Uusimmat artikkelit
Miljoona euroa maksaneen kesäteatterin kausi oli menestys Riihimäellä, mutta paksut tolpat häiritsivät katsojia
Riihimäen uusiksi rakennettu kesäteatteri keräsi kesän aikana noin 9 000 katsojaa. Kesällä havaittuja epäkohtia käydään syksyn aikana läpi.
VPS:n puheenjohtaja on tyytyväinen, jos Hietalahden stadionin puukatsomo hävitetään: ”Mitä nopeammin, sen parempi”
Vaasan kaupungin liikuntatoimenjohtaja ja VPS:n puheenjohtaja toivovat, että Hietalahden vanhan puukatsomon purkaminen käynnistyy jo tänä vuonna. Arvokkaan puukatsomon olemassaolosta on keskusteltu jo kauan.
Leijonien tämän illan ratkaisupeliin on vielä satoja lippuja myynnissä
Suomi kohtaa torstai-iltana puolivälieräottelussa Kanadan. Lipun saa halvimmillaan 175 eurolla.
Tampereen valtuusto kokoustaa seuraavat kolme vuotta Tampere-talossa – kansa ei löytänyt uuteen ”kisakatsomoon”
Tampereen virastotalon remontti on siirtänyt valtuuston kokoukset Tampere-taloon. Yleisö ei pääse kokoussaliin, mutta kokousta voi seurata salin ulkopuolella.
Lahti teettää uudet suunnitelmat torin "olohuoneesta"
Torille on tulossa jälleen ensi kesänä alue, jossa on mahdollisuus istuskella ja nauttia pienistä esityksistä.

Kaupin stadionin uuden katsomon pohjatyöt valmistuvat, rakenteet alkavat nousta tammikuussa
Kiirettä pitää, jotta kaikki valmistuu heinäkuun Itä-Länsi -otteluun. Nyt rakennetaan katsomo, uusia huoltotiloja mietitään tulevaisuudessa.
Yle tarjoaa uuden tavan seurata viisuohjelmia - katso lähetyksiä yksityisessä Kaverikatsomossa tai kaikkien kanssa Viisuchatissä
Oli tilanne mikä hyvänsä, viisuja ei tarvitse katsoa yksin.
Kissat katsomossa – menestyselokuva Istanbulin kissat saavuttaa uusia kohderyhmiä
Istanbulin kissat on hitti myös kissakatsomoissa.
Satunnaiset sankarit
Tarinoita suomalaisia kohdanneista suurista onnettomuuksista
Penkkiurheilukin voi olla vaarallista
Urheilun katsomisen luulisi olevan turvallinen laji. Mutta tutkimukset kertovat, että siinäkin on riskinsä. Toisaalta se saattaa jopa nostaa hieman kuntoa.
Olympiastadion eilen ja tänään
Stadion valmistui vuonna 1938.