Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Koululainen opiskelee kannettavan tietokoneen avulla.

Eri maiden koulujen yhteistyö poikii visiittejä ulkomaille – opettajat koolla ensimmäistä kertaa Suomessa

Torniossa järjestettävässä tapaamisessa sovitaan sekä opettajien että oppilaiden vierailuista yhteistyökouluihin eri puolille Eurooppaa.

Salla Rautiola.

Vaihto-oppilaalle korvauksia surkeasta Kanada-vuodesta

STS joutuu maksamaan vahingonkorvauksia vaihto-oppilaalle.

Kari Raivion kuusi kuvaa

Kuusi kuvaa yliopistomies Kari Raivion elämästä

75-vuotiaan lääkäri Kari Raivion elämä valokuvina

Marja Hautala (nyk. Pensala, oikealla) ja muita koulutyttöjä

We love you – Michigan 1962–1963 päiväkirja

Tekijä muistelee vaihto-oppilasvuottaan Amerikassa.

Lentokone

Valtaosa vaihto-oppilaista tyttöjä

Yhdeksästä vaihto-oppilasjärjestöstä kahdeksan lähettää eniten tyttöjä ulkomaille. Tämä ilmenee MOT:n tekemästä kyselystä alan keskeisimmille vaihto-oppilasjärjestöille.

vaihto-opilasmaksut Yhdysvalloissa

Yhdysvaltoihin 9000 eurolla

MOT:n tekemän selvityksen mukaan nuori maksaa noin 8000-9000 euroa vaihdosta Yhdysvalloissa. Maksuja on kuitenkin vaikea verrata, koska Suomessa toimivat keskeiset järjestöt ovat hyvinkin erilaisia.

Vaihto-oppilaan surkea kuluttajansuoj

Vaihto-oppilaiden surkea kuluttajansuoja

Salla sinnitteli pitkään ennen kuin hänen oma perheensä sai tietää missä oloissa hän asui kanadalaisessa isäntäperheessään. Kun allergiaoireet menivät liian pahoiksi yritti Salla saada apua.

Vaihto-oppilas heitteillä: käsikirjoitus

Lue ohjelman käsikirjoitus toimittajan juontoineen.

Danielle Grijalva

Surkea vaihtovuosi

Tuhansien suomalaisnuortenkin kokemasta vaihto-oppilasalasta on tullut "häikäilemätöntä bisnestä", sanoo yhdysvaltalainen Danielle Grijalva. Grijalva toimi aikoinaan vaihto-oppilaiden olosuhteiden valvojana aluevalvojana Kaliforniassa, Yhdysvalloissa.

Esitteitä vaihto-opiskeluvuodesta Yhdysvalloissa 1988

Vaihtarina Jenkkilässä – suomalaisnuorten vaihto-oppilasbuumi 1980- ja 1990-luvuilla

Osa heistä sai maistaa amerikkalaista unelmaa, osa pettyi.

Yle Areena logo.

Jenkkivaihtari Lappeenrannassa

"Vaihto-oppilas haluaa Eurooppaan mutta joutuukin Suomeen."

Puukon veljekset.

Kummeli: Puukon veljekset ja vaihto-oppilas Amerikasta

Misikanin poika tutustuu hämäläiseen menoon.