Uusimmat artikkelit
Kotokunta perustaa viisi uutta ryhmäkotia alaikäisille turvapaikanhakijoille
Yhtiön vastuulla on perustaa ryhmäkodit Lahteen, Hämeenlinnaan, Rovaniemelle, Joensuuhun ja Seinäjoelle.
Eloisan palvelutuotantosuunnitelma lyötiin lukkoon – nyt säästösuunnitelmat pannaan täytäntöön
Aluevaltuusto hyväksyi palvelutuotantosuunnitelman lähes muuttumattomana. Suunnitelma sisältää 47 miljoonan euron säästöt.
Kela supistaa aukioloaikaansa Kemissä ja Torniossa – ilman ajanvarausta voi käydä kahtena päivänä viikossa
Kela palvelee lokakuun alusta alkaen Kemissä ja Torniossa ilman ajanvarausta kahtena päivänä viikossa sekä ajanvarauksella yhtenä päivänä viikossa.
Liian vaikea sopimus ruoka-avusta johti erikoiseen tilanteeseen: lihaa, kalaa ja maitoa olisi varastossa, mutta kukaan ei kuljeta niitä tarvitsijoille
Hämeenlinnan kaupunki ja Luotsisäätiö ovat eri linjoilla siitä, kuuluiko kylmäketjun hoito sopimukseen vai ei. Nyt marras-joulukuun ruoka-avun kuljetukset ovat katkolla, sillä kuljettajasta ei ole selvyyttä.
Pirkanmaan hyvinvointialue pyrkii hillitsemään ikäihmisten hoivan kustannusten kasvua – tarkoituksena keventää asumispalveluja
Pirha haluaa siirtää painopistettä ympärivuorokautisesta hoivasta sitä kevyempään yhteisölliseen asumiseen. Sama pyrkimys keventämiseen on myös muissa asumispalveluissa.
Eloisa keskitti maakunnan sosiaalipäivystykset – apua saa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri
Mikkelin, Pieksämäen ja Savonlinnan alueiden sosiaalipäivystykset yhdistyivät. Uudesta toimintamallista kaivataan myös palautetta.
Perinteikäs palvelutalo joutuu sulkemaan ovensa, koska rahat eivät riitä peruskorjaukseen – riesana myös työvuoroshoppailu
Perinteikäs vanhusten hoitolaitos 1930-luvulta joutuu sulkemaan Helsingissä ovensa. Kaupungin mukaan tämän ja monen muun laitoksen arkea hankaloittaa osin hoitajien työvuoroshoppailu.
Lapsiuhrien asemaa parannetaan – Pohjanmaan poliisi perusti ryhmän selvittämään alaikäisiin kohdistuneita rikoksia
Lakimuutos kiirehtii nuoriin kohdistuvien rikosten tutkintaa. Viranomaiset ovat tiivistäneet monin tavoin viime vuosina yhteistyötään tapauksissa, joissa uhri on alaikäinen.
Hyvinvointialuejohtaja Sally Leskinen: ”Laajan päivystyksen sairaala on Etelä-Karjalan valttikortti”
Lähes 40 Etelä-Karjalan hyvinvointialueen asioista kiinnostunutta saapui torstaina kuuntelemaan ja keskustelemaan alueen terveys- ja hyvinvointipalveluista Lappeenrannan kaupungin valtuustosaliin.
Vanhus joutuu odottamaan reilusti yli kuukauden palveluasumispaikkaa Varsinais-Suomessa
Ympärivuorokautisen palveluasumispaikan sai Varsinais-Suomessa keskimäärin 45 vuorokaudessa. Tämä on Varhan mukaan varsin kohtuullinen odotusaika.
Shokki, märkä rätti, huoli läheisistä – hyvinvointialueen suunnitelmat saivat täystyrmäyksen Ikaalisissa
Pirkanmaan hyvinvointialueen suunnitelmat ja mahdollisesti myös terveyskeskuksen sulkeminen aiheuttavat huolta Ikaalisissa. Hyvinvointialue järjesti ensimmäisen asukastilaisuuden tiistaina.
Tukiperhetoimintaan on löytynyt Mikkelin seudulla väkeä – Savonlinnan seudulla tilanne on heikompi
Tukiperheitä tarvitaan lapsille, joiden perheiltä puuttuvat läheisverkostot tai vanhemmat kaipaavat tukea vanhemmuuteen. Usein lapset ovat tukiperheen luona yhden viikonlopun kuukaudessa.
Huoli-ilmoitusten takana on usein suurta hätää: ”On käsittämätöntä, kuinka pitkälle kulisseja kannatellaan”
Huoli-ilmoituksen voi tehdä kaikenikäisistä ihmisistä. Ikäihmisille apua tarvitaan usein jo samana päivänä.
Muuramessa sote-kulut ovat maan halvimmat, nyt hoitoonpääsykin vielä paranee
Ylilääkärin mukaan tilanteen taustalla on toimiva omalääkärijärjestelmä, ja hoidon jatkuvuuden ansiosta terveydenhuollon kustannukset pysyvät kurissa.
Keski-Suomen hyvinvointialue tekee noin 96 miljoonaa euroa alijäämää ensimmäisenä toimintavuotenaan
Keski-Suomen hyvinvointialueen on aloitettava rankat säästötoimet saadakseen talouden tasapainoon vuonna 2026. Hyvinvointialuejohtaja pitää myös yt-neuvotteluja mahdollisina.
Pasi Turkia etsii karanneita nuoria – välillä vastassa on puukko tai muussinuija
Lastenkodin ohjaaja Pasi Turkia on hakenut uransa aikana yli 1 000 nuorta kotiin. Hakumatkat ovat muuttuneet vaarallisemmiksi, sillä nuorilla on mielenterveys- ja päihdeongelmia sekä itsemurha-aikeita.
Keski-Suomen hyvinvointialueen palveluverkko selvillä vasta loppuvuodesta – jo nyt tiedetään, että tiloissa muhii 100 miljoonan korjausvelka
Palveluverkkoa on Keski-Suomessa rakennettu maaliskuusta lähtien. Aluehallitukseen esitys etenee syys-marraskuussa.
Soitessa erityishuomio sijaisperheiden rekrytointiin – huostaanotetuista lapsista moni asuu perheissä
Huostaanotetuista lapsista ja nuorista asuu Keski- Pohjanmaan hyvinvointialueella suuri osa perheissä, eikä laitoksissa. Perhehoitoa onkin Soitessa kehitetty viime vuosina.
Pohteen nuorisopsykiatrian kuormitustilannetta aiotaan helpottaa uudella lastensuojeluyksiköllä
Alaikäisille voitaisiin tarjota siellä myös psykiatrista hoitoa. Pohde on pyrkinyt jo purkamaan nuorisopsykiatrisen osaston 86 kuormitusta, esimerkiksi syyskuussa avautuu erillinen syömishäiriöyksikkö.
Kanta-Hämeessä kotihoidon asiakkaat ovat tyytymättömämpiä ateriapalveluihin kuin palvelutalojen asiakkaat
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kyselyyn vastasi lähes 42 000 kotihoidon ja ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakasta julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Kotihoidon ateriapalveluissa on huomattavia laatueroja
THL:n kyselyssä selvitettiin kotihoidon ja ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakkaiden tyytyväisyyttä.
Mikkelin turvakodissa on ollut tilaa keväästä asti, mutta se ei välttämättä ole hyvä merkki
Turvakodin vapaat paikat eivät välttämättä viesti lähisuhdeväkivallan olemattomuudesta, vaan pikemminkin avuntarpeessa olevien haasteista hakea tai löytää apua.
Työtilanne on parantunut Kaakkois-Suomessa – yhä harvempi turvautuu toimeentulotukeen
Tutkijan mukaan erityisesti kesätöiden parempi saatavuus näkyy toimeentulotukitilastoissa.
Etelä-Savon lastensuojelun henkilöstömitoituksessa suuria eroja maakunnan sisällä
Lastensuojelun siirryttyä hyvinvointialueiden vastuulle, asiakasmäärät ylittyvät yhä useammalla sosiaalityöntekijällä. Etelä-Savossa suurin tarve sosiaalityöntekijöille on haja-asutusalueilla.
Eloisa aloittaa jälleen maksuttoman perhetukivalmennuksen
Valmennus alkaa syyskuussa 2023. Perhetukitoiminnan tavoitteena on ennaltaehkäistä perheiden ja lasten mahdollisten ongelmien kärjistymistä.
Kela muutti pois toimitiloista Vantaan Tikkurilassa ja jätti jälkeensä asiakkaiden henkilötietoja sisältäviä asiakirjoja
Arviolta noin 180 Kelan asiakkaan asiakirjat jäivät vanhaan toimitilaan Tikkurilassa, kun Kelan palvelupiste muutti sieltä pois. Tilaan murtauduttiin poismuuton jälkeen.
Lastensuojelun työntekijöiden pahimpia asiakasruuhkia on onnistuttu vähentämään Pohjois-Pohjanmaalla
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos on selvittänyt lastensuojelun asiakasmääriä valtakunnallisesti. Pohjois-Pohjanmaalla ollaan lähellä koko maan keskiarvoa. Vain kolme maakuntaa pääsee hyvälle tasolle.
Lastensuojelussa yksi maakunta nousee ylitse muiden – ”Minulla on riittävästi aikaa lapsille ja perheille”, sanoo sosiaalityöntekijä
Katso jutusta, mikä on oman maakuntasi lastensuojelun tilanne. THL:n raportin mukaan ainoastaan Etelä-Karjalassa, Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla lastensuojelun henkilöstömitoitus on hyvä.
Pirkanmaan sote-verkko hahmottuu syksyn aikana – aluevaltuusto päättää ensimmäisistä toimista syyskuussa
Muutoksia nykyiseen on tulossa, mikä tarkoittaa myös terveyskeskusten ja vuodeosastojen sulkemisia.
Turku päättää Skanssin palvelupiste Monitorin jatkosta syksyllä
Monitorin toiminnan jatkumisesta on päätös tämän vuoden ajaksi. Tulevaisuudesta päättää kaupunginhallitus.
Saako TAYSin maamerkkiin koskea? Vanhojen sairaalarakennusten kohtalo ratkaisee, minne monta kertaa viivästynyt sote-keskus rakennetaan
Rakentamisen viivästyksen syynä ovat kaava- ja suojelumääräykset. Sote-keskukselle on nyt kaksi mahdollista paikkaa: toinen sairaalarakennusten ja Teiskontien välissä, toinen Kuntokadun puolella.
Sosiaalista luottoa voivat pian anoa kaikki keskisuomalaiset: lainaa voi saada velkojen järjestelyyn ja asumisen turvaamiseen
Sosiaalinen luotto on pankkilainaan verrattavissa oleva luotto takaisinmaksuehtoineen. Sitä voidaan myöntää perustellusta syystä pienituloisille ja vähävaraisille henkilöille.
Ensihoito ja pelastuslaitos valmistautuvat Meripäivien tehtäväpiikkeihin
Nuorten juhlinta voi myös näkyä lastensuojeluilmoitusten kasvuna.
Juuri hyväksytty vammaispalvelulaki on lykkääntymässä taas – nyt pohditaan, keitä lain tulisi edes koskea
Edellinen eduskunta ehti täpärästi hyväksyä uuden vammaispalvelulain, mutta nyt hallitus haluaisi lisäaikaa lain muokkaamiseen. Lykkäys voi jättää nykyjärjestelmän väliinputoajat odottamaan oikeuksiensa toteutumista.
Hyvinvointialueen uusi tietojärjestelmä korvaa kolme erillistä asiakastietojärjestelmää
Yhtenäisen tietosysteemin toivotaan mahdollistavan kunnollisen tiedonjaon tuhansien työntekijöiden kesken.
Ainoa läheinen maksaa valtiolle 24 miljoonaa – Yle kysyi lastensuojelun jälkihuollon nuorilta, miltä leikkaukset tuntuvat
Hallitus aikoo lyhentää lastensuojelun jälkihuollon kestoa kahdella vuodella. Tutkija arvostelee ratkaisua moraalittomana. Jälkihuollon ohjaaja voi olla nuoren ainoa arjessa auttava aikuinen.
Perhehoidon kysyntä kasvaa hiljalleen Keski-Pohjanmaalla, vaikka palvelu on vielä melko tuntematon
Perhehoitajille tarjotaan jatkossa laajempi valmennus, jolla voi kouluttautua ikääntyneiden lisäksi vammaisten ja mielenterveyskuntoutujien auttajiksi.
Aleksis Salusjärven kolumni: Tilastot hankaluuksiin ajautuvista nuorista ovat niin hälyttäviä, että edessä on umpikuja
Joka seitsemäs nuori on putoamassa kelkasta. Määrä on niin suuri, että sitä ei voida enää kauaa lakaista maton alle, kirjoittaa Salusjärvi.
Työntekijät kertovat räikeistä puutteista kahdessa lastensuojelulaitoksessa – avi määräsi toisen suljettavaksi
Aluehallintoviraston sulkeman lastensuojeluyksikön toiminnassa Forssassa on ollut vakavia puutteita. Työntekijät kertovat Ylelle vastaavista ongelmista myös toisessa tukikodissa Jokioisilla. Tukikotien johtaja kiistää puutteet.
Itäkeskuksen Symppis saa uudet tilat
Päihde- ja mielenterveyskuntoutujien neuvontapiste Symppis vaihtaa paikkaa Itäkeskuksessa. Nykyiset tilat eivät enää vastaa neuvontapisteen tarpeisiin.
Kelan palvelupisteitä Pohjois-Karjalassa on kiinni keskikesällä
Useimmissa Kelan palvelupaikoissa on heinäkuussa eri aukioloajat kuin muulloin.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen laskutuksessa on edelleen myöhästymisiä ja asiakkaille voi tulla useita laskuja lyhyellä aikavälillä
Viivettä on edelleen erityisesti ikäihmisten ja sosiaalipalvelujen laskutuksissa.
Kotihoito ottaa Riihimäellä käyttöön avaimettoman ovenavauksen
Mobiililukot lisäävät avainturvallisuutta ja sujuvoittavat kotihoidon työtä.
Hoitajien rekrytointi ulkomailta on nyt villi länsi, tutkija varoittaa
Puutteellinen kielikoulutus ja sääntelemätön työvoiman rekrytointi ulkomailta haittaavat hoitoalaa.
Kotihoidon asiakasmäärät ensimmäistä kertaa laskussa, vaikka vanhusten määrä kasvaa – hyvinvointialueet kiristäneet ehtoja vaivihkaa
Kotihoidon käyntimäärät ovat ensimmäistä kertaa Suomessa laskussa, vaikka vanhusten määrä kasvaa. Osa hyvinvointialueista on viime vuosina kiristänyt kotihoitoon pääsyn kriteereitä.
Onko kehitysvammaisella oikeus samoihin virheisiin kuin muilla? Asiantuntijat näkevät MOT:n esiinnostamassa tapauksessa järkyttävän esimerkin
Dosentti Pauli Rautiaisen mukaan Marian tapaus paljastaa sosiaalihuoltojärjestelmästä vakavia puutteita. Rautiaisen mukaan puutteet ovat olleet tiedossa pitkään, mutta niihin ei ole haluttu puuttua.
Nokian uusi sosiaali- ja terveysasema avautuu vaiheittain elokuussa
Muutto uusiin tiloihin aiheuttaa lyhyitä katkoksia palveluihin. Nokian kaupunki lähettää juhannuksen alla jokaiseen kotitalouteen tiedotteen uuden aseman palveluista.
Kuhmo haluaa käynnistää ankkuritoiminnan varhaisen puuttumisen tueksi
Ankkuritoiminnan tarkoituksena on edistää alle 18-vuotiaiden hyvinvointia, ennaltaehkäistä rikoksia ja katkaista jo alkanutta rikoskierrettä.
Turvapuhelimet reistailevat jälleen Pohjois-Karjalassa
Siun sotella on 3000 turvapuhelinasiakasta, ja noin sadan asiakkaan puhelimen toiminta on katkennut.
Suomalaisessa työllisyyskeskustelussa otetaan rusinoita pullasta, toteaa sosiaalipolitiikan professori
Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan professori Minna van Gerven pohtii, että Suomessa pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on toteutettu kevytversiona.