Uusimmat artikkelit
Vasta itsemurhayrityksen jälkeen 16-vuotias Juliette pääsi ADHD-tutkimuksiin: osa perheistä joutuu odottamaan apua jopa vuosikymmeniä
16-vuotias Juliette pääsi ADHD-tutkimuksiin vasta itsemurhayrityksen jälkeen. Etenkin tyttöjen ja naisten ADHD on edelleen laajasti alidiagnosoitu. Osa ADHD-perheistä on odottanut apua vuosikymmeniä.
Ukrainalaisia lastensuojelulapsia ei evakuoidakaan Suomeen – iso osa lapsista sijoitettu jo muualle Eurooppaan
Ukrainalaisviranomaiset ilmoittivat, ettei lastensuojelulasten evakuoinnille Suomeen olekaan tarvetta.
Ukrainan lastenkodeista tuodaan lapsia turvaan Suomeen – Lapset sijoitetaan pieniin laitoksiin, joissa hoitajat ovat jo valmiina
Ukrainasta on viety viime kuukausien aikana satoja lastenkotilapsia muihin Euroopan maihin. Suomi on valmis ottamaan enintään sata lasta Ukrainan lastenkodeista. Ukrainalle on tärkeää, että lapset palaavat kotimaahansa, kun sota päättyy.
Arslan Khataev itki viikon saavuttuaan Suomeen – olympiatoivoksi kasvanut nyrkkeilijä pelkää synnyinmaahansa palaamista
Arslan Khataev kasvoi sodan keskellä. Häntä kiusattiin koulussa. Urheilukoulussa häntä piiskattiin. Nyrkkeily on auttanut häntä selviytymään – samoin pako Tšetšeniasta Suomeen.
Tanska pyysi anteeksi inuiiteilta, jotka vietiin perheiltään 1950-luvulla – "Epäinhimillistä ja kunniatonta", luonnehtii pääministeri
Vuonna 1951 yhteensä 22 inuiittilasta vietiin perheiltään ja lähetettiin Grönlannista Tanskaan. Kokeilussa inuiittilapsista pyrittiin tekemään tanskalaisia.

Itä-Uudenmaan poliisi tutkii nuorten rikokset keskitetysti omassa tutkimusryhmässään – tavoitteena saada rikoskierre heti poikki
Poliisin apuna ovat sosiaaliviranomaiset, lastensuojelu, syyttäjä ja muut sidosryhmät.
Bensowin säätiön päiväkotiremontin lahjussyytteet kaatuivat käräjillä – oikeuden mukaan säätiön hallituksen olisi pitänyt hoitaa tehtävänsä myös kesälomalla
Oikeus katsoi, ettei näyttöä lahjomisesta saatu. Oikeuden mukaan hallituksen ei olisi pitänyt jättää epäpätevää työntekijää huolehtimaan urakasta, kun muut lomailivat.
KHO: Hämeenlinnan kaupunki toimi väärin, kun se kielsi lastenkodin perustamisen Miemalaan
Yhtiö haki Hämeenlinnan kaupungilta poikkeamislupaa lastensuojeluyksikön perustamiseen. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan sitä ei olisi edes tarvittu. Asukkaat vastustivat seitsemän lapsen lastensuojeluyksikön perustamista kiivaasti.
Lahjonnasta Bensowin säätiön remonttijupakassa syytetty mies pimitti miljoonabisnekset verottajalta – sai ehdollista vankeutta
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi 56-vuotiaan suomalaismiehen ehdolliseen vankeuteen, yhdyskuntapalvelukseen ja liiketoimintakieltoon useista talousrikoksista. Mies jätti ilmoittamatta verottajalle noin 1 500 000 euron liikevaihdon. Samaa miestä syytetään törkeästä lahjuksen antamisesta päiväkotiremontissa Kauniaisissa.
Pamela ja Joonatan Tola puhuvat huostaanotostaan: “Sossut pitäisi nähdä niin, että he oikeasti pyrkivät auttamaan lapsia”
Sairauksista ja päihdeongelmista kärsineet vanhemmat osasivat aina puhua asiat parhain päin sosiaalihuollolle, sisarukset kertovat.

Päivi Happonen: Olisiko aika lopettaa huumenuorten paapominen?
Lastensuojelulaki estää joskus lasten auttamisen, kirjoittaa blogissaan Ylen oikeustoimittaja Päivi Happonen.
Lastensuojelun entinen työntekijä: Hatkaan lähtijän perään ei voi lähteä, kun työntekijöitä ei ole tarpeeksi
Lastensuojelussa työaikaa kuluu myös kaiken kirjaamiseen, koska työn pitää olla myös läpinäkyvää.

Lohjalla sijaitsevan lastenkodin toiminta keskeytetään
Syynä on jo toistamiseen aluehallintoviranomaisen tarkastuksessa havaitut ongelmat.
"Tytöt tuovat lastenkotiin huumeita rintaliiveissä, pojat nivusissa" – lastensuojelun työntekijä vaatii parempia keinoja valvontaan
Katso video: Nämä teräaseet on takavarikoitu hatkalapsilta

Ylen tiedot: Viranomaiset pettivät Koskelan surman uhrin – lastenkoti ei etsinyt poikaa vaikka vanhemmat pyysivät, koulusta paljastui puutteita
Uhrin koulua tuntevat kertovat puutteista erityisopetuksessa ja kiusaamisesta, joka kohdistui sekä oppilaisiin että opettajiin.
Yksivuotiaana Katja Pääkkönen sijoitettiin kiireellisesti – nyt tuplamaisteri kiittää menestyksestään rajusti kritisoitua järjestelmää
Suomen lastensuojelujärjestelmä joutui vuosi sitten myrskyn silmään. Katja Pääkköselle pääsy lastenkotiin oli ratkaiseva käänne parempaan.

Heikki Valkama: Kelalta huijattiin viime vuonna miljoonia euroja – ja sillä saattoi olla arvaamattomia hyviä vaikutuksia
Hyvää tarkoittavan auttamisen seuraus voi olla lisääntyvä kurjuus. Se ei ole syy jättää auttamatta, kirjoittaa Heikki Valkama blogissaan.
Lastensuojelun asiantuntijat ja Huostassa-sarjan tekijä keskustelevat audiodokumenteista ja lastensuojelusta
Mistä suomalaisen lastensuojelun ongelmat kertovat?
Hamilton on nousemassa vuoden striimatuimmaksi elokuvaksi – tämä hittimusikaalin hahmo olisi ansainnut oman elokuvansa
Hamilton-musikaalin taltiointi on nousemassa Yhdysvaltain ellei maailman striimatuimmaksi elokuvaksi tänä vuonna.
Miemalan lastenkodista haetaan sittenkin valituslupaa korkeimmmalta hallinto-oikeudelta – lupaa hakevat naapurit
Hallinto-oikeuden mukaan lastenkoti tulisi sallia kyseessä olevalle omakotialueelle. Naapurit ovat eri mieltä.
Yli satavuotiaan yhdistyksen pyörittämä hoivakoti voi joutua lopettamaan Nokialla – kaupunki ei ole antanut lupaa uudelle rakennukselle
Siunauksela ry:n mielestä hoivakodin nykyinen, vuonna 1912 valmistunut rakennus voitaisiin purkaa.
Supernanny Pia Penttalan uusi harrastus yllättää: "Tavoitteena on kisa, ehkä jopa senioreiden MM-kisa"
Pia Penttala esitteli Puoli seitsemän -ohjelmassa myös perheiden hyvinvoinnin peruskivet, joita ovat ruokahetki, ruutuaika, pelleily ja tylsyys.
Hämeenlinna ei hae korkeimmalta hallinto-oikeudelta valituslupaa Miemalaan suunnitellun lastenkodin asiassa
Hallinto-oikeus totesi elokuussa, että kaupunki toimi lainvastaisesti estäessään lastenkodin rakentamisen kaavamääräyksiin vedoten.
Martin ja Åsa olivat hakemassa tytärtään kotiin Etelä-Afrikasta, kun korona alkoi sulkea rajoja – "Mielessä oli, että haluamme vain EU:hun ja sitten kaikki muu järjestyy"
Kansainväliset adoptiot ovat jäissä ympäri maailmaa, kun paperit eivät liiku ja koronarajoitukset estävät matkustamisen.

Hollolalaisesta nuorisokodista paljastui lasten epäasiallista kohtelua – seurustelu kiellettiin, pukeutumiseen puututtiin ja kuukautissuojien käyttöä säänneltiin
Nuorisokoti Jaloverso saa moitteita oikeusasiamiehen julkaisemassa raportissa. Lastensuojelulaitoksen toiminta on ollut esillä julkisuudessa jo aiemmin, kun laitoksessa asuneet lapset ovat kannelleet siitä.

Alaikäiset esittävät huumekauppiaita – ryöstävät ostajalta vaatteetkin päältä
Valehuumekauppoja pääkaupunkiseudulla tekevät nuoret ovat pääosin 14–17-vuotiaita.
15 lasta kuoli laittoman orpokodin tulipalossa Haitissa
Palo sai tiettävästi alkunsa lasten sytyttämistä kynttilöistä.
Lastenkodin auton Lieksassa ryöstänyt nuori sai vankeustuomion
Työntekijän uhkaaminen veitsellä teki auton ryöstöstä törkeän. Vankilatuomio ei miellytä 17-vuotiasta nuorukaista.
Haaveet vaihtuivat nälkään ja apatiaan, kun arki koitti suomalaisloikkareille Neuvostoliitossa
Suomalaisloikkareiden kohtalot Neuvostoliitossa 1938.
Kaksi potilasjärjestöä huolissaan selittämättömästi sairastuneista nuorista, jotka on sijoitettu lastenkotiin: Sanni, 15, on yksi heistä
Epäselvä tilanne on aiheuttanut kiistaa lääkäreiden kesken, miten kroonista väsymysoireyhtymä ME/CFS:ää pitäisi hoitaa. Potilasjärjestöjen mukaan nuoret sairastuneet kärsivät tästä epätietoisuudesta.
Viisi kiinnostavaa juttua lauantaiksi: Muiden odotukset uuvuttavat vanhempia, emeritusprofessori rajoittaisi vanhusten hoitoa ja selvitys lastenkodeista
Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon kiinnostavimpia juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Hoivabisneksestä tutut terveysjätit vuolevat miljoonia huostaanotetuilla lapsilla – Asiantuntija: Lapsilla ei pitäisi tehdä lainkaan voittoa
Ylen selvitys paljasti epäkohtia useista Mehiläisen ja Humanan tytäryhtiöiden lastenkodeista.

Lasten näkökulma unohtui lainvalmistelijoilta – Lainsäädännön arviointineuvosto pysäyttäisi lakiluonnoksen, mutta ministeri Kiuru on toista mieltä
Ministeri Krista Kiuru (sd.) sanoo, että eduskunta voisi näin harkita uudelleen lastensuojelupäätöksistä valittamista.
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru: Lastensuojelulain tulkinta yksiselitteiseksi, lastensuojelun resursseja lisätään
Krista Kiurun (sd.) mukaan osassa lastensuojelulaitoksista on käytössä menetelmiä, jotka eivät kestä päivänvaloa.
Keskiviikko 9.10.2019 (radio)
Monien lastenkotien toiminnassa on puutteita. Ulkoiset paineet lisäävät vanhempien uupumista. Nuuskan tuonti väheni. Turkki lisää joukkoja Syyrian rajalle.

Joka kymmenennessä lastenkodissa havaittu puutteita – Etelä-Savossa puutteita havaittu Mikkelissä
Aluehallintovirastot ja eduskunnan oikeusasiamies ovat ojentaneet viime vuosina ainakin 50 lastensuojelulaitosta ja ammatillista perhekotia.

Pohjois-Pohjanmaan lastenkodit korostuvat moitteita saaneiden lastenkotien listassa
Moitteita saaneiden lastenkotien listalla on muun muassa paljon julkisuudessa ollut Pohjolakoti Muhokselta.
Mirosta, 21, tuli lastenkodissa narkomaani – Joka kymmenes lastenkoti on rikkonut lakia, katso millaisia pulmia laitoksista on löytynyt
Ylen selvityksen perusteella lastensuojelulaitoksista löydetyt epäkohdat ovat huomattavasti luultua laajempia.

Jo toisessa lastenkodissa rikostutkinta: Loikalan kartanon johtoa epäillään vapaudenriistosta, pakottamisesta ja pahoinpitelystä
Laitokseen sijoitetut lapset kertoivat apulaisoikeusasiamiehelle riisuttamisesta ja eristämisestä.

17-vuotias ryösti teräaseella pakettiauton lastenkodista ja pakeni poliisia Lieksassa
Nuorta miestä epäillään törkeästä ryöstöstä ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Tanskan pääministeri pyysi anteeksi vuosikymmeniä vanhoja hyväksikäyttötapauksia lastenkodeissa
Psykiatrit kokeilivat lapsien hoitamista huumeilla – muun muassa LSD:llä.

Vahingossa kuultu keskustelu johti Norjan pahimman lapsipornotapauksen jäljille – poliisin tietokoneiden kapasiteetti ei riittänyt materiaalin läpikäymiseen
Takavarikoidun kuva- ja videomateriaalin koko on niin suuri, että poliisi on joutunut ostamaan sadoilla tuhansilla euroilla lisää kapasiteettia. Rinki toimi rauhassa 20 vuoden ajan.

Lasten vankeusrangaistukset kuohuttavat Filippiineillä – rikosvastuun alaikäraja halutaan laskea 12 vuoteen
Filippiineillä lapset joutuvat jo nyt kaltereiden taakse pikkurikkeistä.

Eduskunta hyväksyi lain lastensuojelun nuorten jälkihuollon ikärajan nostamisesta
Ikärajan nostoa perustellaan nuorten syrjäytymisellä.
Lastenkodissa asuva Jennu, 13, innostui Mikko Harjun kappaleista niin, että ryhtyi itsekin käsittelemään elämää musiikin kautta
Lastenkodissa asuva Jennu löysi iloa Mikko Harjun musiikista

Pohjolakodin nuorelle ehdollinen tuomio useista rikoksista
Oulun käräjäoikeus on tuominnut 16-vuotiaan tytön muun muassa törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta nuorena henkilönä.

Herätys: Kateissa ollut argentiinalainen sukellusvene löytyi, uudet poliitikot kasvavat kutistuvissa nuorisojärjestöissä, Iranissa kytee huivikapina
Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Lastensuojelulaki on 12 vuotta vanha, mutta lastenkodeissa on vieläkin vaikeuksia noudattaa sitä – nyt osa työntekijöistä miettii, mitä enää saa tehdä
Suurin ongelma apulaisoikeusasiamiehen mukaan on, ettei tavallista kasvatusta eroteta ihmisoikeuksien eväämisestä.

Kohu-uutiset koulukodista järkyttivät – lasten kuulemisesta tulee pakollista, perheministeri Saarikko lupaa myös lisätä valvontaa
Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoi torstaina muutoksista lastensuojelun laitoshoitoon.
Televisiosarja Tumma ja hehkuva veri kuohutti tunteita, mutta syistä vaiettiin
Televisiosarja Tumma ja hehkuva veri nosti kohun.