Uusimmat artikkelit
Suuri osa Kymenlaakson hyvinvointialueen lääkäreistä on keikkalääkäreitä – heille varatut rahat eivät riitä
Hyvinvointialueet käyttävät vuokralääkäreitä silloin, kun oma henkilökunta ei riitä tai sitä ei ole ollenkaan.
Oulussa hoitajille maksettuja ylipalkkoja peritään nyt takaisin mutta lääkäreiltä ei – tästä on kyse
Ylipalkkojen maksaminen hoitajille johtuu järjestelmään päätyneestä virheestä. Asiantuntijan mukaan Pohteella ei ole kuitenkaan oikeutta periä ylipalkkoja kaikilta hoitajilta.
Etelä-Savon koronatilanne on vaihteleva – syksyn tehosterokotukset alkavat marraskuussa
Koronan hoito on jo arkipäivää. Virus kuitenkin pitää hoitohenkilökuntaa varpaillaan, koska tilanteet voivat muuttua nopeasti.
Ensin filippiiniläisiä tuli lähihoitajaoppiin kourallinen, nyt heitä on kymmeniä – ulkomaisten lähihoitajien koulutus laajenee Etelä-Savossa
Etelä-Savon ammattiopisto Esedu on kouluttanut filippiiniläisiä lähihoitajiksi oppisopimuksella runsaan vuoden. Syksyn aikana toiminta laajenee, kun koulutusta alkaa tarjota myös ammattiopisto Samiedu.
Potilaat ja läheiset saavat syksyllä sairaaloihin vapaaehtoisia juttuseuraksi
Lokakuun aikana vapaaehtoiset tulevat Kymenlaaksossa aluksi opastamaan väkeä sairaaloiden tiloihin.
Kotihoidossa parisenkymmentä vanhusta altistui likaiselle neulalle maaliskuussa Turussa – seuranta-aikana ei ole tullut ilmi tartuntoja
Varhan hallintoylilääkäri Jutta Peltoniemi pitää erittäin hyvänä uutisena sitä, että likaisesta neulasta huolimatta tartuntoja ei ole tullut. Noin 20 henkilöä altistui likaiselle neulalle viime maaliskuussa.
Keski-Suomen hyvinvointialue etsii kuumeisesti säästöjä – valtuuston puheenjohtaja: ”On katteetonta luvata, ettei palveluverkko muuttuisi”
Tehyn Keski-Suomen pääluottamusmies on huolissaan palkkaratkaisujen kohtalosta, Keski-Suomen kuntajohtajien puheenjohtaja epäilee säästötoimien tehokkuutta.
Etelä-Savon mielenterveyspalveluissa on vakava lääkäripula
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa paikkaa 11 psykiatrin vajetta ostopalveluilla.
Sote-ala ei ole riittävän valmistautunut ulkomaalaistaustaisten hoitajien tuloon, kertoo selvitys
Ulkomaalaistaustaisista hoitajista huomattava osa katsoo, että alan työntekijöitä ei kohdella tasa-arvoisesti.
Lääkärien pääluottamusmies OYSin liikaa maksetuista palkoista: ”On kohtuutonta, jos työnantajan sanaan ei voi luottaa”
Osa OYSin lääkäreistä sai vuosia liikaa palkkaa ihmettelyistään huolimatta. Pääluottamusmies toivoo pikaista ratkaisua tilanteeseen, mutta hänestä täysimääräinen perintä olisi kohtuutonta.
Lääkärit kysyivät työnantajalta, miksi he saavat niin paljon palkkaa – liika palkanmaksu jatkui OYSissa vuosia ihmettelyistä huolimatta
Alustavan arvion mukaan kyse on sadoistatuhansista euroista ja yhtä lääkäriä kohti tuhansista tai kymmenistätuhansista euroista vuodesta 2018 lähtien.
Lapin hyvinvointialue käyttää paikalliset palkankorotukset matalimpien palkkojen korotuksiin
Noin 5700 työntekijän palkka nousee. Osa palkankorotuksista on pieniä, osalla palkka nousee useita satoja euroja.
Helsingissä jäi tekemättä 13 500 kouluterveystarkastusta, eikä niitä aiota tehdä takautuvasti
Jos tilalle tarjotut palvelusetelit olisi käytetty, olisi yli 50 prosenttia oppilaista tarkastettu. Nyt koululaisista tarkastettiin alle kolmannes.
Ainoa hakija sai paikan – Etelä-Savon hyvinvointialueella on nyt yksi syöpälääkäri
Eloisalla lääkäripula näkyy rajuna muun muassa onkologian puolella, jossa joudutaan turvautumaan pitkälti ostopalveluihin.
Sairaanhoitaja Heli Sipiläisen kollegoista joka kolmas tekee töitä osa-aikaisesti: “Vuorotyö sotkee perhe-elämää ja sosiaalisia suhteita”
Hoitajien osa-aikaisuudet ovat lisääntyneet hyvinvointialueilla etenkin tänä vuonna. Vakavasta työvoimapulasta kärsivällä terveydenhuoltoalalla osa-aikaisuudet vain lisäävät haasteita.
Mona Mannevuon kolumni: Lääkärin vastaanotolla käy yhä useammin asiakas, ei potilas
Suomalaiset ottavat entistä enemmän sairauskuluvakuutuksia. Ajatus potilaasta kuluttajana voi kuitenkin rapauttaa luottamusta terveydenhuoltoon, kirjoittaa Mannevuo.
Potilasjonot kuntoon yksityisen sektorin avulla ja valinnanvapaudella, linjaa uusi ministeri
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson mukaan yksityinen sektori on pakko ottaa mukaan terveydenhuoltoon.
Koronaviruksen uusien varianttien kehittymistä seurataan tarkasti Kaakkois-Suomessa
Koronavirus ei näy tällä hetkellä terveydenhuollon vastaanotoilla Kaakkois-Suomessa. Influenssakausi näyttää osaltaan, miten virus käyttäytyy jatkossa.
Etukäteen soittaminen voi vähentää kaikkien jonotusaikaa – Etelä-Savon päivystysruuhkat pysyneet aisoissa
Päivystyksen ruuhkat johtuvat pääasiassa siitä, että jonossa on potilaita, joiden vaivat eivät vaadi päivystyksellistä apua.
Kuhmon aaltoillut hammaslääkäritilanne on saatu aisoihin: syksyllä kuhmolaisia palvelee ennätysmäärä hammaslääkäreitä
Kuhmossa kiireettömän hoidon jonossa on tällä hetkellä 360 potilasta eli noin 4,5 prosenttia kaupungin asukkaista.
Lääkärivuokraus Lapin keskussairaalassa paisui ainakin 750 000 euroon – “Varmaan on jossain mielessä rikottu hankintalakia”
Sairaalaan on ostettu vuoden ajan yhdeltä yritykseltä lääkäripalveluita kilpailuttamatta. Ostolääkäripalvelut tulevat kalliiksi, mutta niillä on paikattu lääkäripulaa.
Kumppani otti kondomin salaa pois kesken yhdynnän, mutta Tuuliaa ei ohjattu seksitautitesteihin – epäammattimaista, arvioi asiantuntija
Oireettomia ihmisiä ei ohjata seksitautitesteihin useassa terveyskeskuksessa, vaikka ihmisellä olisi epäily tartunnasta, selviää Hivpointin tutkimuksesta.
Oma Häme haluaa houkutella alan jättäneitä hoitajia takaisin hoitotyöhön
Hyvinvointialueella on pitkä lista toimista, jotka parantavat hoitoalan houkuttelevuutta.
Lappilaiset pääsevät jatkossa terveysasemalla saman lääkärin ja hoitajan luokse
Hoidon jatkuvuusmalli otetaan käyttöön Lapin hyvinvointialueella vaiheittain ensi syksystä alkaen. Ensimmäiset terveysasemat muuttavat toimintaansa loka-marraskuussa.
Osa hoitoalan kesäsijaisista peruu tulonsa – ensihoidon opiskelija pitää yhtenä syynä huonoa perehdyttämistä
Kesätyöntekijät saattavat perua tulonsa, mikäli saavatkin paremman paikan. Hoitoalan ammattilaiset pitävät tärkeänä, että työolot ja palkkaus saadaan kuntoon, jotta alan houkuttelevuus lisääntyy.
Työntekijöiden huoli sai aluehallintoviraston reagoimaan – hyvinvointialueen johto joutuu vastaamaan päivystyksen ongelmista
Pohjanmaan hyvinvointialueella on elokuun 11. päivään asti aikaa toimittaa vastauksensa aluehallintoviraston 17 kysymykseen. Työntekijät ilmoittivat epäkohdista toukokuussa.
Suomi palkkaamassa tuhat hoitajaa Aasian maista – maksaa miljoonia
Aasian maiden lisäksi sairaanhoitajia halutaan myös esimerkiksi Sambiasta, jonka hoitajapula on moninkertaisesti pahempi kuin Suomessa.
Vuodeosastoja joudutaan sulkemaan kesällä – hoitajapula piinaa sairaaloita ja terveyskeskuksia
Monella hyvinvointialueella joudutaan sulkemaan vuodeosastoja tai supistamaan muuten toimintoja kesällä. Hoitajien lomien sijaistajat ovat olleet tänäkin vuonna monin paikoin tiukassa.
Työvuoroista puuttuu hoitajia, eikä kukaan pääse tuuraamaan – ”Nykyään kaikki päivät, aamut ja illat ovat samanlaisia”, sanoo hoitaja
Vaasa on kolmas paikkakunta, joka on tehnyt kantelun päivystyksen ongelmista aluehallintovirastolle. Henkilökunta perustelee kantelua huolella potilasturvallisuudesta, myös jaksaminen on koetuksella.
Lääkäripalvelut heikkenevät Perniössä – kiireettömän ajan saa jatkossa yhtenä tai kahtena päivänä viikossa
Perniön terveysasemalla on kipuiltu pitkään huonon lääkäritilanteen kanssa. Vuosi sitten koitettiin houkutella lääkäreitä töihin nostamalla palkkaa tuhannella eurolla.
Hovioikeus velvoitti työnantajan maksamaan hoitajille muutaman tonnin palkkarästit – työnantajan lasku on paisumassa huomattavasti suuremmaksi
Itä-Suomen hovioikeus on velvoittanut savonlinnalaisen hoivakotiyrityksen maksamaan kahdelle hoitajalle puuttuvia palkkasaatavia usean vuoden ajalta yhteensä noin 7600 euroa. Viivästyskorot ja oikeudenkäyntikulut kuitenkin nostavat summaa.
Yksityisen terveyspalvelualan työntekijöille 450 euron kertakorvaus – prosenttikorotukset siirtyvät marraskuulle
Yksityisen terveyspalvelualan työehtosopimus solmittiin jo viime kesänä. Kevään aikana on neuvoteltu kuluvan vuoden palkankorotuksista. Lapissa alan suurin yksityinen työnantaja on Mehiläinen Länsi-Pohja.
Terveysasemien chat-palvelulle isot odotukset Pirkanmaalla – palvelu on tarkoitus laajentaa pikaisesti koko alueen kattavaksi
Tällä hetkellä chat-palvelulla on käyttäjiä muutamia tuhansia kuukaudessa. Määrän toivotaan nousevan moninkertaiseksi. Chatissa saa sairaanhoitajalta arvion omasta hoidon tarpeestaan.
Kymenlaakson hyvinvointialueelta voi vielä saada kesätyön
Erityinen tarve on lääkeluvallisille hoitajille.
Kemin terveyskeskuksen sisäilmaa tutkittu työntekijöiden oireilun vuoksi – syytä ei ole toistaiseksi löydetty
Oireistaan ovat kertoneet suun terveydenhuollon tiloissa työskentelevät. Aluehallintovirasto on tehnyt terveyskeskukseen tarkastuskäynnin. Ongelman selvittely jatkuu yhä tiiviissä yhteistyössä.
TAYSin sisätautien päivystysosasto sai Vuoden työyhteisö -palkinnon
Sairaanhoitajien yhdistys haluaa kiinnittää huomiota sellaisiin työpaikkoihin, jossa alan työntekijät voivat hyvin.
Helsinkiläissairaalaan tulee avaruuskäyttöön tarkoitettu robotti, joka harjaa potilaiden hiuksia
Laakson sairaalan uusin työntekijä on Välkky-robotti, joka tukee ja auttaa muuta henkilökuntaa. Kyse on kahden kuukauden mittaisesta kokeilusta.
Sairaanhoitajat kertovat, millaista on työskennellä päivystyksessä: ”Ei tämä ole mikään hotelli”
Interaktiivinen podcast Päiväni päivystyksessä on toteutettu päivystyksessä työskentelevien sairaanhoitajien kokemusten pohjalta. Klikkaa itsesi päivystysovien sisään ja aloita työvuorosi hoitajana.
Astu hoitajan kenkiin ja kokeile, miten pärjäät päivystyksen työvuorossa – tällaista on joutua valitsemaan potilaat, joita autat
Päivystysruuhkat puhuttavat hoitoalalla jatkuvasti. Nyt pääset kokemaan, millaista on päivystyksessä työskentelevän sairaanhoitajan kiireinen arki. Oletko valmis työvuoroon?
Asiantuntija: Lähihoitajien koulutuksen lisäämisestä ei ole apua, jos he eivät jää alalle – minne on kadonnut yli 100 000 lähihoitajaa?
Runsaassa vuosikymmenessä on koulutettu 90 000 lähihoitajaa lisää, mutta heistä on yhä pula.
Kainuun nuorisopsykiatrian hoito on pahasti ruuhkautunut, joten hoidon laatu kärsii
Tilanne nuorisopsykiatrian poliklinikalla ja osastolla on ollut vaikea jo pitkään, eikä nopeaa helpotusta ole näkyvissä.
Korona ei vaikuttanut reseptihoitajien koulutusmääriin Varsinais-Suomessa
Lääkkeenmääräämisoikeuden omaavat sairaanhoitajat nopeuttavat potilaiden hoitoa esimerkiksi päivystyksessä.
Pohjanmaan hyvinvointialueelle tulee toukokuussa kymmenen hoitajaa Filippiineiltä
Palaute viime syksynä tulleista filippiiniläishoitajista on ollut erinomaista. Myös hoitajat ovat kertoneet viihtyvänsä.
Lapin hyvinvointialueen vuorotyöntekijät saavat korotettuja lisiä kesän aikana: ”On hyvä, että arvostus näkyy rahassa”
Pelkästään kesäsijaisille maksettavat lisät koetaan helposti epäoikeudenmukaisina. Vuorolisien korottamisella hyvinvointialue haluaa kuitenkin turvata ympärivuorokautisen toiminnan myös kesällä.
Uudet suositukset julki: yhden kouluterveydenhoitajan vastuulle entistä vähemmän lapsia
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on julkaissut uudet suositukset kouluterveydenhuollon ja lastenneuvolan henkilöstön mitoituksista.
Tampereen yliopistollisen sairaalan ensiavussa pistettiin työtavat uusiksi, eivätkä akuuttilääkärit enää karkaa muualle
TAYSin Acutassa lääkäreiden määrä on oleellisesti parantunut vain muutamassa vuodessa. Esimerkiksi tiimityöskentelyyn panostamalla päivystyksestä on saatu rakennettua mieluisa työpaikka.
Pula työntekijöistä sulkee hoivakotien osastoja – ”Lasken henkilöstön riittävyyttä monta kertaa päivässä”, kertoo toimitusjohtaja
Koko maassa on arvion mukaan noin 25 000 lähi- ja sairaanhoitajan vaje. Mikkeliläinen palvelutalo Annakoti on sulkenut kaksi osastoaan, vaikka tulijoita olisi.
Mehiläinen Länsi-Pohjan hoitajat jäivät ilman koronakorvauksia: “Ottaa todella paljon päästä, työnantajan olisi pitänyt reagoida”
Koronan eturintamassa Kemin keskussairaalassa puurtaneiden hoitajien mielestä yksityisen Mehiläisen olisi pitänyt ottaa mallia julkiselta puolelta ja maksaa reilu korvaus koronatyöstä.
Etelä-Karjalassa joudutaan kesällä sulkemaan kymmeniä vanhuksille tarkoitettuja asukaspaikkoja
Etelä-Karjalan hyvinvointialue tarvitsisi kaikkiaan kesäksi 100-200 työntekijää lisää.
Huomenna selviää, voiko Etelä-Karjalan hyvinvointialue houkutella rahalla uusia työntekijöitä – myös suosittelijat saisivat palkkion
Etelä-Karjalassa yritetään taklata hoitajapulaa tuhannen euron palkkiolla, joka maksettaisiin uudelle työntekijälle ja hänen houkuttelijalleen.