalla luonnonvaraisella linnulla ja nisäkkäällä. Niistä eteläisin on ollut kyhmyjoutsen Hangossa ja pohjoisin maakotka Lapissa.

Hornøyan etelänkiislat.

Lintuinfluenssa uhkaa merilintuja Pohjois-Norjassa – maailman pohjoisin tartunta todettiin Huippuvuorilta juhannusviikolla

Suomalaisten lintuharrastajien suosiman Pohjois-Norjan Hornøyan saaren yllä leijuu lintujen joukkokuoleman riski. Norjalaiset tutkijat pelkäävän lintuinfluenssan leviävän saarelle.

Parvi valkoposkihankia lähdössä lentoon Huippuvuorten karulta rannalta. Taustalla siintää lumisia vuoria.

Lintuinfluenssa leviää villilinnuissa nopeammin kuin koskaan ennen

Lintujen H5N1-influenssavirus ei ole herkkä tarttumaan ihmisiin, mutta lintujen tartuntojen lisääntyminen antaa virukselle lisää mahdollisuuksia muuttua aikapommiksi myös ihmisille.

Laulujoutsen ojentaa kaulaansa ja levittää siipiään uidessaan joessa.

Lintujen kevätmuutto on edennyt Kainuussa lähes normaalisti – kaksi Kajaaninjoesta löydettyä kuollutta joutsenta oli menehtynyt lintuinfluenssaan

Paltamolaisen biologi Vesa Hyyryläisen mukaan lintuinfluenssaan tulee suhtautua vakavasti. Vaikka virustaudin ei ole todettu tarttuvan ihmiseen, se voi tarttua kesyihin lintuihin kuten kanoihin.

Lumessa seisova ukkofasaani on pensaan suojassa.

Lintuinfluenssa iski rajusti Janakkalan fasaanitiloihin – ainakin yksi tarhoista pitää välivuoden

Lintutarhat ovat Janakkalassa vielä tyhjillään. Yksi yrittäjä on päättänyt välivuodesta, mutta toinen odottaa parhaillaan munia.

Fasaani.

Kanahaukasta, naakasta ja ilveksestä on löytynyt lintuinfluenssaa Etelä-Suomessa

H5N1-tyypin lintuinfluenssaa on todettu Kanta-Hämeessä ja pääkaupunkiseudulla. Varsinais-Suomessa Salossa on löytynyt useita kuolleita lintuja, joiden kuolinsyytä ei vielä tiedetä.

Laulujoutsen lentää.

Kuolleita joutsenia ja hanhia löytyi Salon Halikonlahdelta

Lintubongarit epäilevät kuolinsyyksi lintuinfluenssaa. Varmistusta siitä, miksi linnut ovat kuolleet, ei vielä ole.

Merikotka villieläinhoitolassa

Evijärven jäältä löytyi huonokuntoinen merikotka – röntgenkuvissa linnusta paljastui koteloituneita hauleja

Toinen hauleista onnistuttiin poistamaan eläinklinikalla, mutta lintu kuoli myöhemmin villieläinhoitolassa Mustasaaressa. Tapauksesta jätetään rikosilmoitus ja Ruokavirasto tutkii kuolinsyyn.

Aittokosken fasaanitilan fasaaneja aitauksessa.

Lintuinfluenssa tappoi tuhansia fasaaneja ja tarttui kettuun Kanta-Hämeessä – nyt syksyllä puhjennut epidemia on rauhoittunut

Ruokavirasto on lakkauttanut Kanta-Hämeessä lintuinfluenssan leviämisen estämiseksi perustamansa tartuntavyöhykkeen. Varsinais-Suomessa tartuntavyöhyke lakkautettiin jo marraskuussa.

Fasaani asfalttitien reunalla.

Ruokavirasto lakkautti lintuinfluenssan takia perustetun tartuntavyöhykkeen Salossa

Lintuinfluenssa jätti jälkeensä Salossa tuhansia kuolleita fasaaneja.

Fasaani luonnossa.

Salon lintuinfluenssatartunnat ovat rauhoittuneet – metsästyskielto alueella pysyy edelleen voimassa

Ruokaviraston määrämän valvontavyöhykkeen säde on kymmenen kilometriä Halikosta.

Viralan fasaanitilan tilanhoiutaja Pekka Korhonen istuu traktorimönkijässä ja katsoo kameraan.

Kymmeniätuhansia kuolleita fasaaneja on kerätty pois luonnosta – fasaanitilallisen elämäntyö vaarassa: "Tuli vastaan virus, jolle hävisimme"

Lintuinfluenssa velloo kolmella fasaanitilalla Kanta-Hämeessä. Ruokavirasto on kasvattanut tartuntatautivyöhykettä pala palalta. Epidemian riski levitä muualle Suomeen on suuri.

Kukkofasaani henkilökuvassa.

Janakkalasta löytyi uudesta paikasta lintuinfluenssaan kuolleita fasaaneja – Ruokavirasto laajensi tartuntavyöhykettä

Ruokaviraston tutkimista kuolleista fasaaneista löytyi korkeaa kuolleisuutta aiheuttavaa H5N1-tyypin lintuinfluenssaa. Esimerkiksi kaikkien lintulajien metsästys tartuntavyöhykkeeltä on kielletty.

Fasaani.

Herkästi tarttuva lintuinfluenssa leviää Janakkalassa – tilanhoitaja: "Joka päivä löytyy lisää kuolleita"

Janakkalan uuden lintuinfluenssalöydöksen vuoksi siipikarjan siirtoja on rajoitettu yhä laajemmalla alueella. Tautisulusta huolimatta lintuinfluenssa on päässyt leviämään uudelle fasaanitilalle. Torjunnan kannalta on tärkeää, että kaikki siipikarjanpitäjät rekisteröityvät eläintenpitäjärekisteriin.

Fasaanikukko seisoo ruohikossa.

Janakkalasta on löytynyt lintuinfluenssaan kuollut kettu – Ruokavirasto laajentaa tartuntavyöhykettä entisestään

Ruokavirasto laajentaa janakkalalaisen Wanantaan fasaanitilan ympärille perustettua tartuntavyöhykettä taudin leviämisen estämiseksi. Janakkalassa Sauvalan kartanon luontoon lasketut fasaanit eivät ole sairastuneet lintuinfluenssaan. Fasaanitilojen välimatka on noin 20 kilometriä linnuntietä.

Fasaani.

Lintuinfluenssa tappanut tuhansia fasaaneja Janakkalassa – läänineläinlääkäri: "Todella poikkeuksellinen vuosi"

Tautia on löydetty luontoon riistalinnuiksi päästetyistä fasaaneista Jannakkalassa. Myös Salossa on vastikään löydetty linnuista herkästi tarttuvaa lintuinfluenssaa.

Fasaanikukko kevätpellolla

Luontoon lasketuissa fasaaneissa todettu lintuinfluenssaa Salossa – siipikarja ja kotieläinlinnut tulee suojata kosketukselta luonnonvaraisiin lintuihin

Lintuinfluenssavirukset tarttuvat linnusta ihmiseen huonosti. Mahdollisista tartuntaepäilyistä tulee ilmoittaa kunnaneläinlääkärille.

Rengastaja Teemu Honkanen merikotkan pesällä

Merikotkakanta ei kasva enää – poikasia ja aikuisia menehtyi lintuinfluenssaan tänä kesänä

Merikotkakanta ei ole kasvanut viime vuodesta. Koko maassa todettiin 598 pesivää paria, jotka tuottivat vähintään 562 varttunutta poikasta. Tänä vuonna löydettiin pesistä poikkeuksellisen paljon kuolleita poikasia, 15 todettua tapausta. Tutkittujen lintujen kuolinsyyksi paljastui lintuinfluenssa.

Ruokaviraston kyltti.

Uusia lintuinfluenssatapauksia Kemiönsaaressa

Ruokaviraston tutkimuksissa on todettu merikotkalla ja harmaalokilla H5N8-tyypin lintuinfluenssa.

Valkoposkihanhi / Espoo 14.08.2020

Kiteeltä löydetyssä hanhessa todettu lintuinfluenssa – kyseessä linnuilla korkeaa kuolleisuutta aiheuttava virustyyppi

Pohjois- ja Etelä-Karjalasta on toimitettu Ruokavirastoon toukokuun aikana tutkittavaksi useampia lintuja, etenkin valkoposkihanhia, joilla on epäilty lintuinfluenssaa. Kyseessä on Aluehallintoviraston mukaan ensimmäinen varmistunut tautitapaus, jossa todettiin linnuilla korkeaa kuolleisuutta aiheuttavaa korkeapatogeenista H5N1-virustyyppiä.

Hollannin valkohuntu

82 vuotta vanha perinne katkeaa: Tampereen Sorsapuistoon ei tule tänä kesänä kanoja lintuinfluenssan takia

Sorsapuiston lintutarhassa on nähty erilaisia lintuja vuodesta 1939 lähtien, joten pitkä perinne katkeaa. Lintuinfluenssatilanne on tänä vuonna ollut Suomessa huonompi muutaman vuoden tauon jälkeen, ja vaarallisen tautimuodon tapauksia on todettu useita.

Kanadanhanhet ovat ulsotaneet Sammonalhden uimarannalle Lappeenrannassa

Salosta löytyneellä kanadanhanhella todettu lintuinfluenssa

Ruokavirasto kehottaa siipikarjatilallisia tehostamaan tautisuojausta tartuntojen välttämiseksi.

Hanhet ovat ulostaneet Sammonlahden rantaan ja leikkipuistoon

Joesta löytyi kuollut lintu Imatralla – sairasti tappavaa lintuinfluenssaa

Ruokavirastoon tutkittavaksi lähetetystä kanadanhanhesta löytyi H5N8-tyypin korkeapatogeenista lintuinfluenssaa. Tapauksia on tänä vuonna ollut ennätyksellisen paljon.

Pyhtään lintuhoitolassa hoidetaan loukkaantuneita luonnonvaraisia lintuja.

Pyhtään lintuhoitola taas rahavaikeuksissa: tukieurot tippuivat entisestään ja vuokra alkoi juosta

Pyhtäällä toimivan lintuhoitolan rahoitus on pudonnut jo useana vuonna peräkkäin.

Kyhmyjoutsen.

Avian flu detected in Uusimaa

The virus was found in sick and injured birds across the south this winter. 

Kyhmyjoutsen.

Lintuinfluenssaa löytynyt ympäri Uuttamaata – "Tämä on nyt poikkeuksellista", sanoo valvontaeläinlääkäri

Muuttolintujen ennustetaan tuovan lisää lintuinfluenssaa. Siipikarja kehotetaan pitämään sisätiloissa toukokuun loppuun.

Kukko ja kanoja kotikanalassa

Ventla, Maijastiina ja Santra kotkottavat vielä sisätiloissa – moni haaveilee taas harrastekanoista, mutta tänä vuonna niiden kanssa pitää olla aiempaakin tarkempi

Kanojen pito täytyy rekisteröidä, olipa siivekkäitä pari tai tuhansia. Erityisen tärkeä tieto on nyt, kun lintuinfluenssan pelätään leviävän muuttolintujen mukana.

Kymmeniä kanoja kanalassa.

Lintuinfluenssa on tarttunut ihmisiin siipikarjan tuotantolaitoksella Venäjällä

Toistaiseksi ei kuitenkaan ole näyttöä siitä, että tauti olisi tarttunut ihmisestä toiseen.

kanahaukka, saalis, yle

Lintuinfluenssaa jo Korkeasaaressa asti – sairastunut kanahaukka aiheutti kaikkien villieläinsairaalan lintujen lopettamisen

Helsingin kumpulasta löytynyt lintu on toinen todettu lintuinfluenssatapaus pääkaupunkiseudulla. Myös Heinolan lintutarha tarkensi ohjeistusta.

Donald Trump puhujakorokkeella Valkoinen talo taustallaan

Tiistai 9.2.2021 (radio)

Trumpin virkarikosoikeudenkäynti alkaa. Yksinäisyys on lisääntynyt. Tutkijat eivät tiedä, mistä eläimestä koronavirus tarttui ihmiseen.

Kanoja Lassilan tilalla Tuusulassa.

Siipieläinten ulkonapitokielto alkoi tänään: Lintukirput ovat lintuinfluenssaa suurempi riesa harrastekanaloissa

Siipikarjan ulkonapitokielto alkaa kuukauden tavanomaista aiemmin. Rajoituksella halutaan estää lintuinfluenssan leviäminen.

Kaura maistuu keltasirkulle.

Lintujen ruokkimista pihoilla saa jatkaa lintuinfluenssan rajoitusalueella, jos ei ole tekemisissä siipikarjan tai harrastelintujen kanssa

Suositukset luonnonlintujen ruokinnan lopettamisesta koskevat siipikarjatiloja ja niillä vierailevia ihmisiä.

Fasaanikukko kevätpellolla

Euroopassa levinnyttä lintuinfluenssaa löytyi fasaaneista Janakkalassa

H5N8-tyypin lintuinfluenssa varmistui alueelta Ruokaviraston laboratorioon toimitetuista viidestä fasaanista.

Kaksi kuolluta laulujoutsenta Iidesjärvessä

Ruokavirasto: Tampereella yllättäen kuolleilla vesilinnuilla ei ollut lintuinfluenssaa

Ruokaviraston mukaan linnut ovat todennäköisesti joutuneet jonkinlaisen onnettomuuden uhriksi.

Kaksi kuolluta laulujoutsenta Iidesjärvessä

Mikä tappoi isokoskelot ja laulujoutsenet? Tampereen Iidesjärvestä löytyi viikonloppuna noin 10 kuollutta lintua

Kuolleista linnuista otetut näytteet tutkitaan Ruokaviraston laboratoriossa.

Joukko kanoja on häkissä. Yksi on tunkenut päänsä verkon läpi.

Erittäin tarttuva lintuinfluenssa H5N8 uhkaa siipikarjaa Euroopassa – Tanskassa raportoitu tartunnoista kanatilalla

Lintuinfluenssan H5N8-version ei uskota uhkaavan ihmisiä. Se voi aiheuttaa suuria menetyksiä siipikarjantuottajille.

Tutkijoita siipikarjatilalla

Lintuinfluenssa leviää Itä-Euroopassa – Myös Tšekissä havaittu ensimmäiset tartunnat

Tartunnan saaneilla tiloilla on lopetettu kymmeniätuhansia lintuja Puolassa, Unkarissa, Romaniassa ja Slovakiassa.

Hönor och en tupp.

Kananmunien salakuljetus Suomeen riistäytynyt käsistä – nyt pelätään tappavaa lintuinfluenssaa Puolasta

Ruokaviraston mukaan salakuljetettuja siitosmunia ja untuvikkoja myydään jatkuvasti internetin keskustelupalstoilla.

Mustavalkoinen kuva kymmenistä haudoista, kaikilla samanlainen valkoinen puuristi. Etuajalla kaksi naista tasoitaa yhden haudan kumpua.

Uusi suurpandemia voi puhjeta, jos kolme ehtoa täyttyy – sata vuotta sitten influenssa tappoi kymmeniä miljoonia ihmisiä parissa vuodessa

Espanjantauti oli lintuinfluenssa. Kiinan kanatiloilla on tällä hetkellä kaksi virustyyppiä, jotka ovat tartunnan saaneelle ihmiselle jopa vaarallisempia. Juttu on julkaistu alun perin lokakuussa 2018.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle