Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ylivieskan kaupungintalo kesäisessä auringonpaisteessa.

Ylivieskan kaupungin nimissä tehdyt puhelut leimattiin epämääräisiksi – kyseessä olikin aito elinvoimakysely

Ylivieskan kaupunki ehti aiemmin keskiviikkona sanoutua irti yrityksille suunnatuista puheluista. Nyt kävi ilmi, että puhelut olivatkin aiheellisia. Tapahtunutta pyydetään anteeksi.

LINDA LEINONEN kunnanjohtaja, Laukaa

Laukaan yritykset saavat pian puhelun robotilta

Linda-robotin soittokierros yrityksiin toteutetaan touko- ja kesäkuussa.

Kännykkä soittaa Kuhmoisten kunnan robottipuhelimeen.

Robotti voi soittaa sinulle, eikä laki velvoita kertomaan, ettei soittaja ole ihminen – siksi puhelu voi joistakin tuntua jopa ahdistavalta

Kilpailu- ja kuluttajavirasto saa vuosittain noin 40–50 valitusta robottien soittamista puheluista. Isoin osa valituksista liittyy robottipuheluihin, joissa on markkinoitu sähköhammasharjoja.

Eksoten puhelinpalvelu

Eksoten ja Kymsoten puhelinpalvelu Kaiku24 aloittaa toimintansa syyskuussa – henkilökuntaa koulutetaan ja järjestelmiä testataan

Eksoten ja Kymsoten yhteisen asiakaspalvelukeskuksen toimitusjohtaja kertoo, että toiminta aloitetaan vaihe kerrallaan.

Eksoten puhelinpalvelu

Etelä-Karjalassa pääsee pian lääkärin pakeille vaikka kotisohvalta – Eksote kokeilee etälääkärivastaanottoa syksyllä

Neljä kuukautta kestävän kokeilun aikana asiakas voi varata etävastaanottoajan sekä lääkärien kiirevastaanotoille että kiireettömille vastaanotoille.

Sauli Niinistö valtiopäivien avajaisissa.

President Niinistö speaks with Ukraine counterpart

In a Thursday phone call, President Sauli Niinistö confirmed support for Ukraine’s sovereignty and territorial integrity.

Mariam Umor istuu sohvalla kotonaan

Liikkumisrajoitukset koskevat ankarimmin yksinasuvia – Mariam Umor, 28: "Minulla ei ole autoa, mökkiä, kumppania tai lemmikkiä, niin mihinkään ei pääse"

Liikkumisrajoitukset pääkaupunkiseudulla ja Turun alueella astuvat voimaan aikaisintaan huhtikuun 12. päivä.

Väinö Pitkänen istuu tuolilla.

Yksinäisen vanhuksen työpaikkailmoitus juttukaverista synnytti somevyöryn – ja pettymyksen: "Kun soitin takaisin, puhelimeen ei vastattu"

Kansallinen senioriliitto: Vanhusväestön tunne yksinäisyydestä on kasvanut korona-aikana. Katso Väinö Pitkäsen tarina.

Mies puhuu puhelimessa ikkunan edessä.

Lakimuutos: asiointipuhelut virastoihin ja yrityksiin halpenevat lähivuosina – lopputulos ei välttämättä ole kuluttajan etu

Tuore lakimuutos voi laskea kalliiden asiointipuhelujen hintoja, mutta vasta kolmen vuoden siirtymäajan jälkeen.

kaksi kättä muodostavat sydämen

Tänään vietetään ystävänpäivää – miten sinä muistat ystävää? Lähetä meille kuva!

Julkaisemme lukijoiden ystävänpäiväkuvia tässä jutussa pitkin päivää.

Satu Virrankari puhuu vanhemilleen videopuhelua.

Monet vanhukset ovat jääneet korona-aikana yksin koteihinsa – katso, miten kajaanilainen Satu Virrankari ilahduttaa vanhempiaan videopuhelulla

THL:n mukaan reilut 40 prosenttia yli 80-vuotiaista kokee yksinäisyyden lisääntyneen koronan aikana.

Valmiita koronarokotteita Lammin terveysasemalla Hämeenlinnassa.

Helsinki residents receive scam vaccination appointment messages, calls

Authorities advise anyone receiving either a message or phone call offering an appointment time to contact the police.

anonyymi henkilö pitää puhelinta kädessä

Robotti kysyy riihimäkeläisiltä: "Mikä tekisi Riihimäestä paremman?"

Riihimäen robottipuhelujen sarja saa jatkoa tiistaina, kun robotti soittaa 10 000 kaupunkilaiselle.

Oulun seurakunnan tuomiorovasti Satu Saarinen Oulun tuomiokirkossa.

Kirkko juhlii joulua pääosin virtuaalisesti – Oulussa striimataan lähes sata jumalanpalvelusta

Esimerkiksi Oulussa joulun aikaan striimataan lähes sata jumalanpalvelusta ja muuta tapahtumaa.

Telefon och tangentbord.

Riihimäkeläisten liikunta- ja hyvinvointipalveluiden käyttöä selvitetään robottipuheluilla

Puhelun kohderyhmänä on tällä kertaa noin 35–55-vuotiaat asukkaat.

Itkuiset silmät

Nyt se on tutkittu: suora katsekontakti voi vähentää valehtelemista

Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan katsekontakti aktivoi itsetietoisuutta ja autonomista hermostoa sekä vähentää valehtelemista.

Joulupukki kammarissaan napapiirillä

Joulupukin videopuhelu saa äidit kyyneliin ja lapset nauramaan – Napapiirin videopukki on vastaus korona-ajan matkailuhaasteisiin

Rovaniemen Joulupukin kammari aloitti tänä syksynä joulupukin videopuhelut ympäri maailman.

Älypuhelin.

Riihimäellä 10 000 kaupunkilaista saa jälleen puhelun robotilta – kaupunki selvittää asukkaidensa jaksamista koronaepidemian keskellä

Ensimmäisen kerran riihimäkeläisten jaksamista selvitettiin robottipuhelun avulla toukokuussa.

Ipad

Turku etsii kiinnostuneita omaisia soittamaan videopuheluita vanhuksille

Asumispalvelutaloihin on hankittu yksitoista tablettitietokonetta.

psykoterapeutti Emilia Kujala

Emilia Kujalan kolumni: Syy videokohtaamisten puuduttavuuteen löytyy sosiaalipsykologiasta

Videokohtaamisissa sosiaalinen tiedonkäsittelymme menee sekaisin, kirjoittaa psykoterapeutti ja sosiaalipsykologi Emilia Kujala.

Henkilö pitelee puhelinta, jossa lukee yksityinen numero.

Listen: 'Microsoft support' scammer's phone call recorded by vigilant target

Cybersecurity experts estimate that tens of thousands of scam calls are made to Finland every week.

Itkuiset silmät

Suora katsekontakti hidastaa sykettä ja saa kehossa aikaan tunnereaktioita – paitsi jos vastassa on virtuaalihahmo

Katsekontakti ei herätä samanlaisia fysiologisia reaktioita virtuaalitodellisuudessa kuin luonnollisessa vuorovaikutuksessa.

Täytetty lääkedosetti

Jyväskylässä kotihoidon käyntejä korvataan videopuheluilla

Kaupungin mukaan etäkotikäynti sopii niille, jotka pystyvät toimimaan hoitajan videolla antamien ohjeiden mukaan.

Heikki Valkama, Helsinki, 5.9.2018

Heikki Valkama: Kiitos opettajat, etäkoulussa on tehty ihmeitä – lapsen sanoin lähiopetuksen alkaminen on kuitenkin “fresh”

Osa lapsista sai mahtavaa opetusta, toisilla koulunkäynti jäi puolivillaiseksi: opettaja ja koulukohtaiset erot isoja, kirjoittaa Heikki Valkama blogissaan.

Katse

Mielenkiintoinen tutkimustulos: Suora katse korona-ajan videopuhelussa aiheuttaa samanlaisia tunnereaktioita kuin tapaisi ihmisen oikeasti

Tutkittavien suupielet kohosivat ja kulmien kurtistus väheni, kun he näkivät toisen henkilön katsovan heitä suoraan kohti videopuhelun aikana.

Jorma Hänninen kaipaa hoivakodissa asuvaa vaimoaan

Jorma Hänninen ei pääse halaamaan muistisairasta vaimoaan, mutta Whatsapp-videolla voi lievittää ikävää koskemalla tuttuja kasvoja

Korona sulki hoivakotien ovet jopa asukkaiden omaisilta. Omaisilla on kova huoli muistisairaista lähimmäisistään.

Eila Turkka asuntonsa parvekkeella Kuopiossa

Eila Turkka, 83, ei käytä nettiä tai älypuhelinta – monille ikäihmisille perinteinen puhelin voi olla ainoa yhteys muihin korona-aikana

Vanhustyön keskusliitto arvioi, että tulevaisuudessa vanhusten digitaitoihin on kiinnitettävä enemmän huomiota.

Mies pitelee älypuhelinta kädessään. Älypuhelimessa on Zoom-sovellus auki.

Pornoiskuja, rasistista huutelua ja vuodettuja salasanoja – Suosittu Zoom-videopuhelupalvelu on kärsinyt tietoturvaongelmista

Yhtiön käyttäjämäärät ja pörssikurssit ovat kohonneet räjähdysmäisesti ongelmista huolimatta.

Odotusaula Suvarnabhumin lentokentän terminaalissa.

Suomalaisturisti pidätetty Thaimaassa – epäillään tehneen pommiuhkauksen maan kansainväliselle lentokentälle

Mies on väittänyt soittaneensa puhelun lentokenttäviranomaisille varoittaakseen heitä kentän turvallisuuspuutteista.

Iida Åfeldt

Ghostaus on osa digiajan välinpitämätöntä deittailukulttuuria – Iida Åfeldt, 27, deittaili kuukausia ja sitten mies vain katosi

Iida Åfeldt tietää, miltä tuntuu, kun deittikumppani jättää vastaamatta viesteihin ja estää sosiaalisessa mediassa.

Nainen tutki kännykkäänsä New Yorkissa kesäkuussa 2018.

Uhkaileva robotti soittaa yhä useammalle amerikkalaiselle – Sähköpostista tutut huijausyritykset tukkivat nyt puhelimet

Suomessa kuluttajaviranomaisille on tullut viime syksystä lähtien satakunta ilmoitusta häiritsevistä robottisoitoista.

Mies puhuu kännykkään juna-aseman laiturilla Berliinissä.

Price caps on cross-EU phone calls, texts go into effect

From Wednesday, calling from Finland to another EU country will cost no more than 19 cents per minute.

Kotihoito

Suomessa vasta prosentti kotihoidosta on etähoitoa: "Olen soittanut monta kertaa yli sata puhelua päivässä"

Helsingissä ikäihmisten kotikäyntejä korvataan yhä enemmän etähoitokäynneillä. Toteutuuko vanhuksen etu?

Valepoliisi soittaa puhelua animaatiossa.

Marco oppi jo teininä, miten hyväuskoisilta viedään rahat – miksi hän sai tällä kertaa jatkaa ihmisten pettämistä niin pitkään?

Suomen röyhkeimmät valepoliisit leikkivät kissaa ja hiirtä poliisin kanssa melkein vuoden. Siinä leikissä monelta meni rahat ja luottamus.

Kuurojen palvelusäätiön logo.

Kuurojen palvelusäätiö on avannut auttavan linjan

Palvelu tarjoaa viittomakielisille mahdollisuuden keskustella luottamuksellisesti henkilökohtaisista asioista kirjoittaen tai viittomalla.

Puhelu.

Kuluttajariitalautakunta: Tieto numerotiedustelun hinnasta on annettava heti puhelun alussa – yksi soitto voi maksaa lähes 30 euroa

Kuluttajariitalautakunnan mielestä soittajan ei tarvitse maksaa kohtuuttoman suuria kuluja, jos hintaa ei ole ilmoitettu etukäteen.

Pariskunta kännyköineen Pariisin Parc de la Villette'ssa.

EU:n sisäisille puheluille tulossa 19 sentin hintakatto

Uusien sääntöjen myötä kansalaiset saavat käyttöönsä nopeat yhteydet ja puheluista tulee turvallisempia ja edullisempia EU:n sisällä.

Donald Trump puhelimessa.

NYT: Kiina ja Venäjä kuuntelevat Trumpin henkilökohtaisia puheluita

Trump ei suostu luopumaan iPhonestaan, vaikka tietää ulkopuolisten kuuntelevan.

Nainen käyttää deitti-sovellusta älypuhelimella.

Rakkautta on turha etsiä baarista – puoliso löytyy nyt netistä tai kaveripiiristä: "Jos löydän komistuksen baarista, en tiedä onko hän edes sinkku"

Deittisovellukset ovat kaapanneet baareilta soidinmenot. Tutkimus osoittaa netin olevan yleisin puolison hakupaikka.

Äiti laittaa viestiä, että onko paha paikka WhatsAppissa.

Moni nuori puhuu puhelimessa lähinnä äitinsä kanssa – Ilmiöön on monta syytä

Alle 25-vuotiaista suomalaisista vain puolet soittaa päivittäin puhelimella. Näytimme lapsille lankapuhelimen, katso videolta reaktiot.

puhelimella ei enää soitella

"Ootko pahassa paikassa?" Puhelin soi yhä harvemmin, koska meistä on tullut laiskoja, sanoo tutkija

Puhelimessa puhumisesta on tullut aikaa vievä suoritus, joka yleensä sovitaan viestillä etukäteen. Tutkijan mukaan puhelu vie niin paljon aivoenergiaa, että moni valitsee mieluummin viestittelyn.

Afgaaniperheen isä toimi taksinkuljettajana Gaznyssa.

Jyväskylän käännytyskärhämä: afganistanilaisen taksinkuljettajan perhe ei halua lähteä Suomesta

Videopuhelu vahvistaa, että Jyväskylän vastaanottokeskuksesta ollaan poistamassa kolmihenkistä afgaaniperhettä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle