Uusimmat artikkelit
Mikä Kemin sellutehtaan robottinostureita vaivaa? – Puutavararekat joutuvat odottelemaan lastin purkamista useita tunteja
Puukenttänosturit hyödyntävät konenäköä ja tekoälyä toiminnoissaan, kertoo tehtaanjohtaja Tomi Seppä.
Nyt se on varmaa: Stora Enso sulkee Sunilan tehtaan Kotkassa – työt tehtaalla loppuvat 240 työntekijältä
Metsäyhtiö Stora Enson muutosneuvottelut johtavat 710 henkilön irtisanomiseen koko yhtiössä. Osa neuvotteluista on yhä kesken.
Stora Enson tulos heikkeni yli 90 prosenttia – toimitusjohtaja ei näe merkkejä käänteestä parempaan
Stora Enson toimitusjohtaja Annica Bresky sanoo, että metsäyhtiön tulosta heikensi inflaatio, joka vähensi kuluttamista ja pakkausten tarvetta. Samaan aikaan puuraaka-aine kallistui.
Paltamoon suunnitellusta biojalostamosta on jätetty valituksia korkeimpaan hallinto-oikeuteen – viivästyttää aikataulua
Valituksen jättäjiä ovat yksityishenkilöt sekä Kainuun luonnonsuojelupiiri.
Syntyykö suomalaisesta puusta takki vai kiinalaisten raaka-ainetta? Metsäjätit haaveilevat kalliista uusista vientituotteista
Sellufirmat etsivät koetehtaissaan Suomen uutta rahasampoa. Valtio ja useat tutkijat vaativat, että puu jalostetaan Suomessa nykyistä pidemmälle kuten paperin kulta-aikoina.
Metsä Fibre käynnistää Joutsenon tehtaan uudelleen – lähialueilla mahdollisia hajuhaittoja
Metsä Fibre ajoi toukokuun lopussa Joutsenon tehtaansa alas prosessihäiriön takia.
Uuden sellutehtaan soodakattila käynnistettiin Kemissä – lähialueilla esiintyy tilapäistä savuhaittaa
Savusta voi aiheutua hajuhaittaa sellutehtaan lähialueille maanantai-iltana.
Jyväskylässä tehdään tekstiiliä brasilialaisesta puusta, ja se on ympäristöystävällisempää kuin puuvilla
Uuden tehtaan takana ovat suomalainen Spinnova ja brasilialainen Suzano. Tällä hetkellä kuitua voidaan tuottaa noin 1 000 tonnia vuodessa.
Harmaasta taloudesta epäilty Hutní Montáže on poistunut Metsä Fibren uuden sellutehtaan työmaalta Kemissä
Metsä Fibre on purkanut Hutní Montážen yhteistyösopimuksen henkilöstön palkanmaksuun liittyvien epäselvyyksien vuoksi. Ainakin osalle työntekijöistä on järjestymässä töitä Suomessa.
Metsä Fibre purki Hutní Montážen sopimuksen palkanmaksuepäselvyyksien vuoksi – poliisi puhutti kymmeniä työntekijöitä uuden tehtaan rakennustyömaalla Kemissä
Poliisin esitutkinnan kohteena on ulkomaalainen yritys, joka on kuluneen vuoden aikana työllistänyt satoja ulkomaalaisia työntekijöitä biotuotetehdasprojektin yhteydessä.
Spinnovan toimitusjohtajalle yllättäen potkut, hallituksen puheenjohtaja ei kommentoi päätöksen taustoja
Puukuidusta tekstiilituotteita valmistava yritys on nostanut viime vuosina reilusti liikevaihtoaan. Potkut saanut toimitusjohtaja Kim Poulsen oli työssään alle vuoden.
Ensimmäinen sähköinen raakapuujuna saapui Metsä Groupin Kemin uudelle sellutehtaalle perjantaiaamuna
Metsä Groupin mukaan sähköisillä kuljetuksilla vähennetään päästöjä viidenneksellä kuljetettavaa kuutiota kohti laskettuna.
Vuoden 2022 Alvari-tunnustus annettiin puukuidusta lankoja tekevälle Spinnovalle
Alvari-tunnustusta on jaettu 80-luvulta asti, mutta koronan vuoksi tunnustus on ollut vuosien tauolla.
Oulun yliopiston tutkimuksessa on löydetty uusia käyttötapoja nopeakasvuiselle haapalajien risteytykselle
Puunjalostusta varten kehitetyn hybridihaavan mahdollisuuksia tutkitaan nyt kemian teollisuuden raaka-aineeksi.
Kemin uuden sellutehtaan kustannusarvio on noussut reiluun kahteen miljardiin euroon – syynä korkea inflaatio
Metsä Fibren Kemiin rakentaman uuden sellutehtaan kustannusarvio on noussut reilulla 400 miljoonalla alkuperäisestä 1,6 miljardista eurosta.
Kemin uudelle sellutehtaalle Tukesin kemikaaliturvallisuuslupa – kemikaalien suuronnettomuusriskeihin on varauduttu riittävästi
Metsä Fibren uusi tehdas tuottaa havusellua, lehtipuusellua, raakamäntyöljyä ja tärpättiä sekä sähköä, höyryä ja kaukolämpöä. Lisäksi se tekee muita kemikaaleja tehtaan omaan käyttöön.
Professori Ali Harlin taikoo sellusta läpinäkyvää pakkauskelmua ja pakottaa puuvillan kiertoon
Paperia ei tarvita, mutta tutkimusprofessori Ali Harlin keksii metsäteollisuutta uudelleen. Myös vaateylijäämä hoituu. Puuvillana kasvanut selluloosa päätyy toiselle kierrokselle, jos energiaa riittää.
Metsä Groupin tehtaiden huoltoseisokki voi aiheuttaa hajuhaittoja Kemissä
Metsä Groupin Kemin tehtaiden tuotannon pysäyttäminen aloitetaan osastoittain perjantaina.
Suomen luonnonsuojeluliitto ei hyväksy Kemin uuden sellutehtaan ympäristölupaa – aikoo valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen
Luonnonsuojeluliiton mielestä Metsä Fibren sellutehtaan lupaprosessi osoittaa, ettei Suomen laki suojele metsiä riittävästi.
Vaasan hallinto-oikeus vahvisti Kemin uuden sellutehtaan ympäristöluvan – luvasta oli tehty kolme valitusta
Hallinto-oikeuden päätökseen voi hakea valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto myönsi ympäristö- ja vesitalousluvat joulukuussa 2020.
Silvi Industries perui kanteensa Kemijärven sellutehdashankkeessa – Harri Vatanen: ”Kysymys on ollut loanheittokampanjasta”
Silvi Industries haastoi viime vuoden lopulla Boreal Biorefin ja Vataset teollisuuden oikeuteen vaatien Kemijärven sellutehdashankkeen perustaneen Boreal Biorefin suunnatun osakeannin perumista.
Sunilan tehtaan seisokki aiheutta tuttuun tapaan hajua ja liikennejärjestelyjä – mutta ruuhkilta on vältytty
Sadat työntekijät huoltavat Sunilan sellutehdasta Kotkassa tällä viikolla. Liikenne tehtaalle sujuu paremmin kuin koskaan aiemmin vuosihuoltoseisokin aikana.
Metsä Groupin Kemin tehtaiden vuosihuoltoseisokki alkaa – alueella voi haista pahalle
Kemin tehtaiden vuosihuoltoseisokki kestää ensi viikon perjantaihin.
Oulun Stora Enson tehdas vuosihuoltoseisokkiin viikon ajaksi
Tehtaan alasajosta ja vuosihuollon jälkeen käynnistämisestä voi tulla haju- ja meluhaittoja lähialueelle.
HS: Selkämerellä kellunut tuntematon aine vahvistui mäntyöljyksi
Mäntyöljy saattaa olla luonnolle haitallista. Ruotsin viranomaiset tutkivat vuotoa ympäristörikoksena, josta epäillään yhtä alusta.
Ukrainan sota on lisännyt suomalaisen sahatavaran kysyntää, paperin vientimäärät puolestaan alenevat
Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan monen metsäteollisuuden tuotteen vienti kasvaa tänä vuonna.
Kouvolan Sanomat: Voikkaan vetyperoksiditehtaalla vaikea vuosi – valmistuksen tärkein raaka-aine oli maakaasu: "Se on raaka-aineena menetetty"
Voikkaan Solvay Chemicals -tehtaan tulos puolittuu, kirjoittaa Kouvolan Sanomat tänään. Vetyperoksidia paperiteollisuudelle tekevä voikkaalaisyritys on muutosten edessä Venäjän tilanteen takia.
Äänekoskella puristetaan sellusta muovin korviketta – Metsä Groupin ja Valmetin uusi koetehdas on käynnistynyt
Testausvaiheessa oleva laitos valmistaa puukuituun perustuvia pakkauksia, joilla voidaan korvata esimerkiksi muovipakkauksia.
Metsä Fibren uusi tehdas Kemissä jo harjakorkeudessa
Tehtaan eri rakentamisvaiheissa on mukana yhteensä 15 000 työntekijää. Tällä hetkellä työmaalla on päivittäin 1700 rakentajaa.
Sellutehtaan alasajo alkaa Pietarsaaressa – aiheuttaa hajuhaittoja lähiympäristöön
Metsäyhtiö UPM:n sellutehtaalla alkaa kolme viikkoa kestävä huoltoseisokki.

Stora Enso investoi 10 miljoona euroa Uimaharjuun: sellutehtaalla korvataan fossiilinen raskas polttoöljy uusiutuvalla pikiöljyllä
Pikiöljy on uusiutuva, selluntuotannossa sivutuotteena syntyvän mäntyöljyn jatkojaloste.
Kemijärven sellutehdashankkeen perustanut kolmikko: Boreal Biorefin konkurssipäätöksestä valitetaan
Sellutehdashankkeen perustajien mukaan käräjäoikeus teki konkurssipäätöksen väärin perustein. Konkurssia hakenut sellutehdashankkeen nykyvetäjä Harri Vatanen vakuuttaa tietojen pitävän paikkansa.
Tästä kasvaa Suomen suurin työmaa: Euroopan suurimman sellutehtaan rakentaminen Kemissä työllistää jopa 3000 ihmistä syksyyn mennessä
Metsä Fibren sellutehtaan rakentamiseen osallistuu lähes 200 yritystä. Rekrytointiin voi tulla lisää haasteita syksyä kohden, kun erikoisosaamista vaativiin asennuksiin tarvitaan yhä enemmän työntekijöitä.

Stora Enso aikoo selvittää Oulun tehtaan toisen paperikoneen muuttamista kartonkituotantoon – arvion mukaan kyseessä jopa miljardi-investointi
Jos muutos todetaan kannattavaksi, yhtiö päättää miljardiluokan investoinnista vielä tämän vuoden aikana. Yhtiön mukaan suuren luokan kartonkituotanto voisi käynnistyä vuonna 2025.
Kärkölässä valmistuu pian maailman ensimmäinen kokonaan puusta tehty lastulevy – myös liima syntyy sellutehtaan sivuvirrasta
Täysin puupohjaista kalustelevyä aletaan valmistaa markkinoille Kärkölässä tämän vuoden syksyllä.
Paperintuotanto voi sittenkin jatkua BillerudKorsnäsillä Pietarsaaressa – UPM:n lakon pysäyttämään tuotantoon syntyi väliaikaisratkaisu
UPM toimittaa viereisellä tontilla sijaitsevaan BillerudKorsnäsin paperitehtaaseen sen tarvitsemia raaka-aineita. Lakon vuoksi paperitehtaan tuotanto on jouduttu ajamaan alas, vaikka se ei ole työehtosopimuskiistan osapuoli.
Kemijärven sellutehdashankkeen perustajayhtiön osakkeiden merkinnästä ristiriitaisia lausuntoja
Yksi tilintarkastaja on hyväksynyt osakemerkinnät, toinen tilintarkastaja on perunut hyväksyntänsä.
Paltamon sellutehdas odottaa ympäristölupaa Vaasan hallinto-oikeudesta alkuvuonna – Kaicell Fibers aikoo tehdä investointipäätöksen ensi vuonna, jos luvasta ei valiteta
Tehtaan pitää saada ympäristöluvan jälkeen useita muitakin lupia järjestykseen ennen investointipäätöstä.
LUT on solminut yhden historiansa laajimmista yhteistyösopimuksista
LUT-yliopisto ja ANDRITZ oy ovat sopineet mittavasta kuitutekniikan tutkimukseen liittyvästä yhteistyöstä. Yhteistyön myötä Lahden kampukselle syntyy teollisuuden tarpeita palveleva tutkimuskeskus.

LK: Boreal Biorefin suuromistaja haluaa Vatasen pois Kemijärven sellutehdashankkeesta
Luxemburgiin rekisteröidyn Silvi Industriesin mukaan Vataset Teollisuudelle suunnattu osakeanti ei toteutunut sovitun mukaisesti, ja Silvi haluaa koko hankkeen palaavan tilaan, jossa se oli ennen Vatasta.

Teknologiakonserni Andritz toimittaa sellutehtaan Brasiliaan – työllistämisvaikutus Suomessa 260 henkilötyövuotta
Projektin työllistämisvaikutukseksi kerrotaan Suomessa 260 henkilötyövuotta.
Jättisuuret tehtaan osien kuljetukset alkavat Kemissä
Metsä Fibren uuden sellutehtaan suuret erikoiskuljetukset alkavat perjantaina. Kuljetuksissa kestää 17 päivää. Pisimmillään yksittäinen kuljetus on 35 metriä pitkä ja leveimmillään 14 metriä.
Uusi kartonkikone ei pyöri vielä täydellä teholla, mutta Stora Enson Oulun tehtaalla katsotaan jo seuraavaa suurinvestointia kohti
Poikkeusaikana tehty paperikoneen onnistunut muutostyö ja pakkausmateriaalien maailmanlaajuinen kysyntä saivat yhtiön selvittämään myös toisen paperikoneen muutostyötä kartongin valmistukseen.
Sellun ja sahatavaran hinnannousu nostivat metsäyhtiö UPM:n huipputulokseen – toimitusjohtaja: "Kulujen nousu on voitu kattaa"
UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen kommentoi Ylelle lyhyesti myös jumiutuneita työehtosopimusneuvotteluita Paperiliiton kanssa. UPM:n näkemys on, että erilaiset liiketoiminta-alueet vaativat kukin oman sopimuksensa.
Lauri Kontron kolumni: Hyviä uutisia, maailmanloppu ei ole ovella
Suomen metsät eivät riitä koko maailman ilmasto-ongelman ratkaisemiseen, mutta metsistämme on pidettävä huolta. Kun metsää käytetään talousmetsänä, on puita istutettava yhä enemmän myös taajamiin, kirjoittaa Kontro.
Satamaoperaattori Steveco rakentaa taas uuden terminaalin Mussalon satamaan – varasto tulee Stora Enson käyttöön
Uusi varastoterminaali tulee metsäyhtiö Stora Enson käyttöön. Sen rakentaminen alkaa heti. Varastoterminaali valmistuu ensi syksynä jo pari vuotta sitten valmistuneen selluterminaalin viereen.
Kemijärven sellutehdashankkeen rakentamistöitä ei aloitettukaan kesällä: ensimmäisenä varmistettava yksityinen rahoitus ja valtion tuki
Tammikuussa kerrottiin, että uuden sellutehtaan perustamistyöt aloitettaisiin kesällä. Hanketta vetävän Vataset Teollisuuden mukaan töiden aloittaminen olisi voinut vaarantaa valtion tuen saamisen.
Stora Enson toimitusjohtaja Annica Bresky kommentoi sellukartellia varovaisesti: Tutkinta ei tarkoita, että yhtiötä syytettäisiin jostain
Stora Enson toimitusjohtaja Annica Bresky korostaa, että yhtiöllä on nollatoleranssi kilpailunvastaiseen toimintaan. Euroopan komissio on tehnyt alustavaa kartellitutkintaa havusellua valmistavissa yhtiöissä.
Stora Enso miettii Oulun tehtaan toisenkin paperikoneen muuttamista kartonkituotantoon
Yksi paperikone on jo muutettu kartonkikoneeksi, suunniteltu uusi linja tekisi pakkauskartonkia. Pakkausmateriaalien tuotannon lisääminen on yksi yhtiön pitkäaikaisista tavoitteista. Suunnitelman työllisyysvaikutuksia ei vielä tiedetä.

Suomeen ei rakenneta uusia paperikoneita, sanoo Björn Wahlroos – "Kyse on siitä, missä järjestyksessä niitä suljetaan"
UPM:n hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos ei suuresti vaivaa mieltään sellukartelliepäilyllä. Suomalaisten työpaikat huolettavat häntä enemmän.