Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Britannian kuninkaallisen laivaston alus vierailee Helsingissä

Samainen alus vieraili Suomessa edellisen kerran vuonna 2019. Yleisöllä ei ole pääsyä alukselle koronarajoitusten vuoksi.

Norjaan pääsee tästä päivästä alkaen alhaisen ilmaantuvuuden alueilta ilman karanteenia – epäselvää on, mitä todistuksia ylitykseen vaaditaan

Norja on purkanut tiukkoja koronarajoituksiaan ja maahan pääsee torstaista alkaen myös turistimatkalle ilman karanteenia, kerrotaan Norjan suurlähetystöstä. Rajalla mahdollisesti vaadittavista dokumenteista on kuitenkin vielä epäselvyyttä.

Awak Kuierin viisumiasiat ratkesivat – suomalaislupaus pääsee aloittamaan matkansa kohti koripallounelmaansa

Awak Kuierin uusi seura Dallas Wings aloitti kautensa voitolla. Kuieria tuskin nähdään Wingsin kokoonpanossa ihan pian, vaikka hän pääsee vihdoin matkustamaan. Hän joutuu koronakaranteeniin Yhdysvalloissa.

Venäjä julisti Yhdysvallat ja Tšekin epäystävällisiksi maiksi

Venäjä on päättänyt myös rajoittaa maiden suurlähetystöjen mahdollisuutta palkata paikallista työvoimaa. Perjantaina tehty päätös on uusi merkki maiden huonontuneista suhteista.

Yhdysvaltain suurlähetystö Venäjällä keskeyttää lähes kaikkien viisumien myöntämisen

Päätös liittyy Yhdysvaltain mukaan venäläisten päätökseen rajoittaa Yhdysvaltain lähetystön paikallista työvoimaa.

Tšekki karkottaa 18 vakoojiksi epäiltyä Venäjän suurlähetystön työntekijää – syyttää Venäjää ammusvaraston räjähdyksestä

Tšekki epäilee Venäjän sekaantuneen vuonna 2014 tapahtuneeseen räjähdykseen ammusvarastossaan, joka median mukaan kytkeytyi Ukrainan asetoimituksiin.

Pohjois-Korean raja on tiukasti kiinni – venäläiset diplomaatit pääsivät kotiinsa vain kiskoilla kävellen

Venäläisen diplomaattiperheen matka Pyongjangista Venäjän rajalle kesti 34 tuntia, josta loppuosuus tehtiin työnnettävällä vaunulla.

BBC: Britannia ja EU eri mieltä siitä, onko EU:n Lontoon-suurlähettiläs diplomaatti vai ei

Britannian mielestä EU-lähettilästä ei voida kohdella kuin muita diplomaatteja.

Ruotsalainen pelastuskopteri loukkasi Suomen ilmatilaa

Ruotsalaiskone kävi Suomen puolella Merenkurkussa perjantaina iltapäivällä.

Aluksi oli vain pieni hirsimökki, joka rakennettiin pikaisesti Eleanor Rooseveltin vierailua varten – nyt mökin ympärillä pyörii miljoonabisnes

Unicefin edeltäjän UNNR:n lähettiläs halusi käydä Napapiirillä. Ongelma oli, että siellä ei ollut muuta kuin jänkää ja puita.

Ilmainen sähköinen Venäjän-viisumi saattaa olla pian historiaa – isoja muutoksia tulossa

Venäjä alkoi viime syksynä myöntää ilmaisia e-viisumeita. Tällä hetkellä niitä ei voi hakea koronaviruspandemian takia.

Itävalta karkottaa venäläisdiplomaatin – lehtitietojen mukaan taustalla teollisuusvakoilua

Venäjän ilmoitti karkottavansa itävaltalaisdiplomaatin vastatoimena.

Norja karkottaa venäläisdiplomaatin vakoilujupakan johdosta

Diplomaatti oli tavannut salaisuuksien luovuttamisesta epäiltyä norjalaismiestä.

Valkovenäläiset protestoivat myös Suomessa – Helsingin ovensuukyselyn tulokset eroavat Valko-Venäjän virallisista luvuista

Eroista huolimatta voiton vie selvästi opposition pääehdokas Svjatlana Tsihanouskaja.

Israel tarjoaa humanitaarista apua Libanonille Beirutin räjähdyksen jälkeen, vaikka maat ovat teknisesti sodassa keskenään

Myös monet muut maat ovat luvanneet hätäapua Libanoniin, muun muassa Ranska, Saksa ja Yhdysvallat

Beirutin räjähdys sattui lähellä kaupunkia ruuhka-aikaan – Suomen suurlähetystön entinen työntekijä uskoo tuhojen olevan kaupungissa massiiviset

Anna Savolaisen mukaan sataman räjähdyksessä tuhoutuneiden viljavarastojen vaikutukset tulevat olemaan merkittävät.

E-viisumilla pääsee matkustamaan koko Venäjän alueelle ensi vuoden alusta lähtien

Tähän asti suomalaiset ovat voineet matkustaa e-viisumilla Pietariin ja sitä ympäröivälle Leningradin alueelle.

"Rakastamme Erdoğania!" – Turkin vaikutusvalta näkyy jo kaikkialla rutiköyhässä Somaliassa

Afrikassa jalansijaa kasvattava Turkki pyrkii kaupankäynnin ohella levittämään näkemystään islamista.

Koronakeväänä Suomen passista tuli suosittu Ruotsissa – moni suomalaistaustainen on hakenut kaksoiskansalaisuutta

Kesään mennessä suurlähetystön kautta kansalaisuusilmoituksia on tullut jo tuplasti enemmän kuin viime vuonna yhteensä.

Argentiinan karanteeni maailman pisimpiä, suomalaisia yhä jumissa – suomalaisopiskelija: "Jos asuisin yksin, tulisin hulluksi"

Argentiinan ulkonaliikkumiskielto on kestänyt jo kauemmin kuin Kiinassa tai Italiassa, ja seuraukset näkyvät esimerkiksi mielenterveydessä.

Venäjä maksoi hyökkäyksistä yhdysvaltalaisjoukkoja vastaan Afganistanissa, The New York Timesin tiedustelulähteet kertovat

Venäjän Yhdysvaltain-suurlähetystö kiistää syytökset ja pitää niitä vaarallisina.

Peppi Pitkätossun 75-vuotissyntymäpäivä sai suurlähetystönkin unohtamaan sovinnaisuuden – videolla pyöräillään salissa

Pepin juhlapäivä on vähän vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun, sillä hänellä on monta syntymäpäivää ja -vuotta.

Demokraattien Biden ei presidenttinä siirtäisi Yhdysvaltain suurlähetystöä Jerusalemista

Bidenista suurlähetystön siirto Tel Avivista Jerusalemiin olisi pitänyt tehdä osana laajempaa rauhansopimusta.

Kymmenet palaavat tänään Suomeen Turkin etelärannikolta – "Haluaisin jäädä Turkkiin, mutta sairaalat mietityttivät"

Ulkoministeriön järjestämällä maksullisella kotiutuslennolla on palaamassa ainakin viitisenkymmentä suomalaista.

Loppuun käytetty matkakassa, ei lentoyhteyksiä, poliisi valvomassa ulkonaliikkumiskieltoa – Yle selvitti matkailijoiden tilannetta 6 mantereella

Arviolta 2000–3000 etsii edelleen pääsyä Suomeen. Suurimmalla osalla asiat ovat kuitenkin olosuhteisiin nähden hyvin.

Ulkoministeriö: Kolme kotiutuslentoa Suomeen perjantaina

Lennot lähtevät Kyprokselta ja kahdesta eri paikasta Portugalista.

Nordic states cooperate on evacuation flights from abroad

The flights will operate on a commercial basis, so passengers will have to purchase tickets to board them.

Suomalaisia jumissa ympäri maailman – Galápagossaarille juuttunut Matti Patrakka: "Tilanne hankaloitui aivan täysin yllättäen"

Ulkoministeriö auttaa kaupallisten paluuyhteyksien löytämisessä. Osa suomalaisista on kuitenkin kohteissa, joista ei pääse pois.

Mitä tehdä, jos on jumissa ulkomailla koronavirusrajoitusten takia?

Ulkoministeriön mukaan ongelmat on ratkottava ensisijaisesti itse - "Tilanne täysin poikkeuksellinen".

Venäjän suurlähetystön eteen Hollannissa kannettiin 298 tyhjää tuolia muistuttamaan alasammutun matkustajakoneen uhreista

Hiljaisen protestin tarkoituksena oli nostaa esille Venäjän passiivisuus tapauksen tutkinnassa.

Suomeen haettiin entistä enemmän viisumeja – lähes 90 prosenttia viisumeista haettiin Venäjältä

Vanäjällä vilkaimmat Suomen-viisuminhakupaikat ovat Pietari, Moskovan suurlähetystö ja Petroskoi.

Kiina vaatii oikaisua Viron tiedustelupalvelun vuosiraporttiin: "Pahantahtoista ja loukkaavaa"

Viron ulkomaantiedustelu analysoi Kiinan valtapolitiikkaa.

Kolme suomalaista on saapunut Wuhanista kotiutuslennolla Ranskaan

Suurlähetystö avustaa Hubeista pois haluavia suomalaisia.

Bagdadissa jälleen raketti-iskuja lähellä Yhdysvaltain suurlähetystöä

Kolme rakettia putosi vihreälle vyöhykkeelle Irakin pääkaupungissa.

Saksalaisen fregatin epäillään loukanneen Suomen aluevesiä

Ulkoministeriö on pyytänyt Saksan lähetystöltä selvitystä tapauksesta.

SVT: Kiina painostaa voimakkaasti Ruotsin tiedotusvälineitä

Kiinan suurlähetystö yrittää vaikuttaa uutisointiin ja myös yksittäisten toimittajien työhön.

Bagdadissa taas raketti-iskuja lähellä USA:n lähetystöä – Nato järjestää hätäkokouksen Lähi-idän kriisistä

Irakin armeijan mukaan yhteensä kolme rakettia on osunut Bagdadiin. Lähteet kertovat neljästä kuuteen ihmisen haavoittuneen.

Yhdysvallat lähettää lisäjoukkoja Lähi-itään suurlähetystöhyökkäyksen jälkeen

Puolustusministeri Mark Esper korostaa, että Yhdysvallat suojelee ihmisiään ja etujaan kaikkialla maailmassa.

Yhdysvaltojen Irakin-suurlähetystöön yritettiin tunkeutua – Trump syyttää Irania: He joutuvat vastuuseen

Uutistoimistotietojen mukaan mielenosoittajat murtautuivat läpi suurlähetystöalueen uloimmasta muurista.

Bolivian suhteet Meksikoon ja Espanjaan kiristyvät – uusi hallinto epäilee vanhan hallinnon jäsenten saavan apua diplomaateilta

Bolivia määräsi Meksikon suurlähettilään ja kaksi Espanjan diplomaattia poistumaan. Espanja vastasi samalla mitalla.

Venäjä karkottaa kaksi saksalaista diplomaattia Moskovan-suurlähetystöstä

Karkotus on vastaus venäläisdiplomaattien karkotukseen Saksasta. Taustalla on tšetšeenimiehen murha Berliinissä.

Suomi avasi suurlähetystön Bagdadiin lähes 30 vuoden tauon jälkeen – Tavoitteena myös edistää suomalaisyritysten toimintaa Irakissa

Suomen Bagdadin-suurlähetystön toiminta loppui vuonna 1991 Persianlahden sodan johdosta.

4-vuotias suomalaistyttö kadonnut Meksikossa – nähtiin kadulla isänsä seurassa

Ulkoministeriö vahvistaa suomalaisen katoamisen, muttei kommentoi tapauksen yksityiskohtia.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle