Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Junia Seinäjoen rautatieasemalla.

Etelä-Pohjanmaan väkiluku laskee kuin lehmän häntä – maahanmuuton lisääntyminen tuo helpotusta

Väestöennusteet näyttävät pitävän toistaiseksi kutinsa, sillä Etelä-Pohjanmaan väkimäärä putosi viime vuoden aikana tuhannella henkilöllä - aivan kuten synkimmissä ennusteissa arvioitiin.

Mikkelin Lääninhallituksen talo auringonpaisteessa, kuvattuna ulkoa.

Väki vähenee Etelä-Savossa, mutta aikaisempaa hitaammin

Vuonna 2018 maakunnan väkiluku supistui lähes 2400 hengellä. Parin viime vuoden aikana väkimäärä on vähentynyt noin tuhannen ihmisen vuosivauhtia.

Ihmisiä ostoksilla Olarin Prismassa.

Suomen talous painui miinukselle viime vuoden loppua kohti – tekninen taantuma on alkanut

Koko vuoden aikana kasvua kertyi kaksi prosenttia, kertoo Tilastokeskus.

Talvinen näkymä puistoon talojen välistä. Taustalla kerrostaloja.

Vain Oulussa vanhojen asuntojen hinnat jatkoivat kallistumistaan viime vuoden lopulla

Tilastokeskuksen asuntokauppatilastojen mukaan suurista kaupungeista vain Oulussa hinnat kallistuivat, kun muissa isoissa kaupungeissa hinnat halpenivat.

Värikäs pylväsgrafiikka.

Suomalaisten luottamus talouteen sukeltaa yhä – tutkijakin hämmästelee: ”Ensimmäistä kertaa tuntuu, että kuluttajat liioittelevat”

Pertti Kangassalo on mitannut kuluttajien luottamusta jo 25 vuotta. Näkymä ei ole koskaan ollut yhtä synkkä kuin nyt. Tässä jutussa voit tutkia lukuja uudenlaisesta 3D-grafiikasta.

Maalipotkujen kehitys 2018 MM-kisoista.

Kohutun eripuran taustalta löytyy mielenkiintoinen ilmiö MM-kisoissa – Espanja on osoittanut riskipuheet liioitelluiksi

Yle Urheilun asiantuntijat Miika Nuutinen ja Jonne Kunnas avaavat, kuinka jalkapallon MM-kisoissa on nähty monipuolisempaa pelin avaamista. Lyhyellä syötöllä avaaminen ei ole automaattisesti riski.

Näin joukkueiden maaliodottamat erosivat jalkapallon MM-kisojen 2022 alkulohkovaiheessa.

Mikä ihmeen maaliodottama? Asiantuntijat avaavat, mitä muotitermi ja tämän hetken puhutuin jalkapallotilasto tarkoittaa

Yle Urheilun asiantuntijat Miika Nuutinen ja Jonne Kunnas avaavat, mikä ihme on xG eli maaliodottama.

Lähikuva  Padasjoen terveysaseman vastaanoton ovesta. Juliste oven vieressä jossa lukee Koronarokotuspiste.

Torstai 27.10.2022 (radio)

Koronatartuntoja on paljon. Vauvoja syntyi vähemmän kuin koskaan ennen tilastoinnin aikana. Ihmisten arvioivat talouden kehittyvän huonosti. Sää on pilvinen.

Opiskelijoita opiskelijaruokalassa. Kaksi tyttöä kävelee tarjottimien kanssa. Useita ihmisiä tiskillä maksamassa.

Seinäjoen väkiluku ylitti uuden tuhatluvun – muuten maakunnasta ei ole hyvää kerrottavaa

Seinäjoen kaupunki jatkaa vahvaa kasvun tietä. Nyt seinäjokelaisia on yli 65 000. Sen sijaan muut kunnat eivät Etelä-Pohjanmaalla ole onnistuneet kasvattamaan väkimäärää.

Sokos Hotel Seurahuone ja Aleksanterinkatu

Matkailukesä oli Päijät-Hämeessä vilkas – heinäkuussa yöpymisiä selvästi enemmän kuin vuotta aikaisemmin

Päijät-Hämeessä majoitusvuorokausien määrä kasvoi viime vuoteen verrattuna.

Wilma Murto tuulettaa Suomen lipun kanssa.

Torstai 18.8.2022 (tv)

Sormenjäljet. Oder-joki. Tekstiilijäte. EM-kulta. Sää.

Ihmisiä Helsinki-Vantaa lentokentällä.

Overnight stays by foreign tourists in Finland quadrupled since last year

Despite the rise, numbers are still lower than pre-pandemic levels.

Ihmisiä viettämässö aikaa kauppakeskuksessa.

Työllisyysaste kohosi kesäkuussa 74 prosenttiin, mutta työttömyysasteen lasku tyssäsi

Työllisyyden kasvu oli lähes kokonaan naisten kohentuneen työllisyystilanteen ansiota.

Lastenrattaita kerrostalon rappukäytävässä.

Suomessa syntyi alkuvuodesta ennätyksellisen vähän lapsia – väkiluku on silti hienoisessa kasvussa

Samalla kun syntyvyys on mittaushistorian alhaisinta ja kuolleisuus lisääntyy, nettomaahanmuutto ylläpitää nyt kasvusuuntaa Suomen väkiluvussa.

Lomailijat käyvät Ukko-Kolin huipulla ihastelemassa maisemia ja ottamassa valokuvia.

Pohjois-Karjalan matkailussa saavutettiin maaliskuussa uusia ennätyksiä

Matkailijat ovat palanneet maakuntaan, kertoo VisitKarelian tuore selvitys. Kevään aikana on rikottu jopa majoitusennätyksiä.

Läheltä

Etelä-Savon väkiluku laskee entistä nopeammin

Alkuvuoden ennakkolukujen mukaan maakunnan väkimäärä on selvässä laskusuunnassa ja luonnollinen väestönmuutos on miinuksen puolella.

Laskettelija tykkylumisten puiden takana.

Tammikuussa matkailuluvut kasvoivat Sotkamossa edelliseen vuoteen verrattuna: kasvu painottuu vapaa-ajan matkaajiin

Sotkamossa kirjattiin 97 000 kotimaista vierailijapäivää. Yöpymisiä taas oli 49 000 matkailijalla, heistä suurin osa tuli kotimaasta.

Tulipalo Vaasassa 26.5.2021

Pohjanmaalla tilastoitiin viime vuonna keskivertoa vähemmän maastopaloja, tulipalojen kokonaismäärä laski

Rakennuspalojen määrä pysyi edellisvuosien tasolla, mutta etenkin maastopalojen määrä pieneni huomattavasti.

Hämeenkatu.

Tamperelaiset kasvattivat eniten palkkatulojaan viime vuoteen verrattuna – koko maan palkkasumma kasvoi 5,1 prosenttia

Tiedot selviävät tänään julkaistusta uudesta Verohallinnon tilastosta. Seuraavaksi eniten kasvua oli Oulussa.

Sähkölinjoja menossa Yllikkälän sähköasemalle.

Inflaatio kiihtyi lokakuussa 3,2 prosenttiin, syynä muun muassa sähkön kallistuminen

Inflaation nousuun vaikutti muun muassa omakotitalojen peruskorjauskustannusten nousu. Hintojen nousua hillitsi muun muassa lasten päivähoitomaksujen pieneneminen.

Naisen käsi pitelee savuketta pöydällä, jossa myös tuhkakuppi ja savukeaski.

Daily smoking declines, snus use on the rise

According to new statistics, smoking is on the rise among women, whereas snus use is most common among young men.

"Työmaa-alue"-kyltti rakennustyömaan aidassa.

Uusia yrityksiä on perustettu Pohjois-Savoon reilusti aiempaa enemmän

Pohjois-Savoon perustettiin huhti-kesäkuussa 331 yritystä. Eniten uusia yrityksiä syntyi rakennus- ja vähittäiskaupan aloille.

Poliisin virkamerkki tietokoneen näppäimistön päällä.

Mistake in foreigner sex crime story, police amend their records

The number of suspected rapists of foreign background was a lot smaller than Statistics Finland originally reported, because police erroneously recorded one case.

Äänieristettyjä työtiloja tekevän Framery Acousticsin tehdas Tampereella 8. syyskuuta 2021.

Teollisuuden uudet tilaukset lisääntyivät elokuussa vauhdilla – kasvua lähes 50 prosenttia

Myös teollisuustuotanto kohosi selvästi. Elokuussa työpäiväkorjattu teollisuustuotanto nousi 4,4 prosenttia viime vuoden elokuusta. Kausitasoitettu tuotanto lisääntyi 1,4 prosenttia verrattuna heinäkuuhun.

Ihmisiä kävelee kaudulla.

Statistics Finland: Falling birth rates cannot maintain population

Finland's population is set to reach its peak in 2033, at just over 5.6 million, the number-crunching agency predicts.

Kuva Mikkelin maaherrankadusta syksyllä 2021

Tilastokeskus: Etelä-Savossa väestö vähenee ennusteiden mukaan

Tilastokeskuksen trendiennusteiden mukaan väkiluku laskee Etelä-Savon maakunnassa aina vuoteen 2040 saakka.

Kirjaston kirjahyllyjä

Keskiviikko 29.9.2021 (radio)

Syöpäsairauksien hoitovelka. Kirjastot kriiseissä. Talvirenkaiden ja asuntojen hinnat. Ruotsin koronarajoitukset. Sää.

Asiakkaita ruokakaupan kassoilla.

Kuluttajien luottamus talouteen nousi liki ennätyslukemiin

Kuluttajien luottamus talouteen nousi elokuusta syyskuuhun tuntuvasti, kertoo Tilastokeskus. Luottamus on ollut vahvempaa vain joulukuussa 2017. Elinkeinoelämän luottamus talouteen sen sijaan heikkeni hivenen.

Violetiksi maalatun puuomakotitalo julkisivu.

Tilastokeskus: Inflaatio kiihtyi elokuussa 2,2 prosenttiin

Kiihtyminen oli seurausta muun muassa omakotitalojen korjauskustannusten noususta. Lisäksi inflaatiota kohottivat muun muassa bensiinin ja dieselin hintojen nousu.

Ihmisiä kauppakeskuksessa.

Consumer confidence in personal finances hits highest level since 1995

Senior employees were most confident while pensioners were on the other end of the spectrum, Statistics Finland says.

Työntekijä kävelee työpaikkansa varastossa.

Finland's employment rate trend returns to pre-pandemic level

There were 2.6 million people in employment in Finland during the month of July, an increase of 86,000 compared to the same period last year.

Työntekijä kävelee työpaikkansa varastossa.

Tilastokeskus kertoo hyvästä heinäkuusta: Työllisyys kasvoi ja työttömyys väheni

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli heinäkuussa 86 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömiä taasen oli 5 000 vähemmän.

Alexander Puutio / kolumnisti / 03.12.2019 Pasila

Alexander Puution kolumni: Miksi maahanmuutosta on niin vaikea puhua järkevästi?

Moralisointi, vastapuolten lyttääminen sekä arvovetoinen keskustelutapamme pitää huolen siitä, ettei maahanmuuttoon liittyviä kysymyksiä tulla lähivuosina ratkaisemaan, kirjoittaa Puutio.

Wanaja Festivalin yleisöä Linnanpuistossa.

Kanta-Hämeen väkiluku on kasvussa seitsemän vuoden laskukauden jälkeen

Väestönlisäys oli Kanta-Hämeessä alkuvuonna noin 160 ihmistä. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Kanta-Hämeessä on nyt 170 740 asukasta. Eniten uusia asukkaita vetää Hämeenlinnan seutu.

Kouvolan Tykkimäki Aquaparkissa pariskunta kävelee altaalle, taustalla altaita ja vesiliukumäkiä.

Ennätyksellisen pitkä helleputki päättyi Kouvolassa – lämpötila nousi hellelukemiin 31 peräkkäisenä päivänä

Kuukauden ajan kestänyt hellejakso päättyi maanantaina, kun elohopea nousi korkeimmillaan hieman yli 22 asteeseen.

Nosto-ovien koneistoja Champion Doorin tuotantotiloissa Nivalassa.

New manufacturing orders up by 45% year-on-year in May

Statistics Finland also reported that industrial output grew by 8 percent in May compared to the same month last year.

Keltainen taksikyltti taksin katolla.

Pohjois-Savon yritykset ovat saaneet valtion koronatukea yli 12 miljoonaa euroa

Kustannustuen kolmas hakukierros päättyi viikko sitten. Euroissa mitattuna eniten tukea on jaettu kuljetusalan yrityksille ja toiseksi eniten urheilutoimintaan sekä huvi- ja virkistyspalveluihin.

Loppuunmyyntimainos lehdessä.

Konkurssien määrä laski alkuvuonna, uusien yritysten rekisteröinnit lisääntyivät 23 prosenttia

Lukumääräisesti konkurssit vähenivät eniten kaupan alalla. Samaan aikaan PRH:n rekisteriin merkittyjen uusien yritysten määrä kasvoi lähes neljänneksellä.

Kuluttaja Kämpin Galleriassa.

Consumer confidence in the Finnish economy grew in May

Overall, consumer confidence was slightly lower than the previous month.

Kuluttaja Kämpin Galleriassa.

Kuluttajien odotukset Suomen talouden kehityksestä vahvistuivat toukokuussa – omaa rahatilannetta pidetään yhä erinomaisena

Kokonaisuutena kuluttajien luottamus heikkeni hieman edelliskuusta. Danske Bankin ekonomistin mukaan pieni lasku menee "satunnaisen värinän piikkiin".

Myyjä täyttää kaupan kylmäkaappia.

Fewer bankruptcies Q1, but more employees lost jobs

There was a sharp decline in bankruptcies during Jan-March, but closures threw a growing number of people out of work.

Småhustak och del av fasad

Korona kuumensi vanhojen omakotitalojen kaupan – talvella kasvua lähes viidennes

Hinnat kohosivat tammi-maaliskuussa koko maassa 7,6 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta. Nousu oli voimakkainta alle 60 000 asukkaan kunnissa. Tonttien hinnat laskivat loppuvuoteen verrattuna.

Kuvassa on nimimerkin ransom_man Torilaudalle 21. lokakuuta 2020 tekemä postaus, jossa kerrotaan Vastaamoon kohdistuneesta tietomurrosta.

Vastaamon tietomurto näkyy huimana nousuna viime vuoden rikostilastoissa – yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä yli 21 000 ilmoitusta

Myös liikenne-, huumausaine- ja omaisuusrikosten määrä kasvoi merkittävästi viime vuonna edellisvuodesta. Tiedot selviävät Tilastokeskuksen tänään julkistamasta vuoden 2020 rikostilastosta.

Rakenteilla oleva asunto Pohjola-talossa Helsingin Niemenmäessä.

Asuntolainoja nostettiin kuukaudessa 2,1 miljardin edestä

Asuntolainakanta oli maaliskuun lopulla 103,6 miljardia euroa ja vuosikasvu 3,8 prosenttia.

Laskettelija tykkylumisten puiden takana.

Koronaepidemian perustasosta tuli Kainuun matkailun vetovoimatekijä – Sotkamo majoitusyöpymisten ykkönen

Viime vuoden maaliskuussa koronatilanne sulki kainuulaisia hiihtokeskuksia kesken parhaan laskettelukauden, mutta kotimaisin voimin kysyntä on palautunut majoitusmyynnin osalta jopa yli vuoden 2018 maaliskuun.

Terassi Helsingissä.

Kuluttajien luottamus talouteen vahvinta kolmeen vuoteen – lainaa aikoo ottaa useampi kuin koskaan mittaushistoriassa

Tilastokeskuksen tutkimukseen vastanneista 38 prosenttia uskoi Suomen taloustilanteen paranevan seuraavan vuoden aikana.

aurinkopaneelit

Tilastokeskus: Uusiutuvan energian kulutus ensi kertaa suurempi kuin fossiilisten polttoaineiden ja turpeen kulutus

Käytetyin yksittäinen energianlähde oli puupolttoaineet, joiden osuus energian kokonaiskulutuksesta oli 28 prosenttia.

Te-toimiston tyhjän lomakkeen kuva.

Unemployment in February rises by 35,000 year-on-year

The unemployment rate was 8.1 percent last month, up from 6.9 percent last year. 

Hanskat naulassa

Tilastokeskus: Helmikuun työttömien määrä kasvoi 35 000:lla

Työllisiä oli helmikuussa 6  000 vähemmän kuin vuosi sitten.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle