Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Mistä me tulimme?

Suomi on aina ollut kansojen ja kulttuurien sulatusuuni

"Tule onkeen ottamaan" – tarinoita savolaisista kalataioista

Tapio Kautovaara kertoo savolaisesta kalamiehestä Hermosta.

Heimoerot: savolaiset

Minkälaisia savolaiset oikeasti ovat? Katso video!

Astianpesukone oli tuorein uutuus Savon messuilla 1962

Savon messut Kuopion Myllykalliolla 1962

Eläimiinsekaantuja Hymyhuulten vastaanotolla

Muutkin asiat menevät sekaisin. Mutta mies onkin savolainen.

Savonlinna Satunnaisen matkailijan silmin

Toimittaja Juhani Mäkelä tutustuu Savonlinnaan.

Speden radiokohellus 1959: Tervahöyry Hyrskyn myrskyn suvisilla aalloilla

Pertti Pasanen kirjoitti ja tuotti Ylelle radiohupailuja.

Kokki Kolmonen syö seisovasta pöydästä

Jaakko Kolmonen tutustuu autolautan seisovaan pöytään.

Kauppinen kaupungissa

Lähtipä kerran muuan Kauppinen Helsingin humuun.

Näkijä Niina-Matilda Juhola

Juhola näkee henget ihmishahmoina.

YUP livenä

YUP esiintyi vuonna 2003 Kaisaniemi Popissa.

Kari Tapio aloitti kiertue-elämän Dannyn käärmeenhoitajana

apio aloitti suomalaisten viihdyttämisen jo 60-luvulla.

Pekka Loukiala, vuoden 1961 rock-kuningas

Turun rockpioneeri oli mukana myös kuulussa Rock Showssa.

Risto Live

Risto Ylihärsilän johtama omaperäinen kvartetti 2007.

Kuohuttava Kaarina Hazard

Hazard on käsitellyt kirjoituksissaan naisen asemaa.

Aake Kalliala on Johannes Virolainen

Kallialan yksi muistetuimmista imitoinneista

Miten minusta tuli minä, Erkki Toivanen

Kosmopoliitti kirjeenvaihtaja.

Jorma Hynninen, baritoni

Oopperatähti on metsätyönjohtajan poika Leppävirralta.

Aapeli — Simo Puupponen

Puupponen oli 1950-luvun merkittävimpiä pakinoitsijoita.

Martti Ahtisaarelle Nobelin rauhanpalkinto

Ahtisaari palkittiin urastaan rauhanvälittäjänä 10.10.2008.

Punainen lanka: Paavo Lipponen – radikaalista vallan mieheksi

Paavo Lipponen Maarit Tastulan haastattelussa

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle