Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Nainen istuu korituolissa näyttää lapaset kädellä

Neulo lapaset langanlopuista, tästä löydät yksinkertaisen perusmallin kolmessa eri koossa

Tee jotain käyttökelpoista viimeisistä metreistä lankaa.

Jyrki Lipponen kutoo sohvalla jaloissaan kirjoneulesukat.

Eläköitynyt putkiasentaja Jyrki Lipponen opetteli tekemään sukat ja on nyt raskaan sarjan neulootikko – ”Kutominen on vienyt täysin”

Mies puikoissa nostattaa edelleen kulmakarvoja. Tamperelainen Jyrki Lipponen valitsi eläkkeelle jäädessään helposti mukana kulkevan neuleharrastuksen, sillä puutyökoneet olisivat vieneet liikaa tilaa.

Sinisävyinen, pikkulapselle sopiva, Päivi Vaarulan suunnittelema Forssan nimikkovillapaita.

Kiihkeänä jatkuva kaarrokeneuleiden kulta-aika synnyttää yhä uusia kuviomalleja: moni paikkakunta on jo saanut oman villapaitansa

Islantilaismallisten kaarrokeneuleiden suosio jatkuu, ja usealla paikkakunnalla on oma nimikkovillapaitamalli. Forssan nimikkoneule ottaa mallia kaupungissa 1960-luvulla suunnitellusta kukkakuosista.

Monen sukkapussin sisäältä löytyy kirje - eläinten anestesiasukkia saapuu eri puolilta Suomea

Vapaaehtoiset kutovat nyt kissoille ja koirille anestesiasukkia – myös Hillevi-kissan tassuja suojaavat pienet villasukat nukutuksen ajan

Nurmolainen eläinklinikka pyysi käsityöharrastajia apuun pitämään kissojen ja koirien tassut lämpiminä. Pienten anestesiasukkien kutominen lemmikeille sai yllättävän suuren suosion.

 Suuren suosion saaneiden Strömsö-villapaitojen ohjeet saavat jatkoa - keskiviikkona julkaistaan lasten paitamallit

Strömsö-paidan "äiti" Lee Esselström loi hittineuleesta lasten mallin – näillä viidellä vinkillä aloittelija pääsee alkuun oman kirjoneuleen suunnittelussa

Islantilaisneuleista alkanut viime vuosien kirjoneulehypetys ei osoita laantumisen merkkejä. Päinvastoin - se sai uutta polttoainetta, kun Svenska Ylen lifestyleohjelma Strömsön käsityövastaava Lee Esselström päätti suunnitella Strömsö-neuleen. Huomenna keskiviikkona julkaistaan ohje lasten paitaan.

Olga Davydenko kiinnittää lappuja sukkiin Teseman tehtaalla.

Sukkien valmistus jatkuu Nurmeksessa – Teseman tehtaan konkurssipesälle on löytynyt uudet omistajat

Uudessa yhtiössä on kuusi osakasta, joista yksi on konkurssiin menneen yhtiön johtaja Matti Alatalo.

Paltamon kunnan oma villasukkamalli "Metsät ja vedet ennen ja nyt"

Paltamo yritti teettää villasukkia kunnan brändityöhön polkuhinnalla – neulojat pitivät 20 euroa naurettavana korvauksena, nyt kunta pyytää anteeksi

Kunta oli määrittänyt kirjoneuleesta tehdyn sukkaparin hinnaksi 20 euroa, ja kutojalle olisi jäänyt lankojen ostaminen.

1200 villasukkaparia lahjoitettiin oppilaille ja opettajille Paltamossa

Villasukat yhdistivät Paltamon Korpitien koulun – vararehtori: "Se tuntui rakkauden ja välittämisen eleeltä"

Korpitien koululla on tällä viikolla ilakoitu villasukista, joita tuli niin paljon, että osa laitetaan jemmaan.

Villasukkia ja lankoja pöydällä.

Tänä talvena villasukilla juostaan, mutta mihin muuhun niitä voi käyttää – lähetä meille villasukkakuva tai -niksi

Villasukka on lämmittäjä, tahranpoistaja ja Pirkan niksivälineistä neljänneksi suosituin. Tässä jutussa tehdään villasukasta asiaa.

Paltamon kunnan villasukkakilpailun kahdeksan ehdokasta.

Paltamon nimikkovillasukaksi kahdeksan ehdokasta – voittaja selvillä ensi kuun alussa

Kilpailu on osa Paltamon kunnan tänä vuonna käynnistyvää brändiuudistusta.

Vaaleanpunainen ja turkoosi keskeneräinen neule.

Käsityö on kulttuuriperintöä, joka säilyy vain vaalimalla – Uudesti syntynyt villasukka todistaa perinnön elävyydestä

Taitoliiton käsityökeskukset tekevät työtä ruohonjuuritasolla, jotta taito säilyisi ja saisi elää sukupolvelta toiselle.

Jenni Ahtiainen suunnitteli maskin ilman ompelukonetta - sukkismaskin ohje

Suunnittelija Jenni Ahtiainen kehitteli helpon maskin sukkahousuista – katso video: "Materiaali löytyy lähes jokaisen kotoa"

Kun koronarajoituksia puretaan, myös Suomessa maskien käyttö lisääntyy. VTT:n tuoreessa tutkimuksessa polyesteri pärjäsi puuvillaa paremmin.

Pupu-liten mössa på en liten bebis.

Victorian pääsiäisvinkki: neulo pupumyssy vauvalle

Pitkistä pupunkorvista tulee ihana pääsiäisasu pienimmille.

Nainen istuu tuolissa neulomassa. Pöydälla on lisää neuleprojekteja.

Opi neulomaan erilaisia neulepintoja oikeilla ja nurjilla silmukoilla

Vinkkejä siitä, miten voit saada vaihtelua neuleisiisi.

Hymyilevä nainen

Neulo Leen ranteenlämmittimet

Ranteenlämmittimet lämmittävät mukavasti.

Kuvassa nainen neuloo sukan kantapäätä

Kainuun villasukkabuumi ulottuu jo Kyprokselle – sadat kainuulaiset neuloivat köyhille perheille 700 sukkaparia

Kainuussa neulotut villasukat lämmittävät satojen kyproslaisten jalkoja tulevana talvena.

Lees stoppade socka

Älä heitä pois sukkia, joissa on reikä – opettele parsimaan ne

Sukkien neulominen vie tunteja – niiden parsiminen vie vain

EHYT ry:n aluekoordinaattori Anne Mikkola lajittelee lahjoitettuja käsitöitä.

Asunnottomat saivat satoja pareja lapasia ja villasukkia – kutojat kätkivät mukaan koskettavia viestejä: "Toivon sinulle kaikkea hyvää"

Pirkanmaalla kerätyt lämpimät asusteet jaetaan Asunnottomien yön tapahtumissa Kumppanuustalo Arttelissa ja Pirkkalassa.

Sukkamestarit yrityssaneeraukseen

35 työntekijää työllistävä yritys kärsii siitä, että kotimaiset sukat eivät tahdo pärjätä hintakilpailussa tuontisukkien kanssa.

Puikot kilkkaavat.

Sukankutomisen kansainväliset nopeuskilpailut leviävät somessa – "Suomalaiset ovat niin hurjia, että kesken kisan ei nukuta eikä syödä"

Kansainväliset käsityöyhteisöt keräävät massoittain harrastajia ottamaan mittaa toisistaan.

Lindex kauppa

Lindex vetää pois markkinoilta lasten sukkia

Vaateketju kehottaa palauttamaan mahdollisesti syöpävaaralliset tuotteet lähimpään myymälään.

Lee Esselströmin ja yleisön yhdessä luoma tuubihuivi 100-vuotiasta Suomen kunniaksi.

Neulo Suomi 100 -tuubihuivi

Olemme nyt luoneet kanssanne uniikin neulekuvion!

Maitopurkkeja pöydällä.

Sukkahousuille on 285 käyttöniksiä – "Toki osa on kehitetty pilke silmäkulmassa"

Niksibussikiertue etsii uusia arjen helpotuksia. Sukkahousuvinkit ovat perinteisesti olleet suosiossa.

Villasukkia roikkuu narulla.

Sinivalkoiset sukat lämmittävät vastasyntyneiden varpaita

Myös Keski-Suomessa syntyvät vauvat saavat tänä vuonna jalkaansa sinivalkoiset villasukat.

Juhlavuoden vauvoille urakoidaan sinivalkoiset sukat – Tempaus näkyy jo lankahyllyillä

Innokkailla kutojilla riittää urakoitavaa myös Suomen juhlavuonna. Käsityöläisiä houkutellaan tarttumaan puikkoihin vastasyntyneiden vauvojen hyväksi.

Hanna Elgbacka

Hanna Elgbacka tekee villasukkaparin viikossa – neulominen rentouttaa ja tuo iloa

Kun lapset ovat menneet nukkumaan, kaivaa Hanna Elgbacka kutimet esiin. Jo ala-asteelta alkanut innostus kutomiseen on jatkunut aikuisiälle asti.

Työntekijöitä Nanson sukkahousutehtaalla.

Sukkahousutehtaan tytöt – Oili, Maikki ja Satu neulovat viimeiset kotimaiset sukkikset

Oili, Maikki ja Satu ovat tehneet sukkahousuja aina. Maikki on ommellut saumaa, Oili on tehnyt kärkeä, Satu ommellut legginsien pitsejä. Vaimot, kuten naisia Torniossa kutsutaan, ovat taikoneet langasta satoja miljoonia sukkahousuja. Oili, Maikki ja Satu jäävät viimeisiksi kotimaisten sukkahousujen tekijöiksi, kun Nanso Group sulkee tehtaan marraskuussa.

Housujen "opastaulu" ja erilaisia housuja.

Mitä ovat treggingsit, flaret ja boyfriendit? Kielitieteilijä selittää, miksi ostat mieluummin leggingsit etkä joustikkaita

Mitä eroa on leggingseillä, treggingseillä ja jeggingseillä? Housujen nimet ja niiden erot eivät avaudu tavan tallaajalle. Vaikka ymmärrettävyys kärsisi, esimerkiksi leggingsejä ei ole psykologisista ja muotisyistä haluttu suomentaa sääryleiksi.

Erivärisiä ja mallisia farkkuhousuja mallinukkejen päällä.

Keksi suomenkielinen nimi boyfriendeille, leggingseille ja muille muotivaatteille!

Kun kauppoihin ilmestyy uusia housumalleja, niitä myydään vieraskielisin nimin. Mom fit myy paremmin kuin äitifarkut – vai onko näin? Ostaisitko mieluummin vaatteita, joita myydään suomenkielisin nimin? Miten suomentaisit flaret ja boyfriendit?

Sukkamestareiden tehtaanjohtaja Jani Tarkki

Katse jalkoihin päin! Suomen suurin sukkatehdas haluaa sukittaa pohjoismaiset armeijat

Uudesta yhteispohjoismaisesta taisteluasusta toivotaan töitä Suomeen. Ylöjärveläinen Sukkamestarit haluaa osansa kakusta.

Paannejääluola Suonenjoen Kourujoessa.

Kaamasen onnekas yöllinen vaeltaja oli eteläsuomalainen

Kaamasessa Neljän Tuulen Tuvan tietämiltä kylän keskustaan päin toissayönä sukkasillaan vaeltanut mies ei ollut paikkakuntalainen. Yöllä pakkasessa hortoillut etelän mies vaelsi Kaamasjoella vähän matkaa jopa ilman paitaa. Viimein kulkija löysi kaverinsa luo.

Kolme naista villasukkien äärellä.

Savolainen sukkapiiri neuloi jokaiselle kansanedustajalle omat villasukat – "Sipilän ovat konepestävää mallia"

Neljä savolaista naista ryhtyi miettimään, mitä he voisivat tehdä, jotta eduskunta muistaisi päätöksissään myös maaseutua. Syntyi idea neuloa lämpimät villasukat jokaiselle kansanedustajalle. Sukkavuoren äärellä neulojat etsivät Sipilälle, Stubbille ja Soinille omat jalkaterän lämmikkeet.

Villasukkahaasteen sukkia Kemissä.

Some-haaste tuotti villasukat kaupungin jokaiselle peruskoululaiselle

Sosiaalisesta mediasta sai alkunsa haaste kutoa jokaiselle Kemin peruskoululaiselle villasukat. Peruskoululaisten lisäksi sukkia riitti myös päivähoitopaikkoihin, ja nyt perustajalla on mielessä jo seuraava kohderyhmä eli synnytysosaston vauvat.

Norlynin sukkahousumainos 1970-luvun alussa.

Ensimmäisen kerran sääret sujahtivat torniolaisiin hienosukkiin kuusi vuosikymmentä sitten

Sukkien kuningatarta Amaria kudotaan vielä vähän aikaa Tornion sukkahousutehtaalla. Sukkahousuteollisuutta kaupungissa on ollut jo kuuden vaihderikkaan vuosikymmenen ajan. Kotimaiset sukkahousut ovat kuitenkin pian historiaa.

hilla villalanka villasukka ranua

Kilpailu: Ranualle oma villasukka ja lapanen

Ranualle kehitetään oma villasukka- ja vantusmallisto. Suunnittelukilpailulla etsitään kuviokieleltään ja väreiltään parhaiten Ranuaa kuvaavia sukkia ja vanttuita. Muutamia ehdotuksia on jo tullut, sanoo kunnan vapaa-aikatoimenjohtaja Anitta Jaakola.

Pahvilaatikoita kasassa.

Suomalainen ostaa säästääkseen – "Lopulta ihmisellä on sata paria sukkia, vaikka hänellä on vain kaksi jalkaa"

Suomalainen ei halua tuhlata, joten hän tarttuu tarjouksiin. Tavaroita ei myöskään raaskita heittää pois, joten pian paikat ovatkin täynnä tarpeetonta tavaraa.

Kaisa Mäkäräisen neulomat sukat ja lapaset

Twiittaa ja voita Kaisa Mäkäräisen neulomat sukat tai lapaset!

Nyt sinulla on tilaisuus voittaa Kaisa Mäkäräisen kutomat lapaset tai sukat! Kannusta, runoile, sanaile tai viserrä twiittisi tunnisteella #uvlyle, niin miesten ja naisten takaa-ajokisan jälkeen valitsemme Urheiluviikonlopun studiossa päivän parhaiden viestien joukosta voittajat.

Villasukkajuoksijat liikenteessä.

Talvilenkkeilyn uusi ulottuvuus: Tältä näyttää villasukkajuoksu

Paras villasukkajuoksukeli on harrastajan mukaan kunnon pakkanen. Silloin lumi ei paakkuunnu sukkien pohjiin. Jos villasukkajuoksua haluaa kokeilla, kannattaa aloittaa lyhyellä lenkillä tai voi saada jalkansa kipeiksi.

Nainen neuloo villasukkaa sohvalla.

Sattumalta syntyneet suosikkivillasukat valloittavat maailmaa – kaikille näitä söpöläisiä ei edes riitä

Tekijän mukaan hän itse ei omista yhtäkään paria. Jonoa sukkiin on tällä hetkellä ensi jouluun saakka.

Marko Palon jäädytetty numero.

Marko Palo: Nuori kapinallinen sahalaitasukissa

Epäonnennumero 13 on tuonut Marko Palolle mukanaan kaikkea muuta kuin epäonnea.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle